Koira, joka räjähti

Facebook on pullollaan mitä mielenkiintoisimpia koiraryhmiä ja -sivuja, jotka pursuavat muiden koiraharrastajien ja -kouluttajien oppeja, vinkkejä ja oivalluksia. Parhaimmillaan nämä ryhmät ovat siis oikea runsaudensarvi, joista saa hyviä vinkkejä ja inspiraatiota omaan koiraharrastukseen. Tässä omat suosikkini, jotka kaikki edistävät positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koirankoulutusta. Vinkkaa omista suosikeistasi, jos niitä ei listalta vielä löydy!

Suomenkieliset ryhmät ja sivut:

ANNA TILAA KELTAISELLE!
Keltainen nauha-kampanjan suomenkielinen Facebook-ryhmä, joka pyrkii lisäämään tietoisuutta siitä, että osa koirista tarvitsee erinäisistä syistä normaalia enemmän tilaa, ja että on sopimatonta tervehtiä toisia koiria lupaa kysymättä. Ryhmässä myös linkkejä keltaisten nauhojen, merkkien ym. ostopaikkoihin.

BAT Finland
Behavior Adjustment Training (BAT) 2.0 -metodiin keskittyvä suomalainen koirankoulutusryhmä, joka on tarkoitettu sekä menetelmää opiskelleille koiraharrastajille että ammattikouluttajille kokemusten jakoa ja yhteistreenien sopimista varten.



Eläinten positiivinen kouluttaminen

PÄIVITYS SYYSKUU 2020: Elämän mukanaan tuomien muutosten vuoksi minulla ei ole enää tiloja painaa kankaille näitä Anna tilaa keltaiselle -tuotteita. Varastoistani löytyy kuitenkin edelleen isoja pyöreitä merkkejä (Tarvitsen tilaa sekä Älä koske -teksteillä). Jos olet kiinnostunut niistä, ota yhteyttä minuun tämän blogin yhteydenottolomakkeella. Muita tuotteita en valitettavasti enää pysty toimittamaan.

 

Valmistan myyntiin anna tilaa keltaiselle -tuotteita. Mallistossa on valjaisiin ja koiran takkeihin kiinnitettäviä keltaisia tekstimerkkejä ja -liivejä monenkokoisille koirille, myös ihmisille löytyy omat merkkinsä. Merkkien ja huomioliivien sanoma on yksinkertainen ja näkyvä: kyseinen koirakko tarvitsee tilaa, eikä kaipaa lähestymisylläreitä muiden kanssaliikkujien taholta.

Tarkkiskoirien valmennusryhmämme, johon hain alkuvuodesta kanssatreenaajia tämän bloginkin kautta, on edennyt puoliväliin. Jirka Vierimaan johdolla olemme treenanneet pitkin kevättä ja alkukesää haastavien koiriemme kanssa. Ryhmässämme mukana olevat koirat ovat kaikki tavalla tai toisella reaktiivisia tassukansalaisia. Ainakin itselleni on ollut hurjan avartavaa ja opettavaista nähdä, miten samanlaisen näköinen käyttäytyminen (esim. hihnarähjäys) voi johtua niin monesta eri syystä, jonka vuoksi myös ratkaisukeinot tulee sovittaa koiran ja omistajan mukaisiksi. Tavallisilla koirankoulutuskursseilla monesti yritetään ratkoa kaikkien koirien ongelmia samoilla konsepteilla ihan aikarajoitteidenkin vuoksi. Useimmille koirille tämä toki varmasti toimiikin, mutta Kiran kanssa olen kokenut tämän haastavaksi, osoittihan SmartDog-testikin jo sen, että Kira ei ole ihan tavallinen koirulainen.. Valmennusryhmässä tätä ongelmaa ei ole ollut!



Valmennusryhmässä olemme Kiran kanssa keskittyneet ihan pelkästään arkea helpottavien käytösten luomiseen ja vahvistamiseen. Treeneissä on huomioitu Kiran erikoispiirteet, kuten katsekontaktin hakemattomuus. Kun koira hakee katsekontaktia luonnostaan todella harvoin, on treeneissä lähdetty vahvistamaan ensisijaisesti muita toimintoja, joissa Kiran käytös kuitenkin suuntautuu minua eikä ympäristön ärsykkeitä kohti. Tavoitteena on tietysti lopulta saada katsekontaktikin nousemaan, mutta välivaiheena tarvitaan muita toimintoja että koiran kilahtelu saadaan ensin edes hallintaan.

Normaalisti koirien kanssa esimerkiksi lähdettäisiin vahvistamaan katsekontaktia erilaisissa siirtymissä, mm. autosta pois hypätessä. Juuri autosta pois hyppääminen on ollut meillä yksi kompastuskivi jo pitkään. Siirtymät, kuten autosta pois hyppääminen kiihdyttää Kiraa hurjasti, joka sitten entisestään herkistää koiraa pimahtelemaan ympäristön ärsykkeille. Jirkan opastuksella lähdettiin ottamaan autosta poistumista hallintaan leukakosketuksen avulla. Käytännössä siis autosta poistuessa ensin vahvistan muutaman toiston verran katsekontaktia, jonka jälkeen pyydän Kiraa hyppäämään pois autosta siten, että maahan laskeutuessaan se ottaa suoraan leukakosketuksen kämmentäni vasten. Tästä palkataan namilla maahan ja pyydetään samantien uusi leukakosketus. Tätä jumpattiin treeneissä muutaman toiston verran, jonka jälkeen koira hetkeksi autoon takaisin huilaamaan ja hetken päästä uusi toistorumba. Treenien edetessä autosta poistumiseen tuotiin lisää hallintaa liittämällä kuljetuskäytökset autosta poistumiseen. Kun koira on saatu hallitusti ensin leukakosketukseen kämmentä vasten, minulla on vaihtoehtoina kuljettaa Kira esim. leukakosketuksen tai jalkojeni välissä kävelemisen avulla auton luota pois. Turvallisen välimatkan päässä koiran voikin sitten vapauttaa haistelemaan. Leukakosketuksen avulla autosta poistumiseen saatiin hyvin nopeasti toivottua rauhaa ja hallintaa. Itse asiassa paljon nopeammin kuin uskalsin toivoakaan! Nyt olemme siinä pisteessä, että maalla ollessamme uskallan vapauttaa Kiran autosta ilman hihnaa ym. hallintavälineitä (maatilan avara piha on hurja houkutin!) ja Kira tunnollisesti laskee leukansa kämmenelleni. Voi sitä riemua kun käytös onnistuu täydellisesti ja koiran saa vapauttaa heti siitä rallattelemaan vapaana pihalle! :)¨



Ohitusten suhteen työkaluiksi on valikoitunut haistelukäytöksen vahvistaminen entisestään ja myös maan haistelu käskystä. Varsin toimivaksi konstiksi on osoittautunut myös maan haistelun yhdistäminen Look at That!-treeniin (LAT). Jännä-vihjeestä Kira lähtee etsimään ympäristöstä koiraa, jonka bongaamisesta se on saanut aikaisemmin palkan. Olen onnistumatta yrittänyt ketjuttaa tähän perään katsekontaktin ottamista, mutta koska Kira ei katsekontaktia luonnostaan hae, maan haistelu käskystä toimii paremmin. Käytännössä suoritus näyttää siis jotakuinkin tältä: "Jännä!" - Kira etsii ympäristöstä koiran ja katsoo sitä, jonka seurauksena Kira saa toisen vihjeen "Tippu!", jolloin Kira siirtyy haistelemaan maata ja saa siitä palkaksi namia maahan. Ajatuksena on siis lopulta saada ketjutettua koiralle yhdestä vihjeestä se, että ympäristössä on jokin asia joka sitä voisi kiihdyttää, mutta sen sijaan maan haistelu onkin oikeastaan paljon mukavampi asia.

Tehotreenikohteeksi on valikoitunut myös Kiran sinnikkyyden vahvistaminen. SmartDog-testi osoitti ihan mitattavana datanakin sen, että Kira luovuttaa todella herkästi eikä lähde edes yrittämään jos kokee asian vaikeaksi. Tämä vaikeuttaa valtavasti kaikkien uusien asioiden opettelua Kiran kanssa, saman asian toistoja tarvitaan ihan tuhottomasti alle, ennen kuin Kira ikään kuin uskoo, että kyseisestä toiminnosta ihan oikeasti saa palkkaa. Samasta syystä vaatimustason nosto koulutuksen yhteydessä täytyy tehdä hirmuisen varovasti, ettei Kiran usko palkan saamiseen horju ja ettei koira luovuta kokonaan. Myös sheippaaminen on vaikeaa, kun koiraa saa rohkaista ja houkutella hurjasti tarjoamaan itse erilaisia käytöksiä.

Valmennusryhmässä lähdimme systemaattisesti jumppaamaan Kiran itseluottamusta ja sinnikkyyttä vahvemmiksi. Tämä toteutetaan ketjuttamalla kahta yksinkertaista käytöstä - istumista ja käsikosketusta - vähitellen piteneviksi sarjoiksi. Näiden käytösten ketjuttamisella ei arkielämän kannalta ole mitään järkeä, mutta niitä käytetään työkaluina siihen, että koiralle saadaan lopulta toivottavasti uskoteltua, että kun se vain tekee pyydettyjä asioita tarpeeksi pitkään, toiminnasta tulee aina kannattava palkkio. Käytännössä treeni näytti alkuvaiheessa jotakuinkin tältä:

Istu - palkka
Koske - palkka
Istu, koske - palkka
Koske - palkka
Koske, koske - palkka
Koske - palkka
Koske, istu - palkka
Istu - palkka
Koske, istu, koske -palkka
Istu, koske - palkka
Koske, koske, istu, koske - palkka
Jne.

Lopulta tavoitteena on päästä kohtalaisen pitkiinkin toistosarjoihin (istu, koske, koske, istu, koske, istu, koske, istu, istu, koske, koske, koske, koske, istu, koske... - palkka) ilman että Kira luovuttaa, turhautuu, hermostuu tai alkaa vinkua. Parhaimillaan Kiran motivaation ollessa kohdillaan olemme toistaiseksi päässeet neljään peräkkäiseen onnistuneeseen toistoon ilman ylimääräisiä hepuleita. Viides on vielä liikaa. Toisinaan tosin se kaksikin toistoa on liikaa... Vähitellen tämäkin asia tästä varmasti etenee, varsinkin jos osaa ajoittaa nämä treenit niihin hetkiin jolloin Kiran työskentelymotivaatio on ihan tapissaan.

