Koira, joka räjähti

Tarkkiskoirien valmennusryhmämme, johon hain alkuvuodesta kanssatreenaajia tämän bloginkin kautta, on edennyt puoliväliin. Jirka Vierimaan johdolla olemme treenanneet pitkin kevättä ja alkukesää haastavien koiriemme kanssa. Ryhmässämme mukana olevat koirat ovat kaikki tavalla tai toisella reaktiivisia tassukansalaisia. Ainakin itselleni on ollut hurjan avartavaa ja opettavaista nähdä, miten samanlaisen näköinen käyttäytyminen (esim. hihnarähjäys) voi johtua niin monesta eri syystä, jonka vuoksi myös ratkaisukeinot tulee sovittaa koiran ja omistajan mukaisiksi. Tavallisilla koirankoulutuskursseilla monesti yritetään ratkoa kaikkien koirien ongelmia samoilla konsepteilla ihan aikarajoitteidenkin vuoksi. Useimmille koirille tämä toki varmasti toimiikin, mutta Kiran kanssa olen kokenut tämän haastavaksi, osoittihan SmartDog-testikin jo sen, että Kira ei ole ihan tavallinen koirulainen.. Valmennusryhmässä tätä ongelmaa ei ole ollut!



Valmennusryhmässä olemme Kiran kanssa keskittyneet ihan pelkästään arkea helpottavien käytösten luomiseen ja vahvistamiseen. Treeneissä on huomioitu Kiran erikoispiirteet, kuten katsekontaktin hakemattomuus. Kun koira hakee katsekontaktia luonnostaan todella harvoin, on treeneissä lähdetty vahvistamaan ensisijaisesti muita toimintoja, joissa Kiran käytös kuitenkin suuntautuu minua eikä ympäristön ärsykkeitä kohti. Tavoitteena on tietysti lopulta saada katsekontaktikin nousemaan, mutta välivaiheena tarvitaan muita toimintoja että koiran kilahtelu saadaan ensin edes hallintaan.

Normaalisti koirien kanssa esimerkiksi lähdettäisiin vahvistamaan katsekontaktia erilaisissa siirtymissä, mm. autosta pois hypätessä. Juuri autosta pois hyppääminen on ollut meillä yksi kompastuskivi jo pitkään. Siirtymät, kuten autosta pois hyppääminen kiihdyttää Kiraa hurjasti, joka sitten entisestään herkistää koiraa pimahtelemaan ympäristön ärsykkeille. Jirkan opastuksella lähdettiin ottamaan autosta poistumista hallintaan leukakosketuksen avulla. Käytännössä siis autosta poistuessa ensin vahvistan muutaman toiston verran katsekontaktia, jonka jälkeen pyydän Kiraa hyppäämään pois autosta siten, että maahan laskeutuessaan se ottaa suoraan leukakosketuksen kämmentäni vasten. Tästä palkataan namilla maahan ja pyydetään samantien uusi leukakosketus. Tätä jumpattiin treeneissä muutaman toiston verran, jonka jälkeen koira hetkeksi autoon takaisin huilaamaan ja hetken päästä uusi toistorumba. Treenien edetessä autosta poistumiseen tuotiin lisää hallintaa liittämällä kuljetuskäytökset autosta poistumiseen. Kun koira on saatu hallitusti ensin leukakosketukseen kämmentä vasten, minulla on vaihtoehtoina kuljettaa Kira esim. leukakosketuksen tai jalkojeni välissä kävelemisen avulla auton luota pois. Turvallisen välimatkan päässä koiran voikin sitten vapauttaa haistelemaan. Leukakosketuksen avulla autosta poistumiseen saatiin hyvin nopeasti toivottua rauhaa ja hallintaa. Itse asiassa paljon nopeammin kuin uskalsin toivoakaan! Nyt olemme siinä pisteessä, että maalla ollessamme uskallan vapauttaa Kiran autosta ilman hihnaa ym. hallintavälineitä (maatilan avara piha on hurja houkutin!) ja Kira tunnollisesti laskee leukansa kämmenelleni. Voi sitä riemua kun käytös onnistuu täydellisesti ja koiran saa vapauttaa heti siitä rallattelemaan vapaana pihalle! :)¨



Ohitusten suhteen työkaluiksi on valikoitunut haistelukäytöksen vahvistaminen entisestään ja myös maan haistelu käskystä. Varsin toimivaksi konstiksi on osoittautunut myös maan haistelun yhdistäminen Look at That!-treeniin (LAT). Jännä-vihjeestä Kira lähtee etsimään ympäristöstä koiraa, jonka bongaamisesta se on saanut aikaisemmin palkan. Olen onnistumatta yrittänyt ketjuttaa tähän perään katsekontaktin ottamista, mutta koska Kira ei katsekontaktia luonnostaan hae, maan haistelu käskystä toimii paremmin. Käytännössä suoritus näyttää siis jotakuinkin tältä: "Jännä!" - Kira etsii ympäristöstä koiran ja katsoo sitä, jonka seurauksena Kira saa toisen vihjeen "Tippu!", jolloin Kira siirtyy haistelemaan maata ja saa siitä palkaksi namia maahan. Ajatuksena on siis lopulta saada ketjutettua koiralle yhdestä vihjeestä se, että ympäristössä on jokin asia joka sitä voisi kiihdyttää, mutta sen sijaan maan haistelu onkin oikeastaan paljon mukavampi asia.

