16 comments
  1. Hirveen hyvä, että joku sanoo näitä ääneenkin. Itsekin olen joutunut tuskalemaan näiden samojen tunteiden kanssa. Ei ole helppoo omistaa haastavaa koiraa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katsu :) Ikäviä tuntemuksiahän nämä ovat, jännästi kuitenkin lievenevät, kun ne sanoo ääneen. Ja vertaistuen saaminen aina tsemppaa!

    VastaaPoista
  3. Hei, blogiasi olen jonkin aikaa lukenut ja itsekin omistan herkästi reagoivan holskun. 'Jaksuhalit' meiltä ja hienoa työtä olet tehnyt. Tiedän tunteen kun silmät pitää olla selässäkin. Aina ei kaikkea pysty/kerkeä/huomaa ennakoimaan, jottei koskaan pääsisi koiran sietokyky ylittymään. Mutta kun positiivisia kokemuksia on teilläkin varmasti enemmän kuin huonoja kokemuksia, niin aina on homma menossa eteenpäin. Oikein mukavaa kevään odotusta teille.

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos! :) Totta, itselleen pitäisi muistaa olla myös armollinen. Ihminen, eikä koirakaan, ei ole mikään robotti. Hyviä ja huonoja päiviä tulee. Mutta tosiaan jatkossa toivottavasti enemmän niitä hyviä! :)

    VastaaPoista
  5. On tosi ihailtavaa että kirjoitit aiheesta - jokainen koiranomistaja, miksei lapsenki omistaja:) varmasti tietää ton häpeän, epäonnistumisen ja kiukun tunteen. Helppo sanoa että älä välitä, mutta kaikki me ihmiset joskus joudutaan näihin tilanteisiin. Silloin pitäis vastapuolen muistaa ne omat häpeänhetkensä ja muistaa empaattisuus.

    On myös tosi ihailtavas, miten jaksat niin hankalan koiran kanssa. Jokaisessa koirassa on kuitenkin omat hyvät ja huonot puolensa. Myös Kirassa on jotain ainutlaatuisen ihanaa, joka kannattaa huonoina hetkinä muistaa.

    Tosi upea blogi, upea omistaja olet ja varmasti myös upea koira Kira on. Tosi paljon tsemppiä, pitkää pinnaa ja rauhallisuutta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :) Kira on tosi herttainen koiraneiti, pusutteleva sylikoira, jossa on kaiken kiihkeyden alla mieletön harrastuskoirapotentiaali, ja jolla riittää voimaa ja tarmoa vaikka maailman tappiin asti. Eikä se kiihkeyskään huono asia ole, kunhan sen saa valjastettua hyötykäyttöön. Ilman tätä Kiran toista, ihanaa puolta, olisi varmaan oma jaksaminen ja motivaatio vielä enemmän hakusessa. Tämä toinen puoli ei ole tässä blogissa vaan ole päässyt kauheasti esille, kun fokus on enemmän siinä hankalassa puolessa. Mutta totuus on, että kyllä se Kiran herttainen puoli on mun voimavarani, jolla jaksaa painaa läpi hankalienkin hetkien.

      Poista
  6. "Olen pettynyt. Haaveita ja odotuksia risteili sakeana koiranpentuni ympärillä. Siitä piti tulla minulle iloinen hännänheiluttaja kaikkeen kivaan harrastamiseen. Kaiken piti mennä hienosti ja niin kuin saduissa."

    Holskuni on noin 7 kuukautta vanhempi kuin Kira. Emme paini täysin samanlaisten ongelmien kanssa. Kuitenkin, hävettävän tutun kuuloisia ajatuksia kun katson aikaa taaksepäin. Nykyään on jo paljon helpompaa. Monissa asioissa on edetty, mutta yksi suurimmista muutoksista on tainnut kuitenkin tapahtua siellä minun korvieni välissä.

    Toivon niin, että teilläkin tilanne tulee helpottamaan.

    VastaaPoista
  7. Niin monet näistä asioista kolahti myös omalle kohdalle. "Lohduttavaa" kuulla ettei ole kaikkien näiden ajatusten kanssa yksin, vaikka välillä siltä tuntuu. Onneksi karvatassu myös nostaa sieltä syvältä syyllisyyden ja syyttävyyden suosta ihanalla energiallaan sekä onnistumisillaan.

    Ihailtavaa sinnikkyyttä ja määrätietoisuutta. Mukava lukea teidän kehityksestänne ja toivottavasti myös meillä kehitys jatkuu parempaan suuntaan!

    Suvi

    VastaaPoista
  8. Voi mahoton miten paljon kommentteja! Kiitos tsempistä :) Oletteko huomanneet, että Jirka Vierimaa on kirjoittanut samasta aiheesta tosi hyvän tekstin? http://www.jirkavierimaa.fi/luettavaa/artikkelit/havettaako/ Kannattaa käydä lukemassa :)

    VastaaPoista
  9. Mulla on ihan samat tunnelmat kun sulla! Ihan kamalaa viedä tollasta koiraa hihnassa mihinkään. Sitten kun on ongelmaa, ihmiset pitää sua ihan tyhmänä. "Sun koira ei kyllä saa toljottaa tolla tavalla," no aijaa!!!!!!! Tänään tosin koin asiasta suuren oivalluksen ja päätin, että musta tulee vielä tän lauman johtaja. Tsemppiä sulle ihan valtavasti, kyllä me selvitään!