Neljäs ajatus, joka on tarttunut valmennusryhmästä mukaan ja johon tulemme lähiviikkoina varmasti syventymään enemmänkin, liittyy ympäristösiedätykseen. Kiran kanssahan on tehty ihan hurjasti vastaehdollistamisharjoituksia, ja vaikka ne nyt ovat jollainlailla edistäneetkin rauhallisempaa arkielämää, kilahteluongelma ei ole sillä ratkennut. Viime treeneissä Jirkan kanssa keskustelimme asiasta pitkään, ja hän ehdotti vastaehdollistamisen jättämistä vähemmälle ja sen sijaan Kiran haistelukäytöksen vahvistamista ja hajuetsinnän ottamista yhdeksi siedätystyökaluksi. Haisteluhan on Kiran vahvimpia käytöksiä, joista se palkkautuu hyvin ja jota se tekee hyvin mielellään. Jos Kira saisi päättää, se kuljeskelisi kaikki päivät ympäriinsä vain maata haistellen ja lintuja jahdaten. Ideana hajutyöskentelyn kautta tapahtuvassa ympäristösiedätyksessä on se, että Kira haistellessaan omaksuu ympäristön häiriöt, joille se normaalisti ehkä kilahtaisi, pelkiksi taustalla oleviksi häiriöiksi, sillä koiralla on sillä hetkellä paljon parempaakin tekemistä - asioiden tutkimista nenällä. Siis ikäänkuin tarkastellaan koiran räjähtelymotivaatiota ihan uudesta näkövinkkelistä. Sen sijaan, että suoraan yritettäisiin kytkeä toisen koiran näkeminen siihen, että lihapullia tippuu suoraan suuhun, koiralle annetaankin mieluinen haistelutehtävä (joka on jo itsessään palkitseva), jonka taustalle tuodaan vähitellen voimistuvana häiriönä toisia koiria. Alkuun häiriöt ovat toki Kiran kanssa paljon pienempiä, ihan jo uudessa paikassa hajutyöskentely riittänee häiriöksi. Tähän voidaan yhdistää jo olemassa olevia nosework-taitoja, eli eukalyptys-hajun tarkkuusetsintää pieneltä alueelta.

Meillä on siis nyt valmennusryhmän ollessa kesätauolla Kiran kanssa hurjasti kaikenlaista mielenkiintoista harjoiteltavaa.  Periaatteessa kaikki työkalupakkiimme jo saadut työkalut perustuvat vanhoihin tuttuihin juttuihin - käsikosketus, leukakosketus, istuminen, haistelu. Idea onkin siinä, että näitä tuttuja juttuja tarkastellaan uudella twistillä ja niitä lähdetään soveltamaan arkielämän kuvioissa entistä mielikuvituksellisemmin. Hyvä tästä tulee!

Mennessäni Kiran kanssa muutama viikko sitten SmartDOG-testeihin en ennakkoon oikein edes tiennyt mitä odottaa. Enhän ole Kirastakaan osannut sanoa mikä se on oikein luonteeltaan, lintu vai kala. Varmaankin joka koiranomistajan tavoin salaa kuitenkin toivoin, että oma koirani paljastuisi supernokkelaksi älykkyysosamääräkeisariksi. Toisaalta myös jännitti miten Kiran kanssa pärjätään testitilanteessa, riehuuko se pitkin seiniä, tuleeko koko testaamisesta yhtään mitään ja joudutaanko sieltäkin lähtemään itku kurkussa kotiin.  Mikään näistä kauhuskenaarioista ei sitten lopulta osoittautunut todeksi, sen sijaan sain kotiintuomisina paljon ajateltavaa ja pohdittavaa. Testitulokset ovat jo nyt muokanneet toimintatapojani Kiran kanssa.



SmartDOG-testien sisällöstä ja tarkoituksesta voit lukea tarkemmin tämän juttusarjan ensimmäisestä osasta (linkki, klik!), mutta tehdäänpä vielä yksi asia varmuuden vuoksi selväksi: SmartDOG-testit eivät mittaa älykkyyttä, vaan koiran persoonallisuutta, testitulosten hyvyydellä tai huonoudella ei siis ole järkeä kilpailla. Sen sijaan testitulokset kyllä antavat viitteitä siitä, miten hyvin tai huonosti koira soveltuu johonkin tehtävään tai lajiin, tai millaisia seikkoja kannattaa koiran koulutuksessa huomioida ja vahvistaa.

Heti SmartDOG-testien aluksi sain kuulla itselleni pienoisen yllätyksen: tulosten perusteella nimittäin Kiran itsehillintä on erinomainen. Kira ei siis ole SmartDOG-testien mukaan lainkaan impulsiivinen koira, ja sen itsehillintä on keskimäärin parempi kuin muilla tähän asti testatuilla hollanninpaimenkoirilla (testattu 6kpl 28.3.2017 mennessä) ja kaikilla testatuilla koirilla (testattu 441 kpl 28.3.2017 mennessä) (graafi 1). Tarkennettakoon vielä, että SmartDOG-testin impulsiivisuutta mittaava osuus mittaa vain sellaista impulsiivisuutta, jossa koiran moottorina on voimakas into, halu ja kiihko. SmartDOG-testien impulsiivisuus kuvastaa siis koiran kykenemättömyyttä hillitä itseään houkutusten maailmassa. Tällaiselle koiralle uudet asiat ovat superkiinnostavia. Reaktiivisuushan voi johtua myös pelosta tai epävarmuudesta, joka Kiran kohdalla osoittautui testien kuluessa todennäköisimmäksi reaktiivisuuden syyksi. Koiralle, jonka reaktiivisuus johtuu epävarmuudesta tai pelosta, uudet asiat ovat pikemminkin ahdistavia, hermostuttavia tai jännittäviä.

Graafi 1. Kiran itsehillintäkyky verrattuna hollanninpaimenkoirien ja kaikkien testattujen koirien keskiarvoon.

Toinen pienoinen yllätys tuli heti perään koiran eleidenlukukykyä mittaavassa osiossa. Tässä osiossa koiran piti testaajan eleiden perusteella päätellä kummalla puolen testaajaa sijaitsevassa astiassa nami on. Kira oli ihan pihalla melkein koko tämän testiosion ajan ja alkoi päästä jyvälle vasta osion loppuvaiheissa. Kira ei ymmärtänyt aluksi yhtään mitä sen piti tehtävässä tehdä ja millä logiikalla namit oikein sijoitettiin kippoihin. Sen jälkeen kun Kira valitsi testaajan eleiden perusteella ensimmäisen kerran oikean kipon ja sai oikeasta valinnastaan ylitsevuotavat kehut, Kira valitsikin aina systemaattisesti sillä puolella sijaitsevan kipon, riippumatta siitä kumpaa kippoa testaaja osoitti. Kira suoriutui eleidenlukuosuudesta keskimääräistä heikommin (graafi 2). SmartDOG:n Katriina Tiira tosin lohdutti, että on myös paljon Kiraa huonompiakin eleidenlukijoita, eli vaikka keskimäärin koirat ovat hyviä eleidenlukijoita, niin joukossa on kuitenkin paljon hajontaa. Eleidenlukukykyä mittaava testiosio oli aika pitkä, ja Kira kuormittui sen aikana ihan selvästi. Testiosion lopuksi Kira kulki kuppien luokse jo selkeästi haluttomana ja innottomana, kun testin logiikka ei vain kertakaikkiaan auennut sille ollenkaan. Kiran pessimistinen asenne ja epävarmuus ("en edes halua yrittää kun en mä kuitenkaan osaa") alkoi näkyä tämän osion aikana.

Graafi 2. Kiran eleidenlukukyky verrattuna hollanninpaimenkoirien ja kaikkien testattujen koirien keskiarvoon.

Kiran eleidenlukutulokset kyllä tukevat omia arkielämän havaintojani. Kira nimittäin alkoi vasta 1-1,5 vuoden iässä hahmottamaan, että minun käsieleillänikin saattaa olla jotain merkitystä ja että jos käteni osoittaa selkeästi johonkin suuntaan niin hukkaan mennyt nami saattaa ehkä löytyä sieltä suunnasta. Tällöinkin oman eleeni tulee olla todella selkeä, koko vartalon tulee olla kääntynyt tai taipunut. SmartDOG-testissä Kira pärjäsi yllättävänkin hyvin viimeisessä osiossa, jossa namin suunta kerrottiin katseella, ja todennäköisesti Kira alkoikin testin loppuvaiheilla vasta oppia mistä eleidenlukuosiossa oli oikein kyse. Näin arjessa minä saan kyllä katsella ihan mihin suuntaan vain, eikä se merkitse Kiralle yhtään mitään... Yleensä koirat osaavat luonnostaan lukea ihmisen eleitä hyvin jo pennusta pitäen, eikä niitä tarvitse erikseen opetella, kuten Kiran on täytynyt opetella. Luojan kiitos emme siis harrasta agilityä, jossa ihmisen kehon ja eleiden luku on kuitenkin aika tärkeää...

Toisaalta Kira pärjäsi "eleidenlukukykysokeuden" ansiosta hirmu hyvin toisessa testiosiossa, jossa ihminen osoitti eleillään namin sijainnin tahallaan väärin (graafi 3A). Kira toimi tässä osiossa täysin oman päättelykykynsä varassa eikä ollut huijattavissa, kun se ei kerran ihmiseleitä osaa edes lukea. Myös Kiran looginen päättelykyky oli keskimääräistä heikompi (graafi 3B). Loogista päättelykykyä mittaavassa osiossa nami laitettiin koiralta salaa toiseen kahdesta kiposta, ja kun kipot oli asettettu koiran näkyville, koiralle näytettiin että toinen kipoista oli tyhjä. Koiran piti sitten osata päätellä että nami on varmaankin toisessa kipossa.

Graafi 3. A) Kiran ongelmanratkaisukyky (ihmisvihjeisiin luottaminen vai omaan päättelykykyyn nojaava)  (vasen kuvaaja) ja B) looginen päättelykyky verrattuna hollanninpaimenkoirien ja kaikkien testattujen koirien keskiarvoon (oikea kuvaaja).

Koiran ongelmanratkaisukykyä mitattiin myös osiossa, jossa koiran piti ratkaista, miten se saa namin V:n muotoisen aitarakennelman sisäpuolelta. Tässä osiossa mitattiin toisaalta aikaa, joka koiralta kului namin saamiseen ja toisaalta myös katsottiin keinoja, joilla koira yrittää namia tavoitella (oma toiminta vai pyytääkö ihmiseltä apua). Koiralla oli tässä osiossa 3 minuuttia aikaa ratkaista tehtävä. Kira-paran mielestä tämäkin osuus oli kauhean vaikea ja Kiran kaikessa tekemisessä - tai oikeastaan tekemättömyydessä - näkyi koiran "en edes halua yrittää kun en mä kuitenkaan osaa"-asenne.. Alla olevassa videossa näkyy, että vaikka nami vähän kiinnostaisikin, Kira luovuttaa oikeastaan heti eikä lähde edes tavoittelemaan aidan takana olevaa namia millään tavalla koko kolmen minuutin ajanjakson aikana. Vertailun vuoksi testatut hollanninpaimenkoirat ovat keskimäärin ratkaisseet V-aitatesin 54 sekunnissa ja kaikki testatut koirat keskimäärin 60 sekunnissa..



