Koira, joka räjähti

Kuten blogiani pidempään seuranneet ovat jo varmaan huomanneetkin, olen jo pitkään yrittänyt ymmärtää Kiran reaktiivisen käytöksen syitä. Miksi Kira räyhää? Miksi mikään ei toimi? Välillä nämä pohdinnat ovat vieneet minut lähes hulluuden partaalle, kun olen yrittänyt lukea koiran käytöksestä ja olemuksesta jotakin viestiä siitä, mitä minä koiranomistajana teen väärin kun mikään ei etene ja jo neljättä vuotta painitaan edelleen aivan samojen ongelmien kanssa. Nyt viimein uskallan sanoa, että olen saavuttanut jonkinlaisen mielenrauhan näiden käytösanalyysieni suhteen. Nyt viimein osaan lokeroida Kiran johonkin kategoriaan. Kiitos SmartDOG-testien!

Kiran maailmanvalloitus jatkuu! Nyt voit seurata meidän menoa myös Facebookin kautta, osoitteessa  https://www.facebook.com/KilariKira/.

Meidän FB-sivulle linkitän luonnollisesti kaikki blogipostaukset, mutta luvassa on myös pelkästään FB-sivuille tulevia pikkupäivityksiä, sekä linkkejä muihin nettilöytöihin, joista ei välttämättä itsessään ole heti massaa kokonaisiksi blogikirjoituksiksi.

Toivottavasti tämä FB-ryhmä lisää blogin yhteisöllisyyttä entisestään. Siis keskustele, kommentoi, heitä ideoita ja anna palautetta rohkeasti! Vertaistuki on parasta! ❤

Voit myös seurata blogiani Bloglovin:ssa

Hihnakävely - tuo jokapäiväinen kurjimus, jossa mitataan koiran ja taluttajan pinnan pituutta ja valjaiden/pannan liitosten kestävyttä koiran puhkuessa eteenpäin sen minkä jaloistaan pääsee. Näinkö sen kuuluisi mennä?



Katsokaapa miten paljon koiran niska, lavat ja selkä liikkuvat kävellessä, ravatessa ja laukatessa! Myönnän olevani ehkä vähän pölhö, kun itse suorastaan lumouduin seuraamaan selän rullaavaa liikettä laukan aikana... Kun kuvittelee videolla liikkuvan koiran niskaan pannan tai selkään valjaat, ja kireällä olevan hihnan, on helppo kuvitella miten paljon hihnasta vetäminen saattaa provosoida jo muutenkin kiihkeää ja helposti räjähtelevää koiraa pimahtelemaan entistä helpommin. Kireä hihna vaikuttaa koiran koko asentoon ja liikkumiseen ja siten voi aiheuttaa lihasjumeja. Lisäksi koiran oma etupainoinen, jännittynyt asento voi vaikuttaa siihen, miten muut koirat tulkitsevat koirasi eleitä ja olemusta ja lähestyvät sitä. Ihmisten osaltahan tiedetään, että hymyily, teeskenneltykin, vähentää stressiä ja kasvojen ilmeillä on muitakin yhteyksiä koettuun tunnetilaan. Jos kasvon ilmeet vaikuttavat ihmisen itsensä kokemaan tunnetilaan, voiko olla mahdollista, että koiran omat eleet ja asennot vaikuttavat koiran omiin tunnetiloihin? En tiedä onko tätä tutkittu, mutta on ainakin tosi mielenkiintoista spekuloida, onko koira mielentilaltaan kireämpi, hermostuneempi tai reaktiivisempi koska kireällä oleva hihna saa sen kulkemaan etupainoisesti ja jännittyneesti. Nämä kaikki ovat lisäsyitä panostaa kauniimpaan hihnakävelyyn.

Tommy Wirén ja Päivi Romppainen ovat kirjassaan(*) samoilla linjoilla kertoessaan hihnassa vetämisen johtavan todella herkästi myös muihin hihnakäyttäytymisongelmiin, kuten räyhäämiseen:

Jos koira lähtee kävelemään jotakin kohti ja ihminen vetää hihnasta, ympäristöön suuntautuva käytös vahvistuu. Se, mitä koira juuri sillä hetkellä tekee, ei ole kovin merkityksellistä. Hihnan kiristyessä kyseinen käytös kuitenkin voimistuu.

----

Pelottavissa tilanteissa koira usein jähmettyy hetkeksi paikoilleen. Kun ihminen vetää hihnan kireälle, koira on jo jännittynyt ja sen pelko voimistuu. Toinen koira tulee yhä lähemmäksi, ja epävarman koiran hihna tiukkenee. Koira on ikään kuin käsiraudoissa. Se ei pääse pakenemaan ja sen pelko kasvaa. Kun tarpeeksi pelottaa, hyökkäys on paras puolustus. On hyökättävä, jotta uhka väistyisi. Hihnaa kiristämällä vahvistetaan koiran epävarmuutta ja kaivetaan sen hyökkäyshalu esiin.

-Tommy Wirén ja Päivi Romppainen

Kuinkahan paljon Kirankin reaktiivisen käytökseen on siis vaikuttanut hihnassa vetäminen? Ehkä olenkin pohtinut meidän hihnakäytösongelmiamme ihan väärinpäin. Entä jos hihnassa vetämisen syy ei olekaan se, että Kira on reaktiivinen ja jännittynyt, vaan Kira on reaktiivinen ja jännittynyt koska se vetää hihnassa? Kumpi näistä on syy ja kumpi seuraus? Varmaa on kuitenkin se, että hihnassa vetäminen ei ainakaan edistä rauhallisempaa hihnakäyttäytymistä.

Miten koiran voi opettaa olemaan vetämättä hihnassa?

Aikoinaan aloittelevana koiranomistajana sai monta kertaa kuulla neuvon: jos koira vetää johonkin suuntaan, niin vaihda vain suuntaa hihnan kiristyessä. No, näillä hyväntahtoisilla neuvojilla ei selvästikään itsellään ollut hihnanpäässä pallosalamaa, jolle on ihan sama mihin suuntaan mennään, kunhan mennään nyt heti just ja täyttä vauhtia!

Toinen tutuksi tullut neuvo on: jos koira vetää, pysähdy, äläkä milloinkaan päästä koiraa kulkemaan eteenpäin hihna kireällä. No, nämä hyväntahtoiset neuvojat puolestaan unohtivat kertoa miten sen hihnan sitten saa pysymään löysällä ihan jatkuvasti, tai miten koira ylipäätään pitäisi saada lenkitettyä tällä tyylillä ilman että koiralta ja omistajalta kuluu muutaman sadan metrin kävelemiseen kaksi tuntia ja lopputuloksena on sekä turhautunut ja ärsyyntynyt koira että omistaja.

Nämä konstit eivät kuitenkaan toimi ainakaan yksinään, eivätkä ole riittäneet meillä alkuunkaan vetämättömän hihnakävelyn opettamiseen.
Mikä sitten toimii?

Kiralla on kiire hoitamaan Kiireisen Holskun Kiireisiä Hommia, hihna kireällä tietysti. Kuva: Emiel Nikula

Hienosti hihnassa -kirjan(*) neuvot perustuvat pitkälti kahteen perusperiaatteeseen. Ensinnäkin, tehdään ihmisen lähellä liikkuminen ja ihmisen jatkuva tarkkailu koiralle kannattavaksi. Nämä peruskäytökset toimivat pohjana toiselle perusperiaatteelle, eli sille miten toimitaan hihan kiristyessä. Hihnan kiristyessä hihna pidetään kireänä (positiivinen rankaisu) niin kauan, että taluttaja näkee koiran silmät (eli koira kääntää päätään tai vartaloaan taluttajaa kohti). Taluttajan nähdessä koiran silmät hihna löysätään välittömästi (negatiivinen vahviste) ja matka jatkuu (positiivinen vahviste) joko samaan tai eri suuntaan. Ideana on, että kun hihna löysätään välittömästi koiran kääntyessä ihmistä kohti, kontakti ihmiseen vahvistuu. Kirjassa nämä toimintaperiaatteet on esitelty paljon yksityiskohtaisemmin ja perusteellisemmin, tämän syvällisemmin en kirjan neuvoja tässä yhteydessä kuitenkaan käsittele.

Edelleen siis sama tuttu perusperiaate pätee: Sitä saat mitä vahvistat. Jos (tai siis kun) tavoitteena on, että koira kulkee nätisti hihna löysällä, niin koiraa tulee palkata heti ja (aluksi) joka kerta kun koira kävelee halutulla tavalla. Kun vahvistat rauhallista kävelyä löysällä hihnalla, saat rauhallista kävelyä löysällä hihnalla. Rauhallista hihnakävelyä meillä on vahvistanut entisestään myös se, kun olen palkannut Kiraa aluksi lähes joka kerta kun se on pysähtynyt tai hidastanut vauhtia ihan mistä tahansa syystä, vaikka vain merkatakseen jonkun ruohotupsun tai haistellakseen jäniksen jälkiä. Pysähdys on pysähdys, tapahtui se mistä syystä tahansa.

Lenkille lähteminen ja lenkkien alkuvaiheet ovat Kiran kanssa aina vaikeimpia osuuksia. Tyttökoiralla on jaloissa niin paljon vauhtia ja päässä niin kova kiire päällä, että kaikki tolkku ja järki meinaa olla hukassa. Tähän on meillä auttanut juoksutus. En tarkoita sitä, että lenkit tulisi aloittaa koiran kanssa juosten, vaan koiraa juoksuttaen. Aloitan Kiran kanssa lenkit aina sellaisessa ympäristössä, jossa Kira voi liikkua pitkässä hihnassa (n. 4m). Pyydän Kiraa tekemään jotain helppoja käytöksiä, joita se pystyy tekemään kiihtyneenäkin, tai sitten vain poimin Kiran kulloisestakin käytöksestä jotain, mistä lähden koiraa palkitsemaan (esim. pään tai vartalon kääntyminen minua kohti, katsekontakti, vierelläni ihan pikkiriikkisenkin hetken verran kulkeminen jne). Palkkaan Kiran heittämällä namin menosuunnasta poispäin, niin kauaksi kuin hihnan mitta riittää. Kun Kira käy hakemassa namin ja kääntyy jatkamaan kulkuaan takaisin menosuuntaan päin, sanon palkkasanan uudelleen juuri sillä hetkellä, kun Kira on ohittamassa minut. Palkkaan jälleen Kiran heittämällä namin menosuunnasta poispäin. Saatan toistaa tätä useitakin kertoja peräkkäin riippuen siitä, kuinka kiihtyneessä tilassa Kira on. Tämän juoksutuksen ideana on saada koira purkamaan turhaumansa ja kiihtymyksensä heti lenkin alkuvaiheessa, ja Kiralla tämä tapahtuu parhaiten nimenomaan liikkumisen, etenkin juoksemisen kautta. Nelimetrisessäkin hihnassa koiralle tulee yhdellä kertaa jo 8m juoksua, kun se säntää 4m taluttajan edestä 4m taluttajan taakse. Kun palkkasana sanotaan juuri sillä hetkellä, kun koira on ohittamassa taluttajan, vahvistuu myös taluttajan vieressä liikkuminen. Syntyy siis win-win -tilanne: koira kuluttaa heti alkajaisiksi pahimmat energiapatoumat jaloistaan ja samalla ihmisen lähellä liikkuminen tulee kannattavaksi.

