Koira, joka räjähti

Onpa hieno fiilis! :)
Oikeat palaset alkaa viimein löytyä ja Kiran kanssa homma kulkea ihan oikeaan suuntaan!

Pimeä tie ja Kira <3

Vetojuoksu ja LAT lentopalkkauksella - siinäpä ne taikatemput, jotka ovat alkaneet viedä Kiran kanssa hommaa vauhdilla eteenpäin.

Vetojuoksua olemme harrastaneet nyt pari viikkoa ja Kira alkaa selvästi päästä asiasta jyvälle. Vetoon on tullut parin viimeisen lenkin aikana hurjasti lisää tasaisuutta ja Kira on juostessa jo paljon keskittyneemmän oloinen. Tasaisella ravilla pitkäkestoisesti juokseminen rauhoittaa Kiraa ihan silminnähden ja vähentää sen reaktiivisuutta - juuri niin kuin Jirka Vierimaa arvelikin.

Jopa minä lähden nykyään intoa puhkuen ja mielissäni lenkille, on tainnut siis juoksuflow koukuttaa sekä emännän että koiran!

Tänäiltana olimme tulossa juoksulenkiltä kotiin päin, kun vastaan tuli haukkuva pikkukoira. Ja arvatkaapa mitä! Kiran kanssa päästiin 30m etäisyydellä ohi ilman räjähdystä! :) Kiran hengitys toki alkoi kiihtyä ja karvat nousivat pystyyn, mutta lentopalkatun LAT:n avulla homma pysyi hallinnassa ja päästiin ohitse ilman tilanteen eskaloitumista. Ainiin, ja samanaikaisesti meidän takana käveli toinen koirakko 50m etäisyydellä, joten tilanne oli senkin puolesta aika haastava Kiralle. Mutta selvittiin - olen niin iloinen!

Fiilis on nyt osapuilleen tämä:

Niin ja mikä VEJULAT? Eiköhän sen lyhenteen merkitys selviä tämän tekstin sisällöstä :)

Myönnetään, minä rakastan kirjoja ja kirjastoja. Eipä olekaan ihme, että kotoani kirjoja löytyy vino pino ja Kiran myötä on tullut opiskeltua useampikin opus, joka käsittelee koirankoulutusta etenkin haastavampien koirien näkökulmasta. Tässä kirja-arvostelussa esittelyssä on yksi uusimmista tuttavuuksistani, Jackie Ferrierin The dog aggression system every dog owner needs(*).

Kiran mielestä kirjan valokuvaussessiossa oli kyse kohdennustempusta.. Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

"Aukeaisiko namihana, jos makaan kirjan päällä ja katson kieroon?!" Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kirjan nimi lupaa paljon. Nimestä tulee itselleni ensimmäisenä mieleen kliseiset elämäntaito-oppaat, jotka lupaavat kuun taivaalta, täydellisen elämän ja puolitoista valtakuntaa. Kirjan takakansiteksti ei yhtään lieventänyt ensivaikutelmaani.

Takakansi. Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Onneksi päädyin kirjan kotisivuille hankkimaan kirjasta enemmän tietoa, sillä muutoin tämä opus olisi saattanut ehkä itseltäni jäädä hankkimatta.

Kirjan sisältö

The dog aggression system every owner needs(*) on massiivinen teos. Kirjan 394 sivua ja Internetissä olevat lisämateriaalit kuulostavat paljolta verrattuna moniin muihin lukemiini "rähjäkoiraopuksiin". Kirjassa lähestytään koirien aggressiivisuutta hyvin laaja-alaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Paljon monipuolisemmin kuin monissa muissa "rähjäkoiraopuksissa", jotka keskittyvät pääasiassa varsinaiseen koulutukseen.

Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kirja rakentuu koulutusohjelman ympärille. Koulutusohjelma koostuu viidestä eri osasta, jotka ovat vapaasti suomennettuna stressin vähentäminen, koira-ihmissuhteen parantaminen, virikkeistäminen, peruskäytösten kouluttaminen ja kohdennettu käytöksen muokkaaminen. Koulutusohjelman toteutuksen perusedellytyksenä on aggressiivisen käyttäytymisen ehkäisy ja arkielämän hallinta, jotka täytyvät olla ensin kunnossa ennen siirtymistä varsinaiseen koulutusohjelmaan.

Kirjan koutusohjelman rakenne ja apulaiskuvaajan kirsu.. Tykkään tosi paljon näin selkeästä koulutuksen jäsentelystä! Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kirjassa esitellään ensimmäisenä välttämättömin, eli koulutusohjelman sisältö, jonka avulla lukija voi lähteä työstämään koiran käytösongelmaa ilman että on tarvetta lukea lävitse koko massiivinen opus. Kirjan toisessa osioissa avataan koulutusohjelman taustalla olevaa filosofiaa ja perustellaan tieteen keinoin miksi juuri tällainen lähestymistapa on kirjoittajan mielestä välttämätön. Kolmas osio sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa kouluttajan valinnasta, kommentteja tavallisimpiin myytteihin joita liittyy aggressiivisen koiran koulutukseen, lisätyökaluja ja ongelmanratkaisuosion.

 

Oma arvio kirjasta

Massiivisuudestaan huolimatta kirja on helppolukuinen ja teksti on erittäin soljuvaa ja jopa koukuttavaa. Istuin monena iltana nenä kiinni tässä kirjassa paljon myöhempään kuin olisi pitänyt ehtiäkseni nukkumaan kunnon yöunet. En vain malttanut laskea sitä käsistäni.

Kirjan ehdottomasti parhaiksi ansioiksi on luettava se, että se on ensimmäinen lukemani "rähjäkoiraopus", jossa todetaan hyvin selväsanaisesti stressin poiston ja räjähdyksiä aiheuttavien kohtaamisten välttämisen olevan välttämätöntä koiran käyttäytymisen muuttamisessa. Iso osa kirjasta on omistettu tälle asialle. Kirjan toisessa osiossa annetaan lisäksi hyvin kattavat perustelut sille, miksi arkielämän hallinta, stressin vähentäminen ja räjähdyksien välttäminen ovat niin tärkeitä aggressiivisen koiran kanssa eläessä. Lukiessani näitä asioita käsitteleviä kappaleita mieleni teki toistuvati nyökytellä ja hihkua "Kyllä! Juuri näin!". Kiran "käytösterapiassa" räjähdysten välttäminen oli yksi tärkeimmistä ja ensimmäisistä oivalluksista, joiden kautta viimein pääsimme onnistumisten polulle. Monissa muissa lukemissani rähjäkoirakirjoissa stressin poistoa ei käsitellä joko ollenkaan tai se on mainittu kuin ohimennen. Tässä Jackie Ferrierin kirjassa stressin poisto saa viimein niin tärkeän ja mittavan roolin kuin on mielestäni ollut tarpeen ainakin Kiran koulutuksen kanssa. Kirja sai minut vakuuttuneeksi siitä, että minun tulee vielä entistäkin tarkemmin ehkäistä niiden tilanteiden syntyminen, jossa Kira pääsee räjähtämään toiselle koiralle.

