Tarkkiskoirien valmennusryhmämme, johon hain alkuvuodesta kanssatreenaajia tämän bloginkin kautta, on edennyt puoliväliin. Jirka Vierimaan johdolla olemme treenanneet pitkin kevättä ja alkukesää haastavien koiriemme kanssa. Ryhmässämme mukana olevat koirat ovat kaikki tavalla tai toisella reaktiivisia tassukansalaisia. Ainakin itselleni on ollut hurjan avartavaa ja opettavaista nähdä, miten samanlaisen näköinen käyttäytyminen (esim. hihnarähjäys) voi johtua niin monesta eri syystä, jonka vuoksi myös ratkaisukeinot tulee sovittaa koiran ja omistajan mukaisiksi. Tavallisilla koirankoulutuskursseilla monesti yritetään ratkoa kaikkien koirien ongelmia samoilla konsepteilla ihan aikarajoitteidenkin vuoksi. Useimmille koirille tämä toki varmasti toimiikin, mutta Kiran kanssa olen kokenut tämän haastavaksi, osoittihan SmartDog-testikin jo sen, että Kira ei ole ihan tavallinen koirulainen.. Valmennusryhmässä tätä ongelmaa ei ole ollut!
Valmennusryhmässä olemme Kiran kanssa keskittyneet ihan pelkästään arkea helpottavien käytösten luomiseen ja vahvistamiseen. Treeneissä on huomioitu Kiran erikoispiirteet, kuten katsekontaktin hakemattomuus. Kun koira hakee katsekontaktia luonnostaan todella harvoin, on treeneissä lähdetty vahvistamaan ensisijaisesti muita toimintoja, joissa Kiran käytös kuitenkin suuntautuu minua eikä ympäristön ärsykkeitä kohti. Tavoitteena on tietysti lopulta saada katsekontaktikin nousemaan, mutta välivaiheena tarvitaan muita toimintoja että koiran kilahtelu saadaan ensin edes hallintaan.
Normaalisti koirien kanssa esimerkiksi lähdettäisiin vahvistamaan katsekontaktia erilaisissa siirtymissä, mm. autosta pois hypätessä. Juuri autosta pois hyppääminen on ollut meillä yksi kompastuskivi jo pitkään. Siirtymät, kuten autosta pois hyppääminen kiihdyttää Kiraa hurjasti, joka sitten entisestään herkistää koiraa pimahtelemaan ympäristön ärsykkeille. Jirkan opastuksella lähdettiin ottamaan autosta poistumista hallintaan leukakosketuksen avulla. Käytännössä siis autosta poistuessa ensin vahvistan muutaman toiston verran katsekontaktia, jonka jälkeen pyydän Kiraa hyppäämään pois autosta siten, että maahan laskeutuessaan se ottaa suoraan leukakosketuksen kämmentäni vasten. Tästä palkataan namilla maahan ja pyydetään samantien uusi leukakosketus. Tätä jumpattiin treeneissä muutaman toiston verran, jonka jälkeen koira hetkeksi autoon takaisin huilaamaan ja hetken päästä uusi toistorumba. Treenien edetessä autosta poistumiseen tuotiin lisää hallintaa liittämällä kuljetuskäytökset autosta poistumiseen. Kun koira on saatu hallitusti ensin leukakosketukseen kämmentä vasten, minulla on vaihtoehtoina kuljettaa Kira esim. leukakosketuksen tai jalkojeni välissä kävelemisen avulla auton luota pois. Turvallisen välimatkan päässä koiran voikin sitten vapauttaa haistelemaan. Leukakosketuksen avulla autosta poistumiseen saatiin hyvin nopeasti toivottua rauhaa ja hallintaa. Itse asiassa paljon nopeammin kuin uskalsin toivoakaan! Nyt olemme siinä pisteessä, että maalla ollessamme uskallan vapauttaa Kiran autosta ilman hihnaa ym. hallintavälineitä (maatilan avara piha on hurja houkutin!) ja Kira tunnollisesti laskee leukansa kämmenelleni. Voi sitä riemua kun käytös onnistuu täydellisesti ja koiran saa vapauttaa heti siitä rallattelemaan vapaana pihalle! :)¨
