Koira, joka räjähti

Markkinoilla on hurja määrä erilaisia valmisteita, joita mainostetaan koiria (ja muitakin eläimiä) rauhoittavina tuotteina. Kaikki valmisteet eivät ole lääkkeitä, vaan esimerkiksi ravintolisiä ja luontaistuotteita, joiden (väitetyt) vaikutusmekanismit vaihtelevat. Eläinlääkäri suositteli meillekin näiden kokeilua, kun Kiran räjähtely oli pahimmillaan. Näinpä päädyin testaamaan Serene-UM:ia(*), Adaptilia(*) ja suihkauttipa joku Kiran pantaan Rescue remedyäkin jollakin koirakoulun kurssilla. Markkinointimaailma on aika villi, ja useammankin kuin kerran olen itse pähkäillyt näiden tuotteiden äärellä onko niistä mitään todellista hyötyä ja mihin niiden väitetty vaikutus todella perustuu. Tässä blogisarjassa otankin selvää, mitä tieteellistä näyttöä näiden rauhoittavien valmisteiden tueksi todella on olemassa. Keskityn valmisteisiin jotka eivät ole lääkkeitä ja jotka ovat siten saatavilla ja käytettävissä ilman eläinlääkärin reseptiä.

Ensimmäisenä pääsee käsittelyyn tryptofaani, joka on ainesosana esimerkiksi sellaisissa rauhoittavaksi väitetyissä valmisteissa kuin Serene-UM(*) ja Calmex(*), sekä Royal Caninin Calm- koiran- ja kissanruoissa(*). Esimerkiksi Anders Hallgren suosittelee kirjassaan "Stress, anxiety and aggression in dogs"(*) tryptofaanin antamista stressaantuneille, voimakkaasti traumatisoituneille tai kiihtyneille koirille yhdessä B-ryhmän vitamiinien ja kivennäisaineiden kanssa. Linda P. Case, yksi koiranruokintamaailman guruista, on omassa blogissaan käsitellyt aiemmin tryptofaanin käyttöä rauhoittavana ravintolisänä, joten jos englanti sujuu ja asia kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tutustumaan myös tähän erinomaiseen blogiin. Tässä omassa tekstissäni käytän osittain samoja lähteitä kuin Lindakin, mutta täydennän asiaa myös uudemmalla tutkimustiedolla.

Tryptofaani - mitä se on?
Tryptofaani on yksi välttämättömistä aminohapoista, siis sellainen aminohappo, jota elimistö ei itse pysty valmistamaan ja jota on siis saatava ravinnosta. Tryptofaania on erityisen runsaasti maidossa, hedelmissä, pähkinöissä ja lihassa. Lihoista erityisesti kalkkuna mainitaan usein hyväksi tryptofaanin lähteeksi (tästä lisää myöhemmin...). Tryptofaanin saatavuus rajoittaa tavallisesti proteiinisynteesiä, joten sikäli se on tärkein proteiinisynteesiin osallistuva aminohappo. Tryptofaanista valmistetaan elimistössä mm. B-vitamiini niasiinia (tätä tapahtuu koirilla, mutta ei kissoilla) ja serotoniinia (5-hydroksi-tryptamiini; 5-HT) ja melatoniinia.

Tryptofaanin aineenvaihduntatuotteet, kuva Krishnavedala

Serotoniini ja melatoniini ovat puolestaan aivojen välittäjäaineita, joista ensimmäinen vaikuttaa käytökseen, mielialaan ja kognitioon, ja jälkimmäinen nukkumiseen. Serotoniinilla on muitakin tehtäviä ja sitä esiintyy nisäkkäillä aivojen lisäksi muissakin kudoksissa. Serotoniini osallistuu mm. stressireaktion säätelyyn hillitsemällä HPA-akselin (hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori) toimintaa ja stressihormoni kortisolin eritystä. Pitkittyneessä stressitilassa serotoniinin valmistus kuitenkin hiipuu, jolloin se ei enää pysty hillitsemään ja hallitsemaan HPA-akselin toimintaa. Serotoniinin puute saa rankaisut ja muut epämiellyttävät kokemukset tuntumaan erityisen pahoilta. Aivojen herkkyys negatiivisille, pahoille kokemuksille siis lisääntyy, kun taas positiiviset kokemukset jäävät paitsioon. Siten serotoniinin puute saattaa altistaa sressi- ja masennusherkkyydelle ja ahdistuneisuus- ja pelkotiloille. Lisäksi serotoniinin puute on yhdistetty ihmisillä aggressioon, maanisuuteen ja itsetuhoisuuteen. Ei siis ihme, että aivojen serotoniinipitoisuuden lisääminen ravinnosta saatavan tryptofaanin avulla on herättänyt kiinnostusta myös koirapuolella rauhoittamistarkoituksissa. Mikäs sen kätevämpää, jos raivokkaan koiran voisi "korjata" aminohapponappeja syöttämällä!


Faktat tiskiin, A: elintarvikkeiden tryptofaanipitoisuudet

Elintarvikkeiden tryptofaanipitoisuuksista liikkuu kaikenlaista "jännittävää" tietoa, joka lienee syytä oikaista. Ensinnäkin, kalkkuna ei ole mitenkään poikkeuksellinen tryptofaanin lähde, vaikka varsinkin jenkeissä mainostetaankin kiitospäivän kalkkuna-aterian aiheuttavan poikkeuksellista uneliaisuutta juuri sen sisältämän tryptofaanin vuoksi... Kalkkuna sisältää ihan yhtä paljon tai jopa vähän vähemmän tryptofaania kuin muutkin lihat. Jos nyt tryptofaania alkaa ihan hirveästi tehdä mieli, niin kannattaa ennemmin tankata soijaa, siinä on tryptofaania lihaa paljon runsaammin. Tarkista vaikka Finelin elintarvikekoostumuspankista. Anders Hallgren sortuu koirien stressiä käsittelevässä kirjassaan(*) samaan "kalkkunahuijaukseen". Kalkkunan ohella Hallgren väittää banaanilastujen, (alkoholittoman) oluen ja tumman riisin olevan hyviä tryptofaanin lähteitä ja suosittelee täydentämään stressaantuneen, hermostuneen tai kiihtyneen koiran ruokavaliota näillä ruoilla. No, ainakaan Finelin mukaan nämä eivät kuitenkaan ole kovinpaan hääppöisiä tryptofaanin lähteitä: esim. oluessa tryptofaania 3-6 mg/100g ja tummassa riisissä 96 mg/100g, vs. soijarouheessa 653 mg/100g... Menevät ne faktat sekaisin siis ihan painetussakin kirjallisuudessa, mikä on tosi iso harmi sillä nämä faktat olisivat ihan helposti tarkistettavissa erilaisista elintarvikkeiden koostumustietopankeista, joita on ilmaiseksi saatavilla useampiakin.



Faktat tiskiin, B: aivojen serotoniinipitoisuuksiin vaikuttaminen ravitsemuksen avulla ei ole yksinkertaista

Serotoniini vaikuttaa rauhoittavasti ainoastaan aivoissa. Serotoniini ei kuitenkaan pysty läpäisemään aivo-veriestettä, joka on fyysinen este, joka säätelee erilaisten aineiden pääsyä verenkierrosta aivosoluihin. Jotta aivojen serotoniinipitoisuus voisi siis lisääntyä, sen esiaste tryptofaani täytyy ensin kuljettaa aivoihin, jossa se voidaan sitten muokata kahden entsyymin avulla serotoniiniksi (kts. yllä oleva kuva). Tryptofaani kuitenkin kilpailee muiden aminohappojen (fenyylialaniini, tyrosiini, leusiini, isoleusiini ja valiini) kanssa samoista paikoista aivo-veriesteen kuljetusjärjestelmässä. Joten serotoniinin muodostukseen ei siis vaikuta pelkästään veren tryptofaanipitoisuus, vaan myös tryptofaanin suhde muihin kilpaileviin aminohappohin. Jos fenyylialaniini ja leusiini ovat vieneet kaikki istumapaikat bussissa, kyytiin ei mahdu enää tryptofaania, tyrosiinia, isoleusiinia eikä valiinia.

