Koira, joka räjähti

Hihnakävely - tuo jokapäiväinen kurjimus, jossa mitataan koiran ja taluttajan pinnan pituutta ja valjaiden/pannan liitosten kestävyttä koiran puhkuessa eteenpäin sen minkä jaloistaan pääsee. Näinkö sen kuuluisi mennä?



Katsokaapa miten paljon koiran niska, lavat ja selkä liikkuvat kävellessä, ravatessa ja laukatessa! Myönnän olevani ehkä vähän pölhö, kun itse suorastaan lumouduin seuraamaan selän rullaavaa liikettä laukan aikana... Kun kuvittelee videolla liikkuvan koiran niskaan pannan tai selkään valjaat, ja kireällä olevan hihnan, on helppo kuvitella miten paljon hihnasta vetäminen saattaa provosoida jo muutenkin kiihkeää ja helposti räjähtelevää koiraa pimahtelemaan entistä helpommin. Kireä hihna vaikuttaa koiran koko asentoon ja liikkumiseen ja siten voi aiheuttaa lihasjumeja. Lisäksi koiran oma etupainoinen, jännittynyt asento voi vaikuttaa siihen, miten muut koirat tulkitsevat koirasi eleitä ja olemusta ja lähestyvät sitä. Ihmisten osaltahan tiedetään, että hymyily, teeskenneltykin, vähentää stressiä ja kasvojen ilmeillä on muitakin yhteyksiä koettuun tunnetilaan. Jos kasvon ilmeet vaikuttavat ihmisen itsensä kokemaan tunnetilaan, voiko olla mahdollista, että koiran omat eleet ja asennot vaikuttavat koiran omiin tunnetiloihin? En tiedä onko tätä tutkittu, mutta on ainakin tosi mielenkiintoista spekuloida, onko koira mielentilaltaan kireämpi, hermostuneempi tai reaktiivisempi koska kireällä oleva hihna saa sen kulkemaan etupainoisesti ja jännittyneesti. Nämä kaikki ovat lisäsyitä panostaa kauniimpaan hihnakävelyyn.

Tommy Wirén ja Päivi Romppainen ovat kirjassaan(*) samoilla linjoilla kertoessaan hihnassa vetämisen johtavan todella herkästi myös muihin hihnakäyttäytymisongelmiin, kuten räyhäämiseen:

Jos koira lähtee kävelemään jotakin kohti ja ihminen vetää hihnasta, ympäristöön suuntautuva käytös vahvistuu. Se, mitä koira juuri sillä hetkellä tekee, ei ole kovin merkityksellistä. Hihnan kiristyessä kyseinen käytös kuitenkin voimistuu.

----

Pelottavissa tilanteissa koira usein jähmettyy hetkeksi paikoilleen. Kun ihminen vetää hihnan kireälle, koira on jo jännittynyt ja sen pelko voimistuu. Toinen koira tulee yhä lähemmäksi, ja epävarman koiran hihna tiukkenee. Koira on ikään kuin käsiraudoissa. Se ei pääse pakenemaan ja sen pelko kasvaa. Kun tarpeeksi pelottaa, hyökkäys on paras puolustus. On hyökättävä, jotta uhka väistyisi. Hihnaa kiristämällä vahvistetaan koiran epävarmuutta ja kaivetaan sen hyökkäyshalu esiin.

-Tommy Wirén ja Päivi Romppainen

Kuinkahan paljon Kirankin reaktiivisen käytökseen on siis vaikuttanut hihnassa vetäminen? Ehkä olenkin pohtinut meidän hihnakäytösongelmiamme ihan väärinpäin. Entä jos hihnassa vetämisen syy ei olekaan se, että Kira on reaktiivinen ja jännittynyt, vaan Kira on reaktiivinen ja jännittynyt koska se vetää hihnassa? Kumpi näistä on syy ja kumpi seuraus? Varmaa on kuitenkin se, että hihnassa vetäminen ei ainakaan edistä rauhallisempaa hihnakäyttäytymistä.