Toisaalta voi myös miettiä, onko yrittääkö Kira tavoitella namia tarjoamalla rauhoittumismakuuta? Tätä pohdimme yhdessä SmartDOG:n Katriina Tiiran kanssa, mutta emme päässeet asiasta mihinkään lopulliseen ratkaisuun. Rauhoittumismakuuhan on Kiralle kyllä opetettu ja on yksi sen vahvoista käytöksistä. Toisaalta näen vastaavaa luovuttamista toistuvasti myös ihan arjessakin, jos yritän opettaa Kiralle jotakin sen mielestä tosi vaikeaa tehtävää. Esimerkiksi olen jo vuosia yrittänyt opettaa Kiralle jonkin esineen nostamista maasta käskystä (noudon alkeisharjoituksia). Tämä käytös on Kiralle jostain syystä ihan mahdottoman ahdistava ja vaikea, ja Kira menee tosi helposti "lukkoon" sen koulutuksen aikana. Tällöin Kira siis menee makuulle eikä tee sen jälkeen enää yhtään mitään (sama käytös joka näkyy myös videolla). Suorastaan mielipuolisella hihkunnalla ja tsemppauksella olen lopulta saanut Kiran innostettua ottamaan esineen suuhunsa, mutta tällöinkin se tapahtuu ahdistuneen oloisen vinkunan säestämänä ja otettuaan esineen suuhunsa Kira viskaa lähes aina sen raivokkaasti jonnekin sivulle. Esineen poiminta ei siis ole rauhallista, hillittyä ja hallittua, vaan Kiran kaikesta käytöksestä näkyy tällöin suunnaton ahdistus, oli sitten nostettava esine mikä hyvänsä. En tiedä miksi. Noin muutenhan Kira kyllä toisinaan kanniskelee omia lelujaan ja lenkilläkin joskus keppejä, joten esineiden suuhun ottaminen ja kanniskelu ei ole se kynnyskysymys. En tiedä olenkohan sitten joskus ihan ekoissa harjoituksissa onnistunut luomaan Kiralle tuollaisen emotionaalisen linkin esineiden nostoharjoituksiin vai mistä tällainen ahdistuneisuus oikein kumpuaa... Noutoharjoitukset ovat meiltä sitten jääneet kesken, kun itselleni tulee aina noista harjoituksista niin paha mieli kun katselee koiran ahdistunutta oloa.

Sama luovuttamiskäyttäytyminen, pessimistisyys ja epävarmuus näkyi myös seuraavassa testiosiossa, joka oli ns. mahdoton tehtävä. Tässä osiossa koira sai aluksi kolme kertaa namia rasiasta ihan helposti, jonka jälkeen rasia suljettiin nippusiteillä niin, että koira ei yhtäkkiä enää saanutkaan siitä namia, vaikka olisi kuinka raivonnut rasian kimpussa. Tässäkin osiossa katsottiin jälleen miten koira pyrkii ratkaisemaan ongelman: itsenäisesti vai pyytääkö se testaajalta tai omistajalta apua. Koiran käyttäytymistä seurattiin 2 minuutin ajan, eikä koiraa autettu millään tavalla. Mahdottomassa tehtävässä Kira kuopaisi suljettua rasiaa pari kertaa tassulla, ja kun se ei toiminut, Kira laskeutui samantien makuulle, katsoi testaajaa ja minua muutaman kerran, haukkui pienen tovin, ja sitten luovutti kokonaan ja laski päänsä maahan. Tässäkin osiossa luovuttamisen tulkinta oli haastavaa: missä vaiheessa makuulla olo on vielä aktiivista yrittämistä ja milloin se muuttuu luovuttamiseksi? Katriina Tiira tulkitsi tilanteen niin, että Kiran katsekontaktin ottaminen ja haukkuminen oli vielä aktiivista avun pyytämistä (58% 2min ajanjaksosta), ja kun Kira laski päänsä maahan ja jäi siihen, käytös tulkittiin luovuttamiseksi (34% 2min ajanjaksosta). Itsenäistä aktiivista yrittämistä Kiralla oli kaikenkaikkiaan vain 9 sekunttia (7,5%) koko 2 min ajanjaksosta. Myös koko 1,5h mittaisen testipatteriston aikana Kiralta nähtiin vain hyvin vähän itsenäistä työskentelyä, joka on hyvin poikkeuksellista. Vertailun vuoksi kaikilla testatuilla koirilla on mahdottomassa tehtävässä aktiivista yrittämistä keskimäärin noin 58,5% ajasta ja muun käyttäytymisen (nuuskimista tms.) osuus on vain 8% (Kiralla tuo 34%).

Lopuksi testattiin vielä koiran muistia ja kykyä oppia sosiaalisesti mallioppimisen kautta. Muistitehtävistä Kira suoriutui keskimääräisesti. Sosiaalisen oppimisen testissä ihminen näytti koiralle kolme kertaa, että ruoka-automaatin nappia painamalla koira saa ruokaa. Tämän jälkeen koiran annettiin itse kokeilla ruoka-automaatin käyttöä. Sosiaalisen oppimisen testissä Kira käyttäytyi kuten muissakin testiosioissa lannistuen ja luovuttaen helposti, eikä painanut nappia 3min kuluessa, joka oli testissä asetettu aikaraja. Testin alkuvaiheessa Kira lähestyi ruoka-automaatin nappia ja melkein jo painoi sitä, mutta viime hetkellä vetäytyi sitten pois ja kävi maahan makaamaan poski maata vasten. Kira käyttäytyi ikäänkuin pelkäisi ylitunnollisena epäonnistuvansa: "Tässä oli se nappi josta kuului äänimerkki ja sen jälkeen tuli ruokaa - mutta en minä haluakkaan sitä kokeilla jos se ei toimikaan." Ylitsevuotavalla tsemppauksella ja houkuttelulla Kira viimein uskaltautui painamaan nappia testiajan umpeuduttua, ja koko koiran ilme valpastui kuin hämmästyksestä, kun napinpainaminen toimikin ja ruokaa tuli. Tämän jälkeen Kira teki hyvin nopealla tahdilla pari onnistunutta lisätoistoa, ennenkuin yhtäkkiä taas luovutti, lannistui ja lakkasi yrittämästä. Tämäkin on meille arjessa tuttu ilmiö. Opetettaessa Kiralle uutta asiaa sen saa suurella tsemppauksella kokeilemaan kyseistä asiaa, ja saatetaan saada 2-4 tosi hienoa täydellistä suoritusta, jonka jälkeen Kira yhtäkkiä luovuttaa ja menee "lukkoon": käy maahan makaamaan eikä tee enää mitään. Tämä on välillä aika hämmentävää, kun luulisi, että koira innostuisi onnistumisistaan...

Kaikenkaikkiaan Kiran motivaatio oli kaikissa testeissä kohtuullisen alhainen, eikä se missään vaiheessa työskennellyt erityisen intensiivisesti tai keskittyneesti. Tämä ei yllätä minua lainkaan. Kiran ruokamotivaatio on alhainen, on ollut aina. Kira työskentelee usein ruokapalkalla ikäänkuin vain näön vuoksi, ja Katriina Tiirakinkin mukaan testeissä ihmisen riemastuminen ja kehut merkkasivat Kiralle paljon enemmän kuin saatu ruoka. Testien jälkeen olenkin lisännyt Kiran iloista kehumista ihan arkipäivänkin toimissa.

Sekä eleidenluku- että mahdoton tehtävä -osioissa Kira haki katsekontaktia poikkeuksellisen vähän. Katriina Tiiran mukaan 90% koirista lähtee spontaanisti hakemaan katsekontaktia ihmiseen etsiessään ratkaisua tehtävään, jota koirat eivät heti ymmärrä. Katsekontaktin hakeminen on siis koiralle hyvin luonteenomaista ja tyypillistä, riippumatta siitä millainen tausta koiralla on, millä tavoin ja miten paljon sitä on koulutettu ja miten arka tai rohkea koira on. Testeissä Kira pälyili jonkin verran ihmiseen päin, mutta katsekontaktin hakeminen oli hyvin vähäistä. Tämä on poikkeuksellista, ja selittää kyllä erittäin hyvin omia tuntemuksiani varsinkin pentuvaiheessa ja aikoina, jolloin Kiran räjähtely on ollut pahimmillaan. Minusta on tällöin tuntunut, että en saa koiraani minkäänlaista yhteyttä, Kira vain sinkoilee ympäriinsä ja valjaista fyysisesti kiinni pitäminen on ollut ainoa konsti saada se hallintaan. Kira ei ole missään vaiheessa, ei myöskään ennen räjähtelyn alkua 4kk iässä, hakenut aktiivisesti katsekontaktia, vaan katsekontaktin saadakseni olen saanut aina muuttua vähintään sirkuspelleksi. Oikeastaan tajusin tämän asian vasta SmartDOG-testeissä käytyäni. Olenhan toki tunnistanut sen jo aiemmin että katsekontaktin saaminen on ollut aika vaikeaa ja vaatii hillittömästi töitä, mutta olen ohittanut asian vähän olankohautuksella ja selittänyt sen johtuvan ympäristön häiriöistä, Kiran stressitilasta tms.

Kiran epävarmuus näkyi koko SmartDOG-testauksen aikana myös runsaana haukkumisena. Itse testaustila oli ihan hiljainen eikä paikalla ollut koko rakennuksessa meidän lisäksemme ketään muuta, todellista syytä kilahtelulle ei siis ollut olemassa. Kira pälyili usein ovelle ja katossa olevia ilmastointihormeja kohti, ja testien välissä hakeutui usein ovelle ja katsoi minua sen näköisenä, että eikö voitaisi jo lähteä kotiin... V-aitatestin videoltakin näkyy, että Kira läähättää koko ajan, mikä sekin kertoo kuormittumisesta testipatteriston aikana. Minun luokse tullessaan Kira näytti oikeastaan koko ajan rauhoittavia eleitä: "hymyili" ja nuoleskeli suupieliään. Aktiivisuusmittarin perusteella Kira kuitenkin käyttäytyi normaalia rauhallisemmin koko SmartDOG-testin aikana (graafi 4), mikä oli minulle yllättävää. Yliaktiivisuus ei siis ole meidän ongelmamme! Itse jäin jälkikäteen pohtimaan vielä Kiran poikkeuksellisen rauhallista käytöstä testissä. Monesti arkielämässä räjähdyksen laukaisevat ärsykkeet (toinen koira tms.) lisäävät Kiran aktiivisuutta (säntäilee ympäriinsä, hyppii, riehuu, haukkuu), mutta kyllä Kira on aika rauhallinen koira kotona sisätiloissa, ainakin jos mistään ei kuulu mitään epäilyttävää voimakasta mökää. SmartDOG-testeissä Kira oli kyllä epävarma ja haukkui, mutta ei se missään räjähdystilassa ollut.

Graafi 4. Kiran aktiivisuus verrattuna hollanninpaimenkoirien ja kaikkien testattujen koirien keskiarvoon.