Ihmisillä tryptofaanin poistaminen ravinnosta vähentää aivojen serotoniinipitoisuutta, mutta tämä aiheuttaa käytös- ja mielialamuutoksia vain niillä henkilöillä, joilla on jo ennestään taustalla mielenterveyshäiriöitä. Tryptofaanin puutteen ja sen aiheuttaman serotoniinin vajauksen ei siis ole havaittu vaikuttavan juuri mitenkään terveisiin koehenkilöihin.

Ruoan valkuaispitoisuuden lisääminen lisää aminohappojen (ja siten myös tryptofaanin) saantia. Tämä kuitenkin harvoin lisää aivojen serotoniinipitoisuutta, sillä samalla muidenkin "samasta aivo-veriesteen bussista" kilpailevien aminohappojen määrä lisääntyy, ja monesti vieläpä suhteessa enemmän kuin tryptofaanin.

Sen sijaan dieetin hiilihydraattipitoisuuden lisääminen saattaa lisätä aivojen serotoniinipitoisuutta, sillä se lisää insuliinin eritystä, joka puolestaan nappaa kiinni muut aminohapot kuin tryptofaanin ja vie mukanaan lihaskudoksiin. Tällöin tryptofaanille jää enemmän paikkoja aivo-veriesteen läpi kulkevassa bussissa ja serotoniinin valmistus voi lisääntyä. Käytännössä tryptofaanin suhde muihin aminohappohin on kuitenkin hiilihydraattipitoisella dieetillä lisääntynyt vain vähän, eikä vaikutus ole riittävä aiheuttaakseen merkittäviä muutoksia aivojen serotoniinin tuotannossa. Positiivisia, joskin aika vähäisiä, vaikutuksia käyttäytymiseen ja mielialaan on kuitenkin raportoitu, mutta jälleen kerran vain niillä potilailla, joilla on taustalla mielenterveyshäiriöitä ja/tai stressiherkkyyttä. Ruokavalion aiheuttamat positiiviset muutokset serotoniinin tuotannossa ovatkin niin vähäisiä, että vaikka ne on onnistuttu todistamaan tarkoin suunnitelluissa kliinisissä kokeissa (joissa voidaan tyyliin rekisteröidä jokainen hiuskarvan liikahduskin), niiden merkityksen ihan todellisessa elämässä ja käytännön terapiatyössä arvellaan olevan aika mitätön.

Faktat tiskiin, C: Entä koirilla tehdyt tutkimukset?

Ihmisillä ja hiirillä/rotilla on tehty paljon serotoniiniin ja tryptofaaniin liittyvää tutkimusta. Sen sijaan koirilla tehtyjä tutkimuksia on vain muutamia. Esittelen näiden tuloksia tässä lyhyesti.

Tutkimus 1: DeNapoli ym. 2000.
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa oli neljä erilaista ruokintaa, joiden vaikutusta verrattiin koirien dominanssiaggressioon, reviiriaggressioon ja hyperaktiivisuuteen. Tutkittavissa ruokinnoissa oli joko A) suuri tai B) pieni valkuaispitoisuus ja ne joko 1) sisälsivät tryptofaaniravintolisän tai 2) eivät sisältäneet. Tryptofaaniravintolisän pitoisuus dieetissä oli 1,45 g/kg. Ruokaa annettiin koirille 2krt/pv niiden elopainon mukaisesti.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 33 kotikoiraa, jotka jaettiin kolmeen eri ryhmään niiden käytösongelmista riippuen (dominanssiaggressioryhmään, reviiriaggressioryhmään tai hyperaktiivisuusryhmään). Kokeen aikana kaikille koirille syötettiin satunnaisessa järjestyksessä kaikkia neljää eri ruokintaa viikon ajan kutakin, eri ruokintojen välillä oli aina 3 päivän tauko. (Eli 1. viikko esim. ruokinnalla A, jonka jälkeen 3 pv tauko, sitten 2. viikko ruokinnalla B jne..) Tutkimuksen tekijät eivät tienneet dieettien koostumuksia.
Tulokset: Dieetit eivät vaikuttaneet plasman tryptofaani- tai serotoniinipitoisuuksiin. Dieetit eivät myöskään vaikuttaneet pelon, hyperaktiivisuuden tai kiihtymyksen voimakkuuteen. Reviiriaggression voimakkuus oli pienempi dieetillä, jossa oli pieni valkuaispitoisuus ja tryptofaanilisä, kuin valkuaispitoisuudeltaan pienellä dieetillä ilman tryptofaanilisää. Dominanssiaggressio oli suurinta dieetillä, jossa oli korkea valkuaispitoisuus ilman tryptofaanilisää. JA NYT TÄRKEÄ OSUUS: nämä tulokset eivät kerro mitään siitä, miten tryptofaani tai dieetin valkuaispitoisuus vaikuttivat koirien käyttäytymiseen.
Ai miksei?
No, aika monestakin syystä:

1. Plasman tryptofaanipitoisuuksissa ei siis tapahtunut mitään muutosta ruokintojen välillä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että juuri muutokset plasman tryptofaanipitoisuuksissa vaikuttaisivat serotoniinin tuotantoon aivoissa ja siten aiheuttaisivat muutoksia käyttäytymisessä. No, kun plasman tryptofaanipitoisuudessa ei tapahtunut muutosta, niin havaittujen käyttäytymismuutosten täytyy johtua ihan jostakin muusta syystä kuin tryptofaanista. Toki tryptofaanin suhde muihin aminohappoihin on silti voinut muuttua plasmassa, mutta kun tuloksia ei raportoitu näiltä osin, jää vain arvailuksi tapahtuiko tätä(kään).
2. Plasman serotoniinipitoisuuksilla (joissa ei siis edes tapahtunut muutosta) ei ole mitään merkitystä aivojen serotoniinin (tätä ei edes mitattu) kannalta, sillä serotoniini ei edelleenkään kulje läpi aivo-veriesteestä.
3. Erilaisia ruokintoja syötettiin koirille vain viikko kerrallaan, mikä kuulostaa näin kotieläintieteilijän korvin todella lyhyeltä ajalta. Koko tutkimusjulkaisussa ei edes ilmoitettu kuinka paljon koirat keskimäärin söivät eri dieettejä, mikä on eläinten ruokintatutkimuksissa ehdoton välttämättömyys numero 1. Olisipa edes kommentoitu söivätkö koirat dieettejä kokonaan vai jättivätkö ne ruokaa (vaikuttaa tryptofaanin saantiin ja koko tulosten tulkintaan), mutta ei... 
4. Hypoteesina siis oli, että matala valkuaispitoisuus yhdessä tryptofaanilisän kanssa vähentäisi muista aminohapoista johtuvaa bussikilpailua aivo-veriesteen läpi, jolloin tällä dieetillä pitäisi hypoteesin mukaisesti olla kaikkein vähiten aggressiota tai hyperaktiivisuutta. Jos katsotaan dominanssiaggressiotuloksia, joissa näkyi edes jonkinlaisia tilastollisia eroja eri ruokintojen välillä,  dominanssiaggressio oli numeerisesti vähäisintä joko dieetillä jossa oli A) matala valkuaispitoisuus ilman tryptofaanilisää tai dieetillä jossa oli B) korkea valkuaispitoisuus ja tryptofaanilisä. Teoreettinen tryptofaanin saanti näillä dieeteillä olisi 10 kg painoisella koiralla ollut 30 mg/pv (dieetti A; pienin tryptofaanin saanti) ja 67 mg/pv (dieetti B; suurin tryptofaanin saanti), joten dominanssiaggression määrä ei todellakaan korreloi tryptofaaniannostuksen kanssa.
5. Kokeen tilastollinen testaus mättää. Okei, nyt menee tutkijan jorinaksi josta harva ymmärtää mitään, mutta menköön: Kokeessa oli ihan pätevä 2*2 faktoriaalinen koeasetelma (2 valkuaisruokinnan tasoa ja 2 tryptofaanilisän tasoa), mutta tilastotestaus on silti tehty parivertailuna (siis tarkoittaa että ruokintaa A on verrattu yksitellen ruokintaan B,C ja D, ruokintaa B yksitellen ruokintaan C ja D ja ruokintaa C ruokintaan D). Tämä on ihan hölmöä kun koeasetelma olisi sallinut tilastovoimaltaan paljon vahvemman (=helpommin tilastollisesti merkitseviä todellisia vaikutuksia) ortogonaalisten kontrastien käytön kautta, jolloin kahta dieettiä jossa on matala valkuaispitoisuus olisi verrattu kahteen dieettiin jossa on korkea valkuaispitoisuus, ja sama tryptofaanilisälle. Lisäksi tässä tilastomallissa olisi voinut saada selville valkuaispitoisuuden ja tryptofaanilisän yhteisvaikutuksen, eli vaikuttiko tryptofaanilisä eri tavalla riippuen siitä oliko pohjalla valkuaispitoisuudeltaan pieni tai suuri dieetti. Tällaisella tilastomallilla tulokset olisivat olleet paitsi tarkemmat, myös helpommin tulkittavat. Mutta kun ei, niin ei... 
6. Koirien käyttäytymistä arvioivat koirien omistajat itse päivittäisellä pisteytyksellä. Joo, dominanssiaggressiivisten koirien ryhmä oli toki pisteytystulostenkin perusteella dominanssiaggressivisempi kuin muut ryhmät. Mutta kun hyperaktiivisten koirien ryhmä ei ollut yhtään hyperaktiivisempi kuin muutkaan tai reviiriaggressiivisten ryhmä ei ollut sen reviiriaggressiivisempi kuin muutkaan, niin pikkuisen pistää mietityttämään tämän pisteytyksen paikkansapitävyyttä. 
7. Kaiken kaikkiaan näiden ongelmakoirien ongelmat kuulostivat pisteytyksen perusteella kohtuullisen vähäisiltä. Esimerkiksi dominanssiaggressiota arvioitiin asteikolla 1-10. Lievin tapaus oli 1, jota kuvattiin seuraavasti: "single episode of mild aggression (growls, lifts lip, or threatens)". 10 oli taas vakavin dominanssiaggression muoto, "bites (breaking skin or bruising), lunges, or chases repeatedly in many circumstances; discipline escalates the aggression". Koko kokeessa korkein dominanssiaggression voimakkuus oli keskimäärin 1,84. Ihmispuolelta tiedetään, että tryptofaanin ja serotoniinin saannin lisääminen vaikuttaa kaikkein tehokkaimmin juuri niillä potilailla, joilla on jo ennestään mielenterveysongelmia. Siispä kysyn vain tässä yhteydessä, että voiko koiran, joka murisee kaksi kertaa päivässä ihmiselle, luetella mielenterveyspotilaaksi? Oliko siis edes realistista olettaa, että tryptofaanilla (JOS sen pitoisuudet plasmassa olisivat ylipäätään lisääntyneet) olisi saatu aikaan jokin käyttäytymisvaste näillä hurrrrrrrjan aggressiivisilla koirilla? Lisäksi, kuinka paljon opitut käyttäytymismallit vaikuttivat koirien käytökseen? Entä osasivatko ihmiset tulkita käytöstä oikein? Dominanssiaggressiolla on nimenä todella negatiivinen alfa-susikaiku..
8. Kokeessa ei millään tavalla (ainakaan ilmoitettu) kontrolloitu koeruokintojen jälkivaikutuksia. Siis sitä, että mistä tiedetään ettei ruokinta A vaikuttanut sitä seuraavan ruokinnan B tuloksiin? Varsinkin, kun ruokintajaksot olivat vain viikon mittaisia ja kun eri ruokintojen välillä oli vain 3 päivää väliä. Tutkimuksessa toki mainitaan, että koirat saivat ruokintoja satunnaisessa järjestyksessä (hyvä sinänsä), mutta seurasiko A-ruokintaa aina B-ruokinta ja C-ruokintaa aina D-ruokinta (ei hyvä), vai saattoiko A-ruokinnan jälkeen tulla mikä tahansa B, C tai D-ruokinnoista (oikein hyvä; ns. täydellisesti satunnaistettu koeasetelma)? Mattimeikäläisille tämä on hiustenhalkomista ja jälleen sitä tutkijan jorinaa, mutta näillä kaikilla seikoilla on todella suuri vaikutus siihen, millaisia tuloksia kokeessa saadaan aikaiseksi.

Tutkimus 2: Bosch ym. 2009
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa verrattiin tryptofaanilisän tai tryptofaanilisän ja juurikasleikkeen, lohiöljyn, soijalesitiinin ja teeuuteen vaikutusta pelokkaisiin/ahdistuneisiin koiriin.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana yhteensä 207 kotikoiraa. Koekäsittelyt olivat A) kontrollidieetti, jonka tryptofaanipitoisuus oli 2,18 g/kg koiranruoan kuiva-ainetta (66 koiraa), B) tryptofaanilisädieetti, jonka tryptofaanipitoisuus oli 2,6-kertainen kontrollidieettiin verrattuna, ja C) tryptofaanilisädieetti, joka oli muutoin sama kuin dieetti B, mutta sen lisäksi koirille annettiin juurikasleikettä, lohiöljyä, soijalesitiiniä ja teeuutetta, joiden ajateltiin vielä tehostavan tryptofaanin rauhoittavaa vaikutusta. Koirat jaettiin eri dieeteille arpomalla. Kokeen kesto oli 8 viikkoa, ja omistajat arvioivat itse koirien käyttäytymistä ennen kokeen alkua ja 4 ja 8 viikkoa kokeen alkamisesta. Lisäksi noin puolet koirista valittiin suorittamaan käyttäytymistesti ennen koetta ja sen jälkeen. Käyttäytymistestiin valittiin käyttäytymispisteiden perusteella kaikkein ahdistuneimmat/pelokkaimmat koirat ja sen yhteydessä määritettiin myös syljen kortisolipitoisuus. Verinäytteet otettiin osalta koirista (15 koiralta kontrolli- ja tryptofaanilisäryhmissä) 8 viikon kuluttua kokeen alkamisesta. Koe oli plasebokontrolloitu kaksoissokkotutkimus, eli tutkimuksen tekijät eivätkä koirien omistajat tienneet mitä ruokaa heidän koiransa kokeen aikana saivat.
Tulokset: Plasman tryptofaanipitoisuus lisääntyi 37 % tryptofaanilisän myötä, lisäksi plasmassa tryptofaanin suhde muihin kilpaileviin aminohappohin lisääntyi 31 %, eli tryptofaanilisällä saatiin aikaiseksi halutunsuuntainen vaikutus plasmassa. Koirien omistajat eivät kuitenkaan havainneet tryptofaanilisän vaikuttavan koirien käytökseen mitenkään. Kaiken kaikkiaan omistajat kyllä raportoivat käyttäytymismuutoksia tapahtuneen ihan kaikilla koeruokinnoilla, myös kontrolliruokinnalla, eli kokeessa oli havaittavissa selvää plasebovaikutusta. Tällöin omistajat kuvittelivat, että koiran käytöksessä oli koeruokinnan myötä tapahtunut jokin muutos, vaikka todellisuudessa kontrolliruokinnassa ei ollut mitään, mikä olisi saanut muutoksen aikaiseksi, tai ainakaan sillä ei ole mitään tekemistä tryptofaanin kanssa. Myöskään juurikasleikkeellä, lohiöljyllä, soijalesitiinillä ja teeuutteella ei havaittu vaikutusta koirien käytökseen. On toki mahdollista, että kokeen tryprofaanilisän annostustaso ei ollut riittävän suuri saamaan aikaiseksi muutoksia käyttäytymisessä. Kokeen tutkijat myös pohtivat sitä, olivatko kokeessa olleet koirat kuitenkaan tarpeeksi pelokkaita/ahdistuneita, jotta ne olisivat hyötyneet tryptofaanista.

