Julkaistu: 20.9.2015 klo 12.32.05
Blogissani on ollut 5,5 kuukautta hiljaisuutta. Väsyin ja turhauduin kun Kiran kanssa mikään tehty työ ei tuottanut tulosta. Tuntui, ettei minulla ollut sillä hetkellä mitään annettavaa muille, kun oma turhautumistuskissa painiminen ja umpikujassa oleminen oli jo itsessäänkin tarpeeksi kuluttavaa. Työmatkailin ja kesälomailin. Loman päätteeksi hukuin korviani myöten kiireeseen. Mutta täällä ollaan taas!
Tämän hiljaisuuden aikana sain yllätyksekseni paljon kyselyitä siitä, mitä meille kuuluu ja enkö ollenkaan enää jatka tämän blogin kirjoittamista. Olen tästä kovin iloinen, sillä en ollenkaan tiennyt, että tällä blogilla on niin paljon lukijoita ja samanlaisten ongelmien kanssa tuskailevia koiranomistajia. Kiitos kaikille viestejä lähettäneille!
Meille kuuluu tällä hetkellä oikein hyvää. Työmatkojeni vuoksi Kira oli kesällä pitkään maalla hoidossa, ja kun työreissujeni päätteeksi jäin kesälomalle, Kira pääsi olemaan vielä pidempään maalla. Yhteensä 2,5kk maalla oloa oli Kiralle silkkaa terapiaa. Takaisin Helsinkiin palatessani valmistauduin siihen, että Kira on ottanut ohitusasioissa takapakkia koko 2 vuoden työn edestä ja saan jälleen kerran aloittaa kaiken aivan alusta. Kun aikaisemmin lyhyet viikonlopun mittaisetkin maalaisvisiitit saivat Kiran kierrokset nousemaan uusiin sfääreihin, niin minkälainen räjähtelykaaos minua odottaisikaan 2,5kk maalla olon jälkeen... Olin tästä todella hermostunut ja suorastaan jopa pelkäsin kaupunkiin paluuta.
Toisin kävi. Yllätyksekseni löysin Helsingistä hihnan toisesta päästä koiran, joka kyllä edelleen jännitti toisia koiria, mutta joka oli ihmeellisesti löytänyt malttia reaktioihinsa. Kira malttoi katsoa ensin, miettiä että onko tuo asia nyt räjähtämisen arvoinen vai ei. Ja sitten vasta koiralla kiehui yli, jos kiehui. Ja kiehuessaankin Kira oli hillitympi. Tilanne ei enää heti samantien sillä nanosekunnilla eskaloitunut pisteeseen, jossa koira raivoaa pää punaisena:
"MÄ TAPAN SUT JOS TUUT TÄNNE!!!!!!!!##%¤%&%¤##!!".
Ennen tätä vaihetta Kiralla alkoi näkyä monta muutakin miedompaa viestiä, joilla Kira yritti kertoa, että nyt asiat ei ole menossa kivaan suuntaan:
Jää katsomaan:
"Tuolla on nyt jotain jännää, josta en tiedä miten siihen pitäisi suhtautua.."
Vinkuu:
"Tuo asia kyllä nyt huolettaa minua. Auta mamma."
Jännittyy, häntä nousee pystyyn:
"Se on kyllä oikeastaan aika tosi jännittävä ja mua hermostuttaa."
Karvat pörhistyy:
"Se tulee lähemmäs ja mua jännittää paljon!"
Alkaa haukkua jännittyneenä:
"Älä tuu lähemmäs! Mua jännittää!"
Alkaa murista ja haukkua:
"Anna mulle tilaa! Etkö tajua!"
Alkaa räyhätä raivokkaammin:
"Mee pois! Älä tuu! Oon iso ja pelottava! Mee pois!"
Räjähtää:
"MÄ TAPAN SUT JOS TUUT TÄNNE!!!!!!!!##%¤%&%¤##!!".
Yksi isoimmista muutoksista oli juuri vinkuminen, jota Kira ei ollut tehnyt aiemmin ollenkaan jännittäessään. Koin, että vinkuminen oli tarkoitettu juuri minulle jonkinlaiseksi avunpyynnöksi, "mennään pois mamma". (Sitähän en tiedä, tarkoittaako Kira oikeasti vinkumisen näin.) Ylipäätään katsekontaktia alkoi Kiralta irrota enemmän lenkeillä ollessa. Koiran koko olemus oli lenkillä levollisempi ja keskittyneempi.