Vaikka SmartDOG-testit ovat siis hyvin lempeä tapa tutkia koiran luonnetta, herkälle ja epävarmalle Kiralle testipatteristo oli hyvin kuormittava kokemus. Testien lopuksi Kira nukkui täydessä unessa pitkin pituuttaan testitilan lattialla, ja oli kotona koko seuraavan päivänkin vielä tosi väsyneen oloinen. Itse arvelen tämän kuormittavuuden johtuvan siitä, että testeissä Kira joutui epäonnistumaan usein: nami ei ollutkaan siinä kipossa jossa Kira arveli sen olevan, nami oli rasiassa jota Kira ei saanut ensiyrittämällä auki, tai nami oli aidan takana eikä Kira keksinyt miten sen sieltä saisi. Kun koira on epävarmuuden lisäksi vielä tosi herkkä, jopa hauras, kokonaisuus voi olla tosi rankka. Testeissä kuormittuminen näkyi kotona myös kissanpentuamme kohtaan lisääntyneenä reaktiivisuutena. Testipäivän iltana ja sitä seuraavana päivänä Kira ei kestänyt nähdä kissaa yhtään, heti sen nähdessään Kira räjähti silmille ja pälyili kissaa jopa pelokkaan näköisenä. Normaali koira ei kuormitu näin. Hain lopulta Kiralle apteekista Zylkeneä (löysin sitä onneksi vielä! Zylkenehän on poistumassa Suomen markkinoilta kokonaan), jonka myötä Kira rentoutui selvästi ja käytös kissaakin kohtaan normalisoitui muutaman päivän kuluessa. Toki varmasti aikakin auttoi, mutta muutos käyttäytymisessä oli hyvin selkeä hyvin pian Zylkenen antamisen jälkeen. SmartDOG-testeissä kuormittumisen ja niiden seurauksena lisääntyneen reaktiivisuuden vuoksi tein heti testien jälkeen päätöksen, että en voi viedä Kiraa viralliseen luonnetestiin tai MH-kuvaukseen lainkaan. Jos näinkin lempeä luonnetestimenetelmä kuin SmartDOG-testit järkyttää Kiraa näin pahoin, Kira hajoaisi kokonaan sellaisessa luonteentestausmenetelmässä, jossa se joutuisi kohtaamaan uhkaavia ihmisiä ja pelottavia tilanteita. En voi altistaa haurasta koiraani sellaisille tilanteille,

Kiran luovuttamiskäyttäytyminen ja sinnikkyyden puute vaikuttavat omiin silmiini vähän opitun avuttomuuden kaltaiselta. Tämä on tosi hämmentävää, kun Kira on kuitenkin ihan pikkupennusta saakka koulutettu kannustavasti, operantisti ja positiivisesti vahvistamalla, ja rangaistuksia on vältetty. Miksi minulla sitten on koira, joka käyttäytyy kuin sitä olisi pahoinpidelty fyysisesti ja henkisesti koko ikänsä, kaikissa tilanteissa vain mollattu ja aina varmistettu että koira ei vahingossakaan pääse onnistumaan? Voiko minun rakas koirani kärsiä jostakin aivokemiallisesta häiriöstä, voiko Kira olla masentunut, voiko se olla mieleltään sairas? Näitä kysymyksiä jäimme Katriina Tiiran kanssa pohtimaan.

Oman koiran ajatteleminen mielisairaana järkyttää ja pysäyttää. Se pistää syyllisyysmyllyn jälleen käyntiin: mitä minä olen koiranomistajana tehnyt väärin? Toisaalta se on helpottavaa: ehkä minä en olekaan surkein, kurjin, kamalin ja huonoin mahdollinen koiranomistaja mitä maapallo on kuunaan nähnyt. Ehkä joskus koira vain voi oikeasti olla vaikea? SmartDOG:n Katriina Tiiran mukaan Kiran käyttäytyminen vaikuttaa synnynnäiseltä varsinkin kun räjähtely on ollut voimakasta jo nuorena.

Vaikka Kira oli SmartDOG-testitulosten valossa ihan toisenlainen koira, kuin mitä palveluskoirarotuiselta paimenkoiralta voisi olettaa, oma tunnetila oli testien jälkeen kotimatkalla lähinnä helpottunut ja huojentunut. Minulta kysyttiin, olenko testituloksiin pettynyt. Oli helppo vastata, että en ole. Vaikka minulla on paperilla jonkinlainen luonnostelma siitä, millainen Kiran luonne on, ja vaikka tämä luonnostelma ei vastaa omia odotuksiani (eikä varmaan kenenkään muunkaan odotuksia) palveluskoirarotuisesta harraste- ja kilpakoirasta, se ei vaikuta Kiran luonteeseen millään tavalla. Kira on testienkin jälkeen sama ihana, rakas (ja joskus kamala) Kira, kuin ennenkin testejä. Nyt vain osaan olla Kiraa kohtaan entistä kannustavampi ja tehdä koulutuksesta sille entistä helpompaa niin, että Kira saa niitä kovasti kaipaamiaan onnistumisen kokemuksia. Nyt myös tiedän mistä Kiran räyhääminen johtuu: Kira ei ole aggressiivinen, yliaktiivinen eikä impulsiivinen, Kira on epävarma ja ahdistunut. Nyt osaan sijoittaa Kiran käyttäytymisen johonkin lokeroon, ja tiedän, että Kira ei ole lintu eikä kala, vaan epävarma pieni hollanninpaimenkoira, jota suuri maailma välillä vähän ahdistaa. Jollakin tavalla SmartDOG-testit myös vahvistivat omaa näkemystäni siitä, että Kira on hyvä koira siitä huolimatta, että emme ehkä ikinä pääse kilpakentille tai ehkä edes pysty treenaamaan palveluskoiralajeja tavoitteellisesti. Kiralla on itseisarvo, ja se on minulle rakas koira siitä huolimatta että olen joutunut pettymään Kiran varaan rakennettujen harrastustoiveiden suhteen.

Meidän kokemustemme perusteella voin lämpimästi suositella SmartDOG-testejä ihan kaikenlaisille koiranomistajille ja -kouluttajille. Näin ongelmakoiran omistajana koen saaneeni testituloksista apua koulutuksen suunnitteluun ja SmartDOG-testien avulla itselleni selkiytyivät myös ne syyt, miksi koirani räjähtelee. Kun ymmärrän käyttäytymisen syyt, tiedän miten minun tulee toimia ja kouluttaa koiraani.

Täältä voit lukea lisää SmartDOG-testeistä: Linkki.



Tämä blogiteksti on toteutettu osittain SmartDOG ky:n sponsoroimana. Kaikki tekstissä esitetyt mielipiteet ja näkemykset ovat kuitenkin omiani, eikä SmartDOG ky ole vaikuttanut niihin.

Kuten blogiani pidempään seuranneet ovat jo varmaan huomanneetkin, olen jo pitkään yrittänyt ymmärtää Kiran reaktiivisen käytöksen syitä. Miksi Kira räyhää? Miksi mikään ei toimi? Välillä nämä pohdinnat ovat vieneet minut lähes hulluuden partaalle, kun olen yrittänyt lukea koiran käytöksestä ja olemuksesta jotakin viestiä siitä, mitä minä koiranomistajana teen väärin kun mikään ei etene ja jo neljättä vuotta painitaan edelleen aivan samojen ongelmien kanssa. Nyt viimein uskallan sanoa, että olen saavuttanut jonkinlaisen mielenrauhan näiden käytösanalyysieni suhteen. Nyt viimein osaan lokeroida Kiran johonkin kategoriaan. Kiitos SmartDOG-testien!

Kiran maailmanvalloitus jatkuu! Nyt voit seurata meidän menoa myös Facebookin kautta, osoitteessa  https://www.facebook.com/KilariKira/.

Meidän FB-sivulle linkitän luonnollisesti kaikki blogipostaukset, mutta luvassa on myös pelkästään FB-sivuille tulevia pikkupäivityksiä, sekä linkkejä muihin nettilöytöihin, joista ei välttämättä itsessään ole heti massaa kokonaisiksi blogikirjoituksiksi.

Toivottavasti tämä FB-ryhmä lisää blogin yhteisöllisyyttä entisestään. Siis keskustele, kommentoi, heitä ideoita ja anna palautetta rohkeasti! Vertaistuki on parasta! ❤

Voit myös seurata blogiani Bloglovin:ssa

Hihnakävely - tuo jokapäiväinen kurjimus, jossa mitataan koiran ja taluttajan pinnan pituutta ja valjaiden/pannan liitosten kestävyttä koiran puhkuessa eteenpäin sen minkä jaloistaan pääsee. Näinkö sen kuuluisi mennä?



Katsokaapa miten paljon koiran niska, lavat ja selkä liikkuvat kävellessä, ravatessa ja laukatessa! Myönnän olevani ehkä vähän pölhö, kun itse suorastaan lumouduin seuraamaan selän rullaavaa liikettä laukan aikana... Kun kuvittelee videolla liikkuvan koiran niskaan pannan tai selkään valjaat, ja kireällä olevan hihnan, on helppo kuvitella miten paljon hihnasta vetäminen saattaa provosoida jo muutenkin kiihkeää ja helposti räjähtelevää koiraa pimahtelemaan entistä helpommin. Kireä hihna vaikuttaa koiran koko asentoon ja liikkumiseen ja siten voi aiheuttaa lihasjumeja. Lisäksi koiran oma etupainoinen, jännittynyt asento voi vaikuttaa siihen, miten muut koirat tulkitsevat koirasi eleitä ja olemusta ja lähestyvät sitä. Ihmisten osaltahan tiedetään, että hymyily, teeskenneltykin, vähentää stressiä ja kasvojen ilmeillä on muitakin yhteyksiä koettuun tunnetilaan. Jos kasvon ilmeet vaikuttavat ihmisen itsensä kokemaan tunnetilaan, voiko olla mahdollista, että koiran omat eleet ja asennot vaikuttavat koiran omiin tunnetiloihin? En tiedä onko tätä tutkittu, mutta on ainakin tosi mielenkiintoista spekuloida, onko koira mielentilaltaan kireämpi, hermostuneempi tai reaktiivisempi koska kireällä oleva hihna saa sen kulkemaan etupainoisesti ja jännittyneesti. Nämä kaikki ovat lisäsyitä panostaa kauniimpaan hihnakävelyyn.

Tommy Wirén ja Päivi Romppainen ovat kirjassaan(*) samoilla linjoilla kertoessaan hihnassa vetämisen johtavan todella herkästi myös muihin hihnakäyttäytymisongelmiin, kuten räyhäämiseen:

Jos koira lähtee kävelemään jotakin kohti ja ihminen vetää hihnasta, ympäristöön suuntautuva käytös vahvistuu. Se, mitä koira juuri sillä hetkellä tekee, ei ole kovin merkityksellistä. Hihnan kiristyessä kyseinen käytös kuitenkin voimistuu.