Tutkimus 3: Kaulfuss ym. 2009
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa tutkittiin, lisääkö tryptofaanilisä serotoniin tuotantoa ja miten se vaikuttaa sellaisten koirien käytökseen, jotka kärsivät erilaisista stereotyyppisistä käytöksistä.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 29 kotikoiraa, joilla oli stereotyyppisinä käytösoireina hännänjahtaus, koprofagia, jatkuva itsensä nuoleminen, valojen jahtaus tai varjojen tuijotus. Koekäsittelyinä olivat A) kontrollidieetti ja B) dieetti, jolla annettiin tryptofaanilisää 16 mg/kg. Kokeen kesto oli 7 viikkoa ja koeasetelma oli cross-over, joka tarkoittaa sitä, että kokeen alussa toinen ryhmä on tryptofaanidieetillä ja vaihtaa puolivälissä kontrollidieetille, ja toinen koeryhmä taas on päinvastoin. Dieettien vaihtumisen välissä oli viikon mittainen siirtymävaihe, jolloin koirat söivät normaalia ruokaansa. Koirien omistajat pitivät kokeen aikana kirjaa stereotyyppisten käytösten kestosta ja toistuvuudesta. Koe oli plasebokontrolloitu kaksoissokkotutkimus, eli tutkimuksen tekijät ja koiranomistajat eivät tienneet mitä ruokaa koirat tutkimuksen aikana saivat.
Tulokset: Tryptofaanilisä ei vähentänyt stereotyyppisten käytösten kestoa eikä niiden toistuvuuden tiheyttä. Koprofagiasta kärsivien koirien ulosteensyönti väheni kokeen aikana koekäsittelyistä riippumatta, eli muutos tapahtui sekä kontrollidieetillä että tryptofaanidieetillä. Tämän kokeen perusteella tryptofaanilisällä ei voida helpottaa stereotyyppisestä käyttäytymisestä kärsivien koirien oireita. Tämänkin kokeen tutkijat kuitenkin pohtivat tryptofaaniannostustason riittämättömyyttä ja sitä, olisiko tryptofaania tullut syöttää koirille pidempään, tai olisiko kokeessa tutkittujen koirien stereotyyppisen käyttäytymisen tullut olla vieläkin voimakkaampaa jotta olisi nähty jonkinlaisia muutoksia käyttäytymisessä. Tutkijat myös pohtivat sitä, että tryptofaani saattaisi auttaa paremmin pakko-oireisiin häiriöihin kuin stereotyyppiseen käyttäytymiseen.

Tutkimus 4: Anzola ym. 2013
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa tutkittiin kahdella annostustasolla annetun tryptofaanilisän vaikutusta voimakkaasta pelosta/ahdistuksesta kärsiviin tarhakoiriin
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 53 koiratarhassa elävää koiraa, jotka kärsivät voimakkaasta pelosta/ahdistuksesta. Koirat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista ensimmäinen sai tryptofaania annostustasolla 0,6 % ja toinen 1,2 % (elopainosta, ruuasta, mistä? Abstraktissa ei kerrottu..). Kokeen kesto oli 6 viikkoa, josta ensimmäinen oli kontrolliviikko, jonka aikana molempien ryhmien koirat olivat kontrollidieetillä. Loput 5 viikkoa koirat saivat tryptofaanilisää. Dieetin vaikutusta koirien käyttäytymiseen ja ulosteen kortisolipitoisuuteen seurattiin viikottain.
Tulokset: Tryptofaanilisä pienensi ulosteen kortisolipitoisuutta kokeen aikana, mutta abstraktissa ei ilmaista selkeästi tapahtuiko muutos molemmilla tryptofaanitasoilla vai oliko tryptofaanitasojen välillä eroa kortisolipitoisuudessa. Toisaalta mainitaan myös että muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä? Tryptofaaniannostustason havaittiin vaikuttavan koirien sosiaaliseen käyttäytymiseen, mutta tutkimusabstraktissa ei kerrota tarkemmin millaisista eroista tai mistä käyttäytymispiirteistä oli kyse. Ilmeisesti poikkeavien käytösten (stereotyyppinen käyttäytyminen?) määrä väheni, mutta tämänkään kohdalla ei mainita tapahtuiko niin molemmilla tryptofaanitasoilla. Alentuneet ulosteen kortisolipitoisuudet eivät kuitenkaan korreloineet lisääntyneiden käyttäytymispiirteiden kanssa (?). Tästä tutkimuksesta on saatavilla vain epäselvähkösti kirjoitettu englanninkielinen abstrakti joka vaikeuttaa aikalailla tulosten ymmärtämistä, pitkä tutkimusartikkeli on kirjoitettu espanjaksi(?)...

Tutkimus 5: Kato ym. 2012
Tutkimuksen tavoite: Kokeessa tutkittiin tryptofaanin ja α-kasotsepiinin vaikutusta pelokkaiden/ahdistuneiden koirien käyttäytymiseen ja miten nämä ravintolisät vaikuttavat koiran stressivasteeseen eläinlääkärikäynnin yhteydessä.
Tutkimusasetelma: Kokeessa oli mukana 28 pelokkuudesta/ahdistuneisuudesta kärsivää kotikoiraa. Koeasetelma oli cross-over, eli kaikki koirat olivat ensin 8 viikkoa kontrollidieetillä, jonka jälkeen oli viikon siirtymäjakso, ja jonka jälkeen kaikki koirat siirtyivät 8 viikon ajaksi koeruokinnalle. Koeruokintana oli Royal Caninin Calm-koiranruoka(*), jossa on tryptofaania ja α-kasotsepiinia. Koiranomistajat arvioivat koiran käyttäytymistä 7 viikon kuluttua kontrolli- tai koedieetin syömisen aloittamisesta. Samoihin aikoihin koirilta otettiin myös virtsanäyte eläinlääkärikäynnin yhteydessä, virtsanäytteestä määritettiin kortisoli-kreatiniini-suhde, joka kertoo eläimen stressitilasta. Koe oli yksöissokkotutkimus, eli koiranomistajat eivät tienneet mitä ruokaa heidän koiransa söivät.
Tulokset: Koeruokinnalla koiranomistajat arvioivat koiran pelokkuus/ahdistuneisuustason olevan 1 pisteen verran pienempi kuin kontrolliruokinnalla (arviointiasteikko 0-5). Eläinlääkärikäynti lisäsi virtsan kortisoli-kreatiniini-suhdetta molemmilla ruokinnoilla, mutta kontrolliruokinnalla kortisoli-kreatiniini-suhde oli koeruokintaa korkeampi. Tutkimustulosten perusteella tryptofaania ja α-kasotsepiinia sisältävä dieetti siis saattoi helpottaa koirien pelko-oireilua, mutta ei ole selvää johtuiko vaikutus tryptofaanista, α-kasotsepiinista, vai molemmista. Koeruokinnalla tryptofaanin suhde kilpaileviin aminohappohin oli vain vähän suurempi, joten se tuskin selittää tutkimuksen tuloksia. Plasebovaikutuksen mahdollisuutta koiranomistajien käyttäytymisarvioihin ei myöskään voi sulkea pois, sillä tutkimuksessa kaikki koirat söivät samoja ruokia samassa järjestyksessä. Plasebovaikutuksen poissulkemiseksi koirat olisi tullut jakaa kahteen ryhmään, ja niiden olisi tullut syödä kontrolli- ja koedieettejä keskenään eri järjestyksessä.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Tryptofaani voi teorian mukaan lisätä serotoniinin tuotantoa aivoissa. Vaikka ihmis- ja hiiri/rottatutkimukset antavat viitteitä siitä, että ravintoperäisellä tryptofaanilla voitaisiin mahdollisesti vaikuttaa jonkin verran mielialaan tai käyttäytymiseen, serotoniintuotantoon vaikuttavia tekijöitä ei kaikkia ihan kunnolla ymmärretä. Koirilla tehdyissä tutkimuksissa tryptofaanilisän vaikutukset käyttäytymiseen, plasman tryptofaanitasoihin ja stressihormoneihin ovat olleet erittäin vaihtelevia. On mahdollista, että tryptofaanin annostaso ei ole ollut riittävän suuri ja että tryptofaani tehoaisi vain voimakkaasti stressaantuneisiin/pelokkaisiin/kiihtyneisiin eläimiin. Nykyisen tutkimustiedon perusteella ei voi varmuudella sanoa, onko tryptofaanista hyötyä vai ei. Perusteellisimmat plasebokontrolloidut kaksoissokkotutkimukset pelkällä tryptofaanilla indikoivat, että tryptofaanista ei olisi hyötyä. Toisaalta on yksittäisiä, huonommin raportoituja/tehtyjä tutkimuksia, jotka väittävät päinvastaista. Yhdessä α-kasotsepiinin kanssa tryptofaani saattoi helpottaa koirien pelko-oireilua, mutta tässäkin tapauksessa on epäselvää kumpi vaikuttavista aineista sai aikaan rauhoittavan vaikutuksen. Lisätutkimuksia siis todella tarvitaan. Yhtäkaikki, aminohapponappi ei ole ratkaisu koiran (tai muiden eläinten) käytösongelmiin, edelleen kaikkein varmin konsti on katsoa itse peiliin ja aloittaa koirankoulutus.