Monesti suositellaan, että koiraa tulisi palkata nimenomaan kädestä, jotta ihmisen lähellä liikkuminen vahvistuisi. Tämä onkin varmasti ihan totta. Kiran kanssa tarvitsen kuitenkin muutamia välivaiheita lenkin alussa, ennen kuin voin siirtyä palkkaamiseen kädestä. Reaktiivista koiraa ei voisi lenkin alussa vähempää kiinnostaa, jos mamma heiluttelee kourassaan HK:n sinistä. Reaktiivinen, impulsiivinen koira haluaa toimintaa, just heti nyt. Käytänkin namin heittämistä palkkana alkulenkistä, joko niin, että Kira näkee minne nami lentää ja saa syöksyä suoraan sen perään, tai niin, että heitän vaivihkaa namin sivummalle ja Kira saa vihjeestä etsiä namin. Molemmat vaihtoehdot kuluttavat koiran energiapatoumia, joko namin perään syöksymisen kautta tai sen kautta, että koira saattaa tehdä hyvin intensiivistä hajutyöskentelyä toisinaan minuuttikaupallakin jos nami on kierähtänyt johonkin haastavampaan paikkaan. Naminheitto suuntautuu menosuuntaan nähden aina joko taaksepäin tai sivusuuntaan, ei koskaan eteenpäin, koska en halua vahvistaa voimakasta eteenpäin pyrkimistä yhtään enempää. Siirryn palkkaamaan Kiraa kädestä heti, kun sen huomio alkaa kiinnittyä minuun ympäristön sijasta. Lenkin aikana tilanteet toki muuttuvat ja aina vaikeammissa paikoissa siirryn palkkaamaan Kiraa uudelleen heittämällä nameja maahan, koska tämä on Kiralle palkitsevin naminantotapa.

Löysin aivan hiljattain tosi mielenkiintoisen videon, jolla esiteltiin uudenlainen sovellus "lentonamipalkkauksesta". Tässä sovelluksessa koiraa palkataan sekä matala-arvoisella ruokapalkalla että erittäin korkea-arvoisella ruokapalkalla. Koiralle heitetään matala-arvoista ruokapalkkaa maahan jonkin matkan päähän ja kun koira kääntyy omistajaa kohti, koira saa siitä palkaksi erittäin korkea-arvoista ruokapalkkaa suuren riemun kera. Ideana on opettaa koiralle, että ympäristössä on toki kaikenlaisia kiinnostavia häiriöitä, mutta oma ihminen on silti se kaikkein paras juttu mitä maailmasta löytyy ja oman ihmisen lähellä kannattaa pysyä kaikista häiriöistä riippumatta. Tosi mielenkiintoinen idea, jota ehdottomasti tulen Kirankin kanssa kokeilemaan. Tällä kahden eriarvoisen palkan sovelluksella voisi saada alkulenkin juoksutukseenkin ihan uudenlaista twistiä! Samat tekijät ovat tehneet useammankin videon impulssikontrolliin ja reaktiivisuuteen liittyen, kannattaa ehdottomasti katsoa (niillä on kivat tekstipaidatkin!). Linkki: Naughty but Nice: 3 minute game changers-focus.

Säntäys! Ja kohta tulee taas hihna vastaan. Kuva: Emiel Nikula

Kädestä palkkaamiseenkin liittyy muutama konsti, joiden avulla voi näppärästi saada aikaan lisää toistoja halutulle käyttäytymiselle. Meillä oli aluksi ongelmana se, että jos Kiran saikin nanosekunnin verran kävelemään taluttajan vierellä, runsaiden peräkkäisten toistojen saaminen oli tosi vaikeaa, kun koira singahti vauhdilla jälleen eteenpäin heti kun se oli palkattu oikeassa paikassa liikkumisesta. Uuden käytöksen oppiminen on kuitenkin tehokkainta, kun pystyy nopealla sarjatulella palkitsemaan koiraa halutusta käytöksestä. Palkkaa tulisi saada oikeasta käytöksestä vähintään 5 sekunnin välein kun käytöksen opettelu on alkuvaiheissaan. Meillä tähän auttoi se, kun heti ensimmäisen palkkauksen yhteydessä varasin käteeni isomman kasan nameja. Ensimmäisellä palkkauksella annan Kiran kuitenkin syödä kädestäni niistä vain osan, jolloin koiralle jää mielikuva, että namia saattaisi olla vielä lisääkin tarjolla. Vedän käteni selkäni taakse pois Kiran ulottuvilta, aluksi ihan muutamaksi sekunnin kymmenysosaksi, sanon Kiralle palkkasanan niin nopeasti edellisen palkkauksen jälkeen, että se ei ole vielä ehtinyt livistää viereltäni mihinkään, ja palkkaan Kiran uudelleen. Tällä konstilla sain vierellä pysymiseen aika nopeastikin lisättyä toistoja ja sitä kautta myös kestoa.

Muutaman viikon tehostetun hihnakävelyharjoitusten jälkeen voin ylpeänä paukutella henkseleitäni, kun yksittäiset vierelläkävelyjaksot ovat pidentyneet nollasta yli 200 metriin ja palkkaustiheyttäkin on voitu laskea sekunnin sadasosista 10 sekunnin välein tapahtuvaksi! 😃Harjottelussa ollaan vielä ihan alkuvaiheessa, mutta olen jo nyt tosi yllättynyt siitä, miten nopeasti hihnakävely on muuttunut toisenlaiseksi, kun itse on omistajana viimein oikeasti paneutunut asiaan kunnolla ja miettinyt huolella etukäteen miten tulee toimimaan erilaisissa tilanteissa.

Mitä sitten tehdä, kun lenkillä koira törmää johonkin superhoukuttelevaan hajulähteeseen, jonka luo täytyy päästä keinolla millä hyvänsä just heti nyt? Koira nykii, tempoo ja nojaa hihnaa niin voimakkaasti, että taluttajan olkapää on revetä sijoiltaan, ja taluttajan lirkutteluyritykset kaikuvat kuuroille korville. Konstit löytyvät tähänkin pulmaan. Jos asia, jonka luokse koira pyrkii, on aivan koiran lähettyvillä, pyydän usein Kiralta esim. kosketustemppua, jonka suoritettuaan annan Kiralle luvan sännätä sitä kiinnostavan asian luo. Asemoin tällöin itseni niin, että hihna ei pääse kiristymään tämän säntäyksen aikana. Jos luokse pyrittävä asia on niin kaukana, että Kiran sännätessä sen luokse hihna kiristyisi uudelleen, hyödynnän erilaisia kuljetustemppuja, joiden avulla voin kuljettaa Kiran tavoiteltavan asian luokse niin, että hihna ei kiristy ollenkaan. Meillä tällaisia kuljetustemppuja ovat jalkojen välissä kävely (vahvin käytös), käsikosketus liikkuessa (keskivahva käytös) ja vierellä kävely (heikoin käytös). Monesti Kira tarjoaa jo itsekin jalkojen välissä kävelyä, jos se tavoittelee kovasti jotakin ja homma ei etene Kiran toivomaa tahtia. Yhdelläkin kuljetustempulla pääsee hyvään alkuun, mutta itse olen kokenut käteväksi että niitä on useita, esim. jalkojen välissä kävely ei kaikkiin tilanteisiin sovellu. Kuljetustemppuja hyödynnän lenkillä usein myös ennakoiden, kun vastaan tulee paikka tai tilanne, jossa arvelen Kiran ryhtyvän vetämään jotakin paikkaa kohti. Näin vetämistilannetta ei pääse syntymään alunalkujaankaan.

Lopuksi:

Hihnakävelyharjoituksia auttaa alkuvaiheessa todella paljon se, jos koira on jo valmiiksi fyysisesti väsynyt. On helpompi aloittaa harjoitukset sellaisen koiran kanssa, jolla ei ole jäätävän isoja energiapatoumia punteissaan ja pää täynnä liikunnanpuutteen aiheuttamaa turhautumista. Itse aloitin hihnakävelyharjoitukset siten, että neljänä edeltävänä päivänä tein Kiran kanssa vapaana reilun tunnin mittaisia metsälenkkejä.

Jos muutat hihnakävelysäännöissä jotain, sitoudu niihin. Koko ajan muuttuvat säännöt ovat koiralle tosi epäreiluja. Tee aluksi niin pieniä muutoksia, että ne on helppo toteuttaa myös silloin, kun olet itse tosi väsynyt, nälkäinen, kiukkuinen tai stressaantunut. Jos kaiken muuttaa kerralla päälaelleen, voi itselleenkin olla vaikea pystyä noudattamaan uusia sääntöjä joka lenkillä. Kun muutokset tekee vähitellen, esim. aloittaen ensin lähellä pysymisen vahvistamisesta ja siirtyen vasta myöhemmin hihnassa vetämisen totaalikieltoon, uusista tavoista tulee itsellekin vähitellen rutiinia, eikä tarvitse kuluttaa lenkillä aikaa kaikkien kerralla muuttuneiden sääntöjen muistelemiseen. Ihmisenkin on toisinaan vaikea muuttaa vanhoja juurtuneita tapoja.

Joskus voi olla helpompi aloittaa hihnakäytöksen treenaaminen vasta loppulenkistä. Voit vahvistaa lähellä pysymistä esim. ensin lenkin viimeisen 10m aikana, ja pidentää aikaa seuraavalla lenkillä 15m mittaiseksi jne.

Tsemppiä hihnakävelyharjoituksiin!


Tiedätkö jonkun muun hyvän hihnakävelyvinkin? Jaa se toki meille kaikille muillekin!

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.

Markkinoilla on hurja määrä erilaisia valmisteita, joita mainostetaan koiria (ja muitakin eläimiä) rauhoittavina tuotteina. Kaikki valmisteet eivät ole lääkkeitä, vaan esimerkiksi ravintolisiä ja luontaistuotteita, joiden (väitetyt) vaikutusmekanismit vaihtelevat. Eläinlääkäri suositteli meillekin näiden kokeilua, kun Kiran räjähtely oli pahimmillaan. Näinpä päädyin testaamaan Serene-UM:ia(*), Adaptilia(*) ja suihkauttipa joku Kiran pantaan Rescue remedyäkin jollakin koirakoulun kurssilla. Markkinointimaailma on aika villi, ja useammankin kuin kerran olen itse pähkäillyt näiden tuotteiden äärellä onko niistä mitään todellista hyötyä ja mihin niiden väitetty vaikutus todella perustuu. Tässä blogisarjassa otankin selvää, mitä tieteellistä näyttöä näiden rauhoittavien valmisteiden tueksi todella on olemassa. Keskityn valmisteisiin jotka eivät ole lääkkeitä ja jotka ovat siten saatavilla ja käytettävissä ilman eläinlääkärin reseptiä.

Tämän blogisarjan toisessa osassa syvennyn mihin α-kasotsepiinin rauhoittavaksi väitetty vaikutus perustuu ja mitä tutkimukset kertovat sen todellisesta tehosta. α-kasotsepiini on vaikuttavana aineena Zylkenessä ja lisäksi sitä on Royal Caninin Calm-koiran- ja kissanruoissa(*).

α-kasotsepiini - mitä se on?

Varoitus, tämä osio sisältää paljon vaikeasti muistettavia sanoja ja lyhenteitä, mutta koitetaan mennä hitaasti, niin pysytään kärryillä.

α-kasotsepiini (tai α_S1-kaseiini (f91–100)) on lehmänmaidon α_S1-kaseiinista eristetty dekapeptidi, eli kymmenen aminohapon muodostama aminohappoketju (tyrosiini-leusiini-glysiini-tyrosiini-leusiini-glutamiinihappo-glutamiini-leusiini-leusiini-arginiini, jos siis ihan tismalleen tarkkoja halutaan olla...). Kyse on siis valkuaisaineista eli proteiinista.  α-kasotsepiinia muodostuu kaseiinista vasta, kun kaseiini pilkotaan, eli hydrolysoidaan, trypsiini-nimisen ruoansulatusentsyymin avulla ruuansulatuskanavassa tai teollisen prosessin kautta. Tämän johdosta englanninkielisessä termistössä α-kasotsepiiniin viitataankin välillä termillä casein tryptic hydrolysate. Maidon kaseiinilla itsessään ei siis ole minkäänlaista biologisesti rauhoittavaa vaikutusta, vaan osa sen sisältämistä aminohappoketjuista saa aikaan rauhoittavia vaikutuksia, kun ne pilkotaan erilleen trypsiinin toimesta. Kaseiini muodostaa maidon valkuaisaineista suurimman osan, mutta α-kasotsepiinia se sisältää varsin vähän. Koiraa siis voi toki koittaa rauhoittaa (laktoosittomalla) maidollakin, mutta se on todennäköisesti aika tehoton vaihtoehto.