Toinen mainitsemisen arvoinen seikka, joka monissa muissa rähjäkoirakirjoissa on unohdettu kokonaan, on omistajan tuntemusten käsittely ja ymmärrys. Aggressiivisen koiran kanssa eläminen on raskasta, ja vaikka Kira ei oikeastaan aggressiivinen olekaan, niin tunsin silti oloni huojentuneeksi saadessani kirjan kirjoittajalta ymmärrystä omille negatiivisille tuntemuksilleni. Viimeinkin kirja, joka neuvoo, miten suhtautua omiin huonommuuden tunteisiin, jotka aiheutuvat koiran "epänormaalista" käytöksestä, ja antaa vinkkejä, miten omaa fiilistä voi kohentaa.

Kirjan heikkous on se, että vaikka kirjassa tarkastellaan hyvinkin perusteellisesti arkielämän hallintaa ja stressin vähentämistä, varsinaista koulutusta tarkastellaan lähinnä vain idean tasolla. Internetissä olevat lisämateriaalit sisältävät 30-sivuisen koulutusoppaan, jossa selostetaan yksityiskohtaisesti naksutinkoulutuksen idea ja joidenkin peruskäytösten koulutus. Nopealla selailulla koulutusopas ei kuitenkaan sisällä mitään kovin ainutlaatuisia koulutusideoita tai koulutettavia käytöksiä.

Kenelle suosittelisin tätä kirjaa?

The dog aggression system every dog owner needs(*) on kirja, jonka toivoisin olleen kirjahyllyssäni silloin, kun Kiran rähjäongelmat ensimmäisen kerran puhkesivat. Jos etsit puhtaasti koulutuskirjaa, tämä opus ei kuitenkaan ole sinua varten. Jos sen sijaan etsit kirjaa, joka antaa neuvoja ja tukea, miten elää aggressiivisen ja reaktiivisen koiran kanssa, voin lämpimästi suositella tätä opusta. Kirja sopiikin erinomaisesti täydentämään muita, enemmän ongelmakoiran koulutukseen keskittyviä kirjoja, joissa arkielämän hallinta, stressin poisto ja aggressiivisen koiran omistajan tunne-elämän käsittely jäävät vähemmälle huomiolle tai puuttuvat kokonaan.

Arvosana: 8 ½

Edellisessä postauksessa esittelemäni koulutussuunnitelman luonnos on viimein muotoutunut viimeistellymmäksi versioksi. Suunnitelma toki vielä ajan ja oppimisen myötä hioutuu, mutta mielestäni kaikki "suuret linjat" ovat nyt kohdillaan.

Koulutussuunnitelmaan on tullut uutena osiona kiihtymyksen purkaminen, jonka päätin lisätä suunnitelmaan viestiteltyäni sähköpostitse Jirka Vierimaan kanssa. Jirkaan otin alunperin yhteyttä kysyäkseni hänen järjestämistään kursseista pääkaupunkiseudulla. Niitä ei valitettavasti ollut juuri nyt tarjolla, mutta sen sijaan saimmekin aika liudan treenivinkkejä ja ideoita kirjallisessa muodossa.

Tiivistetysti ilmaistuna Jirkan ajatus oli se, että kiihkeästä ja hektisestä hötkyilijästä ei saa lupsakkaa ja lokoisaa taivaanrannanmaalaria millään. Koira kuin koira voidaan toki opettaa makaamaan hiljaa paikallaan rennossa asennossa, mutta Jirkan mukaan se ei kuitenkaan poista tai vähennä hötkyilijän tarvetta hötkyillä, kun koira on temperamentiltaan impulsiivinen ja kiihkeä. Pelkästään rauhoittumista ja zen-mielialaa tavoitellen kiihtyvyys voi siis jäädä ikuisuusprojektiksi.

Jirka myös arveli, että Kiran kanssa ongelmana on ns. negatiivisen vahvistumisen kierre, josta Kira on riippuvainen. Suora lainaus Jirkan minulle kirjoittamasta sähköpostiviestistä:

"Eli kiihtyessään koiralle suorin ja nopein, toiminnallinen ja sensorisesti helpottavin tapa purkaa kiihtymystä on pistää jalat liikkeelle ja avata ääntään. Kun käytetään ruokapalkkaa ja opetetaan rauhallista käyttäytymistä, koulutetaan ongelmaan nähden yhteensopimatonta käyttäytymistä, mutta myös yhteensopimattomin vahvistein (ruoka vs. toiminta, positiivinen vs. negatiivinen) - hyvinvointitekijöiden tasolla voidaan pelkistää, että syöminen ei poista liikunnan tarvetta ja sosiaalisen toiminnan tarve täyttyy vain sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Taustalla rakentuu motivaatio, joka saattaa olla tavoitteisiisi nähden hieman ristiriitainen, kun koiralla on jatkuvasti niin voimakas taipumus tehdä kiireisen holskun hommia."

Toisin sanoen, raivokilarit nostavat Kiran stressitasoa ja stressaantuneena Kira räjähtää entistä helpommin, mutta toisaalta raivokilarit ovat Kiralle se kaikkein suorin ja helpottavin tapa purkaa sen päässä kihiseviä höyrypaineita.

Tässä kohtaa minun päässäni syttyi vesitornin kokoinen hehkulamppu.

Olin aiemmin yrittänyt "kulkea oikoreittiä" opettamalla Kiralle rauhoittavia käytöksiä ilman, että olin antanut koiralle mahdollisuuden purkaa paineita, jotka olivat raivokilareiden syynä alunperinkin. Tarkoittaessani hyvää olin siis itse asiassa vain pahentanut tilannetta. En ollut ymmärtänyt sitä, että kun koira on temperamentiltaan impulsiivinen, impulsiivinen käyttäytyminen "tulee koirasta ulos" joka tapauksessa, halusin sitä tai en.

Paras konsti ongelmavyyhdin ratkaisemiseksi on Jirkan mukaan ottaa koiran impulsiivisuus ja kiihkeys hyötykäyttöön ja osaksi koiran hyvinvoinnin ylläpitoa. Siis tarjota koiralle keinoja, joissa se voi luvan kanssa purkaa höyryjä päästään, ja palkita koiraa toiminnalla ja "äksönillä" namien sijaan. Kun kiihkeälle koiralle tarjotaan mahdollisuus toteuttaa luonnollista käyttäytymistarvettaan olla kiihkeä, se myös pystyy olemaan rauhallinen silloin kun kiihtyminen ei ole sallittua.