PS. Tämä kirjoitussarja saanee jatkoa tulevaisuudessa, minkä rauhoittavan valmisteen vaikutusmekanismeista ja todistetuista vaikutuksista haluaisit lukea lisää?

Tekstin sisältämät kaupalliset linkit on ilmoitettu (*)-merkinnällä.

Lähteet:

• Anzola, B., Ibánez, M., Morillas, S., Benedetti, R., Pérez, J. & Farías, D. 2013. The use of tryptophan in shelter dogs to treat stress-related anxiety disorders. Abstrakti. Revista Cientifica de la Facultad de Ciencias Veterinarias de la Universidad del Zulia 23:26-32. Luettu 11.1.2017 www.scopus.com
• Azmitia, E.C. 2012. Serotonin. Teoksessa: Encyclopedia of life sciences. JohnWiley & Sons, Ltd, Chichester, UK.
• Bosch, G., Beerda, B., Beynen, A.C., van der Borg, J.A.M., van der Poel, A.F.B. & Hendriks, W.H. 2009. Dietary tryptophan supplementation in privately owned mildly anxious dogs. Applied animal behaviour science 121: 197-205.
• Case, L.P., Daristole, L., Hayek, M.G. & Foess Raasch, M. 2011. Canine and feline nutrition: a resource for companion animal professionals, 3. painos. Mosby Elsevier, Missouri, USA. 562s.
• Cools, R., Roberts, A.C. & Robbins, T.R. 2007. Serotoninergic regulation of emotional and behavioural control processes. Trends in cognitive sciences 12(1): 31-40.
• DeNapoli, J.S., Dodman, N.H., Shuster, L., Rand, W.M. & Gross, K.L. 2000. Effect of dietary protein content and tryptophan supplementation on dominance aggression, territorial aggression, and hyperactivity in dogs. Journal of the American veterinary medical association 4: 504-508
• Kato, M., Miyaji, K., Ohtani, N. & Ohta, M. 2012. Effects of prescription diet on dealing with stressful situations and performance of anxiety-related behaviors in privately owned anxious dogs. Journal of veterinary behavior: Clinical applications and research 7:21-26.
• Kaulfuss, P., Hintze, S. & Würber, H. 2009. The effect of tryptophan as dietary supplementation on dogs with abnormal-repetitive behaviours. Abstrakti. Journal of veterinary behaviour 4:97.
• Markus, C.R. 2008. Dietary amino acids and brain serotonin function; Implications for stress-related affective changes. Neuromolecular Medicine 10:247-258.

Aina vuoden lähestyessä loppuaan herää hinku suunnitella seuraavan vuoden kujeita. Näin nytkin. Pitkään Kirasta erossa oleminen ja treenaamattomuus lisää entisestään intoa päästä taas tositoimiin...

Olen hiljattain ollut yhteydessä Jirka Vierimaahan ja kysellyt häneltä pääkaupunkiseudulla järjestettävistä impulssi/ohitus/ongelmakoirakursseista - joita ei ole lähiaikoina tulossa. Olisi kuitenkin mahdollista järjestää valmennusryhmätyyppisesti koulutusta "omalle porukalle", siis koiraihmisille jotka painivat samantyyppisten ongelmien kanssa. Toistaiseksi tämä valmennusryhmäajatus elää vain omassa päässäni, mitään ei ole Jirkan kanssa sovittu, eikä minulla ole treenikavereitakaan tällaiseen ryhmään. Todennäköisesti valmennusryhmän sisältö kattaisi jotakuinkin samantyyppistä sisältöä kuin on Jirkan Impulssi- ja Hihna&ohitus-kursseilla tarjolla, sisältöä voineen kuitenkin räätälöidä aika paljonkin osallistujien mukaan.
Nyt kysymys kuuluukin muille rähjäkoirien omistajille:
Kiinnostaisiko sinua tulla mukaan?

Käytännön toteutus: 
Koulutusta valmennusryhmässä olisi 5x5h, eli 5 koulutuspäivää noin kuukauden välein. Koulutuksen hinta olisi 325 €/hlö sisältäen käytännön harjoittelun, matkakulut ja ALV 24%, lisäksi harjoitusten välisenä aikana olisi käytössä keskustelufoorumi verkkopalvelu DOLOssa. DOLOn jäsenblogista löytyy myös muutamia kymmeniä koulutusta tukevia blogitekstejä ja artikkeleita. Valmennusryhmä sijoittuisi johonkin päin pääkaupunkiseutua, mutta sijainnista tai ajankohdasta ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa. Näin aluksi kartoitan vasta muita asiasta kiinnostuneita. Valmennusryhmistä voit lukea lisää TÄÄLTÄ. (Huom! Linkissä on mainittu valmennusryhmän kestoksi 7x1,5h ja hinnaksi 150€/hlö, tässä blogitekstissä mainittu valmennusryhmän kesto ja hinta on saatu suoraan Jirkalta itseltään joten ne ovat luultavasti oikeampaa tietoa.)

Miksi juuri Jirka?
Jirkaan olen ollut jo aikaisemmin yhteydessä kun tuskasteluni Kiran räjähtelyn kanssa pahimmillaan ja tuntui, ettei etenemistä Kiran kanssa tapahdu lainkaan vaikka kuinka yrittää. Jirkalta sain tällöin hyviä neuvoja. Näiden neuvojen avulla omassa päässäni avautui jokin solmu Kiran treenaamisen suhteen ja olen sittemmin alkanut ajatella Kiran räjähtelyongelmaa ihan erilaisesta näkövinkkelistä kuin aiemmin. [Tämän tuskastelun hedelmistä ja Jirkan kanssa viestittelyn tuottamista ideoista voit lukea aiemmasta postauksestani] Jirkan kirjallisten vinkkien avulla pääsin alkuun, mutta silti tunnen tarvitsevani apua 'ihan kädestä pitäen' ja kaipaan todella selkäni taakse tarkkasilmäistä haukkaa vahtimaan omia hölmöyksiäni joilla tajuamattani pahennan itse Kiran kilareita. Lisäksi pitkäkestoinen treenaaminen samalla porukalla on muutenkin todella hedelmällistä ja ryhmäkuri saa ainakin itseni pinnistelemään treenaamisen eteen vielä enemmän kuin normiarjessa.

Koulutuksen hinta on suolainen, on myönnettävä että se vaikeuttaa ainakin omaa päätöksentekoani merkittävästi. Toisaalta uskon myös että treeni Jirkan ohjauksessa olisi jokaikisen euron arvoista.

Jos siis kiinnostuit, niin kommentoi tätä postausta kertoen vähän itsestäsi ja koirastasi. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi...

Päivitys 8.1.2017: Treeniryhmäporukassa on edelleen tilaa muutamalle koirakolle. Rohkeasti siis vain yhteyttä jos kiinnostaa!

Blogissa on ollut hiljaista jo tovin. Kirjoittaminen ja kuulumisten päivittäminen tähän blogiin on ollut mielessä lähes viikoittain, mutta joka kerta on tuntunut helpoimmalta jättää kirjoittaminen sikseen. Kiitos kuitenkin kaikille niille, jotka ovat kommentoineet blogiini ja lähettäneet minulle sähköpostia tämän horroksen aikana. Kaikki ne olen lukenut suurella ilolla ja ihmetyksellä kuinka monia kiinnostaa meikäläisten kuulumiset, vaikka kovin harvaan viestiin olenkin saanut aikaiseksi kirjoittaa vastauksen...

Ei minulla oikeastaan ole mitään erikoista päivitettävää koira-asioiden osalta viimeisen vuoden ajalta. Kiran kanssa käytiin vuosi sitten luustokuvauksissa ja selästä löytyi LTV3-löydös. Muut luustotulokset olivat onneksi priimaa lonkkien ollessa A/A ja kyynärpäiden 0/0. LTV3 altistaa toispuoleiselle nivelrikolle lonkissa ja lisää riskiä cauda equina syndroomalle, joten aloitin Kiralla samantien nivelravinteiden syöttämisen vaikka mitään vaivoja tuosta LT3-löydöksestä Kiralle ei ole vielä aiheutunut, eikä toivottavasti ikinä tulekaan. Peukut pystyyn siis sen suhteen.