α-kasotsepiinista tekee erikoisen se, että sen avaruudellinen rakenne muistuttaa gamma-aminovoihappoa (GABA), joka on yksi tärkeimmistä hermosolujen toimintaa jarruttavista välittäjäaineista. α-kasotsepiini sitoutuu samankaltaisen rakenteensa vuoksi hermosolujen GABA_A -reseptoreihin, samaan paikkaan johon sitoutuvat myös bentsodiatsepeenit. Bentsodiatsepeenit puolestaan ovat psyykenlääkkeitä, jotka vaikuttavat rauhoittavasti ja nukahtamista helpottavasti. Yhteisen sitoutumispaikkansa vuoksi bentsodiatsepeeneilla ja α-kasotsepiinilla on samankaltainen, rauhoittava vaikutus. Siinä missä bentsodiatsepeenit ovat kuitenkin riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä, α-kasotsepiini on reseptivapaa ravintolisä, joka ei aiheuta riippuvuutta, vaikuta turruttavasti, ole myrkyllinen, eikä sillä ole muitakaan tunnettuja haittavaikutuksia.

Hmm, kuulostaa hyvältä!

Hiirikokeet osoittavat, että α-kasotsepiini, kuten bentsodiatsepeenitkin, vähentäää hermosolujen aktivaatiota 40-60 % normaaliin verrattuna useissa eri aivojen osissa. Sekä α-kasotsepiini että bentsodiatsepeenit vähensivät hermosolujen aktivaatiota  aivokuoren etuotsalohkossa, hippokampuksessa, isoaivojen pohjassa olevassa makaavassa tumakkeessa (nucleus accumbens) sekä hypotalamuksessa. Näiden aineiden rauhoittava vaikutus perustuukin juuri tähän aivojen hermosolujen "hiljentämiseen". Toisin kuin bentsodiatsepeenit, α-kasotsepiini kuitenkin myös lisäsi mantelitumakkeen hermosolujen aktivaatiota jopa kolminkertaisesti normaaliin verrattuna. Kokeessa α-kasotsepiini vaikutti stressaavassa tilanteessa hiiriin rauhoittavasti bentsodiatsepeenien tavoin, mutta koska α-kasotsepiini lisäsi myös mantelitumakkeen aktivaatiota, tutkijat pohtivat josko näillä aineilla olisi kuitenkin jollakin tavalla hieman erilainen vaikutusmekanismi. Myös rottakokeiden perusteella α-kasotsepiinin rauhoittava vaikutus olisi ihan yhtä tehokas kuin bentsodiatsepiinienkin.

Hiirikokeissa on osoitettu, että α-kasotsepiini myös parantaa lievästä, kroonisesta stressistä kärsivien hiirten unen laatua. Huomattavaa on se, että α-kasotsepiini ei vaikuttanut lainkaan stressaamattomien hiirien unen laatuun. α-kasotsepiini ei siis ole "yleisrauhoite" ja sen vaikutus ei ole turruttava (tai oikeilla lääketieteen termeillä sedatiivinen), vaan sen rauhoittava vaikutus näkyy vain niillä yksilöillä, jotka ovat ihan oikeasti stressaantuneet tai kärsivät muusta emotionaalisesta järkytyksestä.

Ei kuitenkaan ole ollenkaan selvää, miten suun kautta nautittu α-kasotsepiini päätyy vaikuttamaan aivojen hermosolujen GABA_A-reseptoreihin. Aikuisella, terveellä yksilöllä suolen limakalvo muodostaa esteen, jonka läpi eivät yleensä pääse sellaiset aminohappoketjut (peptidiketjut), jotka ovat yli kolmen aminohapon mittaisia. Kuten sanottua, α-kasotsepiini on kymmenen aminohapon muodostama peptidiketju. On olemassa useita teorioita α-kasotsepiinin vaikutusmekanismista. Totuutta ei kuitenkaan tällä hetkellä vielä tiedetä.
 A) On mahdollista, että α-kasotsepiini pilkotaan suolistossa niin lyhyiksi aminohappoketjuiksi, että ne voivat läpäistä suolen limakalvon ja päätyä verenkiertoon. Tällöin α-kasotsepiinin rauhoittavan vaikutuksen täytyisi johtua vain muutaman aminohapon yhdistelmästä. Hiljattain julkaistu tutkimus on osoittanut, että kun 10 aminohapon mittaista α-kasotsepiinia on pilkottu ruoansulatusentsymien avulla lisää, sen kolmesta aminohaposta muodostuvalla hajotustuotteella voisi olla vastaavia rauhoittavia vaikutuksia kuin kokonaisella α-kasotsepiinillakin. Kolmen aminohapon muodostama molekyyli voisi jo läpäistä suolen limakalvon.
B) Suolen limakalvo saattaa ehkä muuttua helpommin läpäistäväksi stressin ym. emotionaalisen järkytyksen yhteydessä, jolloin isommatkin molekyylit pääsisivät sen läpi verenkiertoon ja siten α-kasotsepiini voisi edelleen kulkeutua aivoihin.
C) Voi myös olla mahdollista, että suolistossa itsessään on hermosolureseptoreja, joihin α-kasotsepiini voi sitoutua ja joiden kautta α-kasotsepiinin rauhoittava vaikutus voi välittyä aivoihin.

Kuva: Julianna/Flickr

Faktat tiskiin, A: α-kasotsepiinin tutkittu vaikutus koiriin

Koirilla α-kasotsepiinia on tutkittu aika vähän. Esittelen tässä alla lyhyesti kaikki löytämäni koirilla tehdyt α-kasotsepiinitutkimukset. Lisäksi täydennän jäljempänä näitä muilla eläinlajeilla tehdyillä tutkimuksilla.

Tutkimus 1: Beata ym. 2007b
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa verrattiin peloikkailla koirilla α-kasotsepiinin vaikutusta selegiliiniin, joka on lääke, jota käytetään koirilla pelokkuuden ja dementian hoitoon.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 38 pelokkuudesta kärsivää koiraa ja kokeen kesto oli 56 päivää. Koirille annettiin koko kokeen ajan joko α-kasotsepiinia 15 mg/elopaino-kg/vrk tai selegiliiniä 0,5 mg/elopaino-kg/vrk. Molemmat aineet annettiin koirille suun kautta. Tutkimus oli kaksoissokkotutkimus, eli tutkimuksen tekijät ja koiranomistajat eivät tienneet kumpaa valmistetta koirat saivat. Koirien käyttäytymistä arvioitiin sekä tutkijoiden että koiranomistajien taholta ennen kokeen alkua ja 14, 28, 42 ja 56 päivän kuluttua kokeen alkamisesta.
Tulokset: Molemmat tutkitut valmisteet vaikuttivat koiriin yhtä rauhoittavasti sekä koiranomistajien että tutkijoiden arvion perusteella. Valmisteiden välillä ei ollut eroa siinä kuinka nopeasti käyttäytymismuutoksia havaittiin tai kuinka suuria muutokset olivat. Tämän tutkimuksen perusteella α-kasotsepiini siis soveltuu käytettäväksi koirilla pelkotilojen hoidossa muun koulutuksen ohessa.

Tutkimus 2: Palestrini ym. 2010
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa selvitettiin miten kaseiinihydrosylaatti (jonka osa α-kasotsepiini on) vaikuttaa pelokkaiden ja ei-pelokkaiden koirien stressitasoon ja käyttäytymiseen.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana yhteensä 32 koiraa, joista puolet oli käyttäytymisen perusteella luokiteltu ennakkoon pelokkaiksi ja puolet ei-pelokkaiksi. Sekä pelokkaiden että ei-pelokkaiden koirien ryhmä jaettiin kahteen alaryhmään, joista toinen sai ruokaa, jossa oli kaseiinihydrosylaattia ja toinen oli kontrolliruokinnalla ilman kaseiinihydrosylaattia. Kokeessa käytetyn kaseiinihydrosylaatin annostustasoa ei kerrottu. Tutkimus oli plasebokontrolloitu kaksoissokkotutkimus, eli tutkimuksen tekijät ja eläintenhoitajat eivät tienneet kumpaa ruokaa kukin koira sai. Kokeen kesto oli yhteensä 60 päivää. Ennen koetta, kokeen puolivälissä ja sen lopuksi oli kaksipäiväinen arviointijakso, jonka aikana koirien käyttäytyminen arvioitiin samalla asteikolla, jolla koirat oli alunperin luokiteltu pelokkaiksi tai pelottomiksi. Lisäksi koirilta mitattiin syke ja otettiin verinäyte, josta määritettiin kortisoli- ja lysotsyymipitoisuus ja valkosolujen määrä. Koirien käyttäytymistä myös videoitiin 10 minuutin ajan, kun koira oli sijoitettu yksin vieraaseen huoneeseen, jossa koiralle oli tarjolla ruokaa, juomaa ja lelu.
Tulokset: Kokeen alkaessa peloikkaiden koirien ryhmä oli käyttäytymispisteytyksen perusteella selvästi ei-pelokkaita koiria pelokkaampi (eli toisinsanoen, koeasetelma ja koirien ryhmittely käyttäytymisen perusteella oli onnistunut). Kokeen kuluessa pelokkaat koirat, jotka saivat kaseiinihydrosylaattia, muuttuivat käyttäytymispisteytyksen perusteella vähemmän pelokkaiksi, eivätkä kokeen lopussa eronneet käyttäytymisen perusteella pelottomien koirien ryhmästä. Veren kortisolipitoisuudet olivat normaalirajoissa kaikilla koirilla koko kokeen ajan. Kokeen kuluessa veren kortisolipitoisuudet pienenivät kaseiinihydrosylaattia saaneiden pelokkaiden ja ei-pelokkaiden koirien ryhmässä. Vastaavaa ei havaittu kontrolliruokinnalla, joka ei sisältänyt kaseiinihydrosylaattia. Ruokinnalla ei ollut vaikutusta koirien sykkeeseen tai valkosoluarvoihin.Tämän tutkimuksen perusteella kaseiinihydrosylaattia (α-kasotsepiinia) voidaan mahdollisesti käyttää helpottamaan koirien stressioireita ja pelokkuutta.

