Koira, joka räjähti

Mennessäni Kiran kanssa muutama viikko sitten SmartDOG-testeihin en ennakkoon oikein edes tiennyt mitä odottaa. Enhän ole Kirastakaan osannut sanoa mikä se on oikein luonteeltaan, lintu vai kala. Varmaankin joka koiranomistajan tavoin salaa kuitenkin toivoin, että oma koirani paljastuisi supernokkelaksi älykkyysosamääräkeisariksi. Toisaalta myös jännitti miten Kiran kanssa pärjätään testitilanteessa, riehuuko se pitkin seiniä, tuleeko koko testaamisesta yhtään mitään ja joudutaanko sieltäkin lähtemään itku kurkussa kotiin.  Mikään näistä kauhuskenaarioista ei sitten lopulta osoittautunut todeksi, sen sijaan sain kotiintuomisina paljon ajateltavaa ja pohdittavaa. Testitulokset ovat jo nyt muokanneet toimintatapojani Kiran kanssa.



SmartDOG-testien sisällöstä ja tarkoituksesta voit lukea tarkemmin tämän juttusarjan ensimmäisestä osasta (linkki, klik!), mutta tehdäänpä vielä yksi asia varmuuden vuoksi selväksi: SmartDOG-testit eivät mittaa älykkyyttä, vaan koiran persoonallisuutta, testitulosten hyvyydellä tai huonoudella ei siis ole järkeä kilpailla. Sen sijaan testitulokset kyllä antavat viitteitä siitä, miten hyvin tai huonosti koira soveltuu johonkin tehtävään tai lajiin, tai millaisia seikkoja kannattaa koiran koulutuksessa huomioida ja vahvistaa.

Heti SmartDOG-testien aluksi sain kuulla itselleni pienoisen yllätyksen: tulosten perusteella nimittäin Kiran itsehillintä on erinomainen. Kira ei siis ole SmartDOG-testien mukaan lainkaan impulsiivinen koira, ja sen itsehillintä on keskimäärin parempi kuin muilla tähän asti testatuilla hollanninpaimenkoirilla (testattu 6kpl 28.3.2017 mennessä) ja kaikilla testatuilla koirilla (testattu 441 kpl 28.3.2017 mennessä) (graafi 1). Tarkennettakoon vielä, että SmartDOG-testin impulsiivisuutta mittaava osuus mittaa vain sellaista impulsiivisuutta, jossa koiran moottorina on voimakas into, halu ja kiihko. SmartDOG-testien impulsiivisuus kuvastaa siis koiran kykenemättömyyttä hillitä itseään houkutusten maailmassa. Tällaiselle koiralle uudet asiat ovat superkiinnostavia. Reaktiivisuushan voi johtua myös pelosta tai epävarmuudesta, joka Kiran kohdalla osoittautui testien kuluessa todennäköisimmäksi reaktiivisuuden syyksi. Koiralle, jonka reaktiivisuus johtuu epävarmuudesta tai pelosta, uudet asiat ovat pikemminkin ahdistavia, hermostuttavia tai jännittäviä.

Graafi 1. Kiran itsehillintäkyky verrattuna hollanninpaimenkoirien ja kaikkien testattujen koirien keskiarvoon.

Toinen pienoinen yllätys tuli heti perään koiran eleidenlukukykyä mittaavassa osiossa. Tässä osiossa koiran piti testaajan eleiden perusteella päätellä kummalla puolen testaajaa sijaitsevassa astiassa nami on. Kira oli ihan pihalla melkein koko tämän testiosion ajan ja alkoi päästä jyvälle vasta osion loppuvaiheissa. Kira ei ymmärtänyt aluksi yhtään mitä sen piti tehtävässä tehdä ja millä logiikalla namit oikein sijoitettiin kippoihin. Sen jälkeen kun Kira valitsi testaajan eleiden perusteella ensimmäisen kerran oikean kipon ja sai oikeasta valinnastaan ylitsevuotavat kehut, Kira valitsikin aina systemaattisesti sillä puolella sijaitsevan kipon, riippumatta siitä kumpaa kippoa testaaja osoitti. Kira suoriutui eleidenlukuosuudesta keskimääräistä heikommin (graafi 2). SmartDOG:n Katriina Tiira tosin lohdutti, että on myös paljon Kiraa huonompiakin eleidenlukijoita, eli vaikka keskimäärin koirat ovat hyviä eleidenlukijoita, niin joukossa on kuitenkin paljon hajontaa. Eleidenlukukykyä mittaava testiosio oli aika pitkä, ja Kira kuormittui sen aikana ihan selvästi. Testiosion lopuksi Kira kulki kuppien luokse jo selkeästi haluttomana ja innottomana, kun testin logiikka ei vain kertakaikkiaan auennut sille ollenkaan. Kiran pessimistinen asenne ja epävarmuus ("en edes halua yrittää kun en mä kuitenkaan osaa") alkoi näkyä tämän osion aikana.

