Koira, joka räjähti

Kylläpä aika kiitää! Yhteistä historiaa tänään jo 2 vuotta täynnä, kun Kira siskoineen viettää synttäreitä.

[Varoitus: tämä höpöhöpö-postaus sisältää paljon pentuällötyshoukutuksia, eikä yhtään arjen tuskaa ja ahdistusta]

Tästä se alkoi: Pikku-Kira matkalla uuteen kotiinsa

Nukkuma-asennot kunnossa heti ekasta illasta alkaen

Synttäreitä juhlistettiin lohitäytteisellä kongilla, ja imurointipäivällä! Imurointi on Kiralle ihan spesiaalijuttu, paras hetki koko viikossa. Olen joskus kokeillut, kuinka kauan Kira jaksaisi olla imuroitavana, ja kyllä siinä imuroijalla loppui kärsivällisyys ennen kuin Kiran kaula- ja peppukarvoja oli Kiran itsensä mielestä imuroitu tarpeeksi... Imuroinnin ihanuutta, olkaapa hyvät:


Minä olen se ihminen, joka ei ikinä voita mitään. Mutta tälläpä kertaa kävikin toisin! Minua nimittäin onnisti, ja sain bloggaajapassin Helsingin messukeskuksessa 11.-12.4.2015 järjestettäville PetExpo-messuille! Olinpa ihan keikahtaa tuolilta alas, kun tämän uutisen kuulin. Bloggaajapassin mukana sain muutaman ylimääräisen messulipun, jotka nyt aion Kiran synttäreiden kunniaksi arpoa teidän kesken, arvon blogini lukijat! Lipuilla pääsee kaikkiin Messukeskuksessa tuona viikonloppuna järjestettäviin tapahtumiin (Lapsi, Kädentaito, PetExpo, Model Expo, OutletExpo-messut). Lisätietoa PetExpo-messuista löytyy osoitteesta www.petexpo.fi.
 
Kommentoi tätä postausta ja kerro, millä tavoin virikkeistät koirasi (tai muun lemmikkieläimen) arkea, näin olet mukana arvonnassa. Arvon kommentoijien kesken 2kpl messulippuja. Arvonta päättyy sunnuntaina 5.4.2015 klo 21:00 ja tämän jälkeen olen yhteydessä voittajiin henkilökohtaisesti. Varmistathan siis, että sinut on tavalla tai toisella identifoitavissa kommentistasi, anonyyminä kommentointi ei siis tässä tapauksessa kannata.

Onnea matkaan!

Osallistun parhaillaan Kiran kanssa koira- ja kissakoulu Heiluvan hännän ZEN-kurssille, joka on tarkoitettu jatkokurssiksi kiihtyville koirille, jotka ovat jo käyneet pari aiempaa räjähdysherkkien koirien kurssia ko. koirakoulussa. Takana on ensimmäinen kurssiviikko, ja tässä postauksessa käyn hieman läpi ensimmäisen kerran herättämiä ajatuksia.

Mitä tehtiin?
Ensimmäisellä kerralla keskityttiin pelkästään rauhallisesti koulutustilassa olemiseen. Kurssin kaikki neljä koiraa olivat yhtä aikaa koulutustilassa, väliseinillä toisistaan erotettuna. Koirat tuotiin tilaan yksitellen mahdollisimman rauhallisesti, ja sitten vain syötiin eväitä koko kurssikerta. Ajatuksena oli siis luoda koiralle assosiaatio, että koulutustila on paikka, jossa napostellaan rauhallisesti nameja, vaikka jotain hälinää kuuluukin seinien takaa.

Miten meni?
Odotin ensimmäistä kurssikertaa kauhunsekaisin tuntein, kun kuulin, että kaikki koirat ovat yhtä aikaa sisällä. Näin sieluni silmin, miten Kira poukkoilisi psykoosissa ympäriinsä karvat pystyssä kiljuen ihan kaikelle mahdolliselle, ja mahdottomallekin. Onneksi ei ihan niin kuitenkaan käynyt. Kira on ollut useita kertoja ennenkin kyseisessä koulutustilassa, joten se on sille tuttu paikka, periaatteessa. Odotuksistani poiketen pääsimme koulutustilaan rauhallisesti (Kiran mittakaavassa) ja Kira rauhoittui alkujännityksen jälkeen yllättävän hyvin. Alkuun sujui tosi hyvin, Kira toki reagoi herkästi rähinällä muiden koirien haukkumiseen, mutta ei muutoin lähtenyt purisemaan. Mutta sitten Kira alkoi käydä tosi levottomaksi, eikä ruoka oikein tahtonut maistua. Syy levottomuuteen selvisi sitten jälkeenpäin: Kiralla oli aivan jäätävä kakkahätä, vaikka se olikin päässyt käymään tarpeillaan ennen kurssia. Onneksi rapsutuksetkin kuitenkin kelpasivat hetkellisesti palkkana, vaan eipä niillä rähinäreagointia estetty.