----

Pelottavissa tilanteissa koira usein jähmettyy hetkeksi paikoilleen. Kun ihminen vetää hihnan kireälle, koira on jo jännittynyt ja sen pelko voimistuu. Toinen koira tulee yhä lähemmäksi, ja epävarman koiran hihna tiukkenee. Koira on ikään kuin käsiraudoissa. Se ei pääse pakenemaan ja sen pelko kasvaa. Kun tarpeeksi pelottaa, hyökkäys on paras puolustus. On hyökättävä, jotta uhka väistyisi. Hihnaa kiristämällä vahvistetaan koiran epävarmuutta ja kaivetaan sen hyökkäyshalu esiin.

-Tommy Wirén ja Päivi Romppainen

Kuinkahan paljon Kirankin reaktiivisen käytökseen on siis vaikuttanut hihnassa vetäminen? Ehkä olenkin pohtinut meidän hihnakäytösongelmiamme ihan väärinpäin. Entä jos hihnassa vetämisen syy ei olekaan se, että Kira on reaktiivinen ja jännittynyt, vaan Kira on reaktiivinen ja jännittynyt koska se vetää hihnassa? Kumpi näistä on syy ja kumpi seuraus? Varmaa on kuitenkin se, että hihnassa vetäminen ei ainakaan edistä rauhallisempaa hihnakäyttäytymistä.

Miten koiran voi opettaa olemaan vetämättä hihnassa?

Aikoinaan aloittelevana koiranomistajana sai monta kertaa kuulla neuvon: jos koira vetää johonkin suuntaan, niin vaihda vain suuntaa hihnan kiristyessä. No, näillä hyväntahtoisilla neuvojilla ei selvästikään itsellään ollut hihnanpäässä pallosalamaa, jolle on ihan sama mihin suuntaan mennään, kunhan mennään nyt heti just ja täyttä vauhtia!

Toinen tutuksi tullut neuvo on: jos koira vetää, pysähdy, äläkä milloinkaan päästä koiraa kulkemaan eteenpäin hihna kireällä. No, nämä hyväntahtoiset neuvojat puolestaan unohtivat kertoa miten sen hihnan sitten saa pysymään löysällä ihan jatkuvasti, tai miten koira ylipäätään pitäisi saada lenkitettyä tällä tyylillä ilman että koiralta ja omistajalta kuluu muutaman sadan metrin kävelemiseen kaksi tuntia ja lopputuloksena on sekä turhautunut ja ärsyyntynyt koira että omistaja.

Nämä konstit eivät kuitenkaan toimi ainakaan yksinään, eivätkä ole riittäneet meillä alkuunkaan vetämättömän hihnakävelyn opettamiseen.
Mikä sitten toimii?

Kiralla on kiire hoitamaan Kiireisen Holskun Kiireisiä Hommia, hihna kireällä tietysti. Kuva: Emiel Nikula

Hienosti hihnassa -kirjan(*) neuvot perustuvat pitkälti kahteen perusperiaatteeseen. Ensinnäkin, tehdään ihmisen lähellä liikkuminen ja ihmisen jatkuva tarkkailu koiralle kannattavaksi. Nämä peruskäytökset toimivat pohjana toiselle perusperiaatteelle, eli sille miten toimitaan hihan kiristyessä. Hihnan kiristyessä hihna pidetään kireänä (positiivinen rankaisu) niin kauan, että taluttaja näkee koiran silmät (eli koira kääntää päätään tai vartaloaan taluttajaa kohti). Taluttajan nähdessä koiran silmät hihna löysätään välittömästi (negatiivinen vahviste) ja matka jatkuu (positiivinen vahviste) joko samaan tai eri suuntaan. Ideana on, että kun hihna löysätään välittömästi koiran kääntyessä ihmistä kohti, kontakti ihmiseen vahvistuu. Kirjassa nämä toimintaperiaatteet on esitelty paljon yksityiskohtaisemmin ja perusteellisemmin, tämän syvällisemmin en kirjan neuvoja tässä yhteydessä kuitenkaan käsittele.

Edelleen siis sama tuttu perusperiaate pätee: Sitä saat mitä vahvistat. Jos (tai siis kun) tavoitteena on, että koira kulkee nätisti hihna löysällä, niin koiraa tulee palkata heti ja (aluksi) joka kerta kun koira kävelee halutulla tavalla. Kun vahvistat rauhallista kävelyä löysällä hihnalla, saat rauhallista kävelyä löysällä hihnalla. Rauhallista hihnakävelyä meillä on vahvistanut entisestään myös se, kun olen palkannut Kiraa aluksi lähes joka kerta kun se on pysähtynyt tai hidastanut vauhtia ihan mistä tahansa syystä, vaikka vain merkatakseen jonkun ruohotupsun tai haistellakseen jäniksen jälkiä. Pysähdys on pysähdys, tapahtui se mistä syystä tahansa.

Lenkille lähteminen ja lenkkien alkuvaiheet ovat Kiran kanssa aina vaikeimpia osuuksia. Tyttökoiralla on jaloissa niin paljon vauhtia ja päässä niin kova kiire päällä, että kaikki tolkku ja järki meinaa olla hukassa. Tähän on meillä auttanut juoksutus. En tarkoita sitä, että lenkit tulisi aloittaa koiran kanssa juosten, vaan koiraa juoksuttaen. Aloitan Kiran kanssa lenkit aina sellaisessa ympäristössä, jossa Kira voi liikkua pitkässä hihnassa (n. 4m). Pyydän Kiraa tekemään jotain helppoja käytöksiä, joita se pystyy tekemään kiihtyneenäkin, tai sitten vain poimin Kiran kulloisestakin käytöksestä jotain, mistä lähden koiraa palkitsemaan (esim. pään tai vartalon kääntyminen minua kohti, katsekontakti, vierelläni ihan pikkiriikkisenkin hetken verran kulkeminen jne). Palkkaan Kiran heittämällä namin menosuunnasta poispäin, niin kauaksi kuin hihnan mitta riittää. Kun Kira käy hakemassa namin ja kääntyy jatkamaan kulkuaan takaisin menosuuntaan päin, sanon palkkasanan uudelleen juuri sillä hetkellä, kun Kira on ohittamassa minut. Palkkaan jälleen Kiran heittämällä namin menosuunnasta poispäin. Saatan toistaa tätä useitakin kertoja peräkkäin riippuen siitä, kuinka kiihtyneessä tilassa Kira on. Tämän juoksutuksen ideana on saada koira purkamaan turhaumansa ja kiihtymyksensä heti lenkin alkuvaiheessa, ja Kiralla tämä tapahtuu parhaiten nimenomaan liikkumisen, etenkin juoksemisen kautta. Nelimetrisessäkin hihnassa koiralle tulee yhdellä kertaa jo 8m juoksua, kun se säntää 4m taluttajan edestä 4m taluttajan taakse. Kun palkkasana sanotaan juuri sillä hetkellä, kun koira on ohittamassa taluttajan, vahvistuu myös taluttajan vieressä liikkuminen. Syntyy siis win-win -tilanne: koira kuluttaa heti alkajaisiksi pahimmat energiapatoumat jaloistaan ja samalla ihmisen lähellä liikkuminen tulee kannattavaksi.

Monesti suositellaan, että koiraa tulisi palkata nimenomaan kädestä, jotta ihmisen lähellä liikkuminen vahvistuisi. Tämä onkin varmasti ihan totta. Kiran kanssa tarvitsen kuitenkin muutamia välivaiheita lenkin alussa, ennen kuin voin siirtyä palkkaamiseen kädestä. Reaktiivista koiraa ei voisi lenkin alussa vähempää kiinnostaa, jos mamma heiluttelee kourassaan HK:n sinistä. Reaktiivinen, impulsiivinen koira haluaa toimintaa, just heti nyt. Käytänkin namin heittämistä palkkana alkulenkistä, joko niin, että Kira näkee minne nami lentää ja saa syöksyä suoraan sen perään, tai niin, että heitän vaivihkaa namin sivummalle ja Kira saa vihjeestä etsiä namin. Molemmat vaihtoehdot kuluttavat koiran energiapatoumia, joko namin perään syöksymisen kautta tai sen kautta, että koira saattaa tehdä hyvin intensiivistä hajutyöskentelyä toisinaan minuuttikaupallakin jos nami on kierähtänyt johonkin haastavampaan paikkaan. Naminheitto suuntautuu menosuuntaan nähden aina joko taaksepäin tai sivusuuntaan, ei koskaan eteenpäin, koska en halua vahvistaa voimakasta eteenpäin pyrkimistä yhtään enempää. Siirryn palkkaamaan Kiraa kädestä heti, kun sen huomio alkaa kiinnittyä minuun ympäristön sijasta. Lenkin aikana tilanteet toki muuttuvat ja aina vaikeammissa paikoissa siirryn palkkaamaan Kiraa uudelleen heittämällä nameja maahan, koska tämä on Kiralle palkitsevin naminantotapa.

Löysin aivan hiljattain tosi mielenkiintoisen videon, jolla esiteltiin uudenlainen sovellus "lentonamipalkkauksesta". Tässä sovelluksessa koiraa palkataan sekä matala-arvoisella ruokapalkalla että erittäin korkea-arvoisella ruokapalkalla. Koiralle heitetään matala-arvoista ruokapalkkaa maahan jonkin matkan päähän ja kun koira kääntyy omistajaa kohti, koira saa siitä palkaksi erittäin korkea-arvoista ruokapalkkaa suuren riemun kera. Ideana on opettaa koiralle, että ympäristössä on toki kaikenlaisia kiinnostavia häiriöitä, mutta oma ihminen on silti se kaikkein paras juttu mitä maailmasta löytyy ja oman ihmisen lähellä kannattaa pysyä kaikista häiriöistä riippumatta. Tosi mielenkiintoinen idea, jota ehdottomasti tulen Kirankin kanssa kokeilemaan. Tällä kahden eriarvoisen palkan sovelluksella voisi saada alkulenkin juoksutukseenkin ihan uudenlaista twistiä! Samat tekijät ovat tehneet useammankin videon impulssikontrolliin ja reaktiivisuuteen liittyen, kannattaa ehdottomasti katsoa (niillä on kivat tekstipaidatkin!). Linkki: Naughty but Nice: 3 minute game changers-focus.