Graafi 2. Kiran eleidenlukukyky verrattuna hollanninpaimenkoirien ja kaikkien testattujen koirien keskiarvoon.

Kiran eleidenlukutulokset kyllä tukevat omia arkielämän havaintojani. Kira nimittäin alkoi vasta 1-1,5 vuoden iässä hahmottamaan, että minun käsieleillänikin saattaa olla jotain merkitystä ja että jos käteni osoittaa selkeästi johonkin suuntaan niin hukkaan mennyt nami saattaa ehkä löytyä sieltä suunnasta. Tällöinkin oman eleeni tulee olla todella selkeä, koko vartalon tulee olla kääntynyt tai taipunut. SmartDOG-testissä Kira pärjäsi yllättävänkin hyvin viimeisessä osiossa, jossa namin suunta kerrottiin katseella, ja todennäköisesti Kira alkoikin testin loppuvaiheilla vasta oppia mistä eleidenlukuosiossa oli oikein kyse. Näin arjessa minä saan kyllä katsella ihan mihin suuntaan vain, eikä se merkitse Kiralle yhtään mitään... Yleensä koirat osaavat luonnostaan lukea ihmisen eleitä hyvin jo pennusta pitäen, eikä niitä tarvitse erikseen opetella, kuten Kiran on täytynyt opetella. Luojan kiitos emme siis harrasta agilityä, jossa ihmisen kehon ja eleiden luku on kuitenkin aika tärkeää...

Toisaalta Kira pärjäsi "eleidenlukukykysokeuden" ansiosta hirmu hyvin toisessa testiosiossa, jossa ihminen osoitti eleillään namin sijainnin tahallaan väärin (graafi 3A). Kira toimi tässä osiossa täysin oman päättelykykynsä varassa eikä ollut huijattavissa, kun se ei kerran ihmiseleitä osaa edes lukea. Myös Kiran looginen päättelykyky oli keskimääräistä heikompi (graafi 3B). Loogista päättelykykyä mittaavassa osiossa nami laitettiin koiralta salaa toiseen kahdesta kiposta, ja kun kipot oli asettettu koiran näkyville, koiralle näytettiin että toinen kipoista oli tyhjä. Koiran piti sitten osata päätellä että nami on varmaankin toisessa kipossa.

Graafi 3. A) Kiran ongelmanratkaisukyky (ihmisvihjeisiin luottaminen vai omaan päättelykykyyn nojaava)  (vasen kuvaaja) ja B) looginen päättelykyky verrattuna hollanninpaimenkoirien ja kaikkien testattujen koirien keskiarvoon (oikea kuvaaja).

Koiran ongelmanratkaisukykyä mitattiin myös osiossa, jossa koiran piti ratkaista, miten se saa namin V:n muotoisen aitarakennelman sisäpuolelta. Tässä osiossa mitattiin toisaalta aikaa, joka koiralta kului namin saamiseen ja toisaalta myös katsottiin keinoja, joilla koira yrittää namia tavoitella (oma toiminta vai pyytääkö ihmiseltä apua). Koiralla oli tässä osiossa 3 minuuttia aikaa ratkaista tehtävä. Kira-paran mielestä tämäkin osuus oli kauhean vaikea ja Kiran kaikessa tekemisessä - tai oikeastaan tekemättömyydessä - näkyi koiran "en edes halua yrittää kun en mä kuitenkaan osaa"-asenne.. Alla olevassa videossa näkyy, että vaikka nami vähän kiinnostaisikin, Kira luovuttaa oikeastaan heti eikä lähde edes tavoittelemaan aidan takana olevaa namia millään tavalla koko kolmen minuutin ajanjakson aikana. Vertailun vuoksi testatut hollanninpaimenkoirat ovat keskimäärin ratkaisseet V-aitatesin 54 sekunnissa ja kaikki testatut koirat keskimäärin 60 sekunnissa..