Olemmekin nyt viikon verran Kiran kanssa harrastaneet vetojuoksua, joka Jirkan mukaan purkaa höyrypaineita hyvin pehmellä ja varmalla tavalla, kun juoksutreeni tehdään pitkäkestoisesti tasaisella ravitahdilla. Olemme käyneet vetojuoksemassa lähes päivittäin oman kuntoni rajoissa, joka tällä hetkellä tarkoittaa noin 3-4 kilometrin vauhdikkaita juoksulenkkejä. En ole ikinä itse erityisemmin saanut nautintoa juoksemisesta, mutta kun Kira silminnähden rauhoittuu vetojuoksusta, oma juoksumotivaationikin saa aivan uutta pontta. Suunnitelmissa on myös ottaa varastossa nököttävä dobo-pallo taas aktiivikäyttöön kuntoiluvälineenä. Ja ilmoittauduimmepa tammikuun puolivälissä alkavalle nosework-kurssillekin!

Lopulta tästä koulutussuunnitelmasta siis tuli paljon muutakin kuin pelkkää "koulutusta". Mutta mikäpä siinä, kun minun kuntoni kohoaa samalla kun koiran räjähtely vähenee, niin kaikki voittavat. Ehkä tämä koulutussuunnitelma onkin enemmän jonkinlainen elämänhallintastrategia tämän kiihkeän KilariKirani kanssa :)

Tällä hetkellä oloni on hyvin toiveikas. Olisivatko avaimet helpompaan arkeen nyt kasassa?

Koulutussuunnitelma vol. 2.

Olen viime viikkoina käyttänyt paljon aikaa (tai ainakin enemmän kuin normaalisti) siihen, että olen kahlannut läpi hyllyssäni olevia koulutuskirjoja, haravoinut nettilähteitä ja muistellut erilaisilla kursseilla oppimiani asioita. Työn alla on nimittäin ollut koulutussuunnitelman muotoileminen. Koulutussuunnitelman tavoitteena on opettaa Kiralle mielenhallintaa ja vaihtoehtoisia käyttäytymistapoja tilanteissa, joissa sillä meinaa kiehua yli. Lisäksi pohjatyönä tarvitaan aika liuta motivaatiota, intoa ja keskittymiskykyä lisääviä harjoituksia. Päämääränä on saada tilanne Kiran kanssa siihen pisteeseen, että tavoitteellinen ja aktiivinen harrastuslajien treenaaminen on mahdollista.

Alla on nähtävillä alustava luonnos koulutussuunnitelmasta. Suunnitelmassa on mukana vielä paljon kysymysmerkkejä, joten se on todellakin vasta alustava, ja luonnos. Osa taidoista Kiralla on jo hanskassa, osa on ihan uusia juttuja. Kaikkien listattujen käytösten kanssa saadaan kuitenkin tehdä vielä töitä.

Nyt kysyisinkin teiltä, blogini lukijat: Onko koulutussuunnitelmassani mukana kaikki tarpeelliset palikat? Olenko unohtanut jotain? Muuttaisitko jotain? Lisäisitkö jotain? Tiedätkö jonkun hyvän harjoituksen, joka on toiminut omalla koirallasi?
Ehdotuksia saa antaa koskien kaikkia kategorioita. Erityisesti kuitenkin kaipaisin vinkkejä "Huomio & Motivaatio" ja "Impulssikontrolli"-kategorioihin, sillä näihin en ole ehtinyt perehtyä yhtä hyvin kuin muihin.

Huom! Jos alla oleva koulutussuunnitelmataulukko ei näy kunnolla (esim. mobiililaitteilla), saat saman taulukon auki pdf-tiedostona KLIKKAAMALLA TÄSTÄ.

HUOMIO & MOTIVAATIO	Innon ja keskittymiskyvyn lisääminen:  ”Give me a break” – Leslie McDevitt-Control unleashed Harjoituksia Jane Killionin When pigs fly –kirjasta?
PERUSTAIDOT	Kohdentaminen: Käsikosketus: Kira koskee kuonollaan käteen Kohdentaminen koko vartalolla: Kira menee makaamaan jollekin alustalle (Tuskin tarvitsee opettaa erikseen, vaan Kira oppii suoraan petiinmeno-käskyn kautta) Kohdentaminen lavalla?: Kira asettaa lapansa jotakin kohdetta vasten Rauhassa katsominen: ”Look at that!” – Leslie McDevitt-Control unleashed
RAUHOITTUMINEN	Rauhoittumismakuu: Noora Tihtonen- Koira- ja kissakoulu Heiluva häntä; Leslie McDevitt-Control unleashed; Laura VanArendonk Baugh-Fired up, frantic and freaked out;  ”Käy siihen!”: Kira asettuu maahan rennosti makaamaan, mielellään jalat toiselle sivulle retkottaen. Asettuu makuulle niille sijoilleen.  ”Petiin!”: Kira menee ’petiin’ (joko oikea peti tai jokin maassa oleva kangasalusta) rennosti makaamaan. Kohdennustemppu alustalle, menee makaamaan osoitetulle alustalle. Biopalautteet: Karen Overall-Manual of clinical behavioral medicine for dogs and cat Hengittäminen: Kira katsoo minua ja rauhoittaa hengitystään käskystä
IMPULSSIKONTROLLI	Mielenhallinta ja palautuminen: ”Off-switch game”: Leslie McDevitt-Control unleashed; Koirakoulu verkossa
SIIRTYMÄT	Autosta pois: “Petiin!”: Kira hyppää autosta rauhoittumismakuuseen pedille odottamaan seuraavaa käskyä Ohitukset: ”Väliin!”: Kira siirtyy jalkojeni väliin lavat jalkojeni kohdalla, jos liikun, Kira liikkuu kanssani samaa tahtia. Jalkojen välistä pois siirtyminen: "Pois!" - Kira peruuttaa jalkojeni välistä pois. ”Vierelle!”: Kira kulkee jommallakummalla puolellani lapa jalkojeni kohdalla, katsekontakti ei välttämätön. Kiran etäisyys minusta? Käden seuraaminen: Kira seuraa kuonollaan liikkuvaa kättä. Tarvitseeko koskea kuonollaan käteen? Eri vihjesana kuin tavalliselle käsikosketukselle?

Blogissani on ollut 5,5 kuukautta hiljaisuutta. Väsyin ja turhauduin kun Kiran kanssa mikään tehty työ ei tuottanut tulosta. Tuntui, ettei minulla ollut sillä hetkellä mitään annettavaa muille, kun oma turhautumistuskissa painiminen ja umpikujassa oleminen oli jo itsessäänkin tarpeeksi kuluttavaa. Työmatkailin ja kesälomailin. Loman päätteeksi hukuin korviani myöten kiireeseen. Mutta täällä ollaan taas!

Tämän hiljaisuuden aikana sain yllätyksekseni paljon kyselyitä siitä, mitä meille kuuluu ja  enkö ollenkaan enää jatka tämän blogin kirjoittamista. Olen tästä kovin iloinen, sillä en ollenkaan tiennyt, että tällä blogilla on niin paljon lukijoita ja samanlaisten ongelmien kanssa tuskailevia koiranomistajia. Kiitos kaikille viestejä lähettäneille!