Miten koiran voi opettaa olemaan vetämättä hihnassa?

Aikoinaan aloittelevana koiranomistajana sai monta kertaa kuulla neuvon: jos koira vetää johonkin suuntaan, niin vaihda vain suuntaa hihnan kiristyessä. No, näillä hyväntahtoisilla neuvojilla ei selvästikään itsellään ollut hihnanpäässä pallosalamaa, jolle on ihan sama mihin suuntaan mennään, kunhan mennään nyt heti just ja täyttä vauhtia!

Toinen tutuksi tullut neuvo on: jos koira vetää, pysähdy, äläkä milloinkaan päästä koiraa kulkemaan eteenpäin hihna kireällä. No, nämä hyväntahtoiset neuvojat puolestaan unohtivat kertoa miten sen hihnan sitten saa pysymään löysällä ihan jatkuvasti, tai miten koira ylipäätään pitäisi saada lenkitettyä tällä tyylillä ilman että koiralta ja omistajalta kuluu muutaman sadan metrin kävelemiseen kaksi tuntia ja lopputuloksena on sekä turhautunut ja ärsyyntynyt koira että omistaja.

Nämä konstit eivät kuitenkaan toimi ainakaan yksinään, eivätkä ole riittäneet meillä alkuunkaan vetämättömän hihnakävelyn opettamiseen.
Mikä sitten toimii?

Kiralla on kiire hoitamaan Kiireisen Holskun Kiireisiä Hommia, hihna kireällä tietysti. Kuva: Emiel Nikula

Hienosti hihnassa -kirjan(*) neuvot perustuvat pitkälti kahteen perusperiaatteeseen. Ensinnäkin, tehdään ihmisen lähellä liikkuminen ja ihmisen jatkuva tarkkailu koiralle kannattavaksi. Nämä peruskäytökset toimivat pohjana toiselle perusperiaatteelle, eli sille miten toimitaan hihan kiristyessä. Hihnan kiristyessä hihna pidetään kireänä (positiivinen rankaisu) niin kauan, että taluttaja näkee koiran silmät (eli koira kääntää päätään tai vartaloaan taluttajaa kohti). Taluttajan nähdessä koiran silmät hihna löysätään välittömästi (negatiivinen vahviste) ja matka jatkuu (positiivinen vahviste) joko samaan tai eri suuntaan. Ideana on, että kun hihna löysätään välittömästi koiran kääntyessä ihmistä kohti, kontakti ihmiseen vahvistuu. Kirjassa nämä toimintaperiaatteet on esitelty paljon yksityiskohtaisemmin ja perusteellisemmin, tämän syvällisemmin en kirjan neuvoja tässä yhteydessä kuitenkaan käsittele.

Edelleen siis sama tuttu perusperiaate pätee: Sitä saat mitä vahvistat. Jos (tai siis kun) tavoitteena on, että koira kulkee nätisti hihna löysällä, niin koiraa tulee palkata heti ja (aluksi) joka kerta kun koira kävelee halutulla tavalla. Kun vahvistat rauhallista kävelyä löysällä hihnalla, saat rauhallista kävelyä löysällä hihnalla. Rauhallista hihnakävelyä meillä on vahvistanut entisestään myös se, kun olen palkannut Kiraa aluksi lähes joka kerta kun se on pysähtynyt tai hidastanut vauhtia ihan mistä tahansa syystä, vaikka vain merkatakseen jonkun ruohotupsun tai haistellakseen jäniksen jälkiä. Pysähdys on pysähdys, tapahtui se mistä syystä tahansa.