    VastaaPoista
  10. Hei Marjukka! Sulla varmaan hyvää kommenttia johtajuudesta kirjoittaa? Ihmiset vielä jaksavat vetää johtajuuskortin esiin. Se on niin tiedon puutetta ja vanhanaikaista että ihan harmittaa.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista! Muilta ihmisiltä tuleva sosiaalinen paine (kuviteltukin) on tosiaan välillä ahdistavaa. Ahdistavaa se oli varsinkin alkuvaiheissa, kun oli itsekin aika pihalla siitä, miten reaktiivisen rähjäkoiran kanssa oikein pitäisi toimia. Ainakin itseäni helpotti tosi paljon se, kun on itsellä selvät sävelet miten vaikeissa tilanteissa toimii.

    Johtajuuteen en nyt halua kovin syvällisesti tässä mennä, sillä se ei liity tämän postauksen aiheeseen, enkä halua että blogistani tulee eri koulukuntien taistelukenttä. Hyvä johtaja (ihan kaikille lajista riippumatta!) on mielestäni sellainen, joka saa ohjattavansa kukoistamaan. Eläinten yhteydessä puhuisin mieluummin hyvästä huoltajasta, kuin hyvästä johtajasta, sillä johtajuus viittaa liikaa dominanssiteoriaan, joka on siis tieteessä kumottu jo useita kymmeniä vuosia sitten. Netistä löytyy paljon hyviä tekstejä aiheesta, esim. Victoria Stilwellin Positively-nettisaitilta: https://positively.com/victorias-blog/what-makes-a-leader/ ja https://positively.com/dog-training/myths-truths/pack-theory-debunked/

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtava blogi :)! Me painitaan meidän saku pojan kanssa melkein samoissa ongelmissa.. ja epätoivo on puskenut jo monta kertaa päälle.. täältä olenkin koittanut poimia ideoita mitä voisimme kokeilla:) myöskin ihana tietää että en ole ainoa omistaja kenen koira kilahtelee!! paljon paljon tsemppiä sinulle kiran kanssa!

    VastaaPoista
  13. Todella hyvin kirjoitettu ja minuakin koskevasta aiheesta eli häpeä. Muistan kun olin jo yli vuoden harrastanut tokoa koirani kanssa ja olimme jatkotoko-kurssilla ja kouluttaja tunsi meidät. Piti harjoitella luoksetuloa ja kouluttaja kehotti päästämään koirani vapaaksi, koska uskoi sen tottelevan. Sanoin jättäväni varuksi remmin kaulapantaan kiinni, kouluttaja sanoi että jätä vaan jos kerta haluat. Jätin koiran istumaan ja kutsuin sitä luokseni n.8m päästä. Koirani juoksi iloisesti minua kohti, mutta viimeisellä metrillä päättikin lähteä ympäriinsä laukkailemaan n. 15koiran edessä. Autotiekin oli lähellä. Minä huusin sitä naama punaisena (joka tietenkin oli typerää), onneksi koirani ei mennyt kenenkään luokse. Kirmaili vain aikansa laajassa kaaressa ja sitten yllätti kakkihätä. ONNEKSI olin jättänyt sen remmin kaulapantaan kiinni, joten sain sen siitä. Itku siinä meinasi tulla ja valtava häpeä. Siis tietenkin häpesin eniten sitä ettei koirani tottele minua, koska en ole sille niin tärkeä.
    T.Netta

    VastaaPoista
  14. Voi kunpa oltais löydetty sun blogi vuosi sitten. Olisi lohduttanut hädän hetkellä ja saanut ymmärtämään, ettei me olla ainoat ihmiset joilla on näin hankalaa. Meidän koira on nyt 2v ja kehittyy ihan mukavasti. Tällä hetkellä tien toisella puolella meneville koirille ei useimmiten haukuta, kunhan ei tuu kohti ja nameja on tarjolla.

    VastaaPoista
  15. Toden totta, on lohduttavaa että on muitakin jotka painivat reaktiivisen koiran ongelmien kanssa. Tekstisi kyllä kuvasi täydelleen tuntemuksia ja jopa niitä pelkoja joita syntyy kun "hullun" koiran kanssa kulkee. Vaikka välillä mennään eteenpäin en edelleenkään osaa koiraa rauhoittaa esim rappukäytävässä vaan siellä rähjää jokaiselle vieraalle ihmiselle. Perheessämme on aina ollut koira tai koiria, ja väitän että suurin osa niistä "paremmista" koiranomistajista ei oikeasti ymmärrä kuinka vaikeaa tämä voi olla. Aika harva heistä esim ymmärtää että saattavat omalla koiran ohjauksellaan aiheuttaa toisille koirille stressaavia tilanteita, siis myös sellaisille ihan "normaaleille" koirille. Kun yrität välttää koiralle (ja itselle...) liian vaikeita tilanteita, siinä ajautuu helposti kehään josta ei pääsekään eteenpäin. Aiemmat koirat meillä olivat aika paljon helpompia tapauksia, ja silloin kyllä saatoimme syyllistyä vähän samanlaiseen tuomitsevaan ajatteluun itsekin.
    Nykyiseni kaltainen koira olisi 20 vuotta sitten varmaan viety piikille, mutta onneksi nyt saa mahdollisuuden, niinkuin moni muukin rähjääjä. Ihana, sekarotuinen rescue, rauhallinen, oppimishaluinen ja tottelevainen, mutta kovaääninen, stressiherkkä ja pelkoagressiivinen koira. Minulle maailman paras koira. Tai toinen niistä.

    VastaaPoista