Säntäys! Ja kohta tulee taas hihna vastaan. Kuva: Emiel Nikula

Kädestä palkkaamiseenkin liittyy muutama konsti, joiden avulla voi näppärästi saada aikaan lisää toistoja halutulle käyttäytymiselle. Meillä oli aluksi ongelmana se, että jos Kiran saikin nanosekunnin verran kävelemään taluttajan vierellä, runsaiden peräkkäisten toistojen saaminen oli tosi vaikeaa, kun koira singahti vauhdilla jälleen eteenpäin heti kun se oli palkattu oikeassa paikassa liikkumisesta. Uuden käytöksen oppiminen on kuitenkin tehokkainta, kun pystyy nopealla sarjatulella palkitsemaan koiraa halutusta käytöksestä. Palkkaa tulisi saada oikeasta käytöksestä vähintään 5 sekunnin välein kun käytöksen opettelu on alkuvaiheissaan. Meillä tähän auttoi se, kun heti ensimmäisen palkkauksen yhteydessä varasin käteeni isomman kasan nameja. Ensimmäisellä palkkauksella annan Kiran kuitenkin syödä kädestäni niistä vain osan, jolloin koiralle jää mielikuva, että namia saattaisi olla vielä lisääkin tarjolla. Vedän käteni selkäni taakse pois Kiran ulottuvilta, aluksi ihan muutamaksi sekunnin kymmenysosaksi, sanon Kiralle palkkasanan niin nopeasti edellisen palkkauksen jälkeen, että se ei ole vielä ehtinyt livistää viereltäni mihinkään, ja palkkaan Kiran uudelleen. Tällä konstilla sain vierellä pysymiseen aika nopeastikin lisättyä toistoja ja sitä kautta myös kestoa.

Muutaman viikon tehostetun hihnakävelyharjoitusten jälkeen voin ylpeänä paukutella henkseleitäni, kun yksittäiset vierelläkävelyjaksot ovat pidentyneet nollasta yli 200 metriin ja palkkaustiheyttäkin on voitu laskea sekunnin sadasosista 10 sekunnin välein tapahtuvaksi! 😃Harjottelussa ollaan vielä ihan alkuvaiheessa, mutta olen jo nyt tosi yllättynyt siitä, miten nopeasti hihnakävely on muuttunut toisenlaiseksi, kun itse on omistajana viimein oikeasti paneutunut asiaan kunnolla ja miettinyt huolella etukäteen miten tulee toimimaan erilaisissa tilanteissa.

Mitä sitten tehdä, kun lenkillä koira törmää johonkin superhoukuttelevaan hajulähteeseen, jonka luo täytyy päästä keinolla millä hyvänsä just heti nyt? Koira nykii, tempoo ja nojaa hihnaa niin voimakkaasti, että taluttajan olkapää on revetä sijoiltaan, ja taluttajan lirkutteluyritykset kaikuvat kuuroille korville. Konstit löytyvät tähänkin pulmaan. Jos asia, jonka luokse koira pyrkii, on aivan koiran lähettyvillä, pyydän usein Kiralta esim. kosketustemppua, jonka suoritettuaan annan Kiralle luvan sännätä sitä kiinnostavan asian luo. Asemoin tällöin itseni niin, että hihna ei pääse kiristymään tämän säntäyksen aikana. Jos luokse pyrittävä asia on niin kaukana, että Kiran sännätessä sen luokse hihna kiristyisi uudelleen, hyödynnän erilaisia kuljetustemppuja, joiden avulla voin kuljettaa Kiran tavoiteltavan asian luokse niin, että hihna ei kiristy ollenkaan. Meillä tällaisia kuljetustemppuja ovat jalkojen välissä kävely (vahvin käytös), käsikosketus liikkuessa (keskivahva käytös) ja vierellä kävely (heikoin käytös). Monesti Kira tarjoaa jo itsekin jalkojen välissä kävelyä, jos se tavoittelee kovasti jotakin ja homma ei etene Kiran toivomaa tahtia. Yhdelläkin kuljetustempulla pääsee hyvään alkuun, mutta itse olen kokenut käteväksi että niitä on useita, esim. jalkojen välissä kävely ei kaikkiin tilanteisiin sovellu. Kuljetustemppuja hyödynnän lenkillä usein myös ennakoiden, kun vastaan tulee paikka tai tilanne, jossa arvelen Kiran ryhtyvän vetämään jotakin paikkaa kohti. Näin vetämistilannetta ei pääse syntymään alunalkujaankaan.

Lopuksi:

Hihnakävelyharjoituksia auttaa alkuvaiheessa todella paljon se, jos koira on jo valmiiksi fyysisesti väsynyt. On helpompi aloittaa harjoitukset sellaisen koiran kanssa, jolla ei ole jäätävän isoja energiapatoumia punteissaan ja pää täynnä liikunnanpuutteen aiheuttamaa turhautumista. Itse aloitin hihnakävelyharjoitukset siten, että neljänä edeltävänä päivänä tein Kiran kanssa vapaana reilun tunnin mittaisia metsälenkkejä.

Jos muutat hihnakävelysäännöissä jotain, sitoudu niihin. Koko ajan muuttuvat säännöt ovat koiralle tosi epäreiluja. Tee aluksi niin pieniä muutoksia, että ne on helppo toteuttaa myös silloin, kun olet itse tosi väsynyt, nälkäinen, kiukkuinen tai stressaantunut. Jos kaiken muuttaa kerralla päälaelleen, voi itselleenkin olla vaikea pystyä noudattamaan uusia sääntöjä joka lenkillä. Kun muutokset tekee vähitellen, esim. aloittaen ensin lähellä pysymisen vahvistamisesta ja siirtyen vasta myöhemmin hihnassa vetämisen totaalikieltoon, uusista tavoista tulee itsellekin vähitellen rutiinia, eikä tarvitse kuluttaa lenkillä aikaa kaikkien kerralla muuttuneiden sääntöjen muistelemiseen. Ihmisenkin on toisinaan vaikea muuttaa vanhoja juurtuneita tapoja.

Joskus voi olla helpompi aloittaa hihnakäytöksen treenaaminen vasta loppulenkistä. Voit vahvistaa lähellä pysymistä esim. ensin lenkin viimeisen 10m aikana, ja pidentää aikaa seuraavalla lenkillä 15m mittaiseksi jne.

Tsemppiä hihnakävelyharjoituksiin!


Tiedätkö jonkun muun hyvän hihnakävelyvinkin? Jaa se toki meille kaikille muillekin!

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.

Markkinoilla on hurja määrä erilaisia valmisteita, joita mainostetaan koiria (ja muitakin eläimiä) rauhoittavina tuotteina. Kaikki valmisteet eivät ole lääkkeitä, vaan esimerkiksi ravintolisiä ja luontaistuotteita, joiden (väitetyt) vaikutusmekanismit vaihtelevat. Eläinlääkäri suositteli meillekin näiden kokeilua, kun Kiran räjähtely oli pahimmillaan. Näinpä päädyin testaamaan Serene-UM:ia(*), Adaptilia(*) ja suihkauttipa joku Kiran pantaan Rescue remedyäkin jollakin koirakoulun kurssilla. Markkinointimaailma on aika villi, ja useammankin kuin kerran olen itse pähkäillyt näiden tuotteiden äärellä onko niistä mitään todellista hyötyä ja mihin niiden väitetty vaikutus todella perustuu. Tässä blogisarjassa otankin selvää, mitä tieteellistä näyttöä näiden rauhoittavien valmisteiden tueksi todella on olemassa. Keskityn valmisteisiin jotka eivät ole lääkkeitä ja jotka ovat siten saatavilla ja käytettävissä ilman eläinlääkärin reseptiä.

Tämän blogisarjan toisessa osassa syvennyn mihin α-kasotsepiinin rauhoittavaksi väitetty vaikutus perustuu ja mitä tutkimukset kertovat sen todellisesta tehosta. α-kasotsepiini on vaikuttavana aineena Zylkenessä ja lisäksi sitä on Royal Caninin Calm-koiran- ja kissanruoissa(*).

α-kasotsepiini - mitä se on?

Varoitus, tämä osio sisältää paljon vaikeasti muistettavia sanoja ja lyhenteitä, mutta koitetaan mennä hitaasti, niin pysytään kärryillä.

α-kasotsepiini (tai α_S1-kaseiini (f91–100)) on lehmänmaidon α_S1-kaseiinista eristetty dekapeptidi, eli kymmenen aminohapon muodostama aminohappoketju (tyrosiini-leusiini-glysiini-tyrosiini-leusiini-glutamiinihappo-glutamiini-leusiini-leusiini-arginiini, jos siis ihan tismalleen tarkkoja halutaan olla...). Kyse on siis valkuaisaineista eli proteiinista.  α-kasotsepiinia muodostuu kaseiinista vasta, kun kaseiini pilkotaan, eli hydrolysoidaan, trypsiini-nimisen ruoansulatusentsyymin avulla ruuansulatuskanavassa tai teollisen prosessin kautta. Tämän johdosta englanninkielisessä termistössä α-kasotsepiiniin viitataankin välillä termillä casein tryptic hydrolysate. Maidon kaseiinilla itsessään ei siis ole minkäänlaista biologisesti rauhoittavaa vaikutusta, vaan osa sen sisältämistä aminohappoketjuista saa aikaan rauhoittavia vaikutuksia, kun ne pilkotaan erilleen trypsiinin toimesta. Kaseiini muodostaa maidon valkuaisaineista suurimman osan, mutta α-kasotsepiinia se sisältää varsin vähän. Koiraa siis voi toki koittaa rauhoittaa (laktoosittomalla) maidollakin, mutta se on todennäköisesti aika tehoton vaihtoehto.

α-kasotsepiinista tekee erikoisen se, että sen avaruudellinen rakenne muistuttaa gamma-aminovoihappoa (GABA), joka on yksi tärkeimmistä hermosolujen toimintaa jarruttavista välittäjäaineista. α-kasotsepiini sitoutuu samankaltaisen rakenteensa vuoksi hermosolujen GABA_A -reseptoreihin, samaan paikkaan johon sitoutuvat myös bentsodiatsepeenit. Bentsodiatsepeenit puolestaan ovat psyykenlääkkeitä, jotka vaikuttavat rauhoittavasti ja nukahtamista helpottavasti. Yhteisen sitoutumispaikkansa vuoksi bentsodiatsepeeneilla ja α-kasotsepiinilla on samankaltainen, rauhoittava vaikutus. Siinä missä bentsodiatsepeenit ovat kuitenkin riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä, α-kasotsepiini on reseptivapaa ravintolisä, joka ei aiheuta riippuvuutta, vaikuta turruttavasti, ole myrkyllinen, eikä sillä ole muitakaan tunnettuja haittavaikutuksia.

Hmm, kuulostaa hyvältä!

Hiirikokeet osoittavat, että α-kasotsepiini, kuten bentsodiatsepeenitkin, vähentäää hermosolujen aktivaatiota 40-60 % normaaliin verrattuna useissa eri aivojen osissa. Sekä α-kasotsepiini että bentsodiatsepeenit vähensivät hermosolujen aktivaatiota  aivokuoren etuotsalohkossa, hippokampuksessa, isoaivojen pohjassa olevassa makaavassa tumakkeessa (nucleus accumbens) sekä hypotalamuksessa. Näiden aineiden rauhoittava vaikutus perustuukin juuri tähän aivojen hermosolujen "hiljentämiseen". Toisin kuin bentsodiatsepeenit, α-kasotsepiini kuitenkin myös lisäsi mantelitumakkeen hermosolujen aktivaatiota jopa kolminkertaisesti normaaliin verrattuna. Kokeessa α-kasotsepiini vaikutti stressaavassa tilanteessa hiiriin rauhoittavasti bentsodiatsepeenien tavoin, mutta koska α-kasotsepiini lisäsi myös mantelitumakkeen aktivaatiota, tutkijat pohtivat josko näillä aineilla olisi kuitenkin jollakin tavalla hieman erilainen vaikutusmekanismi. Myös rottakokeiden perusteella α-kasotsepiinin rauhoittava vaikutus olisi ihan yhtä tehokas kuin bentsodiatsepiinienkin.