Ohitusten suhteen työkaluiksi on valikoitunut haistelukäytöksen vahvistaminen entisestään ja myös maan haistelu käskystä. Varsin toimivaksi konstiksi on osoittautunut myös maan haistelun yhdistäminen Look at That!-treeniin (LAT). Jännä-vihjeestä Kira lähtee etsimään ympäristöstä koiraa, jonka bongaamisesta se on saanut aikaisemmin palkan. Olen onnistumatta yrittänyt ketjuttaa tähän perään katsekontaktin ottamista, mutta koska Kira ei katsekontaktia luonnostaan hae, maan haistelu käskystä toimii paremmin. Käytännössä suoritus näyttää siis jotakuinkin tältä: "Jännä!" - Kira etsii ympäristöstä koiran ja katsoo sitä, jonka seurauksena Kira saa toisen vihjeen "Tippu!", jolloin Kira siirtyy haistelemaan maata ja saa siitä palkaksi namia maahan. Ajatuksena on siis lopulta saada ketjutettua koiralle yhdestä vihjeestä se, että ympäristössä on jokin asia joka sitä voisi kiihdyttää, mutta sen sijaan maan haistelu onkin oikeastaan paljon mukavampi asia.
Tehotreenikohteeksi on valikoitunut myös Kiran sinnikkyyden vahvistaminen. SmartDog-testi osoitti ihan mitattavana datanakin sen, että Kira luovuttaa todella herkästi eikä lähde edes yrittämään jos kokee asian vaikeaksi. Tämä vaikeuttaa valtavasti kaikkien uusien asioiden opettelua Kiran kanssa, saman asian toistoja tarvitaan ihan tuhottomasti alle, ennen kuin Kira ikään kuin uskoo, että kyseisestä toiminnosta ihan oikeasti saa palkkaa. Samasta syystä vaatimustason nosto koulutuksen yhteydessä täytyy tehdä hirmuisen varovasti, ettei Kiran usko palkan saamiseen horju ja ettei koira luovuta kokonaan. Myös sheippaaminen on vaikeaa, kun koiraa saa rohkaista ja houkutella hurjasti tarjoamaan itse erilaisia käytöksiä.
Valmennusryhmässä lähdimme systemaattisesti jumppaamaan Kiran itseluottamusta ja sinnikkyyttä vahvemmiksi. Tämä toteutetaan ketjuttamalla kahta yksinkertaista käytöstä - istumista ja käsikosketusta - vähitellen piteneviksi sarjoiksi. Näiden käytösten ketjuttamisella ei arkielämän kannalta ole mitään järkeä, mutta niitä käytetään työkaluina siihen, että koiralle saadaan lopulta toivottavasti uskoteltua, että kun se vain tekee pyydettyjä asioita tarpeeksi pitkään, toiminnasta tulee aina kannattava palkkio. Käytännössä treeni näytti alkuvaiheessa jotakuinkin tältä:
Istu - palkka
Koske - palkka
Istu, koske - palkka
Koske - palkka
Koske, koske - palkka
Koske - palkka
Koske, istu - palkka
Istu - palkka
Koske, istu, koske -palkka
Istu, koske - palkka
Koske, koske, istu, koske - palkka
Jne.
Lopulta tavoitteena on päästä kohtalaisen pitkiinkin toistosarjoihin (istu, koske, koske, istu, koske, istu, koske, istu, istu, koske, koske, koske, koske, istu, koske... - palkka) ilman että Kira luovuttaa, turhautuu, hermostuu tai alkaa vinkua. Parhaimillaan Kiran motivaation ollessa kohdillaan olemme toistaiseksi päässeet neljään peräkkäiseen onnistuneeseen toistoon ilman ylimääräisiä hepuleita. Viides on vielä liikaa. Toisinaan tosin se kaksikin toistoa on liikaa... Vähitellen tämäkin asia tästä varmasti etenee, varsinkin jos osaa ajoittaa nämä treenit niihin hetkiin jolloin Kiran työskentelymotivaatio on ihan tapissaan.