Tehotreenikohteeksi on valikoitunut myös Kiran sinnikkyyden vahvistaminen. SmartDog-testi osoitti ihan mitattavana datanakin sen, että Kira luovuttaa todella herkästi eikä lähde edes yrittämään jos kokee asian vaikeaksi. Tämä vaikeuttaa valtavasti kaikkien uusien asioiden opettelua Kiran kanssa, saman asian toistoja tarvitaan ihan tuhottomasti alle, ennen kuin Kira ikään kuin uskoo, että kyseisestä toiminnosta ihan oikeasti saa palkkaa. Samasta syystä vaatimustason nosto koulutuksen yhteydessä täytyy tehdä hirmuisen varovasti, ettei Kiran usko palkan saamiseen horju ja ettei koira luovuta kokonaan. Myös sheippaaminen on vaikeaa, kun koiraa saa rohkaista ja houkutella hurjasti tarjoamaan itse erilaisia käytöksiä.

Valmennusryhmässä lähdimme systemaattisesti jumppaamaan Kiran itseluottamusta ja sinnikkyyttä vahvemmiksi. Tämä toteutetaan ketjuttamalla kahta yksinkertaista käytöstä - istumista ja käsikosketusta - vähitellen piteneviksi sarjoiksi. Näiden käytösten ketjuttamisella ei arkielämän kannalta ole mitään järkeä, mutta niitä käytetään työkaluina siihen, että koiralle saadaan lopulta toivottavasti uskoteltua, että kun se vain tekee pyydettyjä asioita tarpeeksi pitkään, toiminnasta tulee aina kannattava palkkio. Käytännössä treeni näytti alkuvaiheessa jotakuinkin tältä:

Istu - palkka
Koske - palkka
Istu, koske - palkka
Koske - palkka
Koske, koske - palkka
Koske - palkka
Koske, istu - palkka
Istu - palkka
Koske, istu, koske -palkka
Istu, koske - palkka
Koske, koske, istu, koske - palkka
Jne.

Lopulta tavoitteena on päästä kohtalaisen pitkiinkin toistosarjoihin (istu, koske, koske, istu, koske, istu, koske, istu, istu, koske, koske, koske, koske, istu, koske... - palkka) ilman että Kira luovuttaa, turhautuu, hermostuu tai alkaa vinkua. Parhaimillaan Kiran motivaation ollessa kohdillaan olemme toistaiseksi päässeet neljään peräkkäiseen onnistuneeseen toistoon ilman ylimääräisiä hepuleita. Viides on vielä liikaa. Toisinaan tosin se kaksikin toistoa on liikaa... Vähitellen tämäkin asia tästä varmasti etenee, varsinkin jos osaa ajoittaa nämä treenit niihin hetkiin jolloin Kiran työskentelymotivaatio on ihan tapissaan.

Neljäs ajatus, joka on tarttunut valmennusryhmästä mukaan ja johon tulemme lähiviikkoina varmasti syventymään enemmänkin, liittyy ympäristösiedätykseen. Kiran kanssahan on tehty ihan hurjasti vastaehdollistamisharjoituksia, ja vaikka ne nyt ovat jollainlailla edistäneetkin rauhallisempaa arkielämää, kilahteluongelma ei ole sillä ratkennut. Viime treeneissä Jirkan kanssa keskustelimme asiasta pitkään, ja hän ehdotti vastaehdollistamisen jättämistä vähemmälle ja sen sijaan Kiran haistelukäytöksen vahvistamista ja hajuetsinnän ottamista yhdeksi siedätystyökaluksi. Haisteluhan on Kiran vahvimpia käytöksiä, joista se palkkautuu hyvin ja jota se tekee hyvin mielellään. Jos Kira saisi päättää, se kuljeskelisi kaikki päivät ympäriinsä vain maata haistellen ja lintuja jahdaten. Ideana hajutyöskentelyn kautta tapahtuvassa ympäristösiedätyksessä on se, että Kira haistellessaan omaksuu ympäristön häiriöt, joille se normaalisti ehkä kilahtaisi, pelkiksi taustalla oleviksi häiriöiksi, sillä koiralla on sillä hetkellä paljon parempaakin tekemistä - asioiden tutkimista nenällä. Siis ikäänkuin tarkastellaan koiran räjähtelymotivaatiota ihan uudesta näkövinkkelistä. Sen sijaan, että suoraan yritettäisiin kytkeä toisen koiran näkeminen siihen, että lihapullia tippuu suoraan suuhun, koiralle annetaankin mieluinen haistelutehtävä (joka on jo itsessään palkitseva), jonka taustalle tuodaan vähitellen voimistuvana häiriönä toisia koiria. Alkuun häiriöt ovat toki Kiran kanssa paljon pienempiä, ihan jo uudessa paikassa hajutyöskentely riittänee häiriöksi. Tähän voidaan yhdistää jo olemassa olevia nosework-taitoja, eli eukalyptys-hajun tarkkuusetsintää pieneltä alueelta.

Meillä on siis nyt valmennusryhmän ollessa kesätauolla Kiran kanssa hurjasti kaikenlaista mielenkiintoista harjoiteltavaa.  Periaatteessa kaikki työkalupakkiimme jo saadut työkalut perustuvat vanhoihin tuttuihin juttuihin - käsikosketus, leukakosketus, istuminen, haistelu. Idea onkin siinä, että näitä tuttuja juttuja tarkastellaan uudella twistillä ja niitä lähdetään soveltamaan arkielämän kuvioissa entistä mielikuvituksellisemmin. Hyvä tästä tulee!

Hihnakävely - tuo jokapäiväinen kurjimus, jossa mitataan koiran ja taluttajan pinnan pituutta ja valjaiden/pannan liitosten kestävyttä koiran puhkuessa eteenpäin sen minkä jaloistaan pääsee. Näinkö sen kuuluisi mennä?