Keväällä osallistuimme nosework-kurssille, jota kyllä jännitin etukäteen aikalailla että miten Kiran kanssa siellä pärjäämme. Kurssi meni kuitenkin ihan hienosti huomioiden sen, että samassa pienessä tilassa oli yhtäaikaa kolme muutakin koiraa sermien takana tekemässä nenätöitä. Kira syttyi hajutöihin upeasti ja vähän harmittaakin, että tämän kurssin jälkeen ei ole ollut paukkuja panostaa täysillä näihin hajuhommiin. Kurssi vahvisti myös sen, että säännöllinen koirahäiriössä toimiminen tekee todella hyvää Kiralle. Kun muiden koirien ympärillä pyörimisestä tulee arkipäivää, ne eivät aiheuta enää niin räiskyviä reaktioitakaan. Vetojuoksu kuului vakiharrastuksiimme ja tasaisella vauhdilla juokseminen edelleen on silkkaa terapiaa Kiralle.

Oikeastaan koko viimeisen vuoden opit Kiran suhteen voi tiivistää siihen, että tiedän nyt suunnilleen miten Kiran kanssa tulee toimia vaikeissa tilanteissa ja millainen treeni/liikunta tekee Kiran päälle hyvää. Vapaana liikkuvan Kiran katselu on ollut hyvin opettavaista ja kertoo hyvin paljon Kiran luonteesta ja sitä kautta myös räjähtelyn syistä. Kun Kira saa liikkua vapaana, se lähtee liikkeelle aina täyttä kiitolaukkaa kuin tykin suusta ammuttuna ja Kiran normaali liikuntavauhti on ylipäätään tosi nopea, siis aina vähintään nopeaa ravia tai laukkaa. Vauhti hidastuu kävelyyn tai pysähtyy kokonaan vain tarpeiden teon ajaksi tai siksi aikaa kun tutkinnassa on joku erityisen mielenkiintoinen haju. Kira ylipäätään liikkuu vapaana ollessaan tosi pitkälti hajujen liikuttamana. Kira kyllä seurailee tällöikin löyhästi minun liikkeitäni eikä kovinkaan usein irtaudu 40m kauemmaksi, ja jos vaihdan yhtäkkiä suuntaa, Kira kyllä tulee perästä. Mutta kintereilläni se ei liiku vaan kulkee lähistölläni omia polkujaan hajujen perässä. Kun luonnostaan vauhdikkaasti liikkuvan ja hajuvanoja seurailevan Kiran liikettä sitten rajoitetaan hihnalla ja hihnan päätä pitelevällä hidasliikkeisellä ihmisellä, onko ihme että hidas eteneminen lisää Kiran turhautumista? Tätä kuvastaa mielestäni hyvin se, että liikkeelle lähtemisen hetket (kotoa lenkille lähteminen, autosta poistuminen, ovesta kulkeminen jne) ovat niitä hetkiä, jolloin Kira on räjähdysherkimmillään. Kira olisi halunnut olla jo juoksujalkaa puolimatkassa kun minä vasta suunnittelen ensimmäisen kävelyaskeleen ottamista. Ei siis oikeastaan ihme, että vetojuoksu ja hajutyöskentely tekevät niin hyvää Kiralle, sillä niiden kautta se pääsee toteuttamaan itselleen todella tärkeää toimintamallia: juoksemista ja haistelua.



Koko viimeisen vuoden ajan itsestäni on tuntunut, että olen saanut päättää koiraharrastusta koskevat lauseet mutta-konjunktioon. "Voisihan sitä, mutta..". Tätä on horros. Sitä, että kaikki kunnianhimo kuluu väitöskirjan tekoon ja lopun energian on syönyt alitajunnassa kytevä pelko ja ahdistus. Ja sitten tästä kaikesta vielä kokee syyllisyyttä ja häpeää, kun pitäisi, mutta... Sain noin vuosi sitten tietää sairastavani erästä perinnöllistä tautia ja olin nyt syksyllä sen vuoksi isossa ennaltaehkäisevässä leikkauksessa. Nyt 1,5 kk sairaslomalla oltuani vasta tajuan, miten tämä horros on imenyt mehut minusta ja miten paljon se onkin näkynyt kaikessa, etenkin juuri Kiran kanssa harrastamisessa (tai harrastamattomuudessa...). Kirasta on tällä välin tullut täysi maalaiskoira perheeni hoidossa, minusta kun ei vielä ole Kirasta huolehtimaan ja lenkittämään.



Horros ei ole vielä kokonaan ohi, mutta vielä kömmin kuopastani ylös ja suuntaan innokkaana eteenpäin :)

Siltä varalta että en saa aikaiseksi päivittää blogiani enää tämän vuoden puolella, toivotan lukijoilleni hyvää joulun odotusta!

Onpa hieno fiilis! :)
Oikeat palaset alkaa viimein löytyä ja Kiran kanssa homma kulkea ihan oikeaan suuntaan!

Pimeä tie ja Kira <3

Vetojuoksu ja LAT lentopalkkauksella - siinäpä ne taikatemput, jotka ovat alkaneet viedä Kiran kanssa hommaa vauhdilla eteenpäin.

Vetojuoksua olemme harrastaneet nyt pari viikkoa ja Kira alkaa selvästi päästä asiasta jyvälle. Vetoon on tullut parin viimeisen lenkin aikana hurjasti lisää tasaisuutta ja Kira on juostessa jo paljon keskittyneemmän oloinen. Tasaisella ravilla pitkäkestoisesti juokseminen rauhoittaa Kiraa ihan silminnähden ja vähentää sen reaktiivisuutta - juuri niin kuin Jirka Vierimaa arvelikin.

Jopa minä lähden nykyään intoa puhkuen ja mielissäni lenkille, on tainnut siis juoksuflow koukuttaa sekä emännän että koiran!

Tänäiltana olimme tulossa juoksulenkiltä kotiin päin, kun vastaan tuli haukkuva pikkukoira. Ja arvatkaapa mitä! Kiran kanssa päästiin 30m etäisyydellä ohi ilman räjähdystä! :) Kiran hengitys toki alkoi kiihtyä ja karvat nousivat pystyyn, mutta lentopalkatun LAT:n avulla homma pysyi hallinnassa ja päästiin ohitse ilman tilanteen eskaloitumista. Ainiin, ja samanaikaisesti meidän takana käveli toinen koirakko 50m etäisyydellä, joten tilanne oli senkin puolesta aika haastava Kiralle. Mutta selvittiin - olen niin iloinen!

Fiilis on nyt osapuilleen tämä:

Niin ja mikä VEJULAT? Eiköhän sen lyhenteen merkitys selviä tämän tekstin sisällöstä :)

Myönnetään, minä rakastan kirjoja ja kirjastoja. Eipä olekaan ihme, että kotoani kirjoja löytyy vino pino ja Kiran myötä on tullut opiskeltua useampikin opus, joka käsittelee koirankoulutusta etenkin haastavampien koirien näkökulmasta. Tässä kirja-arvostelussa esittelyssä on yksi uusimmista tuttavuuksistani, Jackie Ferrierin The dog aggression system every dog owner needs(*).

Kiran mielestä kirjan valokuvaussessiossa oli kyse kohdennustempusta.. Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

"Aukeaisiko namihana, jos makaan kirjan päällä ja katson kieroon?!" Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kirjan nimi lupaa paljon. Nimestä tulee itselleni ensimmäisenä mieleen kliseiset elämäntaito-oppaat, jotka lupaavat kuun taivaalta, täydellisen elämän ja puolitoista valtakuntaa. Kirjan takakansiteksti ei yhtään lieventänyt ensivaikutelmaani.

Takakansi. Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Onneksi päädyin kirjan kotisivuille hankkimaan kirjasta enemmän tietoa, sillä muutoin tämä opus olisi saattanut ehkä itseltäni jäädä hankkimatta.