Meille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Työmatkojeni vuoksi Kira oli kesällä pitkään maalla hoidossa, ja kun työreissujeni päätteeksi jäin kesälomalle, Kira pääsi olemaan vielä pidempään maalla. Yhteensä 2,5kk maalla oloa oli Kiralle silkkaa terapiaa. Takaisin Helsinkiin palatessani valmistauduin siihen, että Kira on ottanut ohitusasioissa takapakkia koko 2 vuoden työn edestä ja saan jälleen kerran aloittaa kaiken aivan alusta. Kun aikaisemmin lyhyet viikonlopun mittaisetkin maalaisvisiitit saivat Kiran kierrokset nousemaan uusiin sfääreihin, niin minkälainen räjähtelykaaos minua odottaisikaan 2,5kk maalla olon jälkeen... Olin tästä todella hermostunut ja suorastaan jopa pelkäsin kaupunkiin paluuta.

Toisin kävi. Yllätyksekseni löysin Helsingistä hihnan toisesta päästä koiran, joka kyllä edelleen jännitti toisia koiria, mutta joka oli ihmeellisesti löytänyt malttia reaktioihinsa. Kira malttoi katsoa ensin, miettiä että onko tuo asia nyt räjähtämisen arvoinen vai ei. Ja sitten vasta koiralla kiehui yli, jos kiehui. Ja kiehuessaankin Kira oli hillitympi. Tilanne ei enää heti samantien sillä nanosekunnilla eskaloitunut pisteeseen, jossa koira raivoaa pää punaisena:  
"MÄ TAPAN SUT JOS TUUT TÄNNE!!!!!!!!##%¤%&%¤##!!". 

Ennen tätä vaihetta Kiralla alkoi näkyä monta muutakin miedompaa viestiä, joilla Kira yritti kertoa, että nyt asiat ei ole menossa kivaan suuntaan:

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille hienoista aktivointivinkeistä!

Liput on nyt arvottu, onnettarena toimi oma äitini.

Arvontaan osallistujat

Jännitys tiivistyy

Ja voittajat ovat... *rummunpärinää*













Pääsyliput PetExpo-messuille voittivat siis Peekoo ja Ameliarose-alkuisen sähköpostiosoitteen takaa kommentoinut lukija. Onneksi olkoon! Laitan molemmille voittajille sähköpostia vielä tämän illan aikana.

Kylläpä aika kiitää! Yhteistä historiaa tänään jo 2 vuotta täynnä, kun Kira siskoineen viettää synttäreitä.

[Varoitus: tämä höpöhöpö-postaus sisältää paljon pentuällötyshoukutuksia, eikä yhtään arjen tuskaa ja ahdistusta]

Tästä se alkoi: Pikku-Kira matkalla uuteen kotiinsa

Nukkuma-asennot kunnossa heti ekasta illasta alkaen

Synttäreitä juhlistettiin lohitäytteisellä kongilla, ja imurointipäivällä! Imurointi on Kiralle ihan spesiaalijuttu, paras hetki koko viikossa. Olen joskus kokeillut, kuinka kauan Kira jaksaisi olla imuroitavana, ja kyllä siinä imuroijalla loppui kärsivällisyys ennen kuin Kiran kaula- ja peppukarvoja oli Kiran itsensä mielestä imuroitu tarpeeksi... Imuroinnin ihanuutta, olkaapa hyvät:


Minä olen se ihminen, joka ei ikinä voita mitään. Mutta tälläpä kertaa kävikin toisin! Minua nimittäin onnisti, ja sain bloggaajapassin Helsingin messukeskuksessa 11.-12.4.2015 järjestettäville PetExpo-messuille! Olinpa ihan keikahtaa tuolilta alas, kun tämän uutisen kuulin. Bloggaajapassin mukana sain muutaman ylimääräisen messulipun, jotka nyt aion Kiran synttäreiden kunniaksi arpoa teidän kesken, arvon blogini lukijat! Lipuilla pääsee kaikkiin Messukeskuksessa tuona viikonloppuna järjestettäviin tapahtumiin (Lapsi, Kädentaito, PetExpo, Model Expo, OutletExpo-messut). Lisätietoa PetExpo-messuista löytyy osoitteesta www.petexpo.fi.
 
Kommentoi tätä postausta ja kerro, millä tavoin virikkeistät koirasi (tai muun lemmikkieläimen) arkea, näin olet mukana arvonnassa. Arvon kommentoijien kesken 2kpl messulippuja. Arvonta päättyy sunnuntaina 5.4.2015 klo 21:00 ja tämän jälkeen olen yhteydessä voittajiin henkilökohtaisesti. Varmistathan siis, että sinut on tavalla tai toisella identifoitavissa kommentistasi, anonyyminä kommentointi ei siis tässä tapauksessa kannata.

Onnea matkaan!

Osallistun parhaillaan Kiran kanssa koira- ja kissakoulu Heiluvan hännän ZEN-kurssille, joka on tarkoitettu jatkokurssiksi kiihtyville koirille, jotka ovat jo käyneet pari aiempaa räjähdysherkkien koirien kurssia ko. koirakoulussa. Takana on ensimmäinen kurssiviikko, ja tässä postauksessa käyn hieman läpi ensimmäisen kerran herättämiä ajatuksia.

Mitä tehtiin?
Ensimmäisellä kerralla keskityttiin pelkästään rauhallisesti koulutustilassa olemiseen. Kurssin kaikki neljä koiraa olivat yhtä aikaa koulutustilassa, väliseinillä toisistaan erotettuna. Koirat tuotiin tilaan yksitellen mahdollisimman rauhallisesti, ja sitten vain syötiin eväitä koko kurssikerta. Ajatuksena oli siis luoda koiralle assosiaatio, että koulutustila on paikka, jossa napostellaan rauhallisesti nameja, vaikka jotain hälinää kuuluukin seinien takaa.

Miten meni?
Odotin ensimmäistä kurssikertaa kauhunsekaisin tuntein, kun kuulin, että kaikki koirat ovat yhtä aikaa sisällä. Näin sieluni silmin, miten Kira poukkoilisi psykoosissa ympäriinsä karvat pystyssä kiljuen ihan kaikelle mahdolliselle, ja mahdottomallekin. Onneksi ei ihan niin kuitenkaan käynyt. Kira on ollut useita kertoja ennenkin kyseisessä koulutustilassa, joten se on sille tuttu paikka, periaatteessa. Odotuksistani poiketen pääsimme koulutustilaan rauhallisesti (Kiran mittakaavassa) ja Kira rauhoittui alkujännityksen jälkeen yllättävän hyvin. Alkuun sujui tosi hyvin, Kira toki reagoi herkästi rähinällä muiden koirien haukkumiseen, mutta ei muutoin lähtenyt purisemaan. Mutta sitten Kira alkoi käydä tosi levottomaksi, eikä ruoka oikein tahtonut maistua. Syy levottomuuteen selvisi sitten jälkeenpäin: Kiralla oli aivan jäätävä kakkahätä, vaikka se olikin päässyt käymään tarpeillaan ennen kurssia. Onneksi rapsutuksetkin kuitenkin kelpasivat hetkellisesti palkkana, vaan eipä niillä rähinäreagointia estetty.