Hiirikokeissa on osoitettu, että α-kasotsepiini myös parantaa lievästä, kroonisesta stressistä kärsivien hiirten unen laatua. Huomattavaa on se, että α-kasotsepiini ei vaikuttanut lainkaan stressaamattomien hiirien unen laatuun. α-kasotsepiini ei siis ole "yleisrauhoite" ja sen vaikutus ei ole turruttava (tai oikeilla lääketieteen termeillä sedatiivinen), vaan sen rauhoittava vaikutus näkyy vain niillä yksilöillä, jotka ovat ihan oikeasti stressaantuneet tai kärsivät muusta emotionaalisesta järkytyksestä.

Ei kuitenkaan ole ollenkaan selvää, miten suun kautta nautittu α-kasotsepiini päätyy vaikuttamaan aivojen hermosolujen GABA_A-reseptoreihin. Aikuisella, terveellä yksilöllä suolen limakalvo muodostaa esteen, jonka läpi eivät yleensä pääse sellaiset aminohappoketjut (peptidiketjut), jotka ovat yli kolmen aminohapon mittaisia. Kuten sanottua, α-kasotsepiini on kymmenen aminohapon muodostama peptidiketju. On olemassa useita teorioita α-kasotsepiinin vaikutusmekanismista. Totuutta ei kuitenkaan tällä hetkellä vielä tiedetä.
 A) On mahdollista, että α-kasotsepiini pilkotaan suolistossa niin lyhyiksi aminohappoketjuiksi, että ne voivat läpäistä suolen limakalvon ja päätyä verenkiertoon. Tällöin α-kasotsepiinin rauhoittavan vaikutuksen täytyisi johtua vain muutaman aminohapon yhdistelmästä. Hiljattain julkaistu tutkimus on osoittanut, että kun 10 aminohapon mittaista α-kasotsepiinia on pilkottu ruoansulatusentsymien avulla lisää, sen kolmesta aminohaposta muodostuvalla hajotustuotteella voisi olla vastaavia rauhoittavia vaikutuksia kuin kokonaisella α-kasotsepiinillakin. Kolmen aminohapon muodostama molekyyli voisi jo läpäistä suolen limakalvon.
B) Suolen limakalvo saattaa ehkä muuttua helpommin läpäistäväksi stressin ym. emotionaalisen järkytyksen yhteydessä, jolloin isommatkin molekyylit pääsisivät sen läpi verenkiertoon ja siten α-kasotsepiini voisi edelleen kulkeutua aivoihin.
C) Voi myös olla mahdollista, että suolistossa itsessään on hermosolureseptoreja, joihin α-kasotsepiini voi sitoutua ja joiden kautta α-kasotsepiinin rauhoittava vaikutus voi välittyä aivoihin.

Kuva: Julianna/Flickr

Faktat tiskiin, A: α-kasotsepiinin tutkittu vaikutus koiriin

Koirilla α-kasotsepiinia on tutkittu aika vähän. Esittelen tässä alla lyhyesti kaikki löytämäni koirilla tehdyt α-kasotsepiinitutkimukset. Lisäksi täydennän jäljempänä näitä muilla eläinlajeilla tehdyillä tutkimuksilla.

Tutkimus 1: Beata ym. 2007b
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa verrattiin peloikkailla koirilla α-kasotsepiinin vaikutusta selegiliiniin, joka on lääke, jota käytetään koirilla pelokkuuden ja dementian hoitoon.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 38 pelokkuudesta kärsivää koiraa ja kokeen kesto oli 56 päivää. Koirille annettiin koko kokeen ajan joko α-kasotsepiinia 15 mg/elopaino-kg/vrk tai selegiliiniä 0,5 mg/elopaino-kg/vrk. Molemmat aineet annettiin koirille suun kautta. Tutkimus oli kaksoissokkotutkimus, eli tutkimuksen tekijät ja koiranomistajat eivät tienneet kumpaa valmistetta koirat saivat. Koirien käyttäytymistä arvioitiin sekä tutkijoiden että koiranomistajien taholta ennen kokeen alkua ja 14, 28, 42 ja 56 päivän kuluttua kokeen alkamisesta.
Tulokset: Molemmat tutkitut valmisteet vaikuttivat koiriin yhtä rauhoittavasti sekä koiranomistajien että tutkijoiden arvion perusteella. Valmisteiden välillä ei ollut eroa siinä kuinka nopeasti käyttäytymismuutoksia havaittiin tai kuinka suuria muutokset olivat. Tämän tutkimuksen perusteella α-kasotsepiini siis soveltuu käytettäväksi koirilla pelkotilojen hoidossa muun koulutuksen ohessa.

Tutkimus 2: Palestrini ym. 2010
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa selvitettiin miten kaseiinihydrosylaatti (jonka osa α-kasotsepiini on) vaikuttaa pelokkaiden ja ei-pelokkaiden koirien stressitasoon ja käyttäytymiseen.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana yhteensä 32 koiraa, joista puolet oli käyttäytymisen perusteella luokiteltu ennakkoon pelokkaiksi ja puolet ei-pelokkaiksi. Sekä pelokkaiden että ei-pelokkaiden koirien ryhmä jaettiin kahteen alaryhmään, joista toinen sai ruokaa, jossa oli kaseiinihydrosylaattia ja toinen oli kontrolliruokinnalla ilman kaseiinihydrosylaattia. Kokeessa käytetyn kaseiinihydrosylaatin annostustasoa ei kerrottu. Tutkimus oli plasebokontrolloitu kaksoissokkotutkimus, eli tutkimuksen tekijät ja eläintenhoitajat eivät tienneet kumpaa ruokaa kukin koira sai. Kokeen kesto oli yhteensä 60 päivää. Ennen koetta, kokeen puolivälissä ja sen lopuksi oli kaksipäiväinen arviointijakso, jonka aikana koirien käyttäytyminen arvioitiin samalla asteikolla, jolla koirat oli alunperin luokiteltu pelokkaiksi tai pelottomiksi. Lisäksi koirilta mitattiin syke ja otettiin verinäyte, josta määritettiin kortisoli- ja lysotsyymipitoisuus ja valkosolujen määrä. Koirien käyttäytymistä myös videoitiin 10 minuutin ajan, kun koira oli sijoitettu yksin vieraaseen huoneeseen, jossa koiralle oli tarjolla ruokaa, juomaa ja lelu.
Tulokset: Kokeen alkaessa peloikkaiden koirien ryhmä oli käyttäytymispisteytyksen perusteella selvästi ei-pelokkaita koiria pelokkaampi (eli toisinsanoen, koeasetelma ja koirien ryhmittely käyttäytymisen perusteella oli onnistunut). Kokeen kuluessa pelokkaat koirat, jotka saivat kaseiinihydrosylaattia, muuttuivat käyttäytymispisteytyksen perusteella vähemmän pelokkaiksi, eivätkä kokeen lopussa eronneet käyttäytymisen perusteella pelottomien koirien ryhmästä. Veren kortisolipitoisuudet olivat normaalirajoissa kaikilla koirilla koko kokeen ajan. Kokeen kuluessa veren kortisolipitoisuudet pienenivät kaseiinihydrosylaattia saaneiden pelokkaiden ja ei-pelokkaiden koirien ryhmässä. Vastaavaa ei havaittu kontrolliruokinnalla, joka ei sisältänyt kaseiinihydrosylaattia. Ruokinnalla ei ollut vaikutusta koirien sykkeeseen tai valkosoluarvoihin.Tämän tutkimuksen perusteella kaseiinihydrosylaattia (α-kasotsepiinia) voidaan mahdollisesti käyttää helpottamaan koirien stressioireita ja pelokkuutta.

Tutkimus 3: Werner, 2013
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa tutkittiin α-kasotsepiinin ja käyttäytymisterapian vaikutusta koirien eroahdistukseen.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli 75 eroahdistuksesta kärsivää koiraa ja kokeen kesto oli 4 viikkoa. Koirille annettiin suun kautta joko α-kasotsepiinia (15 mg/elopaino-kg/vrk) tai plaseboa. Koe oli plasebokontrolloitu, satunnaistettu kaksoissokkotutkimus, eli koirat jaettiin satunnaisesti kahdelle koeruokinnalle ja tutkimuksen tekijät ja koirien omistajat eivät tienneet kumpaa ruokaa kukin koira sai. Kaikkien koirien omistajat saivat kokeen alkaessa ammattilaisen antamat käyttäytymisterapiaohjeet ja kaikkien koirien kanssa suoritettiin näihin liittyviä yksinolo- ym. harjoitteita kokeen aikana. Tutkimuksessa seurattiin koiran yksinoloajan kestoa ja mitattiin koiran käyttäytymistä.
Tulokset: Sekä pelkkä käytösterapia, että α-kasotsepiini yhdessä käytösterapian kanssa auttoivat koirien eroahdistukseen 4 viikon koejakson aikana. α-kasotsepiinia saaneiden koirien ryhmä tarvitsi kuitenkin selvästi vähemmän käytösterapiaharjotusta kuin pelkkää käytösterapiaa saaneiden ryhmä saman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Käytösterapian vaikutukset olivat kuitenkin paljon pysyvämpiä pelkällä käytösterapialla (ts. plaseboruokinnalla) olleilla koirilla, kun koirien eroahdistuksen tasoa arvioitiin uudelleen 4 viikkoa α-kasotsepiinin tai plasebon annostelun lopettamisesta. Tutkijat pohtivat, että tämä saattoi johtua siitä, että α-kasotsepiini auttoi koirien eroahdistukseen hetkellisesti sen annostelun aikana, mutta koska näiden koirien kanssa ei tehty eroahdistusharjoitteita yhtä ahkerasti kuin plaseboa saaneiden koirien kanssa, muutokset koirien perimmäisessä käyttäytymisessä jäivät heikoiksi kun α-kasotsepiinin annostelu lopetettiin. α-kasotsepiini ei siis itsessään muuttanut käyttäytymistä, vaan auttoi hetkellisesti käytösoireilua. Tämän tutkimuksen mukaan α-kasotsepiinilla voidaan siis helpottaa hetkellisesti eroahdistuksesta kärsivien koirien oireilua, mutta pysyviä käyttäytymismuutoksia saatiin aikaiseksi vain käyttäytymisterapian avulla ja siten se on edelleen tärkein osa eroahdistuksen hoitoa.