Katsokaapa miten paljon koiran niska, lavat ja selkä liikkuvat kävellessä, ravatessa ja laukatessa! Myönnän olevani ehkä vähän pölhö, kun itse suorastaan lumouduin seuraamaan selän rullaavaa liikettä laukan aikana... Kun kuvittelee videolla liikkuvan koiran niskaan pannan tai selkään valjaat, ja kireällä olevan hihnan, on helppo kuvitella miten paljon hihnasta vetäminen saattaa provosoida jo muutenkin kiihkeää ja helposti räjähtelevää koiraa pimahtelemaan entistä helpommin. Kireä hihna vaikuttaa koiran koko asentoon ja liikkumiseen ja siten voi aiheuttaa lihasjumeja. Lisäksi koiran oma etupainoinen, jännittynyt asento voi vaikuttaa siihen, miten muut koirat tulkitsevat koirasi eleitä ja olemusta ja lähestyvät sitä. Ihmisten osaltahan tiedetään, että hymyily, teeskenneltykin, vähentää stressiä ja kasvojen ilmeillä on muitakin yhteyksiä koettuun tunnetilaan. Jos kasvon ilmeet vaikuttavat ihmisen itsensä kokemaan tunnetilaan, voiko olla mahdollista, että koiran omat eleet ja asennot vaikuttavat koiran omiin tunnetiloihin? En tiedä onko tätä tutkittu, mutta on ainakin tosi mielenkiintoista spekuloida, onko koira mielentilaltaan kireämpi, hermostuneempi tai reaktiivisempi koska kireällä oleva hihna saa sen kulkemaan etupainoisesti ja jännittyneesti. Nämä kaikki ovat lisäsyitä panostaa kauniimpaan hihnakävelyyn.

Tommy Wirén ja Päivi Romppainen ovat kirjassaan(*) samoilla linjoilla kertoessaan hihnassa vetämisen johtavan todella herkästi myös muihin hihnakäyttäytymisongelmiin, kuten räyhäämiseen:

Jos koira lähtee kävelemään jotakin kohti ja ihminen vetää hihnasta, ympäristöön suuntautuva käytös vahvistuu. Se, mitä koira juuri sillä hetkellä tekee, ei ole kovin merkityksellistä. Hihnan kiristyessä kyseinen käytös kuitenkin voimistuu.

----

Pelottavissa tilanteissa koira usein jähmettyy hetkeksi paikoilleen. Kun ihminen vetää hihnan kireälle, koira on jo jännittynyt ja sen pelko voimistuu. Toinen koira tulee yhä lähemmäksi, ja epävarman koiran hihna tiukkenee. Koira on ikään kuin käsiraudoissa. Se ei pääse pakenemaan ja sen pelko kasvaa. Kun tarpeeksi pelottaa, hyökkäys on paras puolustus. On hyökättävä, jotta uhka väistyisi. Hihnaa kiristämällä vahvistetaan koiran epävarmuutta ja kaivetaan sen hyökkäyshalu esiin.

-Tommy Wirén ja Päivi Romppainen

Kuinkahan paljon Kirankin reaktiivisen käytökseen on siis vaikuttanut hihnassa vetäminen? Ehkä olenkin pohtinut meidän hihnakäytösongelmiamme ihan väärinpäin. Entä jos hihnassa vetämisen syy ei olekaan se, että Kira on reaktiivinen ja jännittynyt, vaan Kira on reaktiivinen ja jännittynyt koska se vetää hihnassa? Kumpi näistä on syy ja kumpi seuraus? Varmaa on kuitenkin se, että hihnassa vetäminen ei ainakaan edistä rauhallisempaa hihnakäyttäytymistä.

Miten koiran voi opettaa olemaan vetämättä hihnassa?

Aikoinaan aloittelevana koiranomistajana sai monta kertaa kuulla neuvon: jos koira vetää johonkin suuntaan, niin vaihda vain suuntaa hihnan kiristyessä. No, näillä hyväntahtoisilla neuvojilla ei selvästikään itsellään ollut hihnanpäässä pallosalamaa, jolle on ihan sama mihin suuntaan mennään, kunhan mennään nyt heti just ja täyttä vauhtia!

Toinen tutuksi tullut neuvo on: jos koira vetää, pysähdy, äläkä milloinkaan päästä koiraa kulkemaan eteenpäin hihna kireällä. No, nämä hyväntahtoiset neuvojat puolestaan unohtivat kertoa miten sen hihnan sitten saa pysymään löysällä ihan jatkuvasti, tai miten koira ylipäätään pitäisi saada lenkitettyä tällä tyylillä ilman että koiralta ja omistajalta kuluu muutaman sadan metrin kävelemiseen kaksi tuntia ja lopputuloksena on sekä turhautunut ja ärsyyntynyt koira että omistaja.

Nämä konstit eivät kuitenkaan toimi ainakaan yksinään, eivätkä ole riittäneet meillä alkuunkaan vetämättömän hihnakävelyn opettamiseen.
Mikä sitten toimii?

Kiralla on kiire hoitamaan Kiireisen Holskun Kiireisiä Hommia, hihna kireällä tietysti. Kuva: Emiel Nikula

Hienosti hihnassa -kirjan(*) neuvot perustuvat pitkälti kahteen perusperiaatteeseen. Ensinnäkin, tehdään ihmisen lähellä liikkuminen ja ihmisen jatkuva tarkkailu koiralle kannattavaksi. Nämä peruskäytökset toimivat pohjana toiselle perusperiaatteelle, eli sille miten toimitaan hihan kiristyessä. Hihnan kiristyessä hihna pidetään kireänä (positiivinen rankaisu) niin kauan, että taluttaja näkee koiran silmät (eli koira kääntää päätään tai vartaloaan taluttajaa kohti). Taluttajan nähdessä koiran silmät hihna löysätään välittömästi (negatiivinen vahviste) ja matka jatkuu (positiivinen vahviste) joko samaan tai eri suuntaan. Ideana on, että kun hihna löysätään välittömästi koiran kääntyessä ihmistä kohti, kontakti ihmiseen vahvistuu. Kirjassa nämä toimintaperiaatteet on esitelty paljon yksityiskohtaisemmin ja perusteellisemmin, tämän syvällisemmin en kirjan neuvoja tässä yhteydessä kuitenkaan käsittele.