"Tuolla niitä hanhipaisteja olisi!"

Kotitehtävät
Kotitehtäväksi saatiin rauhallisten "evästaukojen" pitoa erilaisissa paikoissa. Ideana oli siis se, että lenkillä ja erilaisissa paikoissa ei olisi aina ihan superjännää, vaan välillä pysähdyttäisiin tylsiin paikkoihin vain hengailemaan ja pitämään evästaukoa kaikessa rauhassa.

Omia ajatuksia
Olin tosi hämmästynyt siitä, miten iso vaikutus sillä oli Kiraan, kun ekalla kerralla oikein kunnolla keskityttiin siihen, että päästiin koulutustilaan rauhallisesti. Kiran kierrokset laskivat matkalla koulutustilaan, eivätkä nousseet, kuten aina ennen. Ongelma vain on vieläkin se, että autosta pois hyppääminen kiihdyttää Kiraa niin hirveästi, että kestää aikansa ennen kuin sen saa siitä tasaantumaan. Kira osaa odottaa autossa rauhallisesti kunnes annan luvan hypätä pois. Mutta siinä vaiheessa kun tassut osuvat maahan, onkin jo täysi sirkus pystyssä. Tähän minun pitäisi keksiä jokin ratkaisu, tietäisinpä vain miten.

Tämä ei nyt oikeastaan liity ZEN-kurssikerran aiheisiin mitenkään, mutta tulee varmaan (toivottavasti) esille jossain vaiheessa myöhemmin kurssilla. Olen nimittäin viime aikoina miettinyt aika paljon palkkausasioita. Hankin lukuoikeudet Koirakoulu verkossa:n Aktiivikoirien mielentilojen hallinta-kurssille, ja se on kyllä herättänyt ajattelemaan asioita uudella tavalla. Kun kurssi osuu niin paljon ZEN-kurssin kanssa päällekkäin, minulla ei ole mahdollisuutta tehdä mielentilakurssin harjoituksia Kiran kanssa. Aikomuksena on kuitenkin käydä mielentilakurssin harjoitusohjelma itsenäisesti Kiran kanssa lävitse sitten joskus myöhemmin.

"..mutta minäpä keskityn näihin eväisiin mieluummin."

Mielentilakurssin myötä olen alkanut suhtautumaan Kiran kuumenemiseen ja kiihtymiseen hieman toisin. Aikaisemmin suhtauduin siihen ongelmallisena käytöksenä, joka täytyy saada kitkettyä pois. Nyt ajattelen sen olevan Kiralle käyttäytymistarve tai ongelmanratkaisutapa, jonka Kira on oppinut tai joka on sillä geeneissä. Aktiivisena paimenkoirana saalistusketjun eri osaset (kovaa juokseminen, jahtaaminen, taistelu, jäljestys) ovat Kiralle hirveän voimakas palkkio. Senpä vuoksi meillä onkin ollut paljon ongelmia myös ihmisten, autojen ja toisten eläinten (muutkin kuin koirat) ohituksissa. Kira kuumenee ja alkaa käydä ylikierroksilla niin iiiiiiiiihanasta ärsykkeestä, jota olisi niin iiiiiiiiiiihanaa jahdata. Käänsin ajatuksen toisinpäin: miten voisin tarjota Kiralle turvallisen tavan purkaa luonnollista käyttäytymistarvettaan ja samalla opettaa sille, että lenkillä vastaan tulevat asiat ohitetaan rauhallisesti? Ratkaisuna kokeilin sitä, että kun Kira katsoo jännää asiaa rauhallisesti, heitän sille namin niin kauaksi, että Kira joutuu juoksemaan sen perään. Tässä on mukana melkein kaikki saalistusketjun osaset: kovaa juokseminen, jahtaaminen, jäljestys, ruokailu. Kokeiluhistoria on meillä vielä aika lyhyt, mutta minusta tuntuu, että se toimii oikein hyvin. Tänään aamulenkillä selvisimme tällä taktiikalla kahden erillisen hanhilauman ohitse noin 10m etäisyydellä. Kira ei kuumentunut, ei kiihtynyt, ei haukkunut, ei sinkoillut eikä säntäillyt. Katseli vain rauhassa hanhia löysällä hihnalla, tarjosi välillä katsekontaktiakin, ja saalisti heittelemiäni nameja. Tällainen rauhallinen hanhilaumojen ohitus ei olisi mitenkään onnistunut kädestä tulevalla namipalkalla, varsinkaan kun ruoka ylipäätään ei ole Kiralle niin kovin iso juttu.

En vain oikein tiedä, voisiko tämä toimia myös toisten koirien ohitukseen. Toisten koirien näkemisen aiheuttama kiihtymys on kuitenkin luonteeltaan hieman erilaista, kuin ohitse nopeasti viuhahtavan polkupyöräilijän aiheuttama kiihtymys. Hanhien, ihmisten, pyöräilijöiden, autojen jne. perään sinkoilu on selkeästi seurausta saalistusketjun aktivoitumisesta. Koirien aiheuttamassa kiihtymyksessä on mukana myös aimo annos epävarmuutta.

Puutarhassa hääriessäni olen ottanut Kiran mukaan pihalle pitkään 15m naruun, ja olen päässyt seuraamaan miten Kira reagoi koiriin, joita kulkee ohitse noin 150-200m päässä pihastamme. Koiran nähdessään Kira valpastuu, säntää kohti haukkuen tai alkaa haukkua narun kiristyessä. Kira jatkaa haukkumista jonkin aikaa, ja sitten lähtee sinkoilemaan ympäriinsä kiihtyneenä vinkuen ja/tai haukkuen, alkaa taistella lähimmän löytämänsä oksan tai lelun kanssa, ja jonka jälkeen Kira rauhoittuu. Näin siis Kira itse ratkaisee ongelman, purkaa kiihtymystään ja rauhoittaa itseään. Saalistusketjun osasista kovaa juokseminen ja taistelu on tässäkin mukana. Onkin sitten ihan eri juttu, voisiko lentonamipalkkaus toimia tähänkin. Tähän toivottavasti saan jonkinlaisia vastauksia kurssin aikana.

Taas on kuukausikatsauksen aika. Tällä kertaa kauheasti tekstiä hienostelematta ja jälkikäteen tarkistelematta. Jonkinmoista katkonaista, pätkivää ja hajanaista tajunnanvirtaa siis. Kirjoittaja on hurjan väsynyt, ja se näkyy rankasti tämänkertaisessa tekstissä. Anteeksi.