Lenkille lähteminen ja lenkkien alkuvaiheet ovat Kiran kanssa aina vaikeimpia osuuksia. Tyttökoiralla on jaloissa niin paljon vauhtia ja päässä niin kova kiire päällä, että kaikki tolkku ja järki meinaa olla hukassa. Tähän on meillä auttanut juoksutus. En tarkoita sitä, että lenkit tulisi aloittaa koiran kanssa juosten, vaan koiraa juoksuttaen. Aloitan Kiran kanssa lenkit aina sellaisessa ympäristössä, jossa Kira voi liikkua pitkässä hihnassa (n. 4m). Pyydän Kiraa tekemään jotain helppoja käytöksiä, joita se pystyy tekemään kiihtyneenäkin, tai sitten vain poimin Kiran kulloisestakin käytöksestä jotain, mistä lähden koiraa palkitsemaan (esim. pään tai vartalon kääntyminen minua kohti, katsekontakti, vierelläni ihan pikkiriikkisenkin hetken verran kulkeminen jne). Palkkaan Kiran heittämällä namin menosuunnasta poispäin, niin kauaksi kuin hihnan mitta riittää. Kun Kira käy hakemassa namin ja kääntyy jatkamaan kulkuaan takaisin menosuuntaan päin, sanon palkkasanan uudelleen juuri sillä hetkellä, kun Kira on ohittamassa minut. Palkkaan jälleen Kiran heittämällä namin menosuunnasta poispäin. Saatan toistaa tätä useitakin kertoja peräkkäin riippuen siitä, kuinka kiihtyneessä tilassa Kira on. Tämän juoksutuksen ideana on saada koira purkamaan turhaumansa ja kiihtymyksensä heti lenkin alkuvaiheessa, ja Kiralla tämä tapahtuu parhaiten nimenomaan liikkumisen, etenkin juoksemisen kautta. Nelimetrisessäkin hihnassa koiralle tulee yhdellä kertaa jo 8m juoksua, kun se säntää 4m taluttajan edestä 4m taluttajan taakse. Kun palkkasana sanotaan juuri sillä hetkellä, kun koira on ohittamassa taluttajan, vahvistuu myös taluttajan vieressä liikkuminen. Syntyy siis win-win -tilanne: koira kuluttaa heti alkajaisiksi pahimmat energiapatoumat jaloistaan ja samalla ihmisen lähellä liikkuminen tulee kannattavaksi.

Monesti suositellaan, että koiraa tulisi palkata nimenomaan kädestä, jotta ihmisen lähellä liikkuminen vahvistuisi. Tämä onkin varmasti ihan totta. Kiran kanssa tarvitsen kuitenkin muutamia välivaiheita lenkin alussa, ennen kuin voin siirtyä palkkaamiseen kädestä. Reaktiivista koiraa ei voisi lenkin alussa vähempää kiinnostaa, jos mamma heiluttelee kourassaan HK:n sinistä. Reaktiivinen, impulsiivinen koira haluaa toimintaa, just heti nyt. Käytänkin namin heittämistä palkkana alkulenkistä, joko niin, että Kira näkee minne nami lentää ja saa syöksyä suoraan sen perään, tai niin, että heitän vaivihkaa namin sivummalle ja Kira saa vihjeestä etsiä namin. Molemmat vaihtoehdot kuluttavat koiran energiapatoumia, joko namin perään syöksymisen kautta tai sen kautta, että koira saattaa tehdä hyvin intensiivistä hajutyöskentelyä toisinaan minuuttikaupallakin jos nami on kierähtänyt johonkin haastavampaan paikkaan. Naminheitto suuntautuu menosuuntaan nähden aina joko taaksepäin tai sivusuuntaan, ei koskaan eteenpäin, koska en halua vahvistaa voimakasta eteenpäin pyrkimistä yhtään enempää. Siirryn palkkaamaan Kiraa kädestä heti, kun sen huomio alkaa kiinnittyä minuun ympäristön sijasta. Lenkin aikana tilanteet toki muuttuvat ja aina vaikeammissa paikoissa siirryn palkkaamaan Kiraa uudelleen heittämällä nameja maahan, koska tämä on Kiralle palkitsevin naminantotapa.