Toisaalta voi myös miettiä, onko yrittääkö Kira tavoitella namia tarjoamalla rauhoittumismakuuta? Tätä pohdimme yhdessä SmartDOG:n Katriina Tiiran kanssa, mutta emme päässeet asiasta mihinkään lopulliseen ratkaisuun. Rauhoittumismakuuhan on Kiralle kyllä opetettu ja on yksi sen vahvoista käytöksistä. Toisaalta näen vastaavaa luovuttamista toistuvasti myös ihan arjessakin, jos yritän opettaa Kiralle jotakin sen mielestä tosi vaikeaa tehtävää. Esimerkiksi olen jo vuosia yrittänyt opettaa Kiralle jonkin esineen nostamista maasta käskystä (noudon alkeisharjoituksia). Tämä käytös on Kiralle jostain syystä ihan mahdottoman ahdistava ja vaikea, ja Kira menee tosi helposti "lukkoon" sen koulutuksen aikana. Tällöin Kira siis menee makuulle eikä tee sen jälkeen enää yhtään mitään (sama käytös joka näkyy myös videolla). Suorastaan mielipuolisella hihkunnalla ja tsemppauksella olen lopulta saanut Kiran innostettua ottamaan esineen suuhunsa, mutta tällöinkin se tapahtuu ahdistuneen oloisen vinkunan säestämänä ja otettuaan esineen suuhunsa Kira viskaa lähes aina sen raivokkaasti jonnekin sivulle. Esineen poiminta ei siis ole rauhallista, hillittyä ja hallittua, vaan Kiran kaikesta käytöksestä näkyy tällöin suunnaton ahdistus, oli sitten nostettava esine mikä hyvänsä. En tiedä miksi. Noin muutenhan Kira kyllä toisinaan kanniskelee omia lelujaan ja lenkilläkin joskus keppejä, joten esineiden suuhun ottaminen ja kanniskelu ei ole se kynnyskysymys. En tiedä olenkohan sitten joskus ihan ekoissa harjoituksissa onnistunut luomaan Kiralle tuollaisen emotionaalisen linkin esineiden nostoharjoituksiin vai mistä tällainen ahdistuneisuus oikein kumpuaa... Noutoharjoitukset ovat meiltä sitten jääneet kesken, kun itselleni tulee aina noista harjoituksista niin paha mieli kun katselee koiran ahdistunutta oloa.

Sama luovuttamiskäyttäytyminen, pessimistisyys ja epävarmuus näkyi myös seuraavassa testiosiossa, joka oli ns. mahdoton tehtävä. Tässä osiossa koira sai aluksi kolme kertaa namia rasiasta ihan helposti, jonka jälkeen rasia suljettiin nippusiteillä niin, että koira ei yhtäkkiä enää saanutkaan siitä namia, vaikka olisi kuinka raivonnut rasian kimpussa. Tässäkin osiossa katsottiin jälleen miten koira pyrkii ratkaisemaan ongelman: itsenäisesti vai pyytääkö se testaajalta tai omistajalta apua. Koiran käyttäytymistä seurattiin 2 minuutin ajan, eikä koiraa autettu millään tavalla. Mahdottomassa tehtävässä Kira kuopaisi suljettua rasiaa pari kertaa tassulla, ja kun se ei toiminut, Kira laskeutui samantien makuulle, katsoi testaajaa ja minua muutaman kerran, haukkui pienen tovin, ja sitten luovutti kokonaan ja laski päänsä maahan. Tässäkin osiossa luovuttamisen tulkinta oli haastavaa: missä vaiheessa makuulla olo on vielä aktiivista yrittämistä ja milloin se muuttuu luovuttamiseksi? Katriina Tiira tulkitsi tilanteen niin, että Kiran katsekontaktin ottaminen ja haukkuminen oli vielä aktiivista avun pyytämistä (58% 2min ajanjaksosta), ja kun Kira laski päänsä maahan ja jäi siihen, käytös tulkittiin luovuttamiseksi (34% 2min ajanjaksosta). Itsenäistä aktiivista yrittämistä Kiralla oli kaikenkaikkiaan vain 9 sekunttia (7,5%) koko 2 min ajanjaksosta. Myös koko 1,5h mittaisen testipatteriston aikana Kiralta nähtiin vain hyvin vähän itsenäistä työskentelyä, joka on hyvin poikkeuksellista. Vertailun vuoksi kaikilla testatuilla koirilla on mahdottomassa tehtävässä aktiivista yrittämistä keskimäärin noin 58,5% ajasta ja muun käyttäytymisen (nuuskimista tms.) osuus on vain 8% (Kiralla tuo 34%).