Neljäs ajatus, joka on tarttunut valmennusryhmästä mukaan ja johon tulemme lähiviikkoina varmasti syventymään enemmänkin, liittyy ympäristösiedätykseen. Kiran kanssahan on tehty ihan hurjasti vastaehdollistamisharjoituksia, ja vaikka ne nyt ovat jollainlailla edistäneetkin rauhallisempaa arkielämää, kilahteluongelma ei ole sillä ratkennut. Viime treeneissä Jirkan kanssa keskustelimme asiasta pitkään, ja hän ehdotti vastaehdollistamisen jättämistä vähemmälle ja sen sijaan Kiran haistelukäytöksen vahvistamista ja hajuetsinnän ottamista yhdeksi siedätystyökaluksi. Haisteluhan on Kiran vahvimpia käytöksiä, joista se palkkautuu hyvin ja jota se tekee hyvin mielellään. Jos Kira saisi päättää, se kuljeskelisi kaikki päivät ympäriinsä vain maata haistellen ja lintuja jahdaten. Ideana hajutyöskentelyn kautta tapahtuvassa ympäristösiedätyksessä on se, että Kira haistellessaan omaksuu ympäristön häiriöt, joille se normaalisti ehkä kilahtaisi, pelkiksi taustalla oleviksi häiriöiksi, sillä koiralla on sillä hetkellä paljon parempaakin tekemistä - asioiden tutkimista nenällä. Siis ikäänkuin tarkastellaan koiran räjähtelymotivaatiota ihan uudesta näkövinkkelistä. Sen sijaan, että suoraan yritettäisiin kytkeä toisen koiran näkeminen siihen, että lihapullia tippuu suoraan suuhun, koiralle annetaankin mieluinen haistelutehtävä (joka on jo itsessään palkitseva), jonka taustalle tuodaan vähitellen voimistuvana häiriönä toisia koiria. Alkuun häiriöt ovat toki Kiran kanssa paljon pienempiä, ihan jo uudessa paikassa hajutyöskentely riittänee häiriöksi. Tähän voidaan yhdistää jo olemassa olevia nosework-taitoja, eli eukalyptys-hajun tarkkuusetsintää pieneltä alueelta.
Meillä on siis nyt valmennusryhmän ollessa kesätauolla Kiran kanssa hurjasti kaikenlaista mielenkiintoista harjoiteltavaa. Periaatteessa kaikki työkalupakkiimme jo saadut työkalut perustuvat vanhoihin tuttuihin juttuihin - käsikosketus, leukakosketus, istuminen, haistelu. Idea onkin siinä, että näitä tuttuja juttuja tarkastellaan uudella twistillä ja niitä lähdetään soveltamaan arkielämän kuvioissa entistä mielikuvituksellisemmin. Hyvä tästä tulee!
Valmennusryhmässä olemme Kiran kanssa keskittyneet ihan pelkästään arkea helpottavien käytösten luomiseen ja vahvistamiseen. Treeneissä on huomioitu Kiran erikoispiirteet, kuten katsekontaktin hakemattomuus. Kun koira hakee katsekontaktia luonnostaan todella harvoin, on treeneissä lähdetty vahvistamaan ensisijaisesti muita toimintoja, joissa Kiran käytös kuitenkin suuntautuu minua eikä ympäristön ärsykkeitä kohti. Tavoitteena on tietysti lopulta saada katsekontaktikin nousemaan, mutta välivaiheena tarvitaan muita toimintoja että koiran kilahtelu saadaan ensin edes hallintaan.