Löysin aivan hiljattain tosi mielenkiintoisen videon, jolla esiteltiin uudenlainen sovellus "lentonamipalkkauksesta". Tässä sovelluksessa koiraa palkataan sekä matala-arvoisella ruokapalkalla että erittäin korkea-arvoisella ruokapalkalla. Koiralle heitetään matala-arvoista ruokapalkkaa maahan jonkin matkan päähän ja kun koira kääntyy omistajaa kohti, koira saa siitä palkaksi erittäin korkea-arvoista ruokapalkkaa suuren riemun kera. Ideana on opettaa koiralle, että ympäristössä on toki kaikenlaisia kiinnostavia häiriöitä, mutta oma ihminen on silti se kaikkein paras juttu mitä maailmasta löytyy ja oman ihmisen lähellä kannattaa pysyä kaikista häiriöistä riippumatta. Tosi mielenkiintoinen idea, jota ehdottomasti tulen Kirankin kanssa kokeilemaan. Tällä kahden eriarvoisen palkan sovelluksella voisi saada alkulenkin juoksutukseenkin ihan uudenlaista twistiä! Samat tekijät ovat tehneet useammankin videon impulssikontrolliin ja reaktiivisuuteen liittyen, kannattaa ehdottomasti katsoa (niillä on kivat tekstipaidatkin!). Linkki: Naughty but Nice: 3 minute game changers-focus.

Säntäys! Ja kohta tulee taas hihna vastaan. Kuva: Emiel Nikula

Kädestä palkkaamiseenkin liittyy muutama konsti, joiden avulla voi näppärästi saada aikaan lisää toistoja halutulle käyttäytymiselle. Meillä oli aluksi ongelmana se, että jos Kiran saikin nanosekunnin verran kävelemään taluttajan vierellä, runsaiden peräkkäisten toistojen saaminen oli tosi vaikeaa, kun koira singahti vauhdilla jälleen eteenpäin heti kun se oli palkattu oikeassa paikassa liikkumisesta. Uuden käytöksen oppiminen on kuitenkin tehokkainta, kun pystyy nopealla sarjatulella palkitsemaan koiraa halutusta käytöksestä. Palkkaa tulisi saada oikeasta käytöksestä vähintään 5 sekunnin välein kun käytöksen opettelu on alkuvaiheissaan. Meillä tähän auttoi se, kun heti ensimmäisen palkkauksen yhteydessä varasin käteeni isomman kasan nameja. Ensimmäisellä palkkauksella annan Kiran kuitenkin syödä kädestäni niistä vain osan, jolloin koiralle jää mielikuva, että namia saattaisi olla vielä lisääkin tarjolla. Vedän käteni selkäni taakse pois Kiran ulottuvilta, aluksi ihan muutamaksi sekunnin kymmenysosaksi, sanon Kiralle palkkasanan niin nopeasti edellisen palkkauksen jälkeen, että se ei ole vielä ehtinyt livistää viereltäni mihinkään, ja palkkaan Kiran uudelleen. Tällä konstilla sain vierellä pysymiseen aika nopeastikin lisättyä toistoja ja sitä kautta myös kestoa.

Muutaman viikon tehostetun hihnakävelyharjoitusten jälkeen voin ylpeänä paukutella henkseleitäni, kun yksittäiset vierelläkävelyjaksot ovat pidentyneet nollasta yli 200 metriin ja palkkaustiheyttäkin on voitu laskea sekunnin sadasosista 10 sekunnin välein tapahtuvaksi! 😃Harjottelussa ollaan vielä ihan alkuvaiheessa, mutta olen jo nyt tosi yllättynyt siitä, miten nopeasti hihnakävely on muuttunut toisenlaiseksi, kun itse on omistajana viimein oikeasti paneutunut asiaan kunnolla ja miettinyt huolella etukäteen miten tulee toimimaan erilaisissa tilanteissa.