Edelleen siis sama tuttu perusperiaate pätee: Sitä saat mitä vahvistat. Jos (tai siis kun) tavoitteena on, että koira kulkee nätisti hihna löysällä, niin koiraa tulee palkata heti ja (aluksi) joka kerta kun koira kävelee halutulla tavalla. Kun vahvistat rauhallista kävelyä löysällä hihnalla, saat rauhallista kävelyä löysällä hihnalla. Rauhallista hihnakävelyä meillä on vahvistanut entisestään myös se, kun olen palkannut Kiraa aluksi lähes joka kerta kun se on pysähtynyt tai hidastanut vauhtia ihan mistä tahansa syystä, vaikka vain merkatakseen jonkun ruohotupsun tai haistellakseen jäniksen jälkiä. Pysähdys on pysähdys, tapahtui se mistä syystä tahansa.

Lenkille lähteminen ja lenkkien alkuvaiheet ovat Kiran kanssa aina vaikeimpia osuuksia. Tyttökoiralla on jaloissa niin paljon vauhtia ja päässä niin kova kiire päällä, että kaikki tolkku ja järki meinaa olla hukassa. Tähän on meillä auttanut juoksutus. En tarkoita sitä, että lenkit tulisi aloittaa koiran kanssa juosten, vaan koiraa juoksuttaen. Aloitan Kiran kanssa lenkit aina sellaisessa ympäristössä, jossa Kira voi liikkua pitkässä hihnassa (n. 4m). Pyydän Kiraa tekemään jotain helppoja käytöksiä, joita se pystyy tekemään kiihtyneenäkin, tai sitten vain poimin Kiran kulloisestakin käytöksestä jotain, mistä lähden koiraa palkitsemaan (esim. pään tai vartalon kääntyminen minua kohti, katsekontakti, vierelläni ihan pikkiriikkisenkin hetken verran kulkeminen jne). Palkkaan Kiran heittämällä namin menosuunnasta poispäin, niin kauaksi kuin hihnan mitta riittää. Kun Kira käy hakemassa namin ja kääntyy jatkamaan kulkuaan takaisin menosuuntaan päin, sanon palkkasanan uudelleen juuri sillä hetkellä, kun Kira on ohittamassa minut. Palkkaan jälleen Kiran heittämällä namin menosuunnasta poispäin. Saatan toistaa tätä useitakin kertoja peräkkäin riippuen siitä, kuinka kiihtyneessä tilassa Kira on. Tämän juoksutuksen ideana on saada koira purkamaan turhaumansa ja kiihtymyksensä heti lenkin alkuvaiheessa, ja Kiralla tämä tapahtuu parhaiten nimenomaan liikkumisen, etenkin juoksemisen kautta. Nelimetrisessäkin hihnassa koiralle tulee yhdellä kertaa jo 8m juoksua, kun se säntää 4m taluttajan edestä 4m taluttajan taakse. Kun palkkasana sanotaan juuri sillä hetkellä, kun koira on ohittamassa taluttajan, vahvistuu myös taluttajan vieressä liikkuminen. Syntyy siis win-win -tilanne: koira kuluttaa heti alkajaisiksi pahimmat energiapatoumat jaloistaan ja samalla ihmisen lähellä liikkuminen tulee kannattavaksi.

Monesti suositellaan, että koiraa tulisi palkata nimenomaan kädestä, jotta ihmisen lähellä liikkuminen vahvistuisi. Tämä onkin varmasti ihan totta. Kiran kanssa tarvitsen kuitenkin muutamia välivaiheita lenkin alussa, ennen kuin voin siirtyä palkkaamiseen kädestä. Reaktiivista koiraa ei voisi lenkin alussa vähempää kiinnostaa, jos mamma heiluttelee kourassaan HK:n sinistä. Reaktiivinen, impulsiivinen koira haluaa toimintaa, just heti nyt. Käytänkin namin heittämistä palkkana alkulenkistä, joko niin, että Kira näkee minne nami lentää ja saa syöksyä suoraan sen perään, tai niin, että heitän vaivihkaa namin sivummalle ja Kira saa vihjeestä etsiä namin. Molemmat vaihtoehdot kuluttavat koiran energiapatoumia, joko namin perään syöksymisen kautta tai sen kautta, että koira saattaa tehdä hyvin intensiivistä hajutyöskentelyä toisinaan minuuttikaupallakin jos nami on kierähtänyt johonkin haastavampaan paikkaan. Naminheitto suuntautuu menosuuntaan nähden aina joko taaksepäin tai sivusuuntaan, ei koskaan eteenpäin, koska en halua vahvistaa voimakasta eteenpäin pyrkimistä yhtään enempää. Siirryn palkkaamaan Kiraa kädestä heti, kun sen huomio alkaa kiinnittyä minuun ympäristön sijasta. Lenkin aikana tilanteet toki muuttuvat ja aina vaikeammissa paikoissa siirryn palkkaamaan Kiraa uudelleen heittämällä nameja maahan, koska tämä on Kiralle palkitsevin naminantotapa.