Viimeisen kuukauden aikana olen keskittynyt Kiran kanssa ylläpitämään jo saavutettua edistystasoa. Kiran juoksut lähestyvät, mikä nostaa tyttökoiran kierroksia. Kira on reaktiivisempi, stressiherkempi ja kierrokset jäävät helpommin päälle kuin normaalisti. Reaktiivisuus lisääntyy Kiralla yleensä 1kk +/- 2 viikkoa ennen juoksujen alkua, mutta koira onneksi rauhoittuu lähes normaalille tasollejuoksujen lopulta alkaessa. Vaatimustasoa on jo tämänkin vuoksi joutunut laskemaan.

Kulunut kuukausi on siis ollut melkoista tasapainoilua reaktiokynnyksen suhteen. Jonakin päivänä jokin asia on ok, ja heti seuraavana päivänä sama asia samalla etäisyydellä saakin räjähdyksen aikaan. Tämän ailahtelevaisuuden vuoksi meille on sattunut muutamia vahinkoja toisten koirien kanssa, kun luulin vieneeni Kiran riittävän kauaksi, mutta Kiralle se etäisyys ei sitten yllättäen riittänytkään. Kuukausi on siis ollut haastava.



Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen saanut pidettyä ihmis- ja auto-ohitukset samalla tasolla kuin ennen lisäkierrosvaihteen päälle kytkeytymistä. Siinä ei siis takapakkia ole menty. Kiran ailahtelevan reaktiivisuustason vuoksi en kuitenkaan ole tohtinut luopua vastaehdollistamisesta ihmisohituksissa. Saattaa olla, että useampi ohitus peräkkäin menee tosi hienosti niin, että ohituskohdalla Kira katsoo ohittajaa, ja sen jälkeen kääntyy minuun päin odottamaan namia. Ja sitten yhtäkkiä jonkin ihmisen kohdalla tuleekin totaaliräjähdys ja Kira lähtee sinkoilemaan ohittajaa kohti. En ole havainnut mitään systemaattista piirrettä, joka laukaisisi räjähdyksen. Saattaahan sellainen toki olla olemassa. Siispä namia on saanut järjestelmällisesti joka ohituksesta, varmuuden vuoksi. Olisihan niitä varmaan jotain fiksumpiakin taktiikoita, mutta rehellisesti sanottuna en ole jaksanut miettiä sitä. Ottaahan se vähän päähän, kun oman työni tämänhetkisen kuormittavuuden vuoksi ylimääräistä energiaa ei vain ole yksityiskohtien miettimiseen. Saahan sitä joskus edes pienen hetken mennä siitä mistä aita on matalin, saahan?

Ihmis- ja auto-ohitusten sujuessa, sanotaan, kelvollisesti, olen pystynyt tekemään Kiran kanssa pitkiä lenkkejä. Tämä on poikkeuksellista aikaisempiin juoksuihin verrattuna. Pitkät lenkit selvästi rauhoittavat Kiraa, mikä taas helpottaa muuta arkea, ja sen vuoksi myös pitkien lenkkien tekeminen on mahdollista - positiivinen noidankehä. On aika mukavaa, kun ensimmäisen kilometrinkin jälkeen jaksaa vielä olla skarppina ja terävänä, kun kaikki omat voimavarat eivät kulu kaikkialle sinkoilevan ja räjähtelevän koiran hallintaan. Positiivista!

Huomenna aloitamme opiskelun Heiluvan Hännän ZEN-kurssilla, ja vaikka odotan kurssia innolla ja se on meille myös todella tarpeellinen, totta puhuen minua kyllä jännittää aikalailla miten Kiran kanssa pärjäämme siellä. Entistä reaktiivisempi koira ja työn uuvuttama omistaja eivät välttämättä ole se otollisin yhdistelmä. Yritetään kuitenkin, kurssista on joka tapauksessa tarkoitus imeä kaikki mahdollinen hyöty irti.



Positiivista on myös se, että Kiran ruokahalu on pysynyt edelleen hyvin voimissaan. Tyttökoira on jo 2,5kk syönyt hyvällä ruokahalulla, eikä tänä aikana ole ollut yhtä ainuttakaan paastopäivää sen takia, että Kira olisi kieltäytynyt syömästä ruokaansa. Poikkeuksellista. Olisikohan nirsouskin siis jäänyt pois iän karttumisen myötä?

Jotain negatiivistakin: Kiralla on nyt muutaman viikon ajan esiintynyt epämääräistä oksentelua ja vatsahappojen nousemista suuhun. Normaalisti Kira on saanut osan päivän ruuastaan lenkeillä ja treenien kuluessa, ja loput illalla ennen nukkumaanmenoa virikeleluista kaivelemalla. Tämä systeemi toimi ihan hyvin, kunnes muutama viikko sitten Kira alkoi oksennella öisin, 3-4h kuluttua iltaruuan syömisestä, jos iltaruoka-annos oli kovin iso. Tämän lisäksi päivällä, kun ruokailusta oli kulunut pidempi aika ja vatsa oli tyhjä, Kiralla alkoivat vatsahapot nousta suuhun. Välillä happojen nouseminen aiheutti vain suun toistuvaa maiskuttelua, välillä ihan happovaahdon oksenteluakin. Ruokinnassa ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään muutosta, eikä Kira ole päässyt syömään lääkkeitä, purukumia tms. myrkyllistä. Myrkkyteoriaan en usko myöskään sen vuoksi, että ruuan jakaminen pienempiin osiin pitkin päivää on poistanut nämä epämääräiset oireet kokonaan. Koska asia korjaantui näin simppelillä ratkaisulla, päätin jatkaa tätä annoskokeilua kuukauden verran, ja sitten koittaa palata yhteen isompaan ateriaan päivässä. Jos oksenteluoireet palaavat, on eläinlääkärivisiitin aika. Ihmetyttää kyllä, miksi nämä oireet alkoivat juuri nyt? Onko parempi ruokahalu ja siten suuremmat syödyt ruokamäärät aiheuttaneet tämän? Vai johtuuko tämä juoksuista jollain mystisellä tavalla? Jos jollakulla lukijalla on kokemusta ja tietämystä tällaisesta oireilusta, ottaisin kyllä mielelläni kommentteja vastaan.

Tällaista meille tällä kertaa, nyt minä painun nukkumaan.

Kuten jo nimikin kertoo, positiiviseen vahvistamiseen (R+) kuuluvat olennaisena osana palkkiot. Kiralla käytän namipalkan lisäksi lelupalkkaa ja erilaisia toiminnallisia palkkioita. Namipalkka on meillä kuitenkin se eniten käytetty juttu, vaikka parhaillaan yritänkin opiskella enemmän lelupalkan käyttöä mielentila-intervallitreenien muodossa.Namitekniikkani on yrityksen ja erehdyksen myötä hioutunut vähitellen tällaiseksi, ja olen kyllä aika tyytyväinen tämänhetkiseen namipalkkaukseeni.

Ei kuitenkaan ole ihan sama, millaista syötävää koiralle yrittää tuputtaa palkkana. Ainakin Kiralle palkan laadulla on iso vaikutus motivaatioon ja vireeseen. Kukapa sitä kurapalkalla viitsisikään supertäysiä panostaa johonkin asiaan.