Tutkimus 3: Werner, 2013
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa tutkittiin α-kasotsepiinin ja käyttäytymisterapian vaikutusta koirien eroahdistukseen.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli 75 eroahdistuksesta kärsivää koiraa ja kokeen kesto oli 4 viikkoa. Koirille annettiin suun kautta joko α-kasotsepiinia (15 mg/elopaino-kg/vrk) tai plaseboa. Koe oli plasebokontrolloitu, satunnaistettu kaksoissokkotutkimus, eli koirat jaettiin satunnaisesti kahdelle koeruokinnalle ja tutkimuksen tekijät ja koirien omistajat eivät tienneet kumpaa ruokaa kukin koira sai. Kaikkien koirien omistajat saivat kokeen alkaessa ammattilaisen antamat käyttäytymisterapiaohjeet ja kaikkien koirien kanssa suoritettiin näihin liittyviä yksinolo- ym. harjoitteita kokeen aikana. Tutkimuksessa seurattiin koiran yksinoloajan kestoa ja mitattiin koiran käyttäytymistä.
Tulokset: Sekä pelkkä käytösterapia, että α-kasotsepiini yhdessä käytösterapian kanssa auttoivat koirien eroahdistukseen 4 viikon koejakson aikana. α-kasotsepiinia saaneiden koirien ryhmä tarvitsi kuitenkin selvästi vähemmän käytösterapiaharjotusta kuin pelkkää käytösterapiaa saaneiden ryhmä saman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Käytösterapian vaikutukset olivat kuitenkin paljon pysyvämpiä pelkällä käytösterapialla (ts. plaseboruokinnalla) olleilla koirilla, kun koirien eroahdistuksen tasoa arvioitiin uudelleen 4 viikkoa α-kasotsepiinin tai plasebon annostelun lopettamisesta. Tutkijat pohtivat, että tämä saattoi johtua siitä, että α-kasotsepiini auttoi koirien eroahdistukseen hetkellisesti sen annostelun aikana, mutta koska näiden koirien kanssa ei tehty eroahdistusharjoitteita yhtä ahkerasti kuin plaseboa saaneiden koirien kanssa, muutokset koirien perimmäisessä käyttäytymisessä jäivät heikoiksi kun α-kasotsepiinin annostelu lopetettiin. α-kasotsepiini ei siis itsessään muuttanut käyttäytymistä, vaan auttoi hetkellisesti käytösoireilua. Tämän tutkimuksen mukaan α-kasotsepiinilla voidaan siis helpottaa hetkellisesti eroahdistuksesta kärsivien koirien oireilua, mutta pysyviä käyttäytymismuutoksia saatiin aikaiseksi vain käyttäytymisterapian avulla ja siten se on edelleen tärkein osa eroahdistuksen hoitoa.

Lisäksi α-kasotsepiinin vaikutusta on tutkittu yhdessä tryptofaanin kanssa Katon ym. (2012) tutkimuksessa, jota olen jo käsitellyt aikaisemmassa, tryptofaania koskevassa kirjoituksessani. Myös tässä Katon ym. (2012) tutkimuksessa todettiin, että α-kasotsepiinia ja tryptofaania sisältänyt ruokinta (Royal Canin calm(*)) vähensi pelokkaiden koirien stressireaktioita eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Koeasetelmasta johtuen ei kuitenkaan ollut selvää, johtuiko vaikutus α-kasotsepiinista vai tryptofaanista. Näiden aiempien α-kasotsepiini-tutkimusten perusteella oma tulkintani on se, että todennäköisesti vaikutus johtuu juuri α-kasotsepiinista, eikä tryptofaanista, sillä tryptofaanin teoreettisesti rauhoittavaa vaikutusta ei ole onnistuttu todistamaan koirilla (kts. aiempi tryptofaanikirjoitukseni).

Kuva: Vittorio Vittori/Flickr

Faktat tiskiin, B: α-kasotsepiinin tutkittu vaikutus muihin eläimiin (lyhyesti)

Tutkimus 4: Beata ym. 2007a
Kokeessa tutkittiin α-kasotsepiinin vaikutusta pelokkaiden kissojen käyttäytymiseen sosiaalisesti stressaavassa tilanteessa. Plaseboon verrattuna α-kasotsepiini (annostustaso 15 mg/elopaino-kg/vrk) vähensi kissojen pelokkuutta ja sai ne hakeutumaan helpommin sekä tuttujen että vieraiden ihmisten seuraan. α-kasotsepiini ei vaikuttanut kissojen aggressiivisen käyttäytymisen esiintymiseen.

Tutkimus 5: Miyaji ym. 2015
Kokeessa tutkittiin Royal Caninin calm-kissanruoan(*) vaikutusta "normaalien" kissojen (eivät siis kärsineet huomattavista peloista tms.) stressivasteeseen eläinlääkärikäynnin yhteydessä. Kyseinen kissanruoka sisältää sekä α-kasotsepiinia että tryptofaania. Plasman tryptofaanipitoisuudet lisääntyivät calm-kissanruoan antamisen myötä, samoin tryptofaanin suhde muihin kilpaileviin aminohappohin lisääntyi plasmassa (olen käsitellyt tämän seikan merkitystä aiemmassa tryptofaanikirjoituksessani). Ruokinnalla ei ollut vaikutusta plasman kortisolipitoisuuteen (kuvastaa akuuttia stressivastetta), mutta calm-ruokinta vähensi virtsan kortisolipitoisuutta (kuvastaa stressitasoa pitkällä aikavälillä). Omistajien tekemässä käyttäytymisarvioinnissa ei ollut eroja kahden ruokintakäsittelyn välillä.

Tutkimus 6: Landsberg ym., 2016
Kokeessa tutkittiin Royal Caninin calm-kissanruoan(*) vaikutusta lievästi tai voimakkaasti pelokkaiden kissojen suhtautumiseen puolituttuun ja vieraaseen ihmiseen, ja kissan käyttäytymiseen kun se sijoitettiin vieraaseen, pieneen ja tyhjään huoneeseen. Calm-ruokaa saaneet kissat liikkuivat vieraassa ympäristössä aktiivisemmin ja yhtäjaksoisemmin kuin kontrolliruokinnalla olleet kissat. Ruokinnalla ei ollut vaikutusta siihen, miten kissat suhtautuivat vieraaseen ihmiseen. Tutkijat pohtivat, että kissojen pelko ihmisiä kohtaan saattoi olla liian voimakasta, jotta pelkällä calm-ruoalla olisi saatu käyttäytymismuutoksia aikaiseksi.

Tutkimus 7: McDonnell ym., 2013
Kokeessa tutkittiin miten α-kasotsepiinin antaminen (1000 mg/pv) vaikutti puolivillien ponien stressireaktioihin ja käyttäytymiseen, kun ponit erotettiin perhelaumoistaan ja totutettiin normaaliin käsittelytoimenpiteisiin positiivista vahvistamista käyttäen. α-kasotsepiini helpotti ponien kesyyntymisprosessia verrattuna poneihin, jotka eivät saaneet α-kasotsepiinia lainkaan. α-kasotsepiinia saaneet ponit olivat käyttäytymispisteytyksen perusteella vähemmän stressaantuneita ja oppivat koulutettavat asiat helpommin kuin ponit, jotka eivät saaneet α-kasotsepiinia.

Tutkimus 8: McDonnell ym., 2014
Kokeessa tutkittiin miten α-kasotsepiinin antaminen (2000 mg/pv) vaikutti käsittelyyn tottuneiden hevosten käyttäytymiseen, kun niille tehtiin lievästi epämiellyttäviä toimenpiteitä kuten verinäytteen otto, lääkitys suun kautta, lääketippojen laittaminen silmiin ja lastaus traileriin. Hevoset, joille oli annettu α-kasotsepiinia, antoivat käsitellä itseään jonkin verran helpommin ja olivat vähemmän stressaantuneita näiden toimenpiteiden aikana kuin ne hevoset, jotka eivät olleet saaneet α-kasotsepiinia.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Kaikissa löytämissäni tutkimuksissa, joiden tulokset olen yllä esitellyt, α-kasotsepiinin on havaittu helpottavan eläinten stressiä ja/tai pelkoa erilaisissa stressaavissa ja/tai pelottavissa tilanteissa. α-kasotsepiinin rauhoittava vaikutus on todistettu hiirillä, rotilla, koirilla ja kissoilla. Lisäksi positiivisia tuloksia on saatu myös ihmisillä tehdyissä tutkimuksissa, vaikka näitä tutkimuksia en tämän tekstin yhteydessä ole käsitellytkään. α-kasotsepiini kuitenkin näyttäisi vaikuttavan rauhoittavasti vain sen annostelun ajan, joten siten se mahdollisesti soveltunee parhaiten käytettäväksi väliaikaisten stressitilojen hoidossa ja muun koulutuksen yhteydessä. On erittäin tärkeää ja olennaista huomata, että vaikka α-kasotsepiini vaikuttaa rauhoittavasti, se itsessään ei vaikuta eläimen käyttäytymiseen pysyvästi. Pysyvien muutosten aikaansaamiseksi käytösterapia ja eläimen systemaattinen, positiiviseen vahvistamiseen perustuva kouluttaminen on edelleen välttämätöntä. Tätä prosessia voidaan kuitenkin tarvittaessa tukea erilaisten rauhoittavien valmisteiden, kuten α-kasotsepiinin avulla. Eläimen rauhallisemman mielentilan jatkuva tukeminen pelkän α-kasotsepiinin (tai muiden rauhoittavien ravintolisien) avulla ei ole suositeltavaa eettisistä(kään) syistä, vaan eläimen käsittelyn tulee aina olla mahdollisimman vähän stressaavaa ja pohjautua siihen, että eläin totutetaan/koulutetaan vähitellen pärjäämään paremmin kohtaamissaan haastavissa tilanteissa. Tämän lisäksi itselleni on vielä epäselvää onko α-kasotsepiinin pitkäaikaisvaikutuksia tutkittu. Kaikissa yllä esitellyissä tutkimuksissa α-kasotsepiinin annostelu on ollut lyhytaikaista (max. 60 päivää).


PS. Tämä kirjoitussarja saanee jatkoa myös tulevaisuudessa, minkä rauhoittavan valmisteen vaikutusmekanismeista ja todistetuista vaikutuksista haluaisit lukea lisää?

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.


Lähteet:

• Beata, C, Beaumont-Graff, E., Coll, V., Cordel, J., Marion, M., Massal, N., Marlois, N., Tauzin, J. 2007a. Effect of alpha-casozepine (Zylkene) on anxiety in cats. Journal of veterinary behavior 2: 40-46.
• Beata, C, Beaumont-Graff, E., Diaz, C., Marion, M., Massal, N., Marlois, N., Muller, G. & Lefranc, C. 2007b. Effects of alpha-casozepine (Zylkene) versus selegiline hydrochloride (Selgian, Anipryl) on anxiety disorders in dogs. Journal of veterinary behavior 2: 175-183.
• Benoit, S., Chaumontet, C., Cakir-Kiefer, C., Tomé, D. & Miclo, L. 2016. The FASEB journal 30, supplement 125.4.
• Guesdon, B., Messaoudi, M., Lefranc-Millot, C., Fromentin, G., Tomé, D. & Even, P.C. 2006. A tryptic hydrolysate from bovine milk α_S1-casein improves sleep in rats subjected to chronic mild stress. Peptides 27: 1476-1482.
• Kato, M., Miyaji, K., Ohtani, N. & Ohta, M. 2012. Effects of prescription diet on dealing with stressful situations and performance of anxiety-related behaviors in privately owned anxious dogs. Journal of veterinary behavior: Clinical applications and research 7: 21-26.
• Landsberg, G, Milgram, B., Mougeot, I., Kelly, S. & de Rivera, C. 2016. Therapeutic effects of an alphacasozepine and L-tryptophan supplemented diet on fear and anxiety in the cat. Journal of feline medicine and surgery, 1-9.
• McDonnell, S.M., Miller, J. & Vaala, W. 2013. Calming benefit of short-term alpha-casozepine supplementation during acclimation to domestic environment and basic ground training of adult semi-feral ponies. Journal of equine veterinary science 33: 101-106.
• McDonnel, S.M., Miller, J. & Vaala, W. 2014. Modestly improved compliance and apparent comfort of horses with aversions to mildly aversive routine health care procedures following short-term alpha-casozepine supplementation. Journal of equine veterinary science 34: 1016–1020.
• Miclo, L., Perrin, E., Driou, A., Papadopoulos, V., Boujard, N., Vanderesse, R., Boudier, J.-F., Desor, D., Linden, G. & Gaillard, J.-L. 2001. Characterization of α-casozepine, a tryptic peptide from bovine α_S1-casein with benzodiazepine-like activity. The FASEB journal 15: 1780-1782.
• Miyaji, K., Kato, M, Ohtani, N. & Ohta, M. 2015. Experimental verification of the effects on normal domestic cats by feeding prescription diet for decreasing stress. Journal of applied animal welfare science 18: 355-362.
• Mizushige, T., Sawashi, Y., Yamada, A., Kanamoto, R., Ohinata. K. 2013. Characterization of Tyr-Leu-Gly, a novel anxiolytic-like peptide released from bovine α_S-casein. The FASEB journal 27: 2911-2917.
• Palestrinia, C., Mineroa, M., Cannasa, S., Bertesellia, G., Scagliaa,, E., Barbieria, S., Cavalloneb, E., Puricellic, M., Servidac, F. & Dall’Arac, P. 2010. Efficacy of a diet containing caseinate hydrolysate on signs of stress in dogs. Journal of Veterinary Behavior 5: 309-317.
• Werner, Y. 2013. Väitöskirja. Untersuchung zur Wirksamkeit von Zylkène® bei Hunden mit Trennungsangst. (Sis. englanninkielinen tiivistelmä). der Ludwig-Maximilians-Universität München. 124s. Linkki.