Lopuksi testattiin vielä koiran muistia ja kykyä oppia sosiaalisesti mallioppimisen kautta. Muistitehtävistä Kira suoriutui keskimääräisesti. Sosiaalisen oppimisen testissä ihminen näytti koiralle kolme kertaa, että ruoka-automaatin nappia painamalla koira saa ruokaa. Tämän jälkeen koiran annettiin itse kokeilla ruoka-automaatin käyttöä. Sosiaalisen oppimisen testissä Kira käyttäytyi kuten muissakin testiosioissa lannistuen ja luovuttaen helposti, eikä painanut nappia 3min kuluessa, joka oli testissä asetettu aikaraja. Testin alkuvaiheessa Kira lähestyi ruoka-automaatin nappia ja melkein jo painoi sitä, mutta viime hetkellä vetäytyi sitten pois ja kävi maahan makaamaan poski maata vasten. Kira käyttäytyi ikäänkuin pelkäisi ylitunnollisena epäonnistuvansa: "Tässä oli se nappi josta kuului äänimerkki ja sen jälkeen tuli ruokaa - mutta en minä haluakkaan sitä kokeilla jos se ei toimikaan." Ylitsevuotavalla tsemppauksella ja houkuttelulla Kira viimein uskaltautui painamaan nappia testiajan umpeuduttua, ja koko koiran ilme valpastui kuin hämmästyksestä, kun napinpainaminen toimikin ja ruokaa tuli. Tämän jälkeen Kira teki hyvin nopealla tahdilla pari onnistunutta lisätoistoa, ennenkuin yhtäkkiä taas luovutti, lannistui ja lakkasi yrittämästä. Tämäkin on meille arjessa tuttu ilmiö. Opetettaessa Kiralle uutta asiaa sen saa suurella tsemppauksella kokeilemaan kyseistä asiaa, ja saatetaan saada 2-4 tosi hienoa täydellistä suoritusta, jonka jälkeen Kira yhtäkkiä luovuttaa ja menee "lukkoon": käy maahan makaamaan eikä tee enää mitään. Tämä on välillä aika hämmentävää, kun luulisi, että koira innostuisi onnistumisistaan...

Kaikenkaikkiaan Kiran motivaatio oli kaikissa testeissä kohtuullisen alhainen, eikä se missään vaiheessa työskennellyt erityisen intensiivisesti tai keskittyneesti. Tämä ei yllätä minua lainkaan. Kiran ruokamotivaatio on alhainen, on ollut aina. Kira työskentelee usein ruokapalkalla ikäänkuin vain näön vuoksi, ja Katriina Tiirakinkin mukaan testeissä ihmisen riemastuminen ja kehut merkkasivat Kiralle paljon enemmän kuin saatu ruoka. Testien jälkeen olenkin lisännyt Kiran iloista kehumista ihan arkipäivänkin toimissa.

Sekä eleidenluku- että mahdoton tehtävä -osioissa Kira haki katsekontaktia poikkeuksellisen vähän. Katriina Tiiran mukaan 90% koirista lähtee spontaanisti hakemaan katsekontaktia ihmiseen etsiessään ratkaisua tehtävään, jota koirat eivät heti ymmärrä. Katsekontaktin hakeminen on siis koiralle hyvin luonteenomaista ja tyypillistä, riippumatta siitä millainen tausta koiralla on, millä tavoin ja miten paljon sitä on koulutettu ja miten arka tai rohkea koira on. Testeissä Kira pälyili jonkin verran ihmiseen päin, mutta katsekontaktin hakeminen oli hyvin vähäistä. Tämä on poikkeuksellista, ja selittää kyllä erittäin hyvin omia tuntemuksiani varsinkin pentuvaiheessa ja aikoina, jolloin Kiran räjähtely on ollut pahimmillaan. Minusta on tällöin tuntunut, että en saa koiraani minkäänlaista yhteyttä, Kira vain sinkoilee ympäriinsä ja valjaista fyysisesti kiinni pitäminen on ollut ainoa konsti saada se hallintaan. Kira ei ole missään vaiheessa, ei myöskään ennen räjähtelyn alkua 4kk iässä, hakenut aktiivisesti katsekontaktia, vaan katsekontaktin saadakseni olen saanut aina muuttua vähintään sirkuspelleksi. Oikeastaan tajusin tämän asian vasta SmartDOG-testeissä käytyäni. Olenhan toki tunnistanut sen jo aiemmin että katsekontaktin saaminen on ollut aika vaikeaa ja vaatii hillittömästi töitä, mutta olen ohittanut asian vähän olankohautuksella ja selittänyt sen johtuvan ympäristön häiriöistä, Kiran stressitilasta tms.