Kirjan sisältö

The dog aggression system every owner needs(*) on massiivinen teos. Kirjan 394 sivua ja Internetissä olevat lisämateriaalit kuulostavat paljolta verrattuna moniin muihin lukemiini "rähjäkoiraopuksiin". Kirjassa lähestytään koirien aggressiivisuutta hyvin laaja-alaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Paljon monipuolisemmin kuin monissa muissa "rähjäkoiraopuksissa", jotka keskittyvät pääasiassa varsinaiseen koulutukseen.

Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kirja rakentuu koulutusohjelman ympärille. Koulutusohjelma koostuu viidestä eri osasta, jotka ovat vapaasti suomennettuna stressin vähentäminen, koira-ihmissuhteen parantaminen, virikkeistäminen, peruskäytösten kouluttaminen ja kohdennettu käytöksen muokkaaminen. Koulutusohjelman toteutuksen perusedellytyksenä on aggressiivisen käyttäytymisen ehkäisy ja arkielämän hallinta, jotka täytyvät olla ensin kunnossa ennen siirtymistä varsinaiseen koulutusohjelmaan.

Kirjan koutusohjelman rakenne ja apulaiskuvaajan kirsu.. Tykkään tosi paljon näin selkeästä koulutuksen jäsentelystä! Kuvat kirjasta julkaistu julkaisijan luvalla.

Kirjassa esitellään ensimmäisenä välttämättömin, eli koulutusohjelman sisältö, jonka avulla lukija voi lähteä työstämään koiran käytösongelmaa ilman että on tarvetta lukea lävitse koko massiivinen opus. Kirjan toisessa osioissa avataan koulutusohjelman taustalla olevaa filosofiaa ja perustellaan tieteen keinoin miksi juuri tällainen lähestymistapa on kirjoittajan mielestä välttämätön. Kolmas osio sisältää yksityiskohtaisempaa tietoa kouluttajan valinnasta, kommentteja tavallisimpiin myytteihin joita liittyy aggressiivisen koiran koulutukseen, lisätyökaluja ja ongelmanratkaisuosion.

 

Oma arvio kirjasta

Massiivisuudestaan huolimatta kirja on helppolukuinen ja teksti on erittäin soljuvaa ja jopa koukuttavaa. Istuin monena iltana nenä kiinni tässä kirjassa paljon myöhempään kuin olisi pitänyt ehtiäkseni nukkumaan kunnon yöunet. En vain malttanut laskea sitä käsistäni.

Kirjan ehdottomasti parhaiksi ansioiksi on luettava se, että se on ensimmäinen lukemani "rähjäkoiraopus", jossa todetaan hyvin selväsanaisesti stressin poiston ja räjähdyksiä aiheuttavien kohtaamisten välttämisen olevan välttämätöntä koiran käyttäytymisen muuttamisessa. Iso osa kirjasta on omistettu tälle asialle. Kirjan toisessa osiossa annetaan lisäksi hyvin kattavat perustelut sille, miksi arkielämän hallinta, stressin vähentäminen ja räjähdyksien välttäminen ovat niin tärkeitä aggressiivisen koiran kanssa eläessä. Lukiessani näitä asioita käsitteleviä kappaleita mieleni teki toistuvati nyökytellä ja hihkua "Kyllä! Juuri näin!". Kiran "käytösterapiassa" räjähdysten välttäminen oli yksi tärkeimmistä ja ensimmäisistä oivalluksista, joiden kautta viimein pääsimme onnistumisten polulle. Monissa muissa lukemissani rähjäkoirakirjoissa stressin poistoa ei käsitellä joko ollenkaan tai se on mainittu kuin ohimennen. Tässä Jackie Ferrierin kirjassa stressin poisto saa viimein niin tärkeän ja mittavan roolin kuin on mielestäni ollut tarpeen ainakin Kiran koulutuksen kanssa. Kirja sai minut vakuuttuneeksi siitä, että minun tulee vielä entistäkin tarkemmin ehkäistä niiden tilanteiden syntyminen, jossa Kira pääsee räjähtämään toiselle koiralle.

Toinen mainitsemisen arvoinen seikka, joka monissa muissa rähjäkoirakirjoissa on unohdettu kokonaan, on omistajan tuntemusten käsittely ja ymmärrys. Aggressiivisen koiran kanssa eläminen on raskasta, ja vaikka Kira ei oikeastaan aggressiivinen olekaan, niin tunsin silti oloni huojentuneeksi saadessani kirjan kirjoittajalta ymmärrystä omille negatiivisille tuntemuksilleni. Viimeinkin kirja, joka neuvoo, miten suhtautua omiin huonommuuden tunteisiin, jotka aiheutuvat koiran "epänormaalista" käytöksestä, ja antaa vinkkejä, miten omaa fiilistä voi kohentaa.

Kirjan heikkous on se, että vaikka kirjassa tarkastellaan hyvinkin perusteellisesti arkielämän hallintaa ja stressin vähentämistä, varsinaista koulutusta tarkastellaan lähinnä vain idean tasolla. Internetissä olevat lisämateriaalit sisältävät 30-sivuisen koulutusoppaan, jossa selostetaan yksityiskohtaisesti naksutinkoulutuksen idea ja joidenkin peruskäytösten koulutus. Nopealla selailulla koulutusopas ei kuitenkaan sisällä mitään kovin ainutlaatuisia koulutusideoita tai koulutettavia käytöksiä.

Kenelle suosittelisin tätä kirjaa?

The dog aggression system every dog owner needs(*) on kirja, jonka toivoisin olleen kirjahyllyssäni silloin, kun Kiran rähjäongelmat ensimmäisen kerran puhkesivat. Jos etsit puhtaasti koulutuskirjaa, tämä opus ei kuitenkaan ole sinua varten. Jos sen sijaan etsit kirjaa, joka antaa neuvoja ja tukea, miten elää aggressiivisen ja reaktiivisen koiran kanssa, voin lämpimästi suositella tätä opusta. Kirja sopiikin erinomaisesti täydentämään muita, enemmän ongelmakoiran koulutukseen keskittyviä kirjoja, joissa arkielämän hallinta, stressin poisto ja aggressiivisen koiran omistajan tunne-elämän käsittely jäävät vähemmälle huomiolle tai puuttuvat kokonaan.

Arvosana: 8 ½

Edellisessä postauksessa esittelemäni koulutussuunnitelman luonnos on viimein muotoutunut viimeistellymmäksi versioksi. Suunnitelma toki vielä ajan ja oppimisen myötä hioutuu, mutta mielestäni kaikki "suuret linjat" ovat nyt kohdillaan.

Koulutussuunnitelmaan on tullut uutena osiona kiihtymyksen purkaminen, jonka päätin lisätä suunnitelmaan viestiteltyäni sähköpostitse Jirka Vierimaan kanssa. Jirkaan otin alunperin yhteyttä kysyäkseni hänen järjestämistään kursseista pääkaupunkiseudulla. Niitä ei valitettavasti ollut juuri nyt tarjolla, mutta sen sijaan saimmekin aika liudan treenivinkkejä ja ideoita kirjallisessa muodossa.

Tiivistetysti ilmaistuna Jirkan ajatus oli se, että kiihkeästä ja hektisestä hötkyilijästä ei saa lupsakkaa ja lokoisaa taivaanrannanmaalaria millään. Koira kuin koira voidaan toki opettaa makaamaan hiljaa paikallaan rennossa asennossa, mutta Jirkan mukaan se ei kuitenkaan poista tai vähennä hötkyilijän tarvetta hötkyillä, kun koira on temperamentiltaan impulsiivinen ja kiihkeä. Pelkästään rauhoittumista ja zen-mielialaa tavoitellen kiihtyvyys voi siis jäädä ikuisuusprojektiksi.

Jirka myös arveli, että Kiran kanssa ongelmana on ns. negatiivisen vahvistumisen kierre, josta Kira on riippuvainen. Suora lainaus Jirkan minulle kirjoittamasta sähköpostiviestistä:

"Eli kiihtyessään koiralle suorin ja nopein, toiminnallinen ja sensorisesti helpottavin tapa purkaa kiihtymystä on pistää jalat liikkeelle ja avata ääntään. Kun käytetään ruokapalkkaa ja opetetaan rauhallista käyttäytymistä, koulutetaan ongelmaan nähden yhteensopimatonta käyttäytymistä, mutta myös yhteensopimattomin vahvistein (ruoka vs. toiminta, positiivinen vs. negatiivinen) - hyvinvointitekijöiden tasolla voidaan pelkistää, että syöminen ei poista liikunnan tarvetta ja sosiaalisen toiminnan tarve täyttyy vain sosiaalisen kanssakäymisen kautta. Taustalla rakentuu motivaatio, joka saattaa olla tavoitteisiisi nähden hieman ristiriitainen, kun koiralla on jatkuvasti niin voimakas taipumus tehdä kiireisen holskun hommia."