Nämä muutokset olivat jo itsessään valtavan suuria. Vielä iloisemmaksi tulin, kun tämä levollisempi suhtautuminen alkoi siirtyä myös ihmisohituksiin. Tällä hetkellä kaikki päivittäiset ihmisohitukset sujuvat oikein sivistyneesti, ja tämän ylläpitämiseksi riittää satunnainen palkkanami hyvin sujuneesta ohituksesta. Toki edelleen saan pitää silmät selässänikin ja lyhyellä hihnalla mennään ohi, Kira minun vierelläni kulkien. Ja kaikista erikoisemmista ohituksista (kuten avatun sateenvarjon kanssa polkeva pyöräilijä, rullaluistelijat yms.) saa aina palkkaa. Ohikulkijoista on tullut Kiralle suurimmaksi osaksi siis pelkkää hälinää, jotka kulkevat ohitse ja joihin voi suhtautua välinpitämättömästi.
Entä koirat? Kira reagoi niihinkin nykyään maltillisemmin. Reaktiokynnys on noussut: jos aiemmin 100m päässä oleva koira sai aikaan raivokkaan kohtauksen, nyt samanlainen reaktio tulee vasta 10-20m etäisyydellä. Ensimmäinen lenkillä bongattava koira on pahin ja saa aikaan voimakkaimman reaktion, mutta sen jälkeen muut bongattavat koirat ovat kerta kerralta iisimpi juttu Kiralle. Eräällä lenkillä irrallaan oleva saksanseisoja sai juosta Kiran vierestä 50m etäisyydellä täyttä vauhtia - ja Kira vain katseli ja vinkui vähän.
Nämä ovat huikeita muutoksia, jotka lopulta tapahtuivat vähän niin kuin sattumalta. En ole keksinyt näin suurelle muutokselle mitään muuta syytä kuin sen, että Kiralla on ollut päällä todella pitkällinen stressitila, jonka Kira pystyi viimein 2,5kk maallaolon aikana kunnolla nollaamaan. Kira pääsi "kesälomansa" aikana olemaan juuri sitä, mihin tarkoitukseen hollanninpaimenkoira on alunperin jalostettukin: maatilan yleiskoira. Päivittäinen vapaana pelloilla ja metsässä juokseminen, kuljeskelu eläinten jälkiä haistellen, pihapiirin pitäminen tyhjänä räkättävistä rastaista ja kaikessa maatilan puuhassa tärkeänä avustaminen olivat näköjään se resepti, jolla Kira pystyi palautumaan siksi tolkulliseksi koiraksi, joka se oli ennen tämän kaiken räjähtelyn alkua.
Edelleen saan tehdä toki töitä Kiran reaktiivisuuden kanssa. Liikkeelle lähtö esim. autosta tai ulko-ovesta ovat tilanteita, joissa verenpaineet ja kierrokset nousevat silmänräpäyksessä, jos jotain muuta ylimääräistä jännittävää tapahtuu ympärillä. Yhtäkkiä "tyhjästä" paikalle pelmahtavat ihmiset ja etenkin koirat saavat Kiran helposti kiehumaan. Olemme vielä kaukana siitä, että Kira pystyisi ohittamaan toisen koiran hillitysti ja hallitusti normaalin jalkakäytävän sallimissa ohitusetäisyyksissä. Mutta nyt tämä kaikki tuntuu mahdolliselta. Kun päältä ovat kuoriutuneet kaikki ylimääräiset stressin aiheuttamat kierrostennousut, eikä koira enää rieku ympäriinsä kuin riivattuna, vaan suhtautuu kaikkiin asioihin ylipäätään maltillisemmin, on muutosten aikaansaaminenkin paljon helpompaa. Jo se, että Kiraan saa nykyään paremmin yhteyden ulkona ollessa, on iso askel. Kaikki stressi ja kierroksilla olo aiheuttivat niin paljon "hälinää" Kiran päässä aiemmin, että kaikki käskyt kaikuivat kuuroille korville.
Tämän vuoden alussa asetin tavoitteeksi, että Kiran rähjäongelma on selätetty vuoden loppuun mennessä ja pystymme vuonna 2016 aloittamaan "ihan oikean harrastamisen". Nyt tällä hetkellä tämä tuntuu aivan realistiselta tavoitteelta. Täysillä panostamistahan se vaatii, mutta sehän ei ole ongelma :)