Löysin aivan hiljattain tosi mielenkiintoisen videon, jolla esiteltiin uudenlainen sovellus "lentonamipalkkauksesta". Tässä sovelluksessa koiraa palkataan sekä matala-arvoisella ruokapalkalla että erittäin korkea-arvoisella ruokapalkalla. Koiralle heitetään matala-arvoista ruokapalkkaa maahan jonkin matkan päähän ja kun koira kääntyy omistajaa kohti, koira saa siitä palkaksi erittäin korkea-arvoista ruokapalkkaa suuren riemun kera. Ideana on opettaa koiralle, että ympäristössä on toki kaikenlaisia kiinnostavia häiriöitä, mutta oma ihminen on silti se kaikkein paras juttu mitä maailmasta löytyy ja oman ihmisen lähellä kannattaa pysyä kaikista häiriöistä riippumatta. Tosi mielenkiintoinen idea, jota ehdottomasti tulen Kirankin kanssa kokeilemaan. Tällä kahden eriarvoisen palkan sovelluksella voisi saada alkulenkin juoksutukseenkin ihan uudenlaista twistiä! Samat tekijät ovat tehneet useammankin videon impulssikontrolliin ja reaktiivisuuteen liittyen, kannattaa ehdottomasti katsoa (niillä on kivat tekstipaidatkin!). Linkki: Naughty but Nice: 3 minute game changers-focus.

Säntäys! Ja kohta tulee taas hihna vastaan. Kuva: Emiel Nikula

Kädestä palkkaamiseenkin liittyy muutama konsti, joiden avulla voi näppärästi saada aikaan lisää toistoja halutulle käyttäytymiselle. Meillä oli aluksi ongelmana se, että jos Kiran saikin nanosekunnin verran kävelemään taluttajan vierellä, runsaiden peräkkäisten toistojen saaminen oli tosi vaikeaa, kun koira singahti vauhdilla jälleen eteenpäin heti kun se oli palkattu oikeassa paikassa liikkumisesta. Uuden käytöksen oppiminen on kuitenkin tehokkainta, kun pystyy nopealla sarjatulella palkitsemaan koiraa halutusta käytöksestä. Palkkaa tulisi saada oikeasta käytöksestä vähintään 5 sekunnin välein kun käytöksen opettelu on alkuvaiheissaan. Meillä tähän auttoi se, kun heti ensimmäisen palkkauksen yhteydessä varasin käteeni isomman kasan nameja. Ensimmäisellä palkkauksella annan Kiran kuitenkin syödä kädestäni niistä vain osan, jolloin koiralle jää mielikuva, että namia saattaisi olla vielä lisääkin tarjolla. Vedän käteni selkäni taakse pois Kiran ulottuvilta, aluksi ihan muutamaksi sekunnin kymmenysosaksi, sanon Kiralle palkkasanan niin nopeasti edellisen palkkauksen jälkeen, että se ei ole vielä ehtinyt livistää viereltäni mihinkään, ja palkkaan Kiran uudelleen. Tällä konstilla sain vierellä pysymiseen aika nopeastikin lisättyä toistoja ja sitä kautta myös kestoa.

Muutaman viikon tehostetun hihnakävelyharjoitusten jälkeen voin ylpeänä paukutella henkseleitäni, kun yksittäiset vierelläkävelyjaksot ovat pidentyneet nollasta yli 200 metriin ja palkkaustiheyttäkin on voitu laskea sekunnin sadasosista 10 sekunnin välein tapahtuvaksi! 😃Harjottelussa ollaan vielä ihan alkuvaiheessa, mutta olen jo nyt tosi yllättynyt siitä, miten nopeasti hihnakävely on muuttunut toisenlaiseksi, kun itse on omistajana viimein oikeasti paneutunut asiaan kunnolla ja miettinyt huolella etukäteen miten tulee toimimaan erilaisissa tilanteissa.

Mitä sitten tehdä, kun lenkillä koira törmää johonkin superhoukuttelevaan hajulähteeseen, jonka luo täytyy päästä keinolla millä hyvänsä just heti nyt? Koira nykii, tempoo ja nojaa hihnaa niin voimakkaasti, että taluttajan olkapää on revetä sijoiltaan, ja taluttajan lirkutteluyritykset kaikuvat kuuroille korville. Konstit löytyvät tähänkin pulmaan. Jos asia, jonka luokse koira pyrkii, on aivan koiran lähettyvillä, pyydän usein Kiralta esim. kosketustemppua, jonka suoritettuaan annan Kiralle luvan sännätä sitä kiinnostavan asian luo. Asemoin tällöin itseni niin, että hihna ei pääse kiristymään tämän säntäyksen aikana. Jos luokse pyrittävä asia on niin kaukana, että Kiran sännätessä sen luokse hihna kiristyisi uudelleen, hyödynnän erilaisia kuljetustemppuja, joiden avulla voin kuljettaa Kiran tavoiteltavan asian luokse niin, että hihna ei kiristy ollenkaan. Meillä tällaisia kuljetustemppuja ovat jalkojen välissä kävely (vahvin käytös), käsikosketus liikkuessa (keskivahva käytös) ja vierellä kävely (heikoin käytös). Monesti Kira tarjoaa jo itsekin jalkojen välissä kävelyä, jos se tavoittelee kovasti jotakin ja homma ei etene Kiran toivomaa tahtia. Yhdelläkin kuljetustempulla pääsee hyvään alkuun, mutta itse olen kokenut käteväksi että niitä on useita, esim. jalkojen välissä kävely ei kaikkiin tilanteisiin sovellu. Kuljetustemppuja hyödynnän lenkillä usein myös ennakoiden, kun vastaan tulee paikka tai tilanne, jossa arvelen Kiran ryhtyvän vetämään jotakin paikkaa kohti. Näin vetämistilannetta ei pääse syntymään alunalkujaankaan.