"Tuolla niitä hanhipaisteja olisi!"

Kotitehtävät
Kotitehtäväksi saatiin rauhallisten "evästaukojen" pitoa erilaisissa paikoissa. Ideana oli siis se, että lenkillä ja erilaisissa paikoissa ei olisi aina ihan superjännää, vaan välillä pysähdyttäisiin tylsiin paikkoihin vain hengailemaan ja pitämään evästaukoa kaikessa rauhassa.

Omia ajatuksia
Olin tosi hämmästynyt siitä, miten iso vaikutus sillä oli Kiraan, kun ekalla kerralla oikein kunnolla keskityttiin siihen, että päästiin koulutustilaan rauhallisesti. Kiran kierrokset laskivat matkalla koulutustilaan, eivätkä nousseet, kuten aina ennen. Ongelma vain on vieläkin se, että autosta pois hyppääminen kiihdyttää Kiraa niin hirveästi, että kestää aikansa ennen kuin sen saa siitä tasaantumaan. Kira osaa odottaa autossa rauhallisesti kunnes annan luvan hypätä pois. Mutta siinä vaiheessa kun tassut osuvat maahan, onkin jo täysi sirkus pystyssä. Tähän minun pitäisi keksiä jokin ratkaisu, tietäisinpä vain miten.

Tämä ei nyt oikeastaan liity ZEN-kurssikerran aiheisiin mitenkään, mutta tulee varmaan (toivottavasti) esille jossain vaiheessa myöhemmin kurssilla. Olen nimittäin viime aikoina miettinyt aika paljon palkkausasioita. Hankin lukuoikeudet Koirakoulu verkossa:n Aktiivikoirien mielentilojen hallinta-kurssille, ja se on kyllä herättänyt ajattelemaan asioita uudella tavalla. Kun kurssi osuu niin paljon ZEN-kurssin kanssa päällekkäin, minulla ei ole mahdollisuutta tehdä mielentilakurssin harjoituksia Kiran kanssa. Aikomuksena on kuitenkin käydä mielentilakurssin harjoitusohjelma itsenäisesti Kiran kanssa lävitse sitten joskus myöhemmin.

"..mutta minäpä keskityn näihin eväisiin mieluummin."

Mielentilakurssin myötä olen alkanut suhtautumaan Kiran kuumenemiseen ja kiihtymiseen hieman toisin. Aikaisemmin suhtauduin siihen ongelmallisena käytöksenä, joka täytyy saada kitkettyä pois. Nyt ajattelen sen olevan Kiralle käyttäytymistarve tai ongelmanratkaisutapa, jonka Kira on oppinut tai joka on sillä geeneissä. Aktiivisena paimenkoirana saalistusketjun eri osaset (kovaa juokseminen, jahtaaminen, taistelu, jäljestys) ovat Kiralle hirveän voimakas palkkio. Senpä vuoksi meillä onkin ollut paljon ongelmia myös ihmisten, autojen ja toisten eläinten (muutkin kuin koirat) ohituksissa. Kira kuumenee ja alkaa käydä ylikierroksilla niin iiiiiiiiihanasta ärsykkeestä, jota olisi niin iiiiiiiiiiihanaa jahdata. Käänsin ajatuksen toisinpäin: miten voisin tarjota Kiralle turvallisen tavan purkaa luonnollista käyttäytymistarvettaan ja samalla opettaa sille, että lenkillä vastaan tulevat asiat ohitetaan rauhallisesti? Ratkaisuna kokeilin sitä, että kun Kira katsoo jännää asiaa rauhallisesti, heitän sille namin niin kauaksi, että Kira joutuu juoksemaan sen perään. Tässä on mukana melkein kaikki saalistusketjun osaset: kovaa juokseminen, jahtaaminen, jäljestys, ruokailu. Kokeiluhistoria on meillä vielä aika lyhyt, mutta minusta tuntuu, että se toimii oikein hyvin. Tänään aamulenkillä selvisimme tällä taktiikalla kahden erillisen hanhilauman ohitse noin 10m etäisyydellä. Kira ei kuumentunut, ei kiihtynyt, ei haukkunut, ei sinkoillut eikä säntäillyt. Katseli vain rauhassa hanhia löysällä hihnalla, tarjosi välillä katsekontaktiakin, ja saalisti