Markkinoilla on hurja määrä erilaisia valmisteita, joita mainostetaan koiria (ja muitakin eläimiä) rauhoittavina tuotteina. Kaikki valmisteet eivät ole lääkkeitä, vaan esimerkiksi ravintolisiä ja luontaistuotteita, joiden (väitetyt) vaikutusmekanismit vaihtelevat. Eläinlääkäri suositteli meillekin näiden kokeilua, kun Kiran räjähtely oli pahimmillaan. Näinpä päädyin testaamaan Serene-UM:ia(*), Adaptilia(*) ja suihkauttipa joku Kiran pantaan Rescue remedyäkin jollakin koirakoulun kurssilla. Markkinointimaailma on aika villi, ja useammankin kuin kerran olen itse pähkäillyt näiden tuotteiden äärellä onko niistä mitään todellista hyötyä ja mihin niiden väitetty vaikutus todella perustuu. Tässä blogisarjassa otankin selvää, mitä tieteellistä näyttöä näiden rauhoittavien valmisteiden tueksi todella on olemassa. Keskityn valmisteisiin jotka eivät ole lääkkeitä ja jotka ovat siten saatavilla ja käytettävissä ilman eläinlääkärin reseptiä.

Ensimmäisenä pääsee käsittelyyn tryptofaani, joka on ainesosana esimerkiksi sellaisissa rauhoittavaksi väitetyissä valmisteissa kuin Serene-UM(*) ja Calmex(*), sekä Royal Caninin Calm- koiran- ja kissanruoissa(*). Esimerkiksi Anders Hallgren suosittelee kirjassaan "Stress, anxiety and aggression in dogs"(*) tryptofaanin antamista stressaantuneille, voimakkaasti traumatisoituneille tai kiihtyneille koirille yhdessä B-ryhmän vitamiinien ja kivennäisaineiden kanssa. Linda P. Case, yksi koiranruokintamaailman guruista, on omassa blogissaan käsitellyt aiemmin tryptofaanin käyttöä rauhoittavana ravintolisänä, joten jos englanti sujuu ja asia kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tutustumaan myös tähän erinomaiseen blogiin. Tässä omassa tekstissäni käytän osittain samoja lähteitä kuin Lindakin, mutta täydennän asiaa myös uudemmalla tutkimustiedolla.

Tryptofaani - mitä se on?
Tryptofaani on yksi välttämättömistä aminohapoista, siis sellainen aminohappo, jota elimistö ei itse pysty valmistamaan ja jota on siis saatava ravinnosta. Tryptofaania on erityisen runsaasti maidossa, hedelmissä, pähkinöissä ja lihassa. Lihoista erityisesti kalkkuna mainitaan usein hyväksi tryptofaanin lähteeksi (tästä lisää myöhemmin...). Tryptofaanin saatavuus rajoittaa tavallisesti proteiinisynteesiä, joten sikäli se on tärkein proteiinisynteesiin osallistuva aminohappo. Tryptofaanista valmistetaan elimistössä mm. B-vitamiini niasiinia (tätä tapahtuu koirilla, mutta ei kissoilla) ja serotoniinia (5-hydroksi-tryptamiini; 5-HT) ja melatoniinia.

Tryptofaanin aineenvaihduntatuotteet, kuva Krishnavedala

Serotoniini ja melatoniini ovat puolestaan aivojen välittäjäaineita, joista ensimmäinen vaikuttaa käytökseen, mielialaan ja kognitioon, ja jälkimmäinen nukkumiseen. Serotoniinilla on muitakin tehtäviä ja sitä esiintyy nisäkkäillä aivojen lisäksi muissakin kudoksissa. Serotoniini osallistuu mm. stressireaktion säätelyyn hillitsemällä HPA-akselin (hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori) toimintaa ja stressihormoni kortisolin eritystä. Pitkittyneessä stressitilassa serotoniinin valmistus kuitenkin hiipuu, jolloin se ei enää pysty hillitsemään ja hallitsemaan HPA-akselin toimintaa. Serotoniinin puute saa rankaisut ja muut epämiellyttävät kokemukset tuntumaan erityisen pahoilta. Aivojen herkkyys negatiivisille, pahoille kokemuksille siis lisääntyy, kun taas positiiviset kokemukset jäävät paitsioon. Siten serotoniinin puute saattaa altistaa sressi- ja masennusherkkyydelle ja ahdistuneisuus- ja pelkotiloille. Lisäksi serotoniinin puute on yhdistetty ihmisillä aggressioon, maanisuuteen ja itsetuhoisuuteen. Ei siis ihme, että aivojen serotoniinipitoisuuden lisääminen ravinnosta saatavan tryptofaanin avulla on herättänyt kiinnostusta myös koirapuolella rauhoittamistarkoituksissa. Mikäs sen kätevämpää, jos raivokkaan koiran voisi "korjata" aminohapponappeja syöttämällä!


Faktat tiskiin, A: elintarvikkeiden tryptofaanipitoisuudet

Elintarvikkeiden tryptofaanipitoisuuksista liikkuu kaikenlaista "jännittävää" tietoa, joka lienee syytä oikaista. Ensinnäkin, kalkkuna ei ole mitenkään poikkeuksellinen tryptofaanin lähde, vaikka varsinkin jenkeissä mainostetaankin kiitospäivän kalkkuna-aterian aiheuttavan poikkeuksellista uneliaisuutta juuri sen sisältämän tryptofaanin vuoksi... Kalkkuna sisältää ihan yhtä paljon tai jopa vähän vähemmän tryptofaania kuin muutkin lihat. Jos nyt tryptofaania alkaa ihan hirveästi tehdä mieli, niin kannattaa ennemmin tankata soijaa, siinä on tryptofaania lihaa paljon runsaammin. Tarkista vaikka Finelin elintarvikekoostumuspankista. Anders Hallgren sortuu koirien stressiä käsittelevässä kirjassaan(*) samaan "kalkkunahuijaukseen". Kalkkunan ohella Hallgren väittää banaanilastujen, (alkoholittoman) oluen ja tumman riisin olevan hyviä tryptofaanin lähteitä ja suosittelee täydentämään stressaantuneen, hermostuneen tai kiihtyneen koiran ruokavaliota näillä ruoilla. No, ainakaan Finelin mukaan nämä eivät kuitenkaan ole kovinpaan hääppöisiä tryptofaanin lähteitä: esim. oluessa tryptofaania 3-6 mg/100g ja tummassa riisissä 96 mg/100g, vs. soijarouheessa 653 mg/100g... Menevät ne faktat sekaisin siis ihan painetussakin kirjallisuudessa, mikä on tosi iso harmi sillä nämä faktat olisivat ihan helposti tarkistettavissa erilaisista elintarvikkeiden koostumustietopankeista, joita on ilmaiseksi saatavilla useampiakin.



Faktat tiskiin, B: aivojen serotoniinipitoisuuksiin vaikuttaminen ravitsemuksen avulla ei ole yksinkertaista

Serotoniini vaikuttaa rauhoittavasti ainoastaan aivoissa. Serotoniini ei kuitenkaan pysty läpäisemään aivo-veriestettä, joka on fyysinen este, joka säätelee erilaisten aineiden pääsyä verenkierrosta aivosoluihin. Jotta aivojen serotoniinipitoisuus voisi siis lisääntyä, sen esiaste tryptofaani täytyy ensin kuljettaa aivoihin, jossa se voidaan sitten muokata kahden entsyymin avulla serotoniiniksi (kts. yllä oleva kuva). Tryptofaani kuitenkin kilpailee muiden aminohappojen (fenyylialaniini, tyrosiini, leusiini, isoleusiini ja valiini) kanssa samoista paikoista aivo-veriesteen kuljetusjärjestelmässä. Joten serotoniinin muodostukseen ei siis vaikuta pelkästään veren tryptofaanipitoisuus, vaan myös tryptofaanin suhde muihin kilpaileviin aminohappohin. Jos fenyylialaniini ja leusiini ovat vieneet kaikki istumapaikat bussissa, kyytiin ei mahdu enää tryptofaania, tyrosiinia, isoleusiinia eikä valiinia.

Ihmisillä tryptofaanin poistaminen ravinnosta vähentää aivojen serotoniinipitoisuutta, mutta tämä aiheuttaa käytös- ja mielialamuutoksia vain niillä henkilöillä, joilla on jo ennestään taustalla mielenterveyshäiriöitä. Tryptofaanin puutteen ja sen aiheuttaman serotoniinin vajauksen ei siis ole havaittu vaikuttavan juuri mitenkään terveisiin koehenkilöihin.

Ruoan valkuaispitoisuuden lisääminen lisää aminohappojen (ja siten myös tryptofaanin) saantia. Tämä kuitenkin harvoin lisää aivojen serotoniinipitoisuutta, sillä samalla muidenkin "samasta aivo-veriesteen bussista" kilpailevien aminohappojen määrä lisääntyy, ja monesti vieläpä suhteessa enemmän kuin tryptofaanin.

Sen sijaan dieetin hiilihydraattipitoisuuden lisääminen saattaa lisätä aivojen serotoniinipitoisuutta, sillä se lisää insuliinin eritystä, joka puolestaan nappaa kiinni muut aminohapot kuin tryptofaanin ja vie mukanaan lihaskudoksiin. Tällöin tryptofaanille jää enemmän paikkoja aivo-veriesteen läpi kulkevassa bussissa ja serotoniinin valmistus voi lisääntyä. Käytännössä tryptofaanin suhde muihin aminohappohin on kuitenkin hiilihydraattipitoisella dieetillä lisääntynyt vain vähän, eikä vaikutus ole riittävä aiheuttaakseen merkittäviä muutoksia aivojen serotoniinin tuotannossa. Positiivisia, joskin aika vähäisiä, vaikutuksia käyttäytymiseen ja mielialaan on kuitenkin raportoitu, mutta jälleen kerran vain niillä potilailla, joilla on taustalla mielenterveyshäiriöitä ja/tai stressiherkkyyttä. Ruokavalion aiheuttamat positiiviset muutokset serotoniinin tuotannossa ovatkin niin vähäisiä, että vaikka ne on onnistuttu todistamaan tarkoin suunnitelluissa kliinisissä kokeissa (joissa voidaan tyyliin rekisteröidä jokainen hiuskarvan liikahduskin), niiden merkityksen ihan todellisessa elämässä ja käytännön terapiatyössä arvellaan olevan aika mitätön.

Faktat tiskiin, C: Entä koirilla tehdyt tutkimukset?