Lisäksi α-kasotsepiinin vaikutusta on tutkittu yhdessä tryptofaanin kanssa Katon ym. (2012) tutkimuksessa, jota olen jo käsitellyt aikaisemmassa, tryptofaania koskevassa kirjoituksessani. Myös tässä Katon ym. (2012) tutkimuksessa todettiin, että α-kasotsepiinia ja tryptofaania sisältänyt ruokinta (Royal Canin calm(*)) vähensi pelokkaiden koirien stressireaktioita eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Koeasetelmasta johtuen ei kuitenkaan ollut selvää, johtuiko vaikutus α-kasotsepiinista vai tryptofaanista. Näiden aiempien α-kasotsepiini-tutkimusten perusteella oma tulkintani on se, että todennäköisesti vaikutus johtuu juuri α-kasotsepiinista, eikä tryptofaanista, sillä tryptofaanin teoreettisesti rauhoittavaa vaikutusta ei ole onnistuttu todistamaan koirilla (kts. aiempi tryptofaanikirjoitukseni).

Kuva: Vittorio Vittori/Flickr

Faktat tiskiin, B: α-kasotsepiinin tutkittu vaikutus muihin eläimiin (lyhyesti)

Tutkimus 4: Beata ym. 2007a
Kokeessa tutkittiin α-kasotsepiinin vaikutusta pelokkaiden kissojen käyttäytymiseen sosiaalisesti stressaavassa tilanteessa. Plaseboon verrattuna α-kasotsepiini (annostustaso 15 mg/elopaino-kg/vrk) vähensi kissojen pelokkuutta ja sai ne hakeutumaan helpommin sekä tuttujen että vieraiden ihmisten seuraan. α-kasotsepiini ei vaikuttanut kissojen aggressiivisen käyttäytymisen esiintymiseen.

Tutkimus 5: Miyaji ym. 2015
Kokeessa tutkittiin Royal Caninin calm-kissanruoan(*) vaikutusta "normaalien" kissojen (eivät siis kärsineet huomattavista peloista tms.) stressivasteeseen eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Kyseinen kissanruoka sisältää sekä α-kasotsepiinia että tryptofaania. Plasman tryptofaanipitoisuudet lisääntyivät calm-kissanruoan antamisen myötä, samoin tryptofaanin suhde muihin kilpaileviin aminohappohin lisääntyi plasmassa (olen käsitellyt tämän seikan merkitystä aiemmassa tryptofaanikirjoituksessani). Ruokinnalla ei ollut vaikutusta plasman kortisolipitoisuuteen (kuvastaa akuuttia stressivastetta), mutta calm-ruokinta vähensi virtsan kortisolipitoisuutta (kuvastaa stressitasoa pitkällä aikavälillä). Omistajien tekemässä käyttäytymisarvioinnissa ei ollut eroja kahden ruokintakäsittelyn välillä.

Tutkimus 6: Landsberg ym., 2016
Kokeessa tutkittiin Royal Caninin calm-kissanruoan(*) vaikutusta lievästi tai voimakkaasti pelokkaiden kissojen suhtautumiseen puolituttuun ja vieraaseen ihmiseen, ja kissan käyttäytymiseen kun se sijoitettiin vieraaseen, pieneen ja tyhjään huoneeseen. Calm-ruokaa saaneet kissat liikkuivat vieraassa ympäristössä aktiivisemmin ja yhtäjaksoisemmin kuin kontrolliruokinnalla olleet kissat. Ruokinnalla ei ollut vaikutusta siihen, miten kissat suhtautuivat vieraaseen ihmiseen. Tutkijat pohtivat, että kissojen pelko ihmisiä kohtaan saattoi olla liian voimakasta, jotta pelkällä calm-ruoalla olisi saatu käyttäytymismuutoksia aikaiseksi.

Tutkimus 7: McDonnell ym., 2013
Kokeessa tutkittiin miten α-kasotsepiinin antaminen (1000 mg/pv) vaikutti puolivillien ponien stressireaktioihin ja käyttäytymiseen, kun ponit erotettiin perhelaumoistaan ja totutettiin normaaliin käsittelytoimenpiteisiin positiivista vahvistamista käyttäen. α-kasotsepiini helpotti ponien kesyyntymisprosessia verrattuna poneihin, jotka eivät saaneet α-kasotsepiinia lainkaan. α-kasotsepiinia saaneet ponit olivat käyttäytymispisteytyksen perusteella vähemmän stressaantuneita ja oppivat koulutettavat asiat helpommin kuin ponit, jotka eivät saaneet α-kasotsepiinia.

Tutkimus 8: McDonnell ym., 2014
Kokeessa tutkittiin miten α-kasotsepiinin antaminen (2000 mg/pv) vaikutti käsittelyyn tottuneiden hevosten käyttäytymiseen, kun niille tehtiin lievästi epämiellyttäviä toimenpiteitä kuten verinäytteen otto, lääkitys suun kautta, lääketippojen laittaminen silmiin ja lastaus traileriin. Hevoset, joille oli annettu α-kasotsepiinia, antoivat käsitellä itseään jonkin verran helpommin ja olivat vähemmän stressaantuneita näiden toimenpiteiden aikana kuin ne hevoset, jotka eivät olleet saaneet α-kasotsepiinia.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Kaikissa löytämissäni tutkimuksissa, joiden tulokset olen yllä esitellyt, α-kasotsepiinin on havaittu helpottavan eläinten stressiä ja/tai pelkoa erilaisissa stressaavissa ja/tai pelottavissa tilanteissa. α-kasotsepiinin rauhoittava vaikutus on todistettu hiirillä, rotilla, koirilla ja kissoilla. Lisäksi positiivisia tuloksia on saatu myös ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa, vaikka näitä tutkimuksia en tämän tekstin yhteydessä ole käsitellytkään. α-kasotsepiini kuitenkin näyttäisi vaikuttavan rauhoittavasti vain sen annostelun ajan, joten siten se mahdollisesti soveltunee parhaiten käytettäväksi väliaikaisten stressitilojen hoidossa ja muun koulutuksen yhteydessä. On erittäin tärkeää ja olennaista huomata, että vaikka α-kasotsepiini vaikuttaa rauhoittavasti, se itsessään ei vaikuta eläimen käyttäytymiseen pysyvästi. Pysyvien muutosten aikaansaamiseksi käytösterapia ja eläimen systemaattinen, positiiviseen vahvistamiseen perustuva kouluttaminen on edelleen välttämätöntä. Tätä prosessia voidaan kuitenkin tarvittaessa tukea erilaisten rauhoittavien valmisteiden, kuten α-kasotsepiinin avulla. Eläimen rauhallisemman mielentilan jatkuva tukeminen pelkän α-kasotsepiinin (tai muiden rauhoittavien ravintolisien) avulla ei ole suositeltavaa eettisistä(kään) syistä, vaan eläimen käsittelyn tulee aina olla mahdollisimman vähän stressaavaa ja pohjautua siihen, että eläin totutetaan/koulutetaan vähitellen pärjäämään paremmin kohtaamissaan haastavissa tilanteissa. Tämän lisäksi itselleni on vielä epäselvää onko α-kasotsepiinin pitkäaikaisvaikutuksia tutkittu. Kaikissa yllä esitellyissä tutkimuksissa α-kasotsepiinin annostelu on ollut lyhytaikaista (max. 60 päivää).


PS. Tämä kirjoitussarja saanee jatkoa myös tulevaisuudessa, minkä rauhoittavan valmisteen vaikutusmekanismeista ja todistetuista vaikutuksista haluaisit lukea lisää?

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.


Lähteet:

• Beata, C, Beaumont-Graff, E., Coll, V., Cordel, J., Marion, M., Massal, N., Marlois, N., Tauzin, J. 2007a. Effect of alpha-casozepine (Zylkene) on anxiety in cats. Journal of veterinary behavior 2: 40-46.
• Beata, C, Beaumont-Graff, E., Diaz, C., Marion, M., Massal, N., Marlois, N., Muller, G. & Lefranc, C. 2007b. Effects of alpha-casozepine (Zylkene) versus selegiline hydrochloride (Selgian, Anipryl) on anxiety disorders in dogs. Journal of veterinary behavior 2: 175-183.
• Benoit, S., Chaumontet, C., Cakir-Kiefer, C., Tomé, D. & Miclo, L. 2016. The FASEB journal 30, supplement 125.4.
• Guesdon, B., Messaoudi, M., Lefranc-Millot, C., Fromentin, G., Tomé, D. & Even, P.C. 2006. A tryptic hydrolysate from bovine milk α_S1-casein improves sleep in rats subjected to chronic mild stress. Peptides 27: 1476-1482.
• Kato, M., Miyaji, K., Ohtani, N. & Ohta, M. 2012. Effects of prescription diet on dealing with stressful situations and performance of anxiety-related behaviors in privately owned anxious dogs. Journal of veterinary behavior: Clinical applications and research 7: 21-26.
• Landsberg, G, Milgram, B., Mougeot, I., Kelly, S. & de Rivera, C. 2016. Therapeutic effects of an alphacasozepine and L-tryptophan supplemented diet on fear and anxiety in the cat. Journal of feline medicine and surgery, 1-9.
• McDonnell, S.M., Miller, J. & Vaala, W. 2013. Calming benefit of short-term alpha-casozepine supplementation during acclimation to domestic environment and basic ground training of adult semi-feral ponies. Journal of equine veterinary science 33: 101-106.
• McDonnel, S.M., Miller, J. & Vaala, W. 2014. Modestly improved compliance and apparent comfort of horses with aversions to mildly aversive routine health care procedures following short-term alpha-casozepine supplementation. Journal of equine veterinary science 34: 1016–1020.
• Miclo, L., Perrin, E., Driou, A., Papadopoulos, V., Boujard, N., Vanderesse, R., Boudier, J.-F., Desor, D., Linden, G. & Gaillard, J.-L. 2001. Characterization of α-casozepine, a tryptic peptide from bovine α_S1-casein with benzodiazepine-like activity. The FASEB journal 15: 1780-1782.
• Miyaji, K., Kato, M, Ohtani, N. & Ohta, M. 2015. Experimental verification of the effects on normal domestic cats by feeding prescription diet for decreasing stress. Journal of applied animal welfare science 18: 355-362.
• Mizushige, T., Sawashi, Y., Yamada, A., Kanamoto, R., Ohinata. K. 2013. Characterization of Tyr-Leu-Gly, a novel anxiolytic-like peptide released from bovine α_S-casein. The FASEB journal 27: 2911-2917.
• Palestrinia, C., Mineroa, M., Cannasa, S., Bertesellia, G., Scagliaa,, E., Barbieria, S., Cavalloneb, E., Puricellic, M., Servidac, F. & Dall’Arac, P. 2010. Efficacy of a diet containing caseinate hydrolysate on signs of stress in dogs. Journal of Veterinary Behavior 5: 309-317.
• Werner, Y. 2013. Väitöskirja. Untersuchung zur Wirksamkeit von Zylkène® bei Hunden mit Trennungsangst. (Sis. englanninkielinen tiivistelmä). der Ludwig-Maximilians-Universität München. 124s. Linkki.