Koira, joka räjähti

Tajusin, että tässä blogissa olen ties kuinka monet kerrat puhunut vastaehdollistamisesta, lainkaan kertomatta mitä se itse asiassa on! Vastaehdollistaminen on käsitteenä varmasti tuttu osalle, mutta käyn menetelmän idean tässä kuitenkin lävitse. Aloittaessani tämän blogin kirjoittamisen manailin kuinka vastaehdollistaminen ei ole meillä toiminut lainkaan. Myöhemmin minulle selvisi, että vaikka luulin tietäväni mitä vastaehdollistaminen on, toimin itse asiassa aivan väärin - ja siksi tuloksia ei syntynyt. Siispä menetelmän kertaaminen aina vain uudelleen ja uudelleen on myös hyvää harjoitusta minulle itselleni.

Järjestelmällistä siedättämistä ja vastaehdollistamista voidaan käyttää kaikkien sellaisten käytösongelmien pois kouluttamiseen, joihin liittyy kiihkeyttä tai jonkinlainen tunnereaktio. Siis pelkotilojen, reaktiivisuuden, aggression ym. pois kouluttamiseen. Vastaehdollistaminen ja siedättäminen vaikuttavat käytösongelman alkuperäiseen syyhyn, eli koiran suhtautumiseen johonkin tiettyyn asiaan. Vastaehdollistamisesta ja siedättämisestä on kirjoitettu mainio artikkeli ASPCA:n (The American Society for the Prevention of Cruelty to Animals) nettisivuilla, jota hyödynnän myös tässä tekstissä ja johon kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vain suinkin englanninkieli yhtään taittuu.

Siedättäminen tarkoittaa sitä, että eläimen herkkyys jollekin asialle vähenee. Eläin siis oppii sietämään jotakin kammottavaa asiaa, Monsteria, vähitellen paremmin ja paremmin. Siedätys tulee aloittaa sellaisella etäisyydellä, että eläin ei vielä reagoi Monsteriin pelolla/aggressiolla. Vastaehdollistamisessa puolestaan muutetaan eläimen tunnereaktiota Monsteria kohtaan. Koira vakuutetaan siitä, että Monsteri ei itse asiassa ole Monsteri ollenkaan, vaan Aivan Mielettömän Kiva Juttu! Tämä tapahtuu yhdistämällä Monsterin läsnäolo miellyttäviin ja palkitseviin asioihin, niin että Monsterista tulee eläimelle merkki siitä, että pian seuraa palkinto. Toistojen myötä Monsterin nähdessään eläin alkaa odottaa palkinnon saamista, jolloin Monsteri ei itse asiassa enää olekaan pelottava, vaan muuttuu miellyttäväksi.

Vastaehdollistaminen pähkinänkuoressa.

Käytännössä siedättäminen ja vastaehdollistaminen toimivat aina yhtä aikaa. On mahdotonta opettaa koiralle positiivista mielleyhtymää johonkin asiaan, jos koira on jo valmiiksi peloissaan tai aggressiivinen. Jotta vastaehdollistaminen toimisi, on siis etäisyyden hallinta aivan ensiarvoisen tärkeää!

Vastaehdollistaminen (ja samalla siedättäminen) siis toimii näin:

1. Monstereista seuraa AINA Aivan Mielettömän Kivoja Juttuja
Lyhyesti:

1. Koira bongaa Monsterin
2. Monsterin ollessa näköpiirissä, koiralle syötetään jatkuvasti, tasaisena virtana herkkuja
3. Monsteri poistuu paikalta, ja samalla..
4. Herkkujen syöttö lakkaa

Tätä kuviota toistetaan useita kertoja peräkkäin. Muista tarjota koiralle taukoja välillä!

Järjestys on tärkeää: Aina ensin Monsterin bongaaminen, ja sitten vasta herkku tai muu palkinto, jota koira arvostaa todella paljon. Jos järjestys on päinvastainen, eli jos koira saa ensin herkun, ja sitten vasta bongaa Monsterin, toistojen myötä koira alkaa liittää herkkujen tarjoamisen Monsterin tulemiseen. Tällöin herkuista tulee itse asiassa epämiellyttävä asia! Sama asia tapahtuu, jos Monsteri ja herkut ilmestyvät yhtä aikaa. Siispä aina ensin Monsteri, ja sitten vasta herkku.

Aina ensin Monsteri, sitten vasta herkku. Päinvastaisessa järjestyksessä herkusta tulee epämiellyttävä asia.

2. AINOASTAAN Monstereista seuraa Aivan Mielettömän Kivoja Juttuja
Aivan Mielettömän Kivan Jutun arvon ja Monsterin yhteyttä tulee vaalia kaikin keinoin. Siispä vastaehdollistamista varten tulee varata kaikkein parhaita herkkuja, jotka ovat koiran herkkulistan kärkipäässä. Näitä herkkuja tulee tarjota ainoastaan Monstereiden läsnäollessa, ei milloinkaan muulloin. Eli koira saa superhyper-herkun, jos ja vain jos (!) se on juuri nähnyt Monsterin.

3. Monsterit eivät KOSKAAN tule liian lähelle
On todella tärkeää, että koiran mieltymys superhyper-herkkuun pysyy aina suurempana kuin pelko tai aggressio Monsteria kohtaan. Monsterit tulee kohdata siis aina sellaisella etäisyydellä, että koira ei pelkää tai reagoi aggressiolla Monsteria kohtaan. Siis toimitaan reaktiokynnyksen alapuolella, ihan aina! Koiran tulee nähdä Monsteri ja olla siitä hieman huolissaan, mutta ei paeta, murista, rähjätä tai olla niin hermostunut, ettei pysty syömään. Jos kuitenkin koira alkaa paeta/rähjätä Monsterin nähdessään, palkitse koira joka tapauksessa herkulla (Monstereista seuraa aina herkku) ja siirry kauemmaksi niin nopeasti kuin pystyt. Ihannetapauksessa koira kohtaa Monstereita vain treenitilanteissa, ei koskaan muulloin. Ja jos kohtaamisia kuitenkin tulee arjessa, Monsterit eivät ikinä tule niin lähelle, että koira joutuisi turvautumaan pakenemiseen tai rähjäämiseen.