Ihmisillä ja hiirillä/rotilla on tehty paljon serotoniiniin ja tryptofaaniin liittyvää tutkimusta. Sen sijaan koirilla tehtyjä tutkimuksia on vain muutamia. Esittelen näiden tuloksia tässä lyhyesti.

Tutkimus 1: DeNapoli ym. 2000.
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa oli neljä erilaista ruokintaa, joiden vaikutusta verrattiin koirien dominanssiaggressioon, reviiriaggressioon ja hyperaktiivisuuteen. Tutkittavissa ruokinnoissa oli joko A) suuri tai B) pieni valkuaispitoisuus ja ne joko 1) sisälsivät tryptofaaniravintolisän tai 2) eivät sisältäneet. Tryptofaaniravintolisän pitoisuus dieetissä oli 1,45 g/kg. Ruokaa annettiin koirille 2krt/pv niiden elopainon mukaisesti.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 33 kotikoiraa, jotka jaettiin kolmeen eri ryhmään niiden käytösongelmista riippuen (dominanssiaggressioryhmään, reviiriaggressioryhmään tai hyperaktiivisuusryhmään). Kokeen aikana kaikille koirille syötettiin satunnaisessa järjestyksessä kaikkia neljää eri ruokintaa viikon ajan kutakin, eri ruokintojen välillä oli aina 3 päivän tauko. (Eli 1. viikko esim. ruokinnalla A, jonka jälkeen 3 pv tauko, sitten 2. viikko ruokinnalla B jne..) Tutkimuksen tekijät eivät tienneet dieettien koostumuksia.
Tulokset: Dieetit eivät vaikuttaneet plasman tryptofaani- tai serotoniinipitoisuuksiin. Dieetit eivät myöskään vaikuttaneet pelon, hyperaktiivisuuden tai kiihtymyksen voimakkuuteen. Reviiriaggression voimakkuus oli pienempi dieetillä, jossa oli pieni valkuaispitoisuus ja tryptofaanilisä, kuin valkuaispitoisuudeltaan pienellä dieetillä ilman tryptofaanilisää. Dominanssiaggressio oli suurinta dieetillä, jossa oli korkea valkuaispitoisuus ilman tryptofaanilisää. JA NYT TÄRKEÄ OSUUS: nämä tulokset eivät kerro mitään siitä, miten tryptofaani tai dieetin valkuaispitoisuus vaikuttivat koirien käyttäytymiseen.
Ai miksei?
No, aika monestakin syystä:

1. Plasman tryptofaanipitoisuuksissa ei siis tapahtunut mitään muutosta ruokintojen välillä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että juuri muutokset plasman tryptofaanipitoisuuksissa vaikuttaisivat serotoniinin tuotantoon aivoissa ja siten aiheuttaisivat muutoksia käyttäytymisessä. No, kun plasman tryptofaanipitoisuudessa ei tapahtunut muutosta, niin havaittujen käyttäytymismuutosten täytyy johtua ihan jostakin muusta syystä kuin tryptofaanista. Toki tryptofaanin suhde muihin aminohappoihin on silti voinut muuttua plasmassa, mutta kun tuloksia ei raportoitu näiltä osin, jää vain arvailuksi tapahtuiko tätä(kään).
2. Plasman serotoniinipitoisuuksilla (joissa ei siis edes tapahtunut muutosta) ei ole mitään merkitystä aivojen serotoniinin (tätä ei edes mitattu) kannalta, sillä serotoniini ei edelleenkään kulje läpi aivo-veriesteestä.
3. Erilaisia ruokintoja syötettiin koirille vain viikko kerrallaan, mikä kuulostaa näin kotieläintieteilijän korvin todella lyhyeltä ajalta. Koko tutkimusjulkaisussa ei edes ilmoitettu kuinka paljon koirat keskimäärin söivät eri dieettejä, mikä on eläinten ruokintatutkimuksissa ehdoton välttämättömyys numero 1. Olisipa edes kommentoitu söivätkö koirat dieettejä kokonaan vai jättivätkö ne ruokaa (vaikuttaa tryptofaanin saantiin ja koko tulosten tulkintaan), mutta ei... 
4. Hypoteesina siis oli, että matala valkuaispitoisuus yhdessä tryptofaanilisän kanssa vähentäisi muista aminohapoista johtuvaa bussikilpailua aivo-veriesteen läpi, jolloin tällä dieetillä pitäisi hypoteesin mukaisesti olla kaikkein vähiten aggressiota tai hyperaktiivisuutta. Jos katsotaan dominanssiaggressiotuloksia, joissa näkyi edes jonkinlaisia tilastollisia eroja eri ruokintojen välillä,  dominanssiaggressio oli numeerisesti vähäisintä joko dieetillä jossa oli A) matala valkuaispitoisuus ilman tryptofaanilisää tai dieetillä jossa oli B) korkea valkuaispitoisuus ja tryptofaanilisä. Teoreettinen tryptofaanin saanti näillä dieeteillä olisi 10 kg painoisella koiralla ollut 30 mg/pv (dieetti A; pienin tryptofaanin saanti) ja 67 mg/pv (dieetti B; suurin tryptofaanin saanti), joten dominanssiaggression määrä ei todellakaan korreloi tryptofaaniannostuksen kanssa.
5. Kokeen tilastollinen testaus mättää. Okei, nyt menee tutkijan jorinaksi josta harva ymmärtää mitään, mutta menköön: Kokeessa oli ihan pätevä 2*2 faktoriaalinen koeasetelma (2 valkuaisruokinnan tasoa ja 2 tryptofaanilisän tasoa), mutta tilastotestaus on silti tehty parivertailuna (siis tarkoittaa että ruokintaa A on verrattu yksitellen ruokintaan B,C ja D, ruokintaa B yksitellen ruokintaan C ja D ja ruokintaa C ruokintaan D). Tämä on ihan hölmöä kun koeasetelma olisi sallinut tilastovoimaltaan paljon vahvemman (=helpommin tilastollisesti merkitseviä todellisia vaikutuksia) ortogonaalisten kontrastien käytön kautta, jolloin kahta dieettiä jossa on matala valkuaispitoisuus olisi verrattu kahteen dieettiin jossa on korkea valkuaispitoisuus, ja sama tryptofaanilisälle. Lisäksi tässä tilastomallissa olisi voinut saada selville valkuaispitoisuuden ja tryptofaanilisän yhteisvaikutuksen, eli vaikuttiko tryptofaanilisä eri tavalla riippuen siitä oliko pohjalla valkuaispitoisuudeltaan pieni tai suuri dieetti. Tällaisella tilastomallilla tulokset olisivat olleet paitsi tarkemmat, myös helpommin tulkittavat. Mutta kun ei, niin ei... 
6. Koirien käyttäytymistä arvioivat koirien omistajat itse päivittäisellä pisteytyksellä. Joo, dominanssiaggressiivisten koirien ryhmä oli toki pisteytystulostenkin perusteella dominanssiaggressivisempi kuin muut ryhmät. Mutta kun hyperaktiivisten koirien ryhmä ei ollut yhtään hyperaktiivisempi kuin muutkaan tai reviiriaggressiivisten ryhmä ei ollut sen reviiriaggressiivisempi kuin muutkaan, niin pikkuisen pistää mietityttämään tämän pisteytyksen paikkansapitävyyttä. 
7. Kaiken kaikkiaan näiden ongelmakoirien ongelmat kuulostivat pisteytyksen perusteella kohtuullisen vähäisiltä. Esimerkiksi dominanssiaggressiota arvioitiin asteikolla 1-10. Lievin tapaus oli 1, jota kuvattiin seuraavasti: "single episode of mild aggression (growls, lifts lip, or threatens)". 10 oli taas vakavin dominanssiaggression muoto, "bites (breaking skin or bruising), lunges, or chases repeatedly in many circumstances; discipline escalates the aggression". Koko kokeessa korkein dominanssiaggression voimakkuus oli keskimäärin 1,84. Ihmispuolelta tiedetään, että tryptofaanin ja serotoniinin saannin lisääminen vaikuttaa kaikkein tehokkaimmin juuri niillä potilailla, joilla on jo ennestään mielenterveysongelmia. Siispä kysyn vain tässä yhteydessä, että voiko koiran, joka murisee kaksi kertaa päivässä ihmiselle, luetella mielenterveyspotilaaksi? Oliko siis edes realistista olettaa, että tryptofaanilla (JOS sen pitoisuudet plasmassa olisivat ylipäätään lisääntyneet) olisi saatu aikaan jokin käyttäytymisvaste näillä hurrrrrrrjan aggressiivisilla koirilla? Lisäksi, kuinka paljon opitut käyttäytymismallit vaikuttivat koirien käytökseen? Entä osasivatko ihmiset tulkita käytöstä oikein? Dominanssiaggressiolla on nimenä todella negatiivinen alfa-susikaiku..
8. Kokeessa ei millään tavalla (ainakaan ilmoitettu) kontrolloitu koeruokintojen jälkivaikutuksia. Siis sitä, että mistä tiedetään ettei ruokinta A vaikuttanut sitä seuraavan ruokinnan B tuloksiin? Varsinkin, kun ruokintajaksot olivat vain viikon mittaisia ja kun eri ruokintojen välillä oli vain 3 päivää väliä. Tutkimuksessa toki mainitaan, että koirat saivat ruokintoja satunnaisessa järjestyksessä (hyvä sinänsä), mutta seurasiko A-ruokintaa aina B-ruokinta ja C-ruokintaa aina D-ruokinta (ei hyvä), vai saattoiko A-ruokinnan jälkeen tulla mikä tahansa B, C tai D-ruokinnoista (oikein hyvä; ns. täydellisesti satunnaistettu koeasetelma)? Mattimeikäläisille tämä on hiustenhalkomista ja jälleen sitä tutkijan jorinaa, mutta näillä kaikilla seikoilla on todella suuri vaikutus siihen, millaisia tuloksia kokeessa saadaan aikaiseksi.

Tutkimus 2: Bosch ym. 2009
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa verrattiin tryptofaanilisän tai tryptofaanilisän ja juurikasleikkeen, lohiöljyn, soijalesitiinin ja teeuuteen vaikutusta pelokkaisiin/ahdistuneisiin koiriin.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana yhteensä 207 kotikoiraa. Koekäsittelyt olivat A) kontrollidieetti, jonka tryptofaanipitoisuus oli 2,18 g/kg koiranruoan kuiva-ainetta (66 koiraa), B) tryptofaanilisädieetti, jonka tryptofaanipitoisuus oli 2,6-kertainen kontrollidieettiin verrattuna, ja C) tryptofaanilisädieetti, joka oli muutoin sama kuin dieetti B, mutta sen lisäksi koirille annettiin juurikasleikettä, lohiöljyä, soijalesitiiniä ja teeuutetta, joiden ajateltiin vielä tehostavan tryptofaanin rauhoittavaa vaikutusta. Koirat jaettiin eri dieeteille arpomalla. Kokeen kesto oli 8 viikkoa, ja omistajat arvioivat itse koirien käyttäytymistä ennen kokeen alkua ja 4 ja 8 viikkoa kokeen alkamisesta. Lisäksi noin puolet koirista valittiin suorittamaan käyttäytymistesti ennen koetta ja sen jälkeen. Käyttäytymistestiin valittiin käyttäytymispisteiden perusteella kaikkein ahdistuneimmat/pelokkaimmat koirat ja sen yhteydessä määritettiin myös syljen kortisolipitoisuus. Verinäytteet otettiin osalta koirista (15 koiralta kontrolli- ja tryptofaanilisäryhmissä) 8 viikon kuluttua kokeen alkamisesta. Koe oli plasebokontrolloitu kaksoissokkotutkimus, eli tutkimuksen tekijät eivätkä koirien omistajat tienneet mitä ruokaa heidän koiransa kokeen aikana saivat.
Tulokset: Plasman tryptofaanipitoisuus lisääntyi 37 % tryptofaanilisän myötä, lisäksi plasmassa tryptofaanin suhde muihin kilpaileviin aminohappohin lisääntyi 31 %, eli tryptofaanilisällä saatiin aikaiseksi halutunsuuntainen vaikutus plasmassa. Koirien omistajat eivät kuitenkaan havainneet tryptofaanilisän vaikuttavan koirien käytökseen mitenkään. Kaiken kaikkiaan omistajat kyllä raportoivat käyttäytymismuutoksia tapahtuneen ihan kaikilla koeruokinnoilla, myös kontrolliruokinnalla, eli kokeessa oli havaittavissa selvää plasebovaikutusta. Tällöin omistajat kuvittelivat, että koiran käytöksessä oli koeruokinnan myötä tapahtunut jokin muutos, vaikka todellisuudessa kontrolliruokinnassa ei ollut mitään, mikä olisi saanut muutoksen aikaiseksi, tai ainakaan sillä ei ole mitään tekemistä tryptofaanin kanssa. Myöskään juurikasleikkeellä, lohiöljyllä, soijalesitiinillä ja teeuutteella ei havaittu vaikutusta koirien käytökseen. On toki mahdollista, että kokeen tryprofaanilisän annostustaso ei ollut riittävän suuri saamaan aikaiseksi muutoksia käyttäytymisessä. Kokeen tutkijat myös pohtivat sitä, olivatko kokeessa olleet koirat kuitenkaan tarpeeksi pelokkaita/ahdistuneita, jotta ne olisivat hyötyneet tryptofaanista.

