Koira, joka räjähti

Syyn selvittäminen tai vähintään syiden pohtiminen koiran ongelmalliseen käytökseen on siinä mielessä tärkeää, että näiden syiden pohtiminen lisää ymmärrystä koiran käytöstä kohtaan. Tällöin ongelmallinen käytös ei ole enää koiran kiinteä luonneominaisuus, vaan asia, johon on järkevä syy ja johon voidaan vaikuttaa.

Ihmisen spekulaatiot ovat kuitenkin aina jossain määrin arvailua. Kukaan ei voi varmuudella tietää mitä rähjäävän koiran päässä liikkuu, vain koira itse voi sen tietää. Koiran ajatusten tulkinta on hyödyllistä, mutta koiran kannalta olennaisempaa on kuitenkin se, kuinka asiaa lähdetään kouluttamaan ja miten ohjaaja toimii. Ongelmaa voi lähteä korjaamaan vastaehdollistamalla, korvaavien käyttäytymisten kautta siedättämällä ja BAT-metodin avulla, vaikka ei ihan täysin ymmärtäisikään miksi koira räyhää.

Avaan tässä postauksessa hieman omia arvailujani Kiran räyhäämisen syistä. Mielestäni blogini tekstien ymmärtämisen kannalta on tärkeää tietää, minkä tyyppisestä räyhäämisestä Kiran kanssa on kyse. Nämä asiat eivät myöskään tulleet esille ensimmäisessä postauksessani.

Kiran räyhääminen ei ole aggressiota. Tämä on ollut minulle hyvin selvää alusta asti. Kira ei ole vihainen koira. Vaikka se räyhääkin vastaantulijalle, se saattaa 5 minuutin kuluttua olla saman ihmisen sylissä kiehnäämässä ja antamassa intohimoisia pusuja. Kira ei myöskään räyhää aggression vuoksi koirillekaan. Vaikka Kiran räyhääminen kuulostaisi miten tappomeiningiltä tahansa, minun ei ole ikinä tarvinnut pelätä, että se oikeasti tekisi jotain jollekulle. Puremisen esto Kiralla on myös erittäin vahva ominaisuus. Räyhääminen ei myöskään ole sosiaalisuuden puutetta. Kira pystyy yhä leikkimään vapaana ollessaan aivan vieraidenkin koirien kanssa. Koirapuistossa meillä ei ole ollut ikinä mitään ongelmia. Kira siis on pohjimmiltaan hyvin avoin ja sosiaalinen koira.

Kira (4,5kk) näyttää suukottelun mallia kasvattajatädille (Kuva: Emiel Nikula)

Räyhääminen ei ihan varsinaisesti ole pelkoakaan. Kira ei näytä pelokkaalta: en ole koskaan nähnyt sillä häntää koipien välissä. Lisäksi, jos Kira saisi valita, se syöksyisi räyhätessään suoraan räyhäämisen aiheuttamaa asiaa/kohdetta kohti, ei pakoon.

Räyhätessään Kira näyttää lähinnä epävarmalta ja siltä, että Kiraa jännittää.

Internetin ihmemaasta löysin seuraavanlaisen sitaatin Leslie McDevittin kirjasta Control Unleashed: Creating a Focused and Confident Dog:

"Reactivity comes from anxiety, which comes from feeling uncertain about something. Reactivity is an information-seeking strategy. A reactive dog will rush toward something or someone that he is uncertain about, barking, lunging, growling and making a big display. People sometimes perceive reactive behavior as aggression, but a reactive dog is not rushing in to do damage, he is attempting to assess the threat level of a given situation. People also sometimes perceive reactive behavior as "dominance" because they view a dog that flies at his triggers as a dog that wants to take charge. This is absolutely not the case. Reactive dogs are anxious, and their response is intense because they are freaking out."
Leslie McDevitt

TÄMÄ kuulostaa aivan Kiralta. Ja mm. tämän sitaatin vuoksi tämä kirja lähti ihan välittömästi tilaukseen ;).

Kira siis räyhää, koska se on reaktiivinen ja epävarma koira. Tässä valossa on erittäin loogista, että kun olen antanut Kiralle mahdollisuuden katsella jännittäviä asioita rauhassa, räyhääminen on vähentynyt ja Kira on alkanut rentoutua.