Normaalisti koirien kanssa esimerkiksi lähdettäisiin vahvistamaan katsekontaktia erilaisissa siirtymissä, mm. autosta pois hypätessä. Juuri autosta pois hyppääminen on ollut meillä yksi kompastuskivi jo pitkään. Siirtymät, kuten autosta pois hyppääminen kiihdyttää Kiraa hurjasti, joka sitten entisestään herkistää koiraa pimahtelemaan ympäristön ärsykkeille. Jirkan opastuksella lähdettiin ottamaan autosta poistumista hallintaan leukakosketuksen avulla. Käytännössä siis autosta poistuessa ensin vahvistan muutaman toiston verran katsekontaktia, jonka jälkeen pyydän Kiraa hyppäämään pois autosta siten, että maahan laskeutuessaan se ottaa suoraan leukakosketuksen kämmentäni vasten. Tästä palkataan namilla maahan ja pyydetään samantien uusi leukakosketus. Tätä jumpattiin treeneissä muutaman toiston verran, jonka jälkeen koira hetkeksi autoon takaisin huilaamaan ja hetken päästä uusi toistorumba. Treenien edetessä autosta poistumiseen tuotiin lisää hallintaa liittämällä kuljetuskäytökset autosta poistumiseen. Kun koira on saatu hallitusti ensin leukakosketukseen kämmentä vasten, minulla on vaihtoehtoina kuljettaa Kira esim. leukakosketuksen tai jalkojeni välissä kävelemisen avulla auton luota pois. Turvallisen välimatkan päässä koiran voikin sitten vapauttaa haistelemaan. Leukakosketuksen avulla autosta poistumiseen saatiin hyvin nopeasti toivottua rauhaa ja hallintaa. Itse asiassa paljon nopeammin kuin uskalsin toivoakaan! Nyt olemme siinä pisteessä, että maalla ollessamme uskallan vapauttaa Kiran autosta ilman hihnaa ym. hallintavälineitä (maatilan avara piha on hurja houkutin!) ja Kira tunnollisesti laskee leukansa kämmenelleni. Voi sitä riemua kun käytös onnistuu täydellisesti ja koiran saa vapauttaa heti siitä rallattelemaan vapaana pihalle! :)¨
Ohitusten suhteen työkaluiksi on valikoitunut haistelukäytöksen vahvistaminen entisestään ja myös maan haistelu käskystä. Varsin toimivaksi konstiksi on osoittautunut myös maan haistelun yhdistäminen Look at That!-treeniin (LAT). Jännä-vihjeestä Kira lähtee etsimään ympäristöstä koiraa, jonka bongaamisesta se on saanut aikaisemmin palkan. Olen onnistumatta yrittänyt ketjuttaa tähän perään katsekontaktin ottamista, mutta koska Kira ei katsekontaktia luonnostaan hae, maan haistelu käskystä toimii paremmin. Käytännössä suoritus näyttää siis jotakuinkin tältä: "Jännä!" - Kira etsii ympäristöstä koiran ja katsoo sitä, jonka seurauksena Kira saa toisen vihjeen "Tippu!", jolloin Kira siirtyy haistelemaan maata ja saa siitä palkaksi namia maahan. Ajatuksena on siis lopulta saada ketjutettua koiralle yhdestä vihjeestä se, että ympäristössä on jokin asia joka sitä voisi kiihdyttää, mutta sen sijaan maan haistelu onkin oikeastaan paljon mukavampi asia.
Tehotreenikohteeksi on valikoitunut myös Kiran sinnikkyyden vahvistaminen. SmartDog-testi osoitti ihan mitattavana datanakin sen, että Kira luovuttaa todella herkästi eikä lähde edes yrittämään jos kokee asian vaikeaksi. Tämä vaikeuttaa valtavasti kaikkien uusien asioiden opettelua Kiran kanssa, saman asian toistoja tarvitaan ihan tuhottomasti alle, ennen kuin Kira ikään kuin uskoo, että kyseisestä toiminnosta ihan oikeasti saa palkkaa. Samasta syystä vaatimustason nosto koulutuksen yhteydessä täytyy tehdä hirmuisen varovasti, ettei Kiran usko palkan saamiseen horju ja ettei koira luovuta kokonaan. Myös sheippaaminen on vaikeaa, kun koiraa saa rohkaista ja houkutella hurjasti tarjoamaan itse erilaisia käytöksiä.