Tutkimus 3: Kaulfuss ym. 2009
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa tutkittiin, lisääkö tryptofaanilisä serotoniin tuotantoa ja miten se vaikuttaa sellaisten koirien käytökseen, jotka kärsivät erilaisista stereotyyppisistä käytöksistä.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 29 kotikoiraa, joilla oli stereotyyppisinä käytösoireina hännänjahtaus, koprofagia, jatkuva itsensä nuoleminen, valojen jahtaus tai varjojen tuijotus. Koekäsittelyinä olivat A) kontrollidieetti ja B) dieetti, jolla annettiin tryptofaanilisää 16 mg/kg. Kokeen kesto oli 7 viikkoa ja koeasetelma oli cross-over, joka tarkoittaa sitä, että kokeen alussa toinen ryhmä on tryptofaanidieetillä ja vaihtaa puolivälissä kontrollidieetille, ja toinen koeryhmä taas on päinvastoin. Dieettien vaihtumisen välissä oli viikon mittainen siirtymävaihe, jolloin koirat söivät normaalia ruokaansa. Koirien omistajat pitivät kokeen aikana kirjaa stereotyyppisten käytösten kestosta ja toistuvuudesta. Koe oli plasebokontrolloitu kaksoissokkotutkimus, eli tutkimuksen tekijät ja koiranomistajat eivät tienneet mitä ruokaa koirat tutkimuksen aikana saivat.
Tulokset: Tryptofaanilisä ei vähentänyt stereotyyppisten käytösten kestoa eikä niiden toistuvuuden tiheyttä. Koprofagiasta kärsivien koirien ulosteensyönti väheni kokeen aikana koekäsittelyistä riippumatta, eli muutos tapahtui sekä kontrollidieetillä että tryptofaanidieetillä. Tämän kokeen perusteella tryptofaanilisällä ei voida helpottaa stereotyyppisestä käyttäytymisestä kärsivien koirien oireita. Tämänkin kokeen tutkijat kuitenkin pohtivat tryptofaaniannostustason riittämättömyyttä ja sitä, olisiko tryptofaania tullut syöttää koirille pidempään, tai olisiko kokeessa tutkittujen koirien stereotyyppisen käyttäytymisen tullut olla vieläkin voimakkaampaa jotta olisi nähty jonkinlaisia muutoksia käyttäytymisessä. Tutkijat myös pohtivat sitä, että tryptofaani saattaisi auttaa paremmin pakko-oireisiin häiriöihin kuin stereotyyppiseen käyttäytymiseen.

Tutkimus 4: Anzola ym. 2013
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa tutkittiin kahdella annostustasolla annetun tryptofaanilisän vaikutusta voimakkaasta pelosta/ahdistuksesta kärsiviin tarhakoiriin
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 53 koiratarhassa elävää koiraa, jotka kärsivät voimakkaasta pelosta/ahdistuksesta. Koirat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista ensimmäinen sai tryptofaania annostustasolla 0,6 % ja toinen 1,2 % (elopainosta, ruuasta, mistä? Abstraktissa ei kerrottu..). Kokeen kesto oli 6 viikkoa, josta ensimmäinen oli kontrolliviikko, jonka aikana molempien ryhmien koirat olivat kontrollidieetillä. Loput 5 viikkoa koirat saivat tryptofaanilisää. Dieetin vaikutusta koirien käyttäytymiseen ja ulosteen kortisolipitoisuuteen seurattiin viikottain.
Tulokset: Tryptofaanilisä pienensi ulosteen kortisolipitoisuutta kokeen aikana, mutta abstraktissa ei ilmaista selkeästi tapahtuiko muutos molemmilla tryptofaanitasoilla vai oliko tryptofaanitasojen välillä eroa kortisolipitoisuudessa. Toisaalta mainitaan myös että muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä? Tryptofaaniannostustason havaittiin vaikuttavan koirien sosiaaliseen käyttäytymiseen, mutta tutkimusabstraktissa ei kerrota tarkemmin millaisista eroista tai mistä käyttäytymispiirteistä oli kyse. Ilmeisesti poikkeavien käytösten (stereotyyppinen käyttäytyminen?) määrä väheni, mutta tämänkään kohdalla ei mainita tapahtuiko niin molemmilla tryptofaanitasoilla. Alentuneet ulosteen kortisolipitoisuudet eivät kuitenkaan korreloineet lisääntyneiden käyttäytymispiirteiden kanssa (?). Tästä tutkimuksesta on saatavilla vain epäselvähkösti kirjoitettu englanninkielinen abstrakti joka vaikeuttaa aikalailla tulosten ymmärtämistä, pitkä tutkimusartikkeli on kirjoitettu espanjaksi(?)...

Tutkimus 5: Kato ym. 2012
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa tutkittiin tryptofaanin ja α-kasotsepiinin vaikutusta pelokkaiden/ahdistuneiden koirien käyttäytymiseen ja miten nämä ravintolisät vaikuttavat koiran stressivasteeseen eläinlääkärikäynnin yhteydessä.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 28 pelokkuudesta/ahdistuneisuudesta kärsivää kotikoiraa. Koeasetelma oli cross-over, eli kaikki koirat olivat ensin 8 viikkoa kontrollidieetillä, jonka jälkeen oli viikon siirtymäjakso, ja jonka jälkeen kaikki koirat siirtyivät 8 viikon ajaksi koeruokinnalle. Koeruokintana oli Royal Caninin Calm-koiranruoka(*), jossa on tryptofaania ja α-kasotsepiinia. Koiranomistajat arvioivat koiran käyttäytymistä 7 viikon kuluttua kontrolli- tai koedieetin syömisen aloittamisesta. Samoihin aikoihin koirilta otettiin myös virtsanäyte eläinlääkärikäynnin yhteydessä, virtsanäytteestä määritettiin kortisoli-kreatiniini-suhde, joka kertoo eläimen stressitilasta. Koe oli yksöissokkotutkimus, eli koiranomistajat eivät tienneet mitä ruokaa heidän koiransa söivät.
Tulokset: Koeruokinnalla koiranomistajat arvioivat koiran pelokkuus/ahdistuneisuustason olevan 1 pisteen verran pienempi kuin kontrolliruokinnalla (arviointiasteikko 0-5). Eläinlääkärikäynti lisäsi virtsan kortisoli-kreatiniini-suhdetta molemmilla ruokinnoilla, mutta kontrolliruokinnalla kortisoli-kreatiniini-suhde oli koeruokintaa korkeampi. Tutkimustulosten perusteella tryptofaania ja α-kasotsepiinia sisältävä dieetti siis saattoi helpottaa koirien pelko-oireilua, mutta ei ole selvää johtuiko vaikutus tryptofaanista, α-kasotsepiinista, vai molemmista. Koeruokinnalla tryptofaanin suhde kilpaileviin aminohappohin oli vain vähän suurempi, joten se tuskin selittää tutkimuksen tuloksia. Plasebovaikutuksen mahdollisuutta koiranomistajien käyttäytymisarvioihin ei myöskään voi sulkea pois, sillä tutkimuksessa kaikki koirat söivät samoja ruokia samassa järjestyksessä. Plasebovaikutuksen poissulkemiseksi koirat olisi tullut jakaa kahteen ryhmään, ja niiden olisi tullut syödä kontrolli- ja koedieettejä keskenään eri järjestyksessä.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Tryptofaani voi teorian mukaan lisätä serotoniinin tuotantoa aivoissa. Vaikka ihmis- ja hiiri/rottatutkimukset antavat viitteitä siitä, että ravintoperäisellä tryptofaanilla voitaisiin mahdollisesti vaikuttaa jonkin verran mielialaan tai käyttäytymiseen, serotoniintuotantoon vaikuttavia tekijöitä ei kaikkia ihan kunnolla ymmärretä. Koirilla tehdyissä tutkimuksissa tryptofaanilisän vaikutukset käyttäytymiseen, plasman tryptofaanitasoihin ja stressihormoneihin ovat olleet erittäin vaihtelevia. On mahdollista, että tryptofaanin annostaso ei ole ollut riittävän suuri ja että tryptofaani tehoaisi vain voimakkaasti stressaantuneisiin/pelokkaisiin/kiihtyneisiin eläimiin. Nykyisen tutkimustiedon perusteella ei voi varmuudella sanoa, onko tryptofaanista hyötyä vai ei. Perusteellisimmat plasebokontrolloidut kaksoissokkotutkimukset pelkällä tryptofaanilla indikoivat, että tryptofaanista ei olisi hyötyä. Toisaalta on yksittäisiä, huonommin raportoituja/tehtyjä tutkimuksia, jotka väittävät päinvastaista. Yhdessä α-kasotsepiinin kanssa tryptofaani saattoi helpottaa koirien pelko-oireilua, mutta tässäkin tapauksessa on epäselvää kumpi vaikuttavista aineista sai aikaan rauhoittavan vaikutuksen. Lisätutkimuksia siis todella tarvitaan. Yhtäkaikki, aminohapponappi ei ole ratkaisu koiran (tai muiden eläinten) käytösongelmiin, edelleen kaikkein varmin konsti on katsoa itse peiliin ja aloittaa koirankoulutus.



PS. Tämä kirjoitussarja saanee jatkoa tulevaisuudessa, minkä rauhoittavan valmisteen vaikutusmekanismeista ja todistetuista vaikutuksista haluaisit lukea lisää?

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.