Mitä sitten tehdä, kun lenkillä koira törmää johonkin superhoukuttelevaan hajulähteeseen, jonka luo täytyy päästä keinolla millä hyvänsä just heti nyt? Koira nykii, tempoo ja nojaa hihnaa niin voimakkaasti, että taluttajan olkapää on revetä sijoiltaan, ja taluttajan lirkutteluyritykset kaikuvat kuuroille korville. Konstit löytyvät tähänkin pulmaan. Jos asia, jonka luokse koira pyrkii, on aivan koiran lähettyvillä, pyydän usein Kiralta esim. kosketustemppua, jonka suoritettuaan annan Kiralle luvan sännätä sitä kiinnostavan asian luo. Asemoin tällöin itseni niin, että hihna ei pääse kiristymään tämän säntäyksen aikana. Jos luokse pyrittävä asia on niin kaukana, että Kiran sännätessä sen luokse hihna kiristyisi uudelleen, hyödynnän erilaisia kuljetustemppuja, joiden avulla voin kuljettaa Kiran tavoiteltavan asian luokse niin, että hihna ei kiristy ollenkaan. Meillä tällaisia kuljetustemppuja ovat jalkojen välissä kävely (vahvin käytös), käsikosketus liikkuessa (keskivahva käytös) ja vierellä kävely (heikoin käytös). Monesti Kira tarjoaa jo itsekin jalkojen välissä kävelyä, jos se tavoittelee kovasti jotakin ja homma ei etene Kiran toivomaa tahtia. Yhdelläkin kuljetustempulla pääsee hyvään alkuun, mutta itse olen kokenut käteväksi että niitä on useita, esim. jalkojen välissä kävely ei kaikkiin tilanteisiin sovellu. Kuljetustemppuja hyödynnän lenkillä usein myös ennakoiden, kun vastaan tulee paikka tai tilanne, jossa arvelen Kiran ryhtyvän vetämään jotakin paikkaa kohti. Näin vetämistilannetta ei pääse syntymään alunalkujaankaan.

Lopuksi:

Hihnakävelyharjoituksia auttaa alkuvaiheessa todella paljon se, jos koira on jo valmiiksi fyysisesti väsynyt. On helpompi aloittaa harjoitukset sellaisen koiran kanssa, jolla ei ole jäätävän isoja energiapatoumia punteissaan ja pää täynnä liikunnanpuutteen aiheuttamaa turhautumista. Itse aloitin hihnakävelyharjoitukset siten, että neljänä edeltävänä päivänä tein Kiran kanssa vapaana reilun tunnin mittaisia metsälenkkejä.

Jos muutat hihnakävelysäännöissä jotain, sitoudu niihin. Koko ajan muuttuvat säännöt ovat koiralle tosi epäreiluja. Tee aluksi niin pieniä muutoksia, että ne on helppo toteuttaa myös silloin, kun olet itse tosi väsynyt, nälkäinen, kiukkuinen tai stressaantunut. Jos kaiken muuttaa kerralla päälaelleen, voi itselleenkin olla vaikea pystyä noudattamaan uusia sääntöjä joka lenkillä. Kun muutokset tekee vähitellen, esim. aloittaen ensin lähellä pysymisen vahvistamisesta ja siirtyen vasta myöhemmin hihnassa vetämisen totaalikieltoon, uusista tavoista tulee itsellekin vähitellen rutiinia, eikä tarvitse kuluttaa lenkillä aikaa kaikkien kerralla muuttuneiden sääntöjen muistelemiseen. Ihmisenkin on toisinaan vaikea muuttaa vanhoja juurtuneita tapoja.

Joskus voi olla helpompi aloittaa hihnakäytöksen treenaaminen vasta loppulenkistä. Voit vahvistaa lähellä pysymistä esim. ensin lenkin viimeisen 10m aikana, ja pidentää aikaa seuraavalla lenkillä 15m mittaiseksi jne.

Tsemppiä hihnakävelyharjoituksiin!


Tiedätkö jonkun muun hyvän hihnakävelyvinkin? Jaa se toki meille kaikille muillekin!

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.