Lenkillä ja treeneissä minulla on mukana aina kolmenlaisia nameja, joilla kaikilla on oma tehtävänsä.

1) Perusnamit
Tavallisesti Natures menua, keitettyjä broilerin sydämiä, vaihteleva kokoelma lihapitoisia norminappuloita sekaisin ja joskus myös juustonkannikoita, nakkia, kuivattua kalaa, katkarapuja tms. Perusnamit ovat palkkioita, jotka maistuvat Kiralle oikein hyvin tilanteissa, joissa ei ole kovin pahaa häiriötä ja joissa toimitaan reaktiokynnyksen alapuolella. Kira kyllästyy helposti, jos palkkana tulee aina samanmakuinen herkku, sen vuoksi perusnamikokoelma on varsin vaihteleva. Kun häiriön määrä kasvaa, esimerkiksi toisen koiran ilmestyessä näköpiiriin tai ihmisohitustilanteissa, en kuitenkaan uskalla luottaa siihen, että palkka on tarpeeksi hyvä suhteessa häiriön voimakkuuteen. Siksi tarvitaan myös muunlaisia palkkioita.

2) Helposti kädestä tarjottava superherkku
Nämä namit on tarkoitettu ohitustilanteisiin ja toisten koirien bongaamiseen. Siis tilanteisiin, joissa reaktiokynnys saattaisi ylittyä, jos tapahtuu jotain yllättävää. Näitä nameja saa vain ja ainoastaan näissä tilanteessa, ei koskaan ikinä muulloin. Tähän tarkoitukseen sopii erinomaisesti Oscar lohiateria-pötkö (700g). Pötkö veitsellä puoliksi, ja puolikas pötkö mukaan lenkille (mahtuu kätevästi namitaskuun). Lohiateria on Kiralle ihan superherkkua, normaaleihin tilanteisiin se on ehkä vähän liiankin hyvää, koska se nostaa jo itsessään kierroksia (Kira jää itkemään pötkön perään kun namia ei tule silloin kun sitä sen omasta mielestä pitäisi tulla...). Vaikeampiin tilanteisiin lohiateria sopii kuitenkin täydellisesti. Lohiateria on tarpeeksi suuri herkku, että sillä palkitessa Kira pystyy tekemään töitä silloinkin, kun vieras koira tupsahtaa yhtäkkiä lähistölle. Lohipötkön koostumus on mielestäni juuri sopivaa tähän tarkoitukseen, se on helposti puristettavissa pötköstä, mutta ei kuitenkaan niin lötköä (etenkään kylmänä), että roiskuisi holtittomasti ympäriinsä. Muitakin pötkömallisia tuoreaterioita olen Kiralle kokeillut, mutta tämä on osoittautunut tähänastisista kokeiluista maistuvimmaksi.

Puolikas pötkö namitaskuun ja menoksi!

 3) Hyvät lento-ominaisuudet omaava supermegaherkku
Tämä nami on tarkoitettu ihan kaikkein vaikeimpiin tilanteisiin, jossa pitää pystyä katkaisemaan Kiran eskaloituvat kierrokset mahdollisimman nopeasti. Tai tilanteisiin, joissa Kira tekee jotain megasuperhyper-upeeta, esim. tajunnanräjäyttävän luoksetulon vaikeassa paikassa. Myöskään tätä herkkua ei saa koskaan ikinä muulloin. Hyvät lento-ominaisuudet ovat tärkeä juttu, koska Kiralle toimii hirmu vaikeissa tilanteissa tosi hyvin se, että heitän namin Kiran kuonon edestä häiriöstä poispäin. Namin liike herpaannuttaa Kiran tuijotuksen ja kääntää sen huomion ihan jonnekin muualle kuin siihen hirveäänkamalaan koiraan, joka pääsi vähän liian lähelle. Koska heitän namin poispäin häiriöstä, sen avulla saa nopeasti otettua myös lisää etäisyyttä, jonka jälkeen voinkin siirtyä palkkaamaan lohiateriapötköllä. Namin perässä juokseminen purkaa osittain myös kierroksia ja maan haistelu namia etsien rauhoittaa. Oikein toimiva ratkaisu siis. Lentäväksi supermegaherkuksi meillä on valikoitunut Oscarin pakasteena myytävät Lemmikin Mahapullat (1kg). Mahapullat ovat tosiaan lähes puhdasta naudan mahaa, ja jos joku on haistanut sitä tavaraa, niin haju ei varmasti ikinä unohdu.. Jäisinä mahapullat eivät onneksi löyhkää ihan niin pahalle. Jäisinä mahapullat myös pysyvät hyvin kasassa ja niitä on helpompi heitellä. Koiralle pullat maistuvat, ja milläs muulla onkaan väliä.

Maistuisi!

 Nameja varten tarvitaan tietysti jonkinmoinen säilytyspaikka, jossa namit kulkevat kätevästi mukana. Toistaiseksi parhaimmaksi olen havainnut Premierin namitaskun, joka ei ainakaan vielä ole hajonnut. Kolme edellistä repesivät liitoksistaan muutamassa kuukaudessa, tämä on porskuttanut jo 9kk, mikä on ennätys.

Kovalla käytöllä ollut namitasku

Isossa taskussa kuljetan parusnameja ja lohiateriapötköä, edessä olevaan pikkutaskuun sujautan kyytiin muutaman mahapullan. Loput mahapullat kulkevat treeniliivin takataskussa muovipussissa, jonka olen vahvistanut kontaktimuovilla. Näin pussi pysyy paremmin auki ja sieltä saa nopeammin napattua pullat kyytiin. Saman asian ajaneisi tyhjä kahvipussi, mutta kun kahvia en itse juo, niin näitä pusseja kertyisi minulla tuskastuttavan hitaasti..

Tajusin, että tässä blogissa olen ties kuinka monet kerrat puhunut vastaehdollistamisesta, lainkaan kertomatta mitä se itse asiassa on! Vastaehdollistaminen on käsitteenä varmasti tuttu osalle, mutta käyn menetelmän idean tässä kuitenkin lävitse. Aloittaessani tämän blogin kirjoittamisen manailin kuinka vastaehdollistaminen ei ole meillä toiminut lainkaan. Myöhemmin minulle selvisi, että vaikka luulin tietäväni mitä vastaehdollistaminen on, toimin itse asiassa aivan väärin - ja siksi tuloksia ei syntynyt. Siispä menetelmän kertaaminen aina vain uudelleen ja uudelleen on myös hyvää harjoitusta minulle itselleni.