Vastaehdollistamistreenit, kuten kaikki treenit, olisi hyvä lopettaa onnistumiseen. Siis hetkeen, jolloin koira on Monsterin läsnäollessa rento, ei ole lainkaan huolissaan ja on jopa unohtanut kokonaan Monsterin olemassaolon. Seuraavat treenit tulisi aloittaa samalta etäisyydeltä (tai samalta intensiteetiltä) kuin mihin edellisissä treeneissä päästiin. Jos kuitenkin koira reagoi voimakkaasti, etäisyyttä tulisi lisätä (pieni huolestuminen ei haittaa). Pidä etäisyys samana niin kauan kunnes koira alkaa pärjätä ongelmitta sillä etäisyydellä, siis kunnes koira ei ole enää yhtään huolestunut ja on täysin rento. Tähän saattaa kulua useitakin treenikertoja. Etäisyyttä voi pienentää, kun koira on täysin rento heti treenikerran alusta lähtien, eikä piittaa Monsterista lainkaan. Treenikerta tulee siis aina aloittaa tutulta etäisyydeltä ja etäisyyden lyhentäminen tapahtuu aina kyseisen treenikerran aikana, ei koskaan heti treenikerran alkajaisiksi.

Vaihtele treeniaikoja, paikkoja, herkkuja ja treenaa monenlaisilla Monstereilla. Tämä auttaa yleistämään neutraalimpaa suhtautumista Monsteriin. Näin koira hoksaa paremmin, että Monsteri on kiva juttu, ihan sama missä, mihin aikaan tai millainen Monsteri onkaan vastassa.

Iloisia vastaehdollistamishetkiä!

Lähteet:
ASPCA. Desensitization and counterconditioning.
https://www.aspca.org/pet-care/virtual-pet-behaviorist/dog-behavior/desensitization-and-counterconditioning

Grisha Stewart. 2014. The official dog training manual. A practical, force-free guide to problem solving & manners.

Jälleen kuukausittaisen päivityspostauksen aika.

Viimeisen kuukauden aikana Kira on edistynyt ihan huikeasti, eikä pelkästään rähjätreenien suhteen! Olemme voineet siirtyä lenkkeilemään "ihmistenilmoille", siis kaduille. Ihmisten, autojen, pyöräilijöiden ym. ohittaminen ei siis enää ole Kiralle mikään maata järisyttävä kokemus, joka saisi sen ihan ylikierroksille ja tilttiin. Ihmisiä voi putkahdella yllättävästi nurkan takaa ja juosta kohti, ilman että Kira on ihan heti samantien karvat pystyssä ärjymässä. Onhan Kira toki superkiinnostunut ja varsinkin tosi nopeasti pinkovat ihmiset saavat sen kiihtymään jonkin verran yhä edelleen. Kiihtymys on kuitenkin sellaista vanhan diesel-auton luokkaa, eikä enää nitroglyseriinillä varustetun, yliviritetyn Lamborghinin kaltaista. Siis sellaista, että ehdin viemään Kiran pois tilanteesta, ennen kuin räjähtää. Eikä räjähdystä läheskään aina enää edes tule, vaikka kierrokset nousevat.

"Sinne se tyyppi meni!"

En voi edes sanoin kuvailla, miten onnellinen ja tyytyväinen olen siitä, että elämäni on helpottunut jo näin paljon ja voin viimein lenkkeillä koirani kanssa melkein niin kuin tavalliset ihmiset. Melkein sen vuoksi, että kaikki ohitukset tapahtuvat vastaehdollistaen, ja sen vuoksi, että toisia koiria välttelemme edelleen.

Kiran reaktiokynnys toisille koirille rähjäämiseen on tosin myös noussut. Muutama kuukausi sitten toisen koiran näkeminen (tai haukunnan kuuleminen) ihan miten kaukana tahansa sai Kiran automaattisesti jännittymään ja laukaisi siten myös helposti rähjäreaktion. Reaktio vaikutti tulevan suoraan selkärangasta, niin nopea ja raju se oli. Nyt tämä reaktiivisuus on jo laimentunut jonkin verran. Nykyään toisen koiran nähdessään Kira jää katselemaan sitä, ja melkein voi nähdä rattaiden raksuttavan Kiran päässä, kun se puntaroi miten toimisi. Tähän väliin onkin minun sitten hyvä iskeä vastaehdollistamaan, ja kääntää vaakakuppia entistä voimakkaammin rauhallisen, järkevän toiminnan puolelle. Tämän ansiosta toisten koirien kohtaamisessa ollaan päästy etenemään huikeasti.

"Toinen haukku kulkee tuolla!"

Muutama päivä sitten lenkillä Kira pystyi katselemaan rauhassa ja rentona noin 50m etäisyydellä meidän ohi kulkevaa vierasta koiraa. Hetken päästä eräs pikkukoira omistajineen pääsi yllättämään meidät, ja huomasin heidät vasta kun he juoksivat kovaa kyytiä meitä kohti. Ohitusetäisyys jäi siksi liian pieneksi. Tässä mokassa oli kuitenkin se hyvä puoli, että ainakin tuossa tilanteessa Kira turvautui rähjäämiseen vasta kun etäisyyttä oli vain 20m. Tämä on tietysti aivan tilannekohtainen asia, mutta joka tapauksessa paljon ollaan edetty siitä, kun vieras koira laukaisi rähjäreaktion jo +100m etäisyydellä..

BAT-treenejä jatketaan edelleen aktiivisesti. Edistymisen huomaa myös niissä: vieraan koiran lähelle päästään entistä nopeammin ja aloitusetäisyyttä on pystytty tiputtamaan jo reippaasti alle 100m. Ympäristössä olevat muut häiriöt (ihmiset ja autot) eivät häiritse enää Kiran treenejä. Lisäksi Kira on alkanut tosi hyvin kestämään myös muita koiria, jotka vispaavat jossain treenipaikan lähistöllä. Vielä kuukausi sitten "ylimääräiset" koirat saivat Kiran aivan täysin pois tolaltaan, etäisyydestä riippumatta.