Kiran epävarmuus näkyi koko SmartDOG-testauksen aikana myös runsaana haukkumisena. Itse testaustila oli ihan hiljainen eikä paikalla ollut koko rakennuksessa meidän lisäksemme ketään muuta, todellista syytä kilahtelulle ei siis ollut olemassa. Kira pälyili usein ovelle ja katossa olevia ilmastointihormeja kohti, ja testien välissä hakeutui usein ovelle ja katsoi minua sen näköisenä, että eikö voitaisi jo lähteä kotiin... V-aitatestin videoltakin näkyy, että Kira läähättää koko ajan, mikä sekin kertoo kuormittumisesta testipatteriston aikana. Minun luokse tullessaan Kira näytti oikeastaan koko ajan rauhoittavia eleitä: "hymyili" ja nuoleskeli suupieliään. Aktiivisuusmittarin perusteella Kira kuitenkin käyttäytyi normaalia rauhallisemmin koko SmartDOG-testin aikana (graafi 4), mikä oli minulle yllättävää. Yliaktiivisuus ei siis ole meidän ongelmamme! Itse jäin jälkikäteen pohtimaan vielä Kiran poikkeuksellisen rauhallista käytöstä testissä. Monesti arkielämässä räjähdyksen laukaisevat ärsykkeet (toinen koira tms.) lisäävät Kiran aktiivisuutta (säntäilee ympäriinsä, hyppii, riehuu, haukkuu), mutta kyllä Kira on aika rauhallinen koira kotona sisätiloissa, ainakin jos mistään ei kuulu mitään epäilyttävää voimakasta mökää. SmartDOG-testeissä Kira oli kyllä epävarma ja haukkui, mutta ei se missään räjähdystilassa ollut.

Graafi 4. Kiran aktiivisuus verrattuna hollanninpaimenkoirien ja kaikkien testattujen koirien keskiarvoon.

Vaikka SmartDOG-testit ovat siis hyvin lempeä tapa tutkia koiran luonnetta, herkälle ja epävarmalle Kiralle testipatteristo oli hyvin kuormittava kokemus. Testien lopuksi Kira nukkui täydessä unessa pitkin pituuttaan testitilan lattialla, ja oli kotona koko seuraavan päivänkin vielä tosi väsyneen oloinen. Itse arvelen tämän kuormittavuuden johtuvan siitä, että testeissä Kira joutui epäonnistumaan usein: nami ei ollutkaan siinä kipossa jossa Kira arveli sen olevan, nami oli rasiassa jota Kira ei saanut ensiyrittämällä auki, tai nami oli aidan takana eikä Kira keksinyt miten sen sieltä saisi. Kun koira on epävarmuuden lisäksi vielä tosi herkkä, jopa hauras, kokonaisuus voi olla tosi rankka. Testeissä kuormittuminen näkyi kotona myös kissanpentuamme kohtaan lisääntyneenä reaktiivisuutena. Testipäivän iltana ja sitä seuraavana päivänä Kira ei kestänyt nähdä kissaa yhtään, heti sen nähdessään Kira räjähti silmille ja pälyili kissaa jopa pelokkaan näköisenä. Normaali koira ei kuormitu näin. Hain lopulta Kiralle apteekista Zylkeneä (löysin sitä onneksi vielä! Zylkenehän on poistumassa Suomen markkinoilta kokonaan), jonka myötä Kira rentoutui selvästi ja käytös kissaakin kohtaan normalisoitui muutaman päivän kuluessa. Toki varmasti aikakin auttoi, mutta muutos käyttäytymisessä oli hyvin selkeä hyvin pian Zylkenen antamisen jälkeen. SmartDOG-testeissä kuormittumisen ja niiden seurauksena lisääntyneen reaktiivisuuden vuoksi tein heti testien jälkeen päätöksen, että en voi viedä Kiraa viralliseen luonnetestiin tai MH-kuvaukseen lainkaan. Jos näinkin lempeä luonnetestimenetelmä kuin SmartDOG-testit järkyttää Kiraa näin pahoin, Kira hajoaisi kokonaan sellaisessa luonteentestausmenetelmässä, jossa se joutuisi kohtaamaan uhkaavia ihmisiä ja pelottavia tilanteita. En voi altistaa haurasta koiraani sellaisille tilanteille,