Lopuksi:

Hihnakävelyharjoituksia auttaa alkuvaiheessa todella paljon se, jos koira on jo valmiiksi fyysisesti väsynyt. On helpompi aloittaa harjoitukset sellaisen koiran kanssa, jolla ei ole jäätävän isoja energiapatoumia punteissaan ja pää täynnä liikunnanpuutteen aiheuttamaa turhautumista. Itse aloitin hihnakävelyharjoitukset siten, että neljänä edeltävänä päivänä tein Kiran kanssa vapaana reilun tunnin mittaisia metsälenkkejä.

Jos muutat hihnakävelysäännöissä jotain, sitoudu niihin. Koko ajan muuttuvat säännöt ovat koiralle tosi epäreiluja. Tee aluksi niin pieniä muutoksia, että ne on helppo toteuttaa myös silloin, kun olet itse tosi väsynyt, nälkäinen, kiukkuinen tai stressaantunut. Jos kaiken muuttaa kerralla päälaelleen, voi itselleenkin olla vaikea pystyä noudattamaan uusia sääntöjä joka lenkillä. Kun muutokset tekee vähitellen, esim. aloittaen ensin lähellä pysymisen vahvistamisesta ja siirtyen vasta myöhemmin hihnassa vetämisen totaalikieltoon, uusista tavoista tulee itsellekin vähitellen rutiinia, eikä tarvitse kuluttaa lenkillä aikaa kaikkien kerralla muuttuneiden sääntöjen muistelemiseen. Ihmisenkin on toisinaan vaikea muuttaa vanhoja juurtuneita tapoja.

Joskus voi olla helpompi aloittaa hihnakäytöksen treenaaminen vasta loppulenkistä. Voit vahvistaa lähellä pysymistä esim. ensin lenkin viimeisen 10m aikana, ja pidentää aikaa seuraavalla lenkillä 15m mittaiseksi jne.

Tsemppiä hihnakävelyharjoituksiin!


Tiedätkö jonkun muun hyvän hihnakävelyvinkin? Jaa se toki meille kaikille muillekin!

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.

Aina vuoden lähestyessä loppuaan herää hinku suunnitella seuraavan vuoden kujeita. Näin nytkin. Pitkään Kirasta erossa oleminen ja treenaamattomuus lisää entisestään intoa päästä taas tositoimiin...

Olen hiljattain ollut yhteydessä Jirka Vierimaahan ja kysellyt häneltä pääkaupunkiseudulla järjestettävistä impulssi/ohitus/ongelmakoirakursseista - joita ei ole lähiaikoina tulossa. Olisi kuitenkin mahdollista järjestää valmennusryhmätyyppisesti koulutusta "omalle porukalle", siis koiraihmisille jotka painivat samantyyppisten ongelmien kanssa. Toistaiseksi tämä valmennusryhmäajatus elää vain omassa päässäni, mitään ei ole Jirkan kanssa sovittu, eikä minulla ole treenikavereitakaan tällaiseen ryhmään. Todennäköisesti valmennusryhmän sisältö kattaisi jotakuinkin samantyyppistä sisältöä kuin on Jirkan Impulssi- ja Hihna&ohitus-kursseilla tarjolla, sisältöä voineen kuitenkin räätälöidä aika paljonkin osallistujien mukaan.
Nyt kysymys kuuluukin muille rähjäkoirien omistajille:
Kiinnostaisiko sinua tulla mukaan?

Käytännön toteutus: 
Koulutusta valmennusryhmässä olisi 5x5h, eli 5 koulutuspäivää noin kuukauden välein. Koulutuksen hinta olisi 325 €/hlö sisältäen käytännön harjoittelun, matkakulut ja ALV 24%, lisäksi harjoitusten välisenä aikana olisi käytössä keskustelufoorumi verkkopalvelu DOLOssa. DOLOn jäsenblogista löytyy myös muutamia kymmeniä koulutusta tukevia blogitekstejä ja artikkeleita. Valmennusryhmä sijoittuisi johonkin päin pääkaupunkiseutua, mutta sijainnista tai ajankohdasta ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa. Näin aluksi kartoitan vasta muita asiasta kiinnostuneita. Valmennusryhmistä voit lukea lisää TÄÄLTÄ. (Huom! Linkissä on mainittu valmennusryhmän kestoksi 7x1,5h ja hinnaksi 150€/hlö, tässä blogitekstissä mainittu valmennusryhmän kesto ja hinta on saatu suoraan Jirkalta itseltään joten ne ovat luultavasti oikeampaa tietoa.)

Miksi juuri Jirka?
Jirkaan olen ollut jo aikaisemmin yhteydessä kun tuskasteluni Kiran räjähtelyn kanssa pahimmillaan ja tuntui, ettei etenemistä Kiran kanssa tapahdu lainkaan vaikka kuinka yrittää. Jirkalta sain tällöin hyviä neuvoja. Näiden neuvojen avulla omassa päässäni avautui jokin solmu Kiran treenaamisen suhteen ja olen sittemmin alkanut ajatella Kiran räjähtelyongelmaa ihan erilaisesta näkövinkkelistä kuin aiemmin. [Tämän tuskastelun hedelmistä ja Jirkan kanssa viestittelyn tuottamista ideoista voit lukea aiemmasta postauksestani] Jirkan kirjallisten vinkkien avulla pääsin alkuun, mutta silti tunnen tarvitsevani apua 'ihan kädestä pitäen' ja kaipaan todella selkäni taakse tarkkasilmäistä haukkaa vahtimaan omia hölmöyksiäni joilla tajuamattani pahennan itse Kiran kilareita. Lisäksi pitkäkestoinen treenaaminen samalla porukalla on muutenkin todella hedelmällistä ja ryhmäkuri saa ainakin itseni pinnistelemään treenaamisen eteen vielä enemmän kuin normiarjessa.