Toisin sanoen, raivokilarit nostavat Kiran stressitasoa ja stressaantuneena Kira räjähtää entistä helpommin, mutta toisaalta raivokilarit ovat Kiralle se kaikkein suorin ja helpottavin tapa purkaa sen päässä kihiseviä höyrypaineita.

Tässä kohtaa minun päässäni syttyi vesitornin kokoinen hehkulamppu.

Olin aiemmin yrittänyt "kulkea oikoreittiä" opettamalla Kiralle rauhoittavia käytöksiä ilman, että olin antanut koiralle mahdollisuuden purkaa paineita, jotka olivat raivokilareiden syynä alunperinkin. Tarkoittaessani hyvää olin siis itse asiassa vain pahentanut tilannetta. En ollut ymmärtänyt sitä, että kun koira on temperamentiltaan impulsiivinen, impulsiivinen käyttäytyminen "tulee koirasta ulos" joka tapauksessa, halusin sitä tai en.

Paras konsti ongelmavyyhdin ratkaisemiseksi on Jirkan mukaan ottaa koiran impulsiivisuus ja kiihkeys hyötykäyttöön ja osaksi koiran hyvinvoinnin ylläpitoa. Siis tarjota koiralle keinoja, joissa se voi luvan kanssa purkaa höyryjä päästään, ja palkita koiraa toiminnalla ja "äksönillä" namien sijaan. Kun kiihkeälle koiralle tarjotaan mahdollisuus toteuttaa luonnollista käyttäytymistarvettaan olla kiihkeä, se myös pystyy olemaan rauhallinen silloin kun kiihtyminen ei ole sallittua.

Olemmekin nyt viikon verran Kiran kanssa harrastaneet vetojuoksua, joka Jirkan mukaan purkaa höyrypaineita hyvin pehmellä ja varmalla tavalla, kun juoksutreeni tehdään pitkäkestoisesti tasaisella ravitahdilla. Olemme käyneet vetojuoksemassa lähes päivittäin oman kuntoni rajoissa, joka tällä hetkellä tarkoittaa noin 3-4 kilometrin vauhdikkaita juoksulenkkejä. En ole ikinä itse erityisemmin saanut nautintoa juoksemisesta, mutta kun Kira silminnähden rauhoittuu vetojuoksusta, oma juoksumotivaationikin saa aivan uutta pontta. Suunnitelmissa on myös ottaa varastossa nököttävä dobo-pallo taas aktiivikäyttöön kuntoiluvälineenä. Ja ilmoittauduimmepa tammikuun puolivälissä alkavalle nosework-kurssillekin!

Lopulta tästä koulutussuunnitelmasta siis tuli paljon muutakin kuin pelkkää "koulutusta". Mutta mikäpä siinä, kun minun kuntoni kohoaa samalla kun koiran räjähtely vähenee, niin kaikki voittavat. Ehkä tämä koulutussuunnitelma onkin enemmän jonkinlainen elämänhallintastrategia tämän kiihkeän KilariKirani kanssa :)

Tällä hetkellä oloni on hyvin toiveikas. Olisivatko avaimet helpompaan arkeen nyt kasassa?

Koulutussuunnitelma vol. 2.

Olen viime viikkoina käyttänyt paljon aikaa (tai ainakin enemmän kuin normaalisti) siihen, että olen kahlannut läpi hyllyssäni olevia koulutuskirjoja, haravoinut nettilähteitä ja muistellut erilaisilla kursseilla oppimiani asioita. Työn alla on nimittäin ollut koulutussuunnitelman muotoileminen. Koulutussuunnitelman tavoitteena on opettaa Kiralle mielenhallintaa ja vaihtoehtoisia käyttäytymistapoja tilanteissa, joissa sillä meinaa kiehua yli. Lisäksi pohjatyönä tarvitaan aika liuta motivaatiota, intoa ja keskittymiskykyä lisääviä harjoituksia. Päämääränä on saada tilanne Kiran kanssa siihen pisteeseen, että tavoitteellinen ja aktiivinen harrastuslajien treenaaminen on mahdollista.

Alla on nähtävillä alustava luonnos koulutussuunnitelmasta. Suunnitelmassa on mukana vielä paljon kysymysmerkkejä, joten se on todellakin vasta alustava, ja luonnos. Osa taidoista Kiralla on jo hanskassa, osa on ihan uusia juttuja. Kaikkien listattujen käytösten kanssa saadaan kuitenkin tehdä vielä töitä.

Nyt kysyisinkin teiltä, blogini lukijat: Onko koulutussuunnitelmassani mukana kaikki tarpeelliset palikat? Olenko unohtanut jotain? Muuttaisitko jotain? Lisäisitkö jotain? Tiedätkö jonkun hyvän harjoituksen, joka on toiminut omalla koirallasi?
Ehdotuksia saa antaa koskien kaikkia kategorioita. Erityisesti kuitenkin kaipaisin vinkkejä "Huomio & Motivaatio" ja "Impulssikontrolli"-kategorioihin, sillä näihin en ole ehtinyt perehtyä yhtä hyvin kuin muihin.

Huom! Jos alla oleva koulutussuunnitelmataulukko ei näy kunnolla (esim. mobiililaitteilla), saat saman taulukon auki pdf-tiedostona KLIKKAAMALLA TÄSTÄ.

HUOMIO & MOTIVAATIO	Innon ja keskittymiskyvyn lisääminen:  ”Give me a break” – Leslie McDevitt-Control unleashed Harjoituksia Jane Killionin When pigs fly –kirjasta?
PERUSTAIDOT	Kohdentaminen: Käsikosketus: Kira koskee kuonollaan käteen Kohdentaminen koko vartalolla: Kira menee makaamaan jollekin alustalle (Tuskin tarvitsee opettaa erikseen, vaan Kira oppii suoraan petiinmeno-käskyn kautta) Kohdentaminen lavalla?: Kira asettaa lapansa jotakin kohdetta vasten Rauhassa katsominen: ”Look at that!” – Leslie McDevitt-Control unleashed
RAUHOITTUMINEN	Rauhoittumismakuu: Noora Tihtonen- Koira- ja kissakoulu Heiluva häntä; Leslie McDevitt-Control unleashed; Laura VanArendonk Baugh-Fired up, frantic and freaked out;  ”Käy siihen!”: Kira asettuu maahan rennosti makaamaan, mielellään jalat toiselle sivulle retkottaen. Asettuu makuulle niille sijoilleen.  ”Petiin!”: Kira menee ’petiin’ (joko oikea peti tai jokin maassa oleva kangasalusta) rennosti makaamaan. Kohdennustemppu alustalle, menee makaamaan osoitetulle alustalle. Biopalautteet: Karen Overall-Manual of clinical behavioral medicine for dogs and cat Hengittäminen: Kira katsoo minua ja rauhoittaa hengitystään käskystä
IMPULSSIKONTROLLI	Mielenhallinta ja palautuminen: ”Off-switch game”: Leslie McDevitt-Control unleashed; Koirakoulu verkossa
SIIRTYMÄT	Autosta pois: “Petiin!”: Kira hyppää autosta rauhoittumismakuuseen pedille odottamaan seuraavaa käskyä Ohitukset: ”Väliin!”: Kira siirtyy jalkojeni väliin lavat jalkojeni kohdalla, jos liikun, Kira liikkuu kanssani samaa tahtia. Jalkojen välistä pois siirtyminen: "Pois!" - Kira peruuttaa jalkojeni välistä pois. ”Vierelle!”: Kira kulkee jommallakummalla puolellani lapa jalkojeni kohdalla, katsekontakti ei välttämätön. Kiran etäisyys minusta? Käden seuraaminen: Kira seuraa kuonollaan liikkuvaa kättä. Tarvitseeko koskea kuonollaan käteen? Eri vihjesana kuin tavalliselle käsikosketukselle?