Järjestelmällistä siedättämistä ja vastaehdollistamista voidaan käyttää kaikkien sellaisten käytösongelmien pois kouluttamiseen, joihin liittyy kiihkeyttä tai jonkinlainen tunnereaktio. Siis pelkotilojen, reaktiivisuuden, aggression ym. pois kouluttamiseen. Vastaehdollistaminen ja siedättäminen vaikuttavat käytösongelman alkuperäiseen syyhyn, eli koiran suhtautumiseen johonkin tiettyyn asiaan. Vastaehdollistamisesta ja siedättämisestä on kirjoitettu mainio artikkeli ASPCA:n (The American Society for the Prevention of Cruelty to Animals) nettisivuilla, jota hyödynnän myös tässä tekstissä ja johon kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vain suinkin englanninkieli yhtään taittuu.

Siedättäminen tarkoittaa sitä, että eläimen herkkyys jollekin asialle vähenee. Eläin siis oppii sietämään jotakin kammottavaa asiaa, Monsteria, vähitellen paremmin ja paremmin. Siedätys tulee aloittaa sellaisella etäisyydellä, että eläin ei vielä reagoi Monsteriin pelolla/aggressiolla. Vastaehdollistamisessa puolestaan muutetaan eläimen tunnereaktiota Monsteria kohtaan. Koira vakuutetaan siitä, että Monsteri ei itse asiassa ole Monsteri ollenkaan, vaan Aivan Mielettömän Kiva Juttu! Tämä tapahtuu yhdistämällä Monsterin läsnäolo miellyttäviin ja palkitseviin asioihin, niin että Monsterista tulee eläimelle merkki siitä, että pian seuraa palkinto. Toistojen myötä Monsterin nähdessään eläin alkaa odottaa palkinnon saamista, jolloin Monsteri ei itse asiassa enää olekaan pelottava, vaan muuttuu miellyttäväksi.

Vastaehdollistaminen pähkinänkuoressa.

Käytännössä siedättäminen ja vastaehdollistaminen toimivat aina yhtä aikaa. On mahdotonta opettaa koiralle positiivista mielleyhtymää johonkin asiaan, jos koira on jo valmiiksi peloissaan tai aggressiivinen. Jotta vastaehdollistaminen toimisi, on siis etäisyyden hallinta aivan ensiarvoisen tärkeää!

Vastaehdollistaminen (ja samalla siedättäminen) siis toimii näin:

1. Monstereista seuraa AINA Aivan Mielettömän Kivoja Juttuja
Lyhyesti:

1. Koira bongaa Monsterin
2. Monsterin ollessa näköpiirissä, koiralle syötetään jatkuvasti, tasaisena virtana herkkuja
3. Monsteri poistuu paikalta, ja samalla..
4. Herkkujen syöttö lakkaa

Tätä kuviota toistetaan useita kertoja peräkkäin. Muista tarjota koiralle taukoja välillä!

Järjestys on tärkeää: Aina ensin Monsterin bongaaminen, ja sitten vasta herkku tai muu palkinto, jota koira arvostaa todella paljon. Jos järjestys on päinvastainen, eli jos koira saa ensin herkun, ja sitten vasta bongaa Monsterin, toistojen myötä koira alkaa liittää herkkujen tarjoamisen Monsterin tulemiseen. Tällöin herkuista tulee itse asiassa epämiellyttävä asia! Sama asia tapahtuu, jos Monsteri ja herkut ilmestyvät yhtä aikaa. Siispä aina ensin Monsteri, ja sitten vasta herkku.

Aina ensin Monsteri, sitten vasta herkku. Päinvastaisessa järjestyksessä herkusta tulee epämiellyttävä asia.

2. AINOASTAAN Monstereista seuraa Aivan Mielettömän Kivoja Juttuja
Aivan Mielettömän Kivan Jutun arvon ja Monsterin yhteyttä tulee vaalia kaikin keinoin. Siispä vastaehdollistamista varten tulee varata kaikkein parhaita herkkuja, jotka ovat koiran herkkulistan kärkipäässä. Näitä herkkuja tulee tarjota ainoastaan Monstereiden läsnäollessa, ei milloinkaan muulloin. Eli koira saa superhyper-herkun, jos ja vain jos (!) se on juuri nähnyt Monsterin.

3. Monsterit eivät KOSKAAN tule liian lähelle
On todella tärkeää, että koiran mieltymys superhyper-herkkuun pysyy aina suurempana kuin pelko tai aggressio Monsteria kohtaan. Monsterit tulee kohdata siis aina sellaisella etäisyydellä, että koira ei pelkää tai reagoi aggressiolla Monsteria kohtaan. Siis toimitaan reaktiokynnyksen alapuolella, ihan aina! Koiran tulee nähdä Monsteri ja olla siitä hieman huolissaan, mutta ei paeta, murista, rähjätä tai olla niin hermostunut, ettei pysty syömään. Jos kuitenkin koira alkaa paeta/rähjätä Monsterin nähdessään, palkitse koira joka tapauksessa herkulla (Monstereista seuraa aina herkku) ja siirry kauemmaksi niin nopeasti kuin pystyt. Ihannetapauksessa koira kohtaa Monstereita vain treenitilanteissa, ei koskaan muulloin. Ja jos kohtaamisia kuitenkin tulee arjessa, Monsterit eivät ikinä tule niin lähelle, että koira joutuisi turvautumaan pakenemiseen tai rähjäämiseen.

Vastaehdollistamistreenit, kuten kaikki treenit, olisi hyvä lopettaa onnistumiseen. Siis hetkeen, jolloin koira on Monsterin läsnäollessa rento, ei ole lainkaan huolissaan ja on jopa unohtanut kokonaan Monsterin olemassaolon. Seuraavat treenit tulisi aloittaa samalta etäisyydeltä (tai samalta intensiteetiltä) kuin mihin edellisissä treeneissä päästiin. Jos kuitenkin koira reagoi voimakkaasti, etäisyyttä tulisi lisätä (pieni huolestuminen ei haittaa). Pidä etäisyys samana niin kauan kunnes koira alkaa pärjätä ongelmitta sillä etäisyydellä, siis kunnes koira ei ole enää yhtään huolestunut ja on täysin rento. Tähän saattaa kulua useitakin treenikertoja. Etäisyyttä voi pienentää, kun koira on täysin rento heti treenikerran alusta lähtien, eikä piittaa Monsterista lainkaan. Treenikerta tulee siis aina aloittaa tutulta etäisyydeltä ja etäisyyden lyhentäminen tapahtuu aina kyseisen treenikerran aikana, ei koskaan heti treenikerran alkajaisiksi.

Vaihtele treeniaikoja, paikkoja, herkkuja ja treenaa monenlaisilla Monstereilla. Tämä auttaa yleistämään neutraalimpaa suhtautumista Monsteriin. Näin koira hoksaa paremmin, että Monsteri on kiva juttu, ihan sama missä, mihin aikaan tai millainen Monsteri onkaan vastassa.

Iloisia vastaehdollistamishetkiä!

Lähteet:
ASPCA. Desensitization and counterconditioning.
https://www.aspca.org/pet-care/virtual-pet-behaviorist/dog-behavior/desensitization-and-counterconditioning

Grisha Stewart. 2014. The official dog training manual. A practical, force-free guide to problem solving & manners.