Koulutuksen hinta on suolainen, on myönnettävä että se vaikeuttaa ainakin omaa päätöksentekoani merkittävästi. Toisaalta uskon myös että treeni Jirkan ohjauksessa olisi jokaikisen euron arvoista.

Jos siis kiinnostuit, niin kommentoi tätä postausta kertoen vähän itsestäsi ja koirastasi. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi...

Päivitys 8.1.2017: Treeniryhmäporukassa on edelleen tilaa muutamalle koirakolle. Rohkeasti siis vain yhteyttä jos kiinnostaa!

Edellisessä postauksessa esittelemäni koulutussuunnitelman luonnos on viimein muotoutunut viimeistellymmäksi versioksi. Suunnitelma toki vielä ajan ja oppimisen myötä hioutuu, mutta mielestäni kaikki "suuret linjat" ovat nyt kohdillaan.

Koulutussuunnitelmaan on tullut uutena osiona kiihtymyksen purkaminen, jonka päätin lisätä suunnitelmaan viestiteltyäni sähköpostitse Jirka Vierimaan kanssa. Jirkaan otin alunperin yhteyttä kysyäkseni hänen järjestämistään kursseista pääkaupunkiseudulla. Niitä ei valitettavasti ollut juuri nyt tarjolla, mutta sen sijaan saimmekin aika liudan treenivinkkejä ja ideoita kirjallisessa muodossa.

Tiivistetysti ilmaistuna Jirkan ajatus oli se, että kiihkeästä ja hektisestä hötkyilijästä ei saa lupsakkaa ja lokoisaa taivaanrannanmaalaria millään. Koira kuin koira voidaan toki opettaa makaamaan hiljaa paikallaan rennossa asennossa, mutta Jirkan mukaan se ei kuitenkaan poista tai vähennä hötkyilijän tarvetta hötkyillä, kun koira on temperamentiltaan impulsiivinen ja kiihkeä. Pelkästään rauhoittumista ja zen-mielialaa tavoitellen kiihtyvyys voi siis jäädä ikuisuusprojektiksi.

Jirka myös arveli, että Kiran kanssa ongelmana on ns. negatiivisen vahvistumisen kierre, josta Kira on riippuvainen. Suora lainaus Jirkan minulle kirjoittamasta sähköpostiviestistä:

"Eli kiihtyessään koiralle suorin ja nopein, toiminnallinen ja sensorisesti helpottavin tapa purkaa kiihtymystä on pistää jalat liikkeelle ja avata ääntään. Kun käytetään ruokapalkkaa ja opetetaan rauhallista käyttäytymistä, koulutetaan ongelmaan nähden yhteensopimatonta käyttäytymistä, mutta myös yhteensopimattomin vahvistein (ruoka vs. toiminta, positiivinen vs. negatiivinen) - hyvinvointitekijöiden tasolla voidaan pelkistää, että syöminen ei poista liikunnan tarvetta ja sosiaalisen toiminnan tarve täyttyy vain sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Taustalla rakentuu motivaatio, joka saattaa olla tavoitteisiisi nähden hieman ristiriitainen, kun koiralla on jatkuvasti niin voimakas taipumus tehdä kiireisen holskun hommia."

Toisin sanoen, raivokilarit nostavat Kiran stressitasoa ja stressaantuneena Kira räjähtää entistä helpommin, mutta toisaalta raivokilarit ovat Kiralle se kaikkein suorin ja helpottavin tapa purkaa sen päässä kihiseviä höyrypaineita.

Tässä kohtaa minun päässäni syttyi vesitornin kokoinen hehkulamppu.

Olin aiemmin yrittänyt "kulkea oikoreittiä" opettamalla Kiralle rauhoittavia käytöksiä ilman, että olin antanut koiralle mahdollisuuden purkaa paineita, jotka olivat raivokilareiden syynä alunperinkin. Tarkoittaessani hyvää olin siis itse asiassa vain pahentanut tilannetta. En ollut ymmärtänyt sitä, että kun koira on temperamentiltaan impulsiivinen, impulsiivinen käyttäytyminen "tulee koirasta ulos" joka tapauksessa, halusin sitä tai en.

Paras konsti ongelmavyyhdin ratkaisemiseksi on Jirkan mukaan ottaa koiran impulsiivisuus ja kiihkeys hyötykäyttöön ja osaksi koiran hyvinvoinnin ylläpitoa. Siis tarjota koiralle keinoja, joissa se voi luvan kanssa purkaa höyryjä päästään, ja palkita koiraa toiminnalla ja "äksönillä" namien sijaan. Kun kiihkeälle koiralle tarjotaan mahdollisuus toteuttaa luonnollista käyttäytymistarvettaan olla kiihkeä, se myös pystyy olemaan rauhallinen silloin kun kiihtyminen ei ole sallittua.

Olemmekin nyt viikon verran Kiran kanssa harrastaneet vetojuoksua, joka Jirkan mukaan purkaa höyrypaineita hyvin pehmellä ja varmalla tavalla, kun juoksutreeni tehdään pitkäkestoisesti tasaisella ravitahdilla. Olemme käyneet vetojuoksemassa lähes päivittäin oman kuntoni rajoissa, joka tällä hetkellä tarkoittaa noin 3-4 kilometrin vauhdikkaita juoksulenkkejä. En ole ikinä itse erityisemmin saanut nautintoa juoksemisesta, mutta kun Kira silminnähden rauhoittuu vetojuoksusta, oma juoksumotivaationikin saa aivan uutta pontta. Suunnitelmissa on myös ottaa varastossa nököttävä dobo-pallo taas aktiivikäyttöön kuntoiluvälineenä. Ja ilmoittauduimmepa tammikuun puolivälissä alkavalle nosework-kurssillekin!