Valmennusryhmässä lähdimme systemaattisesti jumppaamaan Kiran itseluottamusta ja sinnikkyyttä vahvemmiksi. Tämä toteutetaan ketjuttamalla kahta yksinkertaista käytöstä - istumista ja käsikosketusta - vähitellen piteneviksi sarjoiksi. Näiden käytösten ketjuttamisella ei arkielämän kannalta ole mitään järkeä, mutta niitä käytetään työkaluina siihen, että koiralle saadaan lopulta toivottavasti uskoteltua, että kun se vain tekee pyydettyjä asioita tarpeeksi pitkään, toiminnasta tulee aina kannattava palkkio. Käytännössä treeni näytti alkuvaiheessa jotakuinkin tältä:
Istu - palkka
Koske - palkka
Istu, koske - palkka
Koske - palkka
Koske, koske - palkka
Koske - palkka
Koske, istu - palkka
Istu - palkka
Koske, istu, koske -palkka
Istu, koske - palkka
Koske, koske, istu, koske - palkka
Jne.
Lopulta tavoitteena on päästä kohtalaisen pitkiinkin toistosarjoihin (istu, koske, koske, istu, koske, istu, koske, istu, istu, koske, koske, koske, koske, istu, koske... - palkka) ilman että Kira luovuttaa, turhautuu, hermostuu tai alkaa vinkua. Parhaimillaan Kiran motivaation ollessa kohdillaan olemme toistaiseksi päässeet neljään peräkkäiseen onnistuneeseen toistoon ilman ylimääräisiä hepuleita. Viides on vielä liikaa. Toisinaan tosin se kaksikin toistoa on liikaa... Vähitellen tämäkin asia tästä varmasti etenee, varsinkin jos osaa ajoittaa nämä treenit niihin hetkiin jolloin Kiran työskentelymotivaatio on ihan tapissaan.
Neljäs ajatus, joka on tarttunut valmennusryhmästä mukaan ja johon tulemme lähiviikkoina varmasti syventymään enemmänkin, liittyy ympäristösiedätykseen. Kiran kanssahan on tehty ihan hurjasti vastaehdollistamisharjoituksia, ja vaikka ne nyt ovat jollainlailla edistäneetkin rauhallisempaa arkielämää, kilahteluongelma ei ole sillä ratkennut. Viime treeneissä Jirkan kanssa keskustelimme asiasta pitkään, ja hän ehdotti vastaehdollistamisen jättämistä vähemmälle ja sen sijaan Kiran haistelukäytöksen vahvistamista ja hajuetsinnän ottamista yhdeksi siedätystyökaluksi. Haisteluhan on Kiran vahvimpia käytöksiä, joista se palkkautuu hyvin ja jota se tekee hyvin mielellään. Jos Kira saisi päättää, se kuljeskelisi kaikki päivät ympäriinsä vain maata haistellen ja lintuja jahdaten. Ideana hajutyöskentelyn kautta tapahtuvassa ympäristösiedätyksessä on se, että Kira haistellessaan omaksuu ympäristön häiriöt, joille se normaalisti ehkä kilahtaisi, pelkiksi taustalla oleviksi häiriöiksi, sillä koiralla on sillä hetkellä paljon parempaakin tekemistä - asioiden tutkimista nenällä. Siis ikäänkuin tarkastellaan koiran räjähtelymotivaatiota ihan uudesta näkövinkkelistä. Sen sijaan, että suoraan yritettäisiin kytkeä toisen koiran näkeminen siihen, että lihapullia tippuu suoraan suuhun, koiralle annetaankin mieluinen haistelutehtävä (joka on jo itsessään palkitseva), jonka taustalle tuodaan vähitellen voimistuvana häiriönä toisia koiria. Alkuun häiriöt ovat toki Kiran kanssa paljon pienempiä, ihan jo uudessa paikassa hajutyöskentely riittänee häiriöksi. Tähän voidaan yhdistää jo olemassa olevia nosework-taitoja, eli eukalyptys-hajun tarkkuusetsintää pieneltä alueelta.
Meillä on siis nyt valmennusryhmän ollessa kesätauolla Kiran kanssa hurjasti kaikenlaista mielenkiintoista harjoiteltavaa. Periaatteessa kaikki työkalupakkiimme jo saadut työkalut perustuvat vanhoihin tuttuihin juttuihin - käsikosketus, leukakosketus, istuminen, haistelu. Idea onkin siinä, että näitä tuttuja juttuja tarkastellaan uudella twistillä ja niitä lähdetään soveltamaan arkielämän kuvioissa entistä mielikuvituksellisemmin. Hyvä tästä tulee!