Lähteet:

• Anzola, B., Ibánez, M., Morillas, S., Benedetti, R., Pérez, J. & Farías, D. 2013. The use of tryptophan in shelter dogs to treat stress-related anxiety disorders. Abstrakti. Revista Cientifica de la Facultad de Ciencias Veterinarias de la Universidad del Zulia 23:26-32. Luettu 11.1.2017 www.scopus.com
• Azmitia, E.C. 2012. Serotonin. Teoksessa: Encyclopedia of life sciences. JohnWiley & Sons, Ltd, Chichester, UK.
• Bosch, G., Beerda, B., Beynen, A.C., van der Borg, J.A.M., van der Poel, A.F.B. & Hendriks, W.H. 2009. Dietary tryptophan supplementation in privately owned mildly anxious dogs. Applied animal behaviour science 121: 197-205.
• Case, L.P., Daristole, L., Hayek, M.G. & Foess Raasch, M. 2011. Canine and feline nutrition: a resource for companion animal professionals, 3. painos. Mosby Elsevier, Missouri, USA. 562s.
• Cools, R., Roberts, A.C. & Robbins, T.R. 2007. Serotoninergic regulation of emotional and behavioural control processes. Trends in cognitive sciences 12(1): 31-40.
• DeNapoli, J.S., Dodman, N.H., Shuster, L., Rand, W.M. & Gross, K.L. 2000. Effect of dietary protein content and tryptophan supplementation on dominance aggression, territorial aggression, and hyperactivity in dogs. Journal of the American veterinary medical association 4: 504-508
• Kato, M., Miyaji, K., Ohtani, N. & Ohta, M. 2012. Effects of prescription diet on dealing with stressful situations and performance of anxiety-related behaviors in privately owned anxious dogs. Journal of veterinary behavior: Clinical applications and research 7:21-26.
• Kaulfuss, P., Hintze, S. & Würber, H. 2009. The effect of tryptophan as dietary supplementation on dogs with abnormal-repetitive behaviours. Abstrakti. Journal of veterinary behaviour 4:97.
• Markus, C.R. 2008. Dietary amino acids and brain serotonin function; Implications for stress-related affective changes. Neuromolecular Medicine 10:247-258.

Aina vuoden lähestyessä loppuaan herää hinku suunnitella seuraavan vuoden kujeita. Näin nytkin. Pitkään Kirasta erossa oleminen ja treenaamattomuus lisää entisestään intoa päästä taas tositoimiin...

Olen hiljattain ollut yhteydessä Jirka Vierimaahan ja kysellyt häneltä pääkaupunkiseudulla järjestettävistä impulssi/ohitus/ongelmakoirakursseista - joita ei ole lähiaikoina tulossa. Olisi kuitenkin mahdollista järjestää valmennusryhmätyyppisesti koulutusta "omalle porukalle", siis koiraihmisille jotka painivat samantyyppisten ongelmien kanssa. Toistaiseksi tämä valmennusryhmäajatus elää vain omassa päässäni, mitään ei ole Jirkan kanssa sovittu, eikä minulla ole treenikavereitakaan tällaiseen ryhmään. Todennäköisesti valmennusryhmän sisältö kattaisi jotakuinkin samantyyppistä sisältöä kuin on Jirkan Impulssi- ja Hihna&ohitus-kursseilla tarjolla, sisältöä voineen kuitenkin räätälöidä aika paljonkin osallistujien mukaan.
Nyt kysymys kuuluukin muille rähjäkoirien omistajille:
Kiinnostaisiko sinua tulla mukaan?

Käytännön toteutus: 
Koulutusta valmennusryhmässä olisi 5x5h, eli 5 koulutuspäivää noin kuukauden välein. Koulutuksen hinta olisi 325 €/hlö sisältäen käytännön harjoittelun, matkakulut ja ALV 24%, lisäksi harjoitusten välisenä aikana olisi käytössä keskustelufoorumi verkkopalvelu DOLOssa. DOLOn jäsenblogista löytyy myös muutamia kymmeniä koulutusta tukevia blogitekstejä ja artikkeleita. Valmennusryhmä sijoittuisi johonkin päin pääkaupunkiseutua, mutta sijainnista tai ajankohdasta ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa. Näin aluksi kartoitan vasta muita asiasta kiinnostuneita. Valmennusryhmistä voit lukea lisää TÄÄLTÄ. (Huom! Linkissä on mainittu valmennusryhmän kestoksi 7x1,5h ja hinnaksi 150€/hlö, tässä blogitekstissä mainittu valmennusryhmän kesto ja hinta on saatu suoraan Jirkalta itseltään joten ne ovat luultavasti oikeampaa tietoa.)

Miksi juuri Jirka?
Jirkaan olen ollut jo aikaisemmin yhteydessä kun tuskasteluni Kiran räjähtelyn kanssa pahimmillaan ja tuntui, ettei etenemistä Kiran kanssa tapahdu lainkaan vaikka kuinka yrittää. Jirkalta sain tällöin hyviä neuvoja. Näiden neuvojen avulla omassa päässäni avautui jokin solmu Kiran treenaamisen suhteen ja olen sittemmin alkanut ajatella Kiran räjähtelyongelmaa ihan erilaisesta näkövinkkelistä kuin aiemmin. [Tämän tuskastelun hedelmistä ja Jirkan kanssa viestittelyn tuottamista ideoista voit lukea aiemmasta postauksestani] Jirkan kirjallisten vinkkien avulla pääsin alkuun, mutta silti tunnen tarvitsevani apua 'ihan kädestä pitäen' ja kaipaan todella selkäni taakse tarkkasilmäistä haukkaa vahtimaan omia hölmöyksiäni joilla tajuamattani pahennan itse Kiran kilareita. Lisäksi pitkäkestoinen treenaaminen samalla porukalla on muutenkin todella hedelmällistä ja ryhmäkuri saa ainakin itseni pinnistelemään treenaamisen eteen vielä enemmän kuin normiarjessa.

Koulutuksen hinta on suolainen, on myönnettävä että se vaikeuttaa ainakin omaa päätöksentekoani merkittävästi. Toisaalta uskon myös että treeni Jirkan ohjauksessa olisi jokaikisen euron arvoista.

Jos siis kiinnostuit, niin kommentoi tätä postausta kertoen vähän itsestäsi ja koirastasi. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi...

Päivitys 8.1.2017: Treeniryhmäporukassa on edelleen tilaa muutamalle koirakolle. Rohkeasti siis vain yhteyttä jos kiinnostaa!

Blogissa on ollut hiljaista jo tovin. Kirjoittaminen ja kuulumisten päivittäminen tähän blogiin on ollut mielessä lähes viikoittain, mutta joka kerta on tuntunut helpoimmalta jättää kirjoittaminen sikseen. Kiitos kuitenkin kaikille niille, jotka ovat kommentoineet blogiini ja lähettäneet minulle sähköpostia tämän horroksen aikana. Kaikki ne olen lukenut suurella ilolla ja ihmetyksellä kuinka monia kiinnostaa meikäläisten kuulumiset, vaikka kovin harvaan viestiin olenkin saanut aikaiseksi kirjoittaa vastauksen...

Ei minulla oikeastaan ole mitään erikoista päivitettävää koira-asioiden osalta viimeisen vuoden ajalta. Kiran kanssa käytiin vuosi sitten luustokuvauksissa ja selästä löytyi LTV3-löydös. Muut luustotulokset olivat onneksi priimaa lonkkien ollessa A/A ja kyynärpäiden 0/0. LTV3 altistaa toispuoleiselle nivelrikolle lonkissa ja lisää riskiä cauda equina syndroomalle, joten aloitin Kiralla samantien nivelravinteiden syöttämisen vaikka mitään vaivoja tuosta LT3-löydöksestä Kiralle ei ole vielä aiheutunut, eikä toivottavasti ikinä tulekaan. Peukut pystyyn siis sen suhteen.

Keväällä osallistuimme nosework-kurssille, jota kyllä jännitin etukäteen aikalailla että miten Kiran kanssa siellä pärjäämme. Kurssi meni kuitenkin ihan hienosti huomioiden sen, että samassa pienessä tilassa oli yhtäaikaa kolme muutakin koiraa sermien takana tekemässä nenätöitä. Kira syttyi hajutöihin upeasti ja vähän harmittaakin, että tämän kurssin jälkeen ei ole ollut paukkuja panostaa täysillä näihin hajuhommiin. Kurssi vahvisti myös sen, että säännöllinen koirahäiriössä toimiminen tekee todella hyvää Kiralle. Kun muiden koirien ympärillä pyörimisestä tulee arkipäivää, ne eivät aiheuta enää niin räiskyviä reaktioitakaan. Vetojuoksu kuului vakiharrastuksiimme ja tasaisella vauhdilla juokseminen edelleen on silkkaa terapiaa Kiralle.

Oikeastaan koko viimeisen vuoden opit Kiran suhteen voi tiivistää siihen, että tiedän nyt suunnilleen miten Kiran kanssa tulee toimia vaikeissa tilanteissa ja millainen treeni/liikunta tekee Kiran päälle hyvää. Vapaana liikkuvan Kiran katselu on ollut hyvin opettavaista ja kertoo hyvin paljon Kiran luonteesta ja sitä kautta myös räjähtelyn syistä. Kun Kira saa liikkua vapaana, se lähtee liikkeelle aina täyttä kiitolaukkaa kuin tykin suusta ammuttuna ja Kiran normaali liikuntavauhti on ylipäätään tosi nopea, siis aina vähintään nopeaa ravia tai laukkaa. Vauhti hidastuu kävelyyn tai pysähtyy kokonaan vain tarpeiden teon ajaksi tai siksi aikaa kun tutkinnassa on joku erityisen mielenkiintoinen haju. Kira ylipäätään liikkuu vapaana ollessaan tosi pitkälti hajujen liikuttamana. Kira kyllä seurailee tällöikin löyhästi minun liikkeitäni eikä kovinkaan usein irtaudu 40m kauemmaksi, ja jos vaihdan yhtäkkiä suuntaa, Kira kyllä tulee perästä. Mutta kintereilläni se ei liiku vaan kulkee lähistölläni omia polkujaan hajujen perässä. Kun luonnostaan vauhdikkaasti liikkuvan ja hajuvanoja seurailevan Kiran liikettä sitten rajoitetaan hihnalla ja hihnan päätä pitelevällä hidasliikkeisellä ihmisellä, onko ihme että hidas eteneminen lisää Kiran turhautumista? Tätä kuvastaa mielestäni hyvin se, että liikkeelle lähtemisen hetket (kotoa lenkille lähteminen, autosta poistuminen, ovesta kulkeminen jne) ovat niitä hetkiä, jolloin Kira on räjähdysherkimmillään. Kira olisi halunnut olla jo juoksujalkaa puolimatkassa kun minä vasta suunnittelen ensimmäisen kävelyaskeleen ottamista. Ei siis oikeastaan ihme, että vetojuoksu ja hajutyöskentely tekevät niin hyvää Kiralle, sillä niiden kautta se pääsee toteuttamaan itselleen todella tärkeää toimintamallia: juoksemista ja haistelua.



Koko viimeisen vuoden ajan itsestäni on tuntunut, että olen saanut päättää koiraharrastusta koskevat lauseet mutta-konjunktioon. "Voisihan sitä, mutta..". Tätä on horros. Sitä, että kaikki kunnianhimo kuluu väitöskirjan tekoon ja lopun energian on syönyt alitajunnassa kytevä pelko ja ahdistus. Ja sitten tästä kaikesta vielä kokee syyllisyyttä ja häpeää, kun pitäisi, mutta... Sain noin vuosi sitten tietää sairastavani erästä perinnöllistä tautia ja olin nyt syksyllä sen vuoksi isossa ennaltaehkäisevässä leikkauksessa. Nyt 1,5 kk sairaslomalla oltuani vasta tajuan, miten tämä horros on imenyt mehut minusta ja miten paljon se onkin näkynyt kaikessa, etenkin juuri Kiran kanssa harrastamisessa (tai harrastamattomuudessa...). Kirasta on tällä välin tullut täysi maalaiskoira perheeni hoidossa, minusta kun ei vielä ole Kirasta huolehtimaan ja lenkittämään.



Horros ei ole vielä kokonaan ohi, mutta vielä kömmin kuopastani ylös ja suuntaan innokkaana eteenpäin :)

Siltä varalta että en saa aikaiseksi päivittää blogiani enää tämän vuoden puolella, toivotan lukijoilleni hyvää joulun odotusta!