Stressin alentamisen aiheuttamien muutosten perusteella Kira myös räyhää, koska se on stressaantunut koira. Itse asiassa, arvelen, että emme ole edistyneet viimeisen vuoden aikana yhtään, koska Kira on ollut jatkuvassa stressikierteessä. 4 kuukauden iässä tapahtunut muuttostressi oli voimakas alkusysäys, josta kaikki lähti menemään mönkään. En tuolloin osannut antaa Kiralle mahdollisuutta palautua stressaavasta kokemuksesta, jonka vuoksi stressiä alkoi kasautua kerros toisensa päälle, ja räyhääminen paheni entisestään. Pitkittynyt stressikokemus lisäsi Kiran epävarmuutta ja jännittämistä, joka puolestaan lisäsi Kiran stressiä. Stressin ja epävarmuuden lisääntyessä reaktiivisuus lisääntyy eksponentiaalisesti. Tämä kierre lähti purkautumaan, kun viimein reilu kuukausi sitten tajusin muuttaa lenkkeilytapojani niin, että Kiran lenkeillä kokema stressi putosi murto-osaan entisestä. Olisinpa vain tajunnut tämän aiemmin, niin olisimme molemmat voineet päästä paljon helpommalla.. Jälleen yksi tekemäni virhe.

Lennokas hollantilaiseni

Kiran räyhääminen liittyy hyvin vahvasti myös hihnassa olemiseen. Kuten jo mainittua, vapaana koirapuistossa ollessa meillä ei ole ollut mitään ongelmia. Hihnassa olemisen ja räyhäämisen tiiviin yhteyden vuoksi herää tietysti kysymys, että onko Kiralla jossain kipuja, joita hihnan luoma paine pahentaa? Kävimme noin kuukausi takaperin eläinlääkärissä Espoon eläinsairaalassa Anne Muhlen tutkittavana (mikä ihana eläinlääkäri!). Kiran liikkuminen katsottiin kävellessä ja ravatessa ja erilaisilla alustoilla. Tehtiin nivelten taivutukset ja sydän kuunneltiin. Kirasta otettiin myös laajat verikokeet, joissa selvitettiin ymmärrykseni mukaan lähes kaikkien sisäelimien toiminta. (Luojan kiitos meillä on eläinlääkärivakuutus..) Eläinlääkärin diagnoosi oli, että Kira on läpeensä terve, ihana koira, joka liikkuu todella kauniisti ja voimakkaasti. Luustokuvia Kirasta ei ole otettu vielä. Selkä, lonkat ja kyynärpäät kuvataan sitten, kun niistä kaksivuotiaana saadaan virallinen lausunto. Eläinlääkärin mukaan luustokuvia ei ollut syytä hoputtaa, sillä Kiran ulkoisen olemuksen ja sukutaustan perusteella ei ole oletettavaa, että siellä mitään kammottavia arvioita olisi tulossa.

Reaktiivisuuden lisääntyminen hihnan kiristyessä kuitenkin jäi vaivaamaan minua. Olen kiinnittänyt myös huomiota, että Kira rapsuttelee todella paljon sään, lapojen ja rintakehän ympäristöään, ja venyttelee paljon sekä etu- että takaosaansa. Olen myös saanut kuulla, että Kira liikkuu todella etupainoisesti. Senpä vuoksi koin vielä tarpeelliseksi selvittää, ovatko epäilykseni ihan turhia, vai onko Kiralla oikeasti kipuja tai jumeja jossain. Menemmekin ensi maanantaina käymään koirien jäsenkorjaajan vastaanotolla. Sen käynnin tuloksista riippuen harkinnassa on sellainenkin mahdollisuus, että Kiran kuvauttaisi lämpökameralla, jossa ymmärtääkseni pitäisi näkyä aivan kaikki kipu- ja jumikohdat. Kipu tulee hoitaa pois, jos eläin sellaisesta kärsii, sillä kipu vaikuttaa niin voimakkaasti yksilön hyvinvointiin. Reaktiivisuus ei myöskään häviä minnekään, jos sitä yritetään kouluttaa pois kipua hoitamatta. Koska kipu on niin yleinen käytösmuutosten aiheuttaja, sen tulisi olla ensimmäinen vaihtoehto, jonka mahdollisuus suljetaan pois ennen kuin eläimen käyttäytymistä lähdetään muokkaamaan kouluttamalla. (Itse en ole kyllä kovinkaan hyvä esimerkki tästä, sillä kävimme eläinlääkärissä vasta vuoden kuluttua rähinän alkamisesta.. Jälleen yksi tekemäni virhe.)

En edelleenkään tiedä, miksi tarkalleenottaen Kira alkoi räyhätä 4 kk ikäisenä. Oliko taustalla pelkästään muutoksen aiheuttama stressi ja sen vähittäinen kasaantuminen? Miksi Kira alkoi yhtäkkisesti stressaamaan 4 kk ikäisenä, vaikka aiemmin siinä ei näkynyt mitään viitteitä stressiherkkyydestä? Nämä kysymykset taitavat jäädä ikuisesti arvoituksiksi. On myös mahdollista, että asian, joka räyhäämisen alunperin käynnisti, vaikutus on jo aikoja sitten lakannut. Sen aiheuttama epävarmuus ja jännittäminen ovat kuitenkin jääneet elämään. Toistaiseksi! Sekin asia tulee toivottavasti vielä joskus muuttumaan.