Kiran luovuttamiskäyttäytyminen ja sinnikkyyden puute vaikuttavat omiin silmiini vähän opitun avuttomuuden kaltaiselta. Tämä on tosi hämmentävää, kun Kira on kuitenkin ihan pikkupennusta saakka koulutettu kannustavasti, operantisti ja positiivisesti vahvistamalla, ja rangaistuksia on vältetty. Miksi minulla sitten on koira, joka käyttäytyy kuin sitä olisi pahoinpidelty fyysisesti ja henkisesti koko ikänsä, kaikissa tilanteissa vain mollattu ja aina varmistettu että koira ei vahingossakaan pääse onnistumaan? Voiko minun rakas koirani kärsiä jostakin aivokemiallisesta häiriöstä, voiko Kira olla masentunut, voiko se olla mieleltään sairas? Näitä kysymyksiä jäimme Katriina Tiiran kanssa pohtimaan.

Oman koiran ajatteleminen mielisairaana järkyttää ja pysäyttää. Se pistää syyllisyysmyllyn jälleen käyntiin: mitä minä olen koiranomistajana tehnyt väärin? Toisaalta se on helpottavaa: ehkä minä en olekaan surkein, kurjin, kamalin ja huonoin mahdollinen koiranomistaja mitä maapallo on kuunaan nähnyt. Ehkä joskus koira vain voi oikeasti olla vaikea? SmartDOG:n Katriina Tiiran mukaan Kiran käyttäytyminen vaikuttaa synnynnäiseltä varsinkin kun räjähtely on ollut voimakasta jo nuorena.

Vaikka Kira oli SmartDOG-testitulosten valossa ihan toisenlainen koira, kuin mitä palveluskoirarotuiselta paimenkoiralta voisi olettaa, oma tunnetila oli testien jälkeen kotimatkalla lähinnä helpottunut ja huojentunut. Minulta kysyttiin, olenko testituloksiin pettynyt. Oli helppo vastata, että en ole. Vaikka minulla on paperilla jonkinlainen luonnostelma siitä, millainen Kiran luonne on, ja vaikka tämä luonnostelma ei vastaa omia odotuksiani (eikä varmaan kenenkään muunkaan odotuksia) palveluskoirarotuisesta harraste- ja kilpakoirasta, se ei vaikuta Kiran luonteeseen millään tavalla. Kira on testienkin jälkeen sama ihana, rakas (ja joskus kamala) Kira, kuin ennenkin testejä. Nyt vain osaan olla Kiraa kohtaan entistä kannustavampi ja tehdä koulutuksesta sille entistä helpompaa niin, että Kira saa niitä kovasti kaipaamiaan onnistumisen kokemuksia. Nyt myös tiedän mistä Kiran räyhääminen johtuu: Kira ei ole aggressiivinen, yliaktiivinen eikä impulsiivinen, Kira on epävarma ja ahdistunut. Nyt osaan sijoittaa Kiran käyttäytymisen johonkin lokeroon, ja tiedän, että Kira ei ole lintu eikä kala, vaan epävarma pieni hollanninpaimenkoira, jota suuri maailma välillä vähän ahdistaa. Jollakin tavalla SmartDOG-testit myös vahvistivat omaa näkemystäni siitä, että Kira on hyvä koira siitä huolimatta, että emme ehkä ikinä pääse kilpakentille tai ehkä edes pysty treenaamaan palveluskoiralajeja tavoitteellisesti. Kiralla on itseisarvo, ja se on minulle rakas koira siitä huolimatta että olen joutunut pettymään Kiran varaan rakennettujen harrastustoiveiden suhteen.

Meidän kokemustemme perusteella voin lämpimästi suositella SmartDOG-testejä ihan kaikenlaisille koiranomistajille ja -kouluttajille. Näin ongelmakoiran omistajana koen saaneeni testituloksista apua koulutuksen suunnitteluun ja SmartDOG-testien avulla itselleni selkiytyivät myös ne syyt, miksi koirani räjähtelee. Kun ymmärrän käyttäytymisen syyt, tiedän miten minun tulee toimia ja kouluttaa koiraani.

Täältä voit lukea lisää SmartDOG-testeistä: Linkki.



Tämä blogiteksti on toteutettu osittain SmartDOG ky:n sponsoroimana. Kaikki tekstissä esitetyt mielipiteet ja näkemykset ovat kuitenkin omiani, eikä SmartDOG ky ole vaikuttanut niihin.