Treenien jälkeen pieni väsynyt tyttökoira

Yhä useammin ja useammin palaan lenkeiltä kotiin hymy korvissa, ylpeänä ja iloisena koirastani. Enää tämän vuoden puolella minun ei ole tarvinnut potea jatkuvaa syyllisyyttä, ahdistusta ja häpeää koirani käyttäytymisestä. Tältä pohjalta suuntaan luottavaisin mielin kohti kuukauden päästä alkavaa Heiluvan hännän ZEN-kurssia, jolla sitten työstetään näitä ohituksia entisestään.

Onpa elämä helpottunut silläkin tavalla, että Kiran ruokahalu on viimein löytynyt. Ensimmäiset 1,5 vuotta Kiran elämästä olivat ainaista kamppailua siitä, suostuuko tuo koira ylipäätään syömään yhtään mitään. Välillä tuntui, että melkein olisi saanut sisäfileen paloilla jonglöörata, että koira olisi kiinnostunut ruuasta. Kirahan on (oli) siis koira, joka on kieltäytynyt syömästä mm. kädestä tarjottua raakaa jauhelihaa.. Nyt ollaan 1,5kk menty ihan puhtaalla nappulalinjalla, ja edelleen maistuu hyvin! Ken tietää, johtuuko tähtien asennoista, hormonikierron vaiheesta, stressin vähentymisestä, vai mistä... Allekirjoittanut on kuitenkin erittäin tyytyväinen myös tähän kehitykseen! :)

Näin edettiin ihmisohituksissa:

• Mentiin ensin 50m päähän vilkkaasta risteyksestä katselemaan autoja ja ihmisiä
• Vähitellen pienennettiin etäisyyttä, kun ihmisten ja autojen näkeminen ei enää nostanut kierroksia ja koira näytti itsevarmalta ja rennolta
• Käveltiin pieni matka kävelytiellä, niin ettei tiellä liikkunut muuta kuin autoja, vastaehdollistaminen joka auton kohdalla
• Käveltiin pieni matka kävelytiellä, niin että vastakkaisella puolella tietä liikkui ihminen jalan tai pyörällä, vastaehdollistaminen Kiran huomatessa ihmisen ja joka auton kohdalla
• Käveltiin pieni matka kävelytiellä, niin että vastaan tuli joku kävellen. Ohituskohdalla pysähdyttiin ja vastaehdollistin, vastaehdollistaminen myös joka auton kohdalla
• Käveltiin pieni matka kävelytiellä, niin että vastaan tuli joku kävellen. Ohituskohdalla ei pysähdytty, vastaehdollistin, vastaehdollistaminen myös joka auton kohdalla
• Käveltiin pieni matka kävelytiellä, niin että vastaan tuli joku juosten tai pyörällä. Aluksi ohituskohdalla pysähtyen, myöhemmin jatkettiin vain koko ajan matkaa. Vastaehdollistaminen jokaisen ihmisen ja auton kohdalla
• Vähitellen pidennettiin kävelymatkaa, jolloin  tuli myös useampia ohituksia peräjälkeen
• Vähennettiin vähitellen vastaehdollistamista autoihin
• Lisättiin vähitellen matkaan myös ihan uusia reittejä
• Lopulta Kira pystyi rauhallisena ohittamaan ihmiset ja autot myös ihan kokonaan vieraalla reitillä (aiemmin jo pelkästään vieraalla reitillä kulkeminen nosti niin paljon kierroksia, että jo se riitti laukaisemaan ihmisille rähjäämisen ja autojen/pyörien jahtaamisen..)

BAT, eli behavior adjustment training, on amerikkalaisen koirankouluttajan Grisha Stewartin kehittämä menetelmä. BAT on hyvin kokonaisvaltainen menetelmä, joka koostuu koiran elekielen lukemisesta, uudenlaisista hihnankäyttötekniikoista, järjestetyistä BAT-treenisessioista ja arjen selviytymiskeinoista. Kokonaisvaltaisuutensa vuoksi BAT:n Suomeen tuonut koira- ja kissakoulu Heiluvan hännän perustaja Miira Hellsten onkin kuvaillut BAT:ia oikeastaan elämäntavaksi.

Tässä postauksessa esittelen lähinnä pintaraapauksen siitä, mikä on BAT:n perusidea ja miten järjestetyt BAT-treenisessiot toimivat. Kovin syvällisiin sfääreihin ei tässä ole mahdollista mennä. Asiasta enemmän kiinnostuneet voivat katsella lisälukemista listasta, jonka olen koonnut tämän postauksen loppuun.

BAT:ssa on ajatuksena se, että koira itse oivaltaa oman toimintansa seurausten kautta, että toinen koira, ihminen tai muu asia, joka on koiran mielestä jännittävä tai pelottava, ei loppujen lopuksi niin jännittävä olekaan. Metodissa myös rohkaistaan koiraa rauhoittavien signaalien käyttöön. Siis koira oppii oman toimintansa seurausten kautta, että on paljon kannattavampaa esimerkiksi kääntyä pois, kuin syöksyä pää punaisena kiljuen kohti.

BAT:ssa koira on pääroolissa, hihnan päässä olevan ihmisen tehtävä on lähinnä luoda sellaiset olosuhteet, että koiran on mahdollista oppia. Ihmisen kannalta treeni on siis äärimmäisen tylsää. Ulkopuolisen silmin BAT-treeni ei näytä yhtään miltään: koiran kanssa vain haahuillaan ympäriinsä löysällä hihnalla häiriökoiran ympärillä, eikä koiran kanssa "tehdä mitään". Koira määrää suunnan ja ihminen seuraa. Sellaista BAT nimenomaan on ihanteellisimmillaan. Siis silloin, kun etäisyys häiriöön pystytään mitoittamaan niin, että treenaava koira kyllä huomaa häiriökoiran läsnäolon, mutta pystyy silti olemaan täysin rento ja rauhallinen. Toimitaan siis reippaasti reaktiokynnyksen alapuolella.