Lopulta tästä koulutussuunnitelmasta siis tuli paljon muutakin kuin pelkkää "koulutusta". Mutta mikäpä siinä, kun minun kuntoni kohoaa samalla kun koiran räjähtely vähenee, niin kaikki voittavat. Ehkä tämä koulutussuunnitelma onkin enemmän jonkinlainen elämänhallintastrategia tämän kiihkeän KilariKirani kanssa :)

Tällä hetkellä oloni on hyvin toiveikas. Olisivatko avaimet helpompaan arkeen nyt kasassa?

Koulutussuunnitelma vol. 2.

Olen viime viikkoina käyttänyt paljon aikaa (tai ainakin enemmän kuin normaalisti) siihen, että olen kahlannut läpi hyllyssäni olevia koulutuskirjoja, haravoinut nettilähteitä ja muistellut erilaisilla kursseilla oppimiani asioita. Työn alla on nimittäin ollut koulutussuunnitelman muotoileminen. Koulutussuunnitelman tavoitteena on opettaa Kiralle mielenhallintaa ja vaihtoehtoisia käyttäytymistapoja tilanteissa, joissa sillä meinaa kiehua yli. Lisäksi pohjatyönä tarvitaan aika liuta motivaatiota, intoa ja keskittymiskykyä lisääviä harjoituksia. Päämääränä on saada tilanne Kiran kanssa siihen pisteeseen, että tavoitteellinen ja aktiivinen harrastuslajien treenaaminen on mahdollista.

Alla on nähtävillä alustava luonnos koulutussuunnitelmasta. Suunnitelmassa on mukana vielä paljon kysymysmerkkejä, joten se on todellakin vasta alustava, ja luonnos. Osa taidoista Kiralla on jo hanskassa, osa on ihan uusia juttuja. Kaikkien listattujen käytösten kanssa saadaan kuitenkin tehdä vielä töitä.

Nyt kysyisinkin teiltä, blogini lukijat: Onko koulutussuunnitelmassani mukana kaikki tarpeelliset palikat? Olenko unohtanut jotain? Muuttaisitko jotain? Lisäisitkö jotain? Tiedätkö jonkun hyvän harjoituksen, joka on toiminut omalla koirallasi?
Ehdotuksia saa antaa koskien kaikkia kategorioita. Erityisesti kuitenkin kaipaisin vinkkejä "Huomio & Motivaatio" ja "Impulssikontrolli"-kategorioihin, sillä näihin en ole ehtinyt perehtyä yhtä hyvin kuin muihin.

Huom! Jos alla oleva koulutussuunnitelmataulukko ei näy kunnolla (esim. mobiililaitteilla), saat saman taulukon auki pdf-tiedostona KLIKKAAMALLA TÄSTÄ.

HUOMIO & MOTIVAATIO	Innon ja keskittymiskyvyn lisääminen:  ”Give me a break” – Leslie McDevitt-Control unleashed Harjoituksia Jane Killionin When pigs fly –kirjasta?
PERUSTAIDOT	Kohdentaminen: Käsikosketus: Kira koskee kuonollaan käteen Kohdentaminen koko vartalolla: Kira menee makaamaan jollekin alustalle (Tuskin tarvitsee opettaa erikseen, vaan Kira oppii suoraan petiinmeno-käskyn kautta) Kohdentaminen lavalla?: Kira asettaa lapansa jotakin kohdetta vasten Rauhassa katsominen: ”Look at that!” – Leslie McDevitt-Control unleashed
RAUHOITTUMINEN	Rauhoittumismakuu: Noora Tihtonen- Koira- ja kissakoulu Heiluva häntä; Leslie McDevitt-Control unleashed; Laura VanArendonk Baugh-Fired up, frantic and freaked out;  ”Käy siihen!”: Kira asettuu maahan rennosti makaamaan, mielellään jalat toiselle sivulle retkottaen. Asettuu makuulle niille sijoilleen.  ”Petiin!”: Kira menee ’petiin’ (joko oikea peti tai jokin maassa oleva kangasalusta) rennosti makaamaan. Kohdennustemppu alustalle, menee makaamaan osoitetulle alustalle. Biopalautteet: Karen Overall-Manual of clinical behavioral medicine for dogs and cat Hengittäminen: Kira katsoo minua ja rauhoittaa hengitystään käskystä
IMPULSSIKONTROLLI	Mielenhallinta ja palautuminen: ”Off-switch game”: Leslie McDevitt-Control unleashed; Koirakoulu verkossa
SIIRTYMÄT	Autosta pois: “Petiin!”: Kira hyppää autosta rauhoittumismakuuseen pedille odottamaan seuraavaa käskyä Ohitukset: ”Väliin!”: Kira siirtyy jalkojeni väliin lavat jalkojeni kohdalla, jos liikun, Kira liikkuu kanssani samaa tahtia. Jalkojen välistä pois siirtyminen: "Pois!" - Kira peruuttaa jalkojeni välistä pois. ”Vierelle!”: Kira kulkee jommallakummalla puolellani lapa jalkojeni kohdalla, katsekontakti ei välttämätön. Kiran etäisyys minusta? Käden seuraaminen: Kira seuraa kuonollaan liikkuvaa kättä. Tarvitseeko koskea kuonollaan käteen? Eri vihjesana kuin tavalliselle käsikosketukselle?