Tavoitteena on, että ihmisen tarvitsisi puuttua koiransa toimintaan mahdollisimman vähän. Jos koira kulkee suoraan kohti häiriökoiraa, koira pysäytetään rauhallisesti, löysätään hihna ja odotetaan, että koira itse kääntyy pois ja sitten jatketaan matkaa johonkin toiseen suuntaan. Jos koira jää tuijottamaan häiriökoiraa, odotetaan, että koira itse katkaisee tuijotuksen. Jos tuijotus vain jatkuu, eikä koira pääse siitä itse irti, ihminen puuttuu peliin mahdollisimman miedoin keinoin. Mahdollisimman mietoja keinoja ovat esimerkiksi se, että hihnan päässä oleva ihminen siirtää painoaan häiriökoirasta pois päin, tai ottaa askeleen siitä pois päin, hihnan kevyt liikuttaminen, jonkin pienen äänen päästäminen (esim. maiskutus) joka kiinnittää koiran huomion ym. Järeämpiä keinoja, siis luoksetulokäskyä, namilla houkuttelua ym. käytetään vasta siinä vaiheessa, kun miedommat konstit eivät riitä tuijotuksen katkaisemiseen. Mahdollisimman mietoja konsteja käytetään siksi, että koira itse voisi oivaltaa, että se voi valita myös ärsykkeestä luopumisen (=tuijotuksen katkaisemisen). Tarkoituksena on siis saada koiran huomio pois häiriökoirasta siten, että huomion pois kääntäminen on ikään kuin koiran oma idea.

Kuulostaa yksinkertaiselta. Periaatteessa.. Todellisuudessa sekä Kira ja minä olemme olleet aivan rättiväsyneitä jokaisen BAT-treenisession jälkeen. BAT nimittäin edellyttää ohjaajalta aivan 100 % keskittymistä omaan koiraan koko treenisession ajan. Huolimattomuudelle ei ole sijaa, kun toimitaan räjähdysherkän koiran kanssa, jolle yritetään luoda toisenlaista suhtautumistapaa toisiin koiriin. Koiran elekieli ja oman koiran reaktiot täytyy tuntea todella tarkkaan. Haastavampia ovat tilanteet, joissa koira jää tuijottamaan häiriökoiraa. Milloin koiran tuijotus tulee saada katkaistua mahdollisimman pian, ja milloin voi jäädä rauhassa odottelemaan, että koira itse luopuu ärsykkeestä? Koiran elekieli sen kertoo. Grisha Stewart on käyttänyt kahden sekunnin sääntöä - siis koiran tulisi pystyä itse katkaisemaan tuijotus 2s kuluessa. Käytännössä Kiran kanssa tämä sääntö ei aina oikein päde. Koiran elekielen lukeminen antaakin varmemman vastauksen.


Mistä sitten tietää, että BAT-treenissä tapahtuu edistystä? Treenin aikana edistymistä on tapahtunut, jos etäisyys kahden koiran välillä on pienempi lopetettaessa kuin aloitettaessa. Pidemmällä aikavälillä edistys näkyy siinä, kuinka nopeasti päästään johonkin tietyn etäisyyden päähän häiriökoirasta. Kun treenasimme Kiran kanssa ensimmäistä kertaa erään häiriökoiran kanssa, lähietäisyydelle (=5-10m) pääseminen kesti puoli tuntia. Kun treenasimme saman koirakon kanssa kolmatta kertaa peräkkäin, pääsimme lähietäisyydelle viidessä minuutissa.


Koska elämä on oikeasti hallitsematonta kaaosta järjestettyjen BAT-treenisessioiden ulkopuolella, täytyy koiralle opettaa myös muita konsteja, jotka auttavat sitä selviämään vaikeista tilanteista. Tähän tarvitaan erilaisia korvaavia käytöksiä  ja muita temppuja, joilla voi pitää koiran kiireisenä vaikean tilanteen ajan, ettei se ehdi reagoimaan ärsykkeeseen. BAT ei siis suinkaan mitätöi korvaavien käytösten opettamisen merkitystä. Ennemminkin se täydentää rähjäkoiran kouluttamisen työkalupakkia ja tuo siihen yhden ulottuvuuden lisää. BAT:n avulla koira oppii vähitellen pärjäämään itse tilanteissa, jotka olivat aiemmin liian vaikeita. Tällöin koiran ei välttämättä tarvi koko ajan olla käskyn alla, vaan se selviytyy itse. Korvaavat käytökset ja temput tulevat puolestaan käyttöön tilanteissa, jotka ovat tällä hetkellä liian vaikeita koiralle ja joissa se muutoin saattaisi turvautua rähjäämiseen. Kun työskennellään näillä kahdella rintamalla yhtä aikaa, lopputuloksena on koira, jonka ei enää tarvitse rähjätä ja jos tilanne yltyy kuitenkin liian vaikeaksi, koira tietää selviytymiskeinoja, jotka auttavat sen hengissä selvemmille vesille.

Lisätietoa BAT:sta:

• BAT-metodin viralliset kotisivut, joilla lisälukemista esim. Learn More-otsikon alaisuudessa: http://empoweredanimals.com
• DVD-sarja: Grisha Stewart. BAT 2.0 series.
  
• Kirja: Grisha Stewart. The official ahimsa dog training manual. A practical, force-free guide to problem solving & manners(*)
• Kirja: Grisha Stewart. Behavior adjustment training 2.0: New Practical Techniques for Fear, Frustration, and Aggression in Dogs (*)
• Miira Hellstenin pitämä BAT-rähjäherkkien, arkatassujen ja ylikiihtyvien koirien seminaari
• Miira Hellsten. Behavior adjustment training. BAT-metodi rähjäherkkyyksien ehkäisemiseen ja poistamiseen. Canis 6/2014.

Ps. Onpas ihanaa katsoa noita treenivideoita reilun kuukauden takaa. Edistytty on nimittäin reippaasti! Videoilla näkyvät treenit päättyivät noin 35-40m etäisyydelle häiriökoirasta. Nykyään voisimme aloittaa treenit 50m etäisyydellä ja useimmiten olemme päätyneet 15-5m etäisyydelle häiriökoirasta.

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.

Eli päivitys siitä, miten rähjätreenit etenevät.

Kiran jalassa olevat puremajäljet ovat onneksi parantuneet hyvin ja vahingosta selvittiin pelkästään reilun viikon mittaisella antibioottikuurilla. Onneksi (!) puremasta ei myöskään vaikuta jääneen Kiralle isompia traumoja toisia koiria kohtaan. Lisäharmeja emme tosiaan olisi enää kaivanneetkaan..

Tavoitteena on nyt alkuvuodesta panostaa erityisesti BAT-treeniin ja päästä treenailemaan kerran viikossa. Kalenteri onkin täyttynyt jo ihan mukavasti sovituista treenihetkistä ja häiriökoirakoiksi on lupautunut useampikin tuttavapiiristäni. Iso kiitos kaikille lupautuneille siitä! :)

BAT:n suhteen Kira edistyy tasaisen varmasti. Edistymisvauhti ei ole päätähuimaava, mutta eipä tässä pikavoittoja haetakaan. Vaan sitä, että koko kuluvan vuoden jatkuvalla rähjätreenipanostuksella saisin elää koko Kiran loppuelämän ajan normaalia, helppoa arkea ja pystyisin myös harrastamaan koirani kanssa tavoitteellisesti (ja mahdollisesti jopa kilpailemaan). Välttelemme edelleen koirakohtaamisia arjen hallitsemattomissa tilanteissa. Toisen koiran havaitessamme poistumme paikalta ja jos mahdollista, siirryn Kiran kanssa etäämmälle, jossa voin hyödyntää toisen koiran läsnäolon BAT-treenitilanteena. Arkilenkit ovat edelleen rauhoitettua aluetta, jolla pyrin pitämään Kiran elämän mahdollisimman stressittömänä, jotta varsinaisissa hallituissa treenitilanteissa voisi oikeasti tapahtua edistymistä. En siis tietentahtoen hakeudu tai kulkeudu Kiran kanssa tilanteisiin, joiden tiedän olevan liian vaikeita Kiralle.

Jatkamme edelleen lähes päivittäin BAT-treeniä lehmien kanssa. Treenaaminen on tosin muuttunut lähinnä muutaman minuutin rennon ja rauhallisen käytöksen ylläpitotreeniksi, jolla haluan entisestään vahvistaa uudenlaista mielentilaa. Olen tosi ylpeä siitä, miten dramaattisesti Kiran suhtautuminen lehmätarhan ohituksiin on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa. BAT-treeni lehmätarhan ympärillä on myös minulle itselleni erittäin palkitsevaa, kun jokainen onnistunut ohituskerta alleviivaa sitä, miten hyvin BAT-metodi on toiminut Kiraan. Helppohan siinä on sitten hymyillä :)


Videolla näkyy, että Kira on edelleen jonkin verran jännittynyt lehmiä ohittaessa. Tämä näkyy esim. siinä miten Kira jämähtää tuijottamaan lehmiä ja joudun kutsumaan Kiran pois. Myös häntä on hieman enemmän koholla kuin normaalisti. Tämä pienenpieni jännitys on kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä se oli ennen BAT-treenien aloitusta. Silloin rähjääminen, säntäily ja kiskominen alkoi pahimmillaan jo 30m ennen tarhaa. Tarhasta päästiin ohi hengissä vain siten, että otin Kiran ihan lyhyeen hihnaan tiukkaan nyrkkipuristukseen ja sitten mentiin henkeä pidättäen hippulat vinkuen ohi. Videolla Kira on 4,5m hihnassa ja pidän hihnan aivan häntäpäästä kiinni.. Joten hieman on meininki muutaman kuukauden takaisesta tilanteesta muuttunut!

Koirien suhteen BAT-treeneissä ei ihan tähän pisteeseen asti olla vielä päästy.. Mutta toisten koirien lähellä rauhallisesti oleminen onkin aina ollut Kiralle se ihan kaikkein vaikein juttu ikinä. Aika, mikä kuluu siihen, että päästään BAT-treenissä Kiran pillastumatta häiriökoiran lähietäisyydelle (siis n. 10-15m päähän), on koko ajan lyhentynyt. Tässä tapahtuukin tällä hetkellä eniten ja nopeiten edistymistä. Rähjäreaktio on edelleen yhtä iso ja voimakas kuin ennenkin, jos joku koira pöllähtää yllättäen liian lähelle. Mutta kyllä sekin siitä vielä laantuu, vähitellen. Rähjäkurssi mukaan lukien olemme päässeet tähän mennessä BAT-treenaamaan hallituissa olosuhteissa (= ennalta sovitut treenit) 8 kertaa. Treenimäärä ei ole päätähuimaava. Ottaen myös huomioon, miten intensiivisesti ja voimakkaasti Kira räjähtää toisille koirille, ei ole ihmekään, jos mitään valtavaa mullistusta ei Kiran käytöksessä ole vielä tapahtunut toisia koiria kohtaan.

Olen kuitenkin ylpeä siitä, että Kiran käytöksessä jännittävissä tilanteissa alkaa jo vähitellen näkyä rauhoittavampaa elekielen käyttöä. Esimerkiksi siis katseen, pään tai koko vartalon kääntämistä poispäin jännittävästä asiasta. Tai jopa kokonaan poispäin liikkumista. Erityisen selkeästi nämä käyttäytymiset näkyvät lehmien kanssa treenatessa. Koiratreeneissä Kira on edelleen sen verran jännittynyt koko ajan, että joudun muistuttamaan Kiraa säännöllisesti siitä, että se voi valita myös jännittävän asian luota poistumisen tuijottamisen, jännittymisen tai rähjäämisen sijaan.

Kuluva viikko poislukien tästä vuodesta on kuitenkin vielä 50 viikkoa jäljellä. Jos saamme sovittua yhdet BAT-treenit jokaiselle vuoden viikolle, se tekee jo valtavan määrän onnistuneita ja hallittuja koirakohtaamisia. Joten leuka pystyyn ja peukut törölle, eiköhän tämäkin haaste tämän vuoden aikana vielä selätetä!

Vuosi 2014 on saatu onnellisesti ja onneksi päätökseen. Työasiat pitivät minut kiireisenä joulupyhienkin ajan ja eivätpä hommat loppuneet niiden jälkeenkään. Joten hirveästi ei aikaa eikä energiaa riittänyt paneutua asioihin, joihin olisin tällä joulu"lomalla" halunnut paneutua. Siis koirajuttuihin. Mukaan joululomalle tuli raahattua vino pino luettavia koirakirjoja ja katseltavia koirankoulutus-dvd:itä sillä ajatuksella, että kun "nyt kun kerrankin on aikaa". Joopa joo, eihän sitä aikaa sitten ollutkaan.. Ei edes tämän blogin ylläpitoon.

Koira-asioiden osalta vuoteen 2014 mahtui hirveästi oppia, josta suurin osa kantapään kautta hankittua. Kävin monilla luennoilla ja osallistuimme Kiran kanssa useammalle kurssille. Treenimme keskittyivät paljon rähisemisen ja reaktiivisuuden hillintään, mutta kokeilimme myös aloittaa hajuerottelua. Siinä päästiinkin jo ihan mukavaan alkuun ja olisin sitä mielelläni Kiran kanssa jatkanutkin. Tämän nenätyöskentelyn jouduin kuitenkin vielä siirtämään kaukaiseen tulevaisuuteen. Arkielämä Kiran kanssa verotti, ja verottaa yhä, niin suuren osan omasta jaksamisestani, ettei sen lisäksi riitä aikaa eikä energiaa muuhun harrastamiseen. Totesin, että on parempi siis keskittää kaikki voimat koiran reaktiivisuuden hallintaan ja sitten vasta joskus myöhemmin miettiä niitä ihan oikeita koiraharrastusjuttuja, kun Kiran rähjäongelma on vähäisempi.

Tällaisen opuspinon kanssa lähdin joululomalle, pinoon perehtyminen jäi kuitenkin kiireiden vuoksi harmittavan vähälle.

Olin asettanut jo vuodelle 2014 tavoitteeksi sen, ettei Kira vuoden loputtua rähjäisi missään tilanteessa kenellekään tai millekään. Vuoden aikana kävi kuitenkin selväksi, että tämä tavoite oli "hieman" ylimitoitettu sekä Kiran reaktiivisuuden voimakkuuden ja räjähtämisintensiteetin että omat koulutustaitoni huomioon ottaen. Edistystä kuitenkin tapahtui, vaikkei ihan maaliin asti päästykään. Kuluneen vuoden aikana koulutustekniikkani ovat monipuolistuneet huimasti. Aiemmin yritin selviytyä Kiran reaktiivisuuden kanssa pelkästään vastaehdollistamisen avulla. Nyt työkalupakista löytyvät vastaehdollistamisen lisäksi BAT ja muutamien korvaavien käytösten alkeet. Pääsin käytännössä omin silmin todistamaan myös Ttouch-metodin tehoa, ja mielenkiinnolla hauduttelen ajatuksia, miten voisin hyödyntää tätäkin konstia Kiran kanssa. Etenkin BAT-metodiin perehtyminen avasi silmäni ja auttoi minua todella ymmärtämään, miten näin reaktiivisen koiran kanssa tulee toimia. BAT:n avulla alettiin myös viimein edistyä ihan oikeastikin!

Vuodelle 2015 asetan tavoitteeksi sen, että vuoden kuluttua Kira ei rähjäisi missään tilanteessa kenellekään tai millekään. Tavoite on sama, kuin edellisellekin vuodelle. Tällä kertaa se vain on paljon realistisempi, sillä tiedän mitä teen ja minulla on suunnitelma miten aion tähän tavoitteeseen päästä.

Alkuvuodesta ensisijaisena tavoitteena on vähentää Kiran reaktiivisuutta toisia koiria kohtaan ja opettaa Kiralle rennompaa suhtautumista toisiin koiriin ja yllättäviin tilanteisiin. Tähän pyrimme tekemällä paljon BAT-treeniä sekä järjestetyissä treenitilanteissa, että arkielämässä hyödyntämällä häiriönä satunnaisia ohikulkijoita. Tavoitteena on, että etäisyyttä, jolla Kira turvautuu rähjäämiseen, saadaan lyhennettyä reippaasti. Samanaikaisesti omien voimavarojeni puitteissa treenailemme rauhallisissa tilanteissa korvaavien käytösten alkeita. Ajatuksissa on opetella/vahvistaa jo olemassa olevista käytöksistä ainakin vierellä kävelyä, erilaisia kohdennustemppuja, eteen istumista, katsekontaktia, käskystä koirien ja muiden jännittävien asioiden bongailua (look at that-temppu), nopeaa kääntymistä vastakkaiseen suuntaan, luoksetuloa ja rauhoittumismakuuta.

Joululomalla sattui myös ikävä purematapaus, jossa Kira sai hieman osumaa vasempaan etujalkaansa. Toivotaan, ettei tämä enää vaikeuttanut meidän tilannettamme lisää..

Maaliskuussa osallistumme Heiluvan hännän häiriöherkille koirille tarkoitetulle Zen-kurssille, jolla treenaillaan ohituksia ja erilaisia korvaavia käytöksiä. Jotta saisimme kurssista suurimman mahdollisen hyödyn irti, on tärkeää että reaktioetäisyys on jo suhteellisen lyhyt, edes muutaman korvaavan käytöksen alkeet ovat edes suunnilleen hallussa ja käytökset kestävät jo pientä häiriötä. BAT-treeniä jatketaan yhä intensiivisesti korvaavien käytösten opettelun rinnalla ja treeneissä voidaan siirtyä vähitellen yhä vaikeampiin tilanteisiin. Näillä konsteilla ei pienennetä pelkästään Kiran reaktiivisuutta, vaan samanaikaisesti tulee tehtyä töitä häiriöherkkyyden vähentämiseksi.

Kiran täytettyä 2 vuotta maaliskuun lopussa käymme myös virallisissa lonkka-, kyynärnivel- ja selkäkuvauksissa.

Opettelen tarkkailemaan koiraani entistä tarkemmin ja pyrin pitämään huolen siitä, ettei stressiä pääse enää kertymään liikaa. Välillä tarvitaan palauttavia haahuilulenkkejäkin, joiden aikana ei tapahdu yhtään mitään. Pyrin ruokkimaan Kiran kokonaan lenkeillä, treenatessa tai vähintään ulkona muuten virikkeistämällä. Petrattavaa on, sillä tässä en ole tähän mennessä vielä kauhean hyvin onnistunut, lähinnä kyse on omien (jämähtäneiden) toimintatapojeni muutoksesta. Opettelen myös (edelleen) suunnittelemaan treenitilanteet paremmin ennakkoon: mitä tehdään, missä ja millä tavalla. En kuitenkaan pelkää improvisoida ja muuttaa suunnitelmia nopeasti tilanteen mukaan - jos koiran tai minun pääni ei jotain asiaa sillä hetkellä kestä, on turha piiskata itseään tilanteisiin, joista päällimmäiseksi mieleen jää vain turhautuminen ja harmistus. Oma mielentila pysyy edelleen hallinnassa, eikä zen-fiilis katoa, oli ympärillä sitten millainen Kira-sirkus tahansa.

Unelmani on, että loppuvuodesta 2015 suurin osa voimavaroistani ei enää kulu pelkästä arjesta selviämiseen. Olisi mieletöntä, jos voisimme vuoden kuluttua jatkaa hajuerottelutreeniä, opetella ja hioa tottisliikkeitä ja aloittaa palvelus/pelastuskoiralajien harrastaminen, josta olen haaveillut jo pitkään.

Kävimme eilen (15.12.) Kiran kanssa jäsenkorjaajalla. Käynnin taustallahan oli minun epäilyni, että Kiralla saattaisi kuitenkin olla jossain jonkinmoista kipua tai jumitusta, vaikka eläinlääkäri jo julistikin Kiran ihan täysin terveeksi ja kauniisti liikkuvaksi koiraksi. Kipuja epäilin sen vuoksi, että hihnan kiristyminen tekee Kirasta reaktiivisemman. Lisäksi Kira vennytteli etu- ja takaosaansa todella paljon, ja myös rapsutteli lavan ja rintarangan aluetta usein. Kasvattajan hyvien kokemusten vuoksi rohkaistuin lopulta varaamaan ajan koirien jäsenkorjaajalle. Olimme alunperin menossa Anu Virkkalan luokse Kokkolaan, mutta kun selvisi, että seuraavat vapaat ajat ovat maaliskuussa, niin päädyimme Mahtitassut.fi-firman alla jäsenkorjausta tekevän Jaana Korkia-ahon käsiteltäväksi.

Kasvattajan hyvien kokemusten lisäksi olin lueskellut netistä muiden kokemuksia käynneistä koirien jäsenkorjaajien luona. Vaikka kokemukset olivat kaikki järjestään hyviä, niin silti oli ennakkoon itsellä sellainen olo, että minkähänlaisen puoskarin luokse sitä oikein olen koiraani viemässä. Miten niin olen skeptinen? :D

Ja olipahan käyntiin todella syytäkin! Jaana aloitti katsomalla Kiran liikkumista ulkona ja sanoi heti, että Kiran selkä on ihan vänkyrällä. Lapojen takana oli iso notko ja siitä taaksepäin selkä oli puolestaan ihan kumarassa. Selkälinjaa ei parhaimmalla tahdollaankaan voinut siis sanoa suoraksi. Kira ei myöskään käyttänyt takapäätään kunnolla, siis vetänyt takajalkoja kunnolla taakseen liikkuessaan. Tällöin askeleen pituus on lyhyempi, eli Kira tavallaan "sipsutti" liikkuessaan. Kun Kiraa sitten alettiin käsittelemään, "vikalista" tuntui paisuvan aina vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Ainoa suurin piirtein kunnossa oleva kohta oli kuulemma Kiran häntä, jossa ei ollut mitään suurempaa vikaa, ja joka oli Jaanan mukaan paremmassa kunnossa kuin koirilla yleensä. Muualla olikin sitten jumeja ja vinksahduksia senkin edestä..

Kiran niska oli aivan tukossa, samoin selän keskiosa, joissa molemmissa oli todella kireitä lihaksia ja jänteitä. Selässä oli myös jänteitä ihan kunnolla väärissä asennoissa ja kaksi nikamaa pois paikoiltaan. Lapojen välissä tuntui aluksi myös voimakasta jännitystä ja kireyttä, mutta se laukesi niskan ja selän käsittelyllä. Takajaloissa ja muutenkin Kiran takapäässä oli myös pahoja jumeja. Esimerkiksi oikeassa takajalassa oli kintereen alapuolella jänne niin pahasti sijoiltaan, että se oikein paukahti, kun Jaana sai sen paikoilleen. Ääni kuulosti samanlaiselta napsahdukselta, kuin mitä kuuluu valokatkaisijasta valoja sytyttäessä tai sammuttaessa. Myös etujaloista ja rintakehästä löytyi jumeja, mutta ne eivät ymmärtääkseni olleet yhtä pahoja kuin takaosan jumitukset. Niin, ja olivatpahan Kiran purulihaksetkin tukossa. Jaana selosti minulle Kiraa käsitellessään löydöistään, mutta varmaan puolet asiasta ehdin jo unohtaa. Jumeja kuitenkin löytyi - ja paljon!

Käsittelyssä Kiran pahat selkäjumit

Jännitin etukäteen paljon sitä, että miten Kira suhtautuu käsittelyyn ja pystyykö sitä ylipäätään käsittelemään ollenkaan. Mielessä oli vielä kirkkaana viime kevään osteopaattikäynnit, joilla Kira hyppi kirjaimellisesti seinille lähes koko käynnin ajan. Oli erittäin positiivista huomata, että jossain ollaan sentään edistytty, kun Kira malttoi jo rauhoittua todella kauniisti :). Tätä edesauttoi sekin, että käsittelytila oli kokonaan erillisessä lämpöisessä ulkorakennuksessa, joten se oli todella rauhallinen paikka. Ehdottomasti plussaa meidän kannalta! Pidin todella paljon siitä, miten Jaana käsitteli Kiraa ja miten hän toimi koiran ehdoilla koko ajan. Kiraa ei pakotettu mihinkään, vaan se sai käsittelyn aikana olla juuri siinä asennossa, missä se halusi olla. Ainoastaan kun selän joitakin jumeja käsiteltiin, Kiran piti seistä tai istua, jolloin selän käsittely oli helpompaa sen ollessa suorana. Tällöinkin Kira pysyi namituksella nätisti halutussa asennossa.

Jaanan mukaan Kira lähti tosi nopeasti myös itse auttamaan häntä jänteiden ym. paikoilleen laittamisessa. Jaanan löytäessä kireän ja vinksahtaneen paikan Kira monesti omalla pienellä liikkeellään auttoi kohdan kuntoon saamisessa. Kira myös eleillään kertoi Jaanalle kipeistä paikoista. Joko niin, että Kira hakeutui jumiutunut kohta edellä Jaanan luokse, tai niin, että Kira yhtäkkiä "piilotti" jonkun tosi kipeän kohdan Jaanalta. Kiran vaihtaessa yhtäkkisesti asentoa Jaana jatkoi käsittelyä jostain muualta kohtaa kehoa, ja palasi sitten myöhemmin aiemmin piilotettuun kipeään kohtaan, kun sen käsittely oli taas mahdollista. Jäsenkorjaus siis todella on koiran ja hoitajan yhteistyötä. Oli myös jännä nähdä, miten Kirakin keskittyi käsittelyyn tosi tarkasti, kun Jaana löysi jonkin uuden jumittavan kohdan.

Kira oli koko käsittelyn ajan tosi rauhallinen ja rento, vaikka varmasti otti kipeää kun ihan pahimpia jumeja käsiteltiin. Kahta osteopatiakäyntiä lukuunottamatta (jolloin osteopaatti ei pystynyt Kiraa kauheasti edes käsittelemään) Kira ei ole ollut aiemmin kenenkään vieraan ihmisen käpälöitävänä. Jännitti vähän sekin etukäteen, että miten Kira suhtautuu siihen, varsinkin kun käsitellään kipeitä ja arkoja paikkoja. Jaana käsitteli Kiraa kokonaiset KAKSI tuntia! Mutta koko sen ajan Kira malttoi olla käsiteltävänä ja vasta kahden tunnin tultua täyteen Kira alkoi käyttäytyä sen näköisesti, että nyt riittää. Jälkikäteen juttelin kasvattajan kanssa asiasta ja hän sanoi, että Anu Virkkala oli yleensä käsitellyt hänen koiraansa enimmillään 75 min. Joten aikamoinen murjomissessio tämä meidän visiitti olikin.

Korjaus 18.12.2014: Jaanan mukaan pitkä käsittelyaika johtuu kuulemma siitä, että hän ei vielä vain ole niin nopea kuin Anu Virkkala. Ja hän mielellään myös enemmän aikaa sellaisen koiran kanssa, joka ei ole hänen luonaan aiemmin käynyt, ja jonka hän tietää ennakkoon olevan hieman varautunut.

Takajalkojen jumit käsittelyssä

Kokonaisuudessaan tästä käynnistä jäi minulle todella positiivinen mieli. Ihan varmasti tullaan jatkossakin käymään Jaanan vastaanotolla. Tällä visiitillä saatiin vasta Kiran pinnalliset lihakset auki, joten syvempää lihaksista voikin sitten löytyä vielä vaikka mitä.. Heti käsittelyn jälkeen Kiran selkälinja oli paljon suorempi ja Jaana sanoi selkälinjan siitä vielä suoristuvan lisää muutaman päivän aikana. Kira alkoi liikkuessa myös työntää takajalkojaan syvemmälle alleen. Joten ihan varmasti jumit ovat vaikuttaneet Kiran liikkumiseen. Voi vain arvailla, mikä merkitys näin pahoilla jumeilla on ollut räyhäämisen syntymisessä ja sen ylläpidossa! Aiheuttavathan jo paljon pienemmät jumitukset kipua jo ihan ihmisenkin kehossa. Puhumattakaan siitä, että on oikeasti koko kroppa vinksallaan ja tukossa!

Käynnin jälkeen Kira olikin sitten ihan hirmuisen väsynyt ja kipeän oloinen. Onko toisaalta ihme? Jaana sanoi kivun kestävän useimmilla koirilla pari päivää käynnin jälkeen, joillain koirilla jopa viikonkin verran. Jaana myös suositteli kipulääkkeen antamista ja ihan rauhallisia, lyhyitä kävelylenkkejä parin päivän ajan käynnin jälkeen. Ensimmäiseksi yöksi ja käynnin jälkeisen päivän ajaksi laitoin Kiralle villamanttelin sisällä päälle. Kiralla ei näyttänyt kuitenkaan olevan yhtään liian kuuma, kun se käpertyi pedilleen aivan pienen pienelle kerälle. Ulkoillessa olen käynnin jälkeen heittänyt Kiran selkään myös villamanttelin ja softshell-manttelin, että lihakset pysyvät varmasti lämpöisinä nyt kun ne ovat vielä arkoina. Kipulääkitys ja vaatetus (ja aika!) selvästi kuitenkin ovat auttaneet toipumisessa. Tänään, jäsenkorjaajalla käynnin jälkeisenä aamuna, Kira oli niin vaisu, ettei suorittanut edes normaalia ylitsepursuavaa aamutervehdystään. Kira kävi vain nopeasti kuonolla koskemassa minun vielä unista jalkaani ja kipitti sitten nopeasti takaisin petiin. Iltapäivällä työpäivän päätteeksi saatu kotiintulotervehdys olikin jo sitten ihan normaalilla ylitsevuotavalla tasollaan.

Lenkeillä Kira on liikkunut käynnin jälkeen rauhallisesti ja rentona, toisaalta mitään kiihdyttävää asiaa ei olla käynnin jälkeen kohdattukaan. Onkin mielenkiintoista jäädä seurailemaan, että vaikuttaako jumien poistaminen Kiran reaktiiviseen käytökseen ja rähjäämiseen mitenkään. Kipujahan jumit ovat sille kuitenkin varmasti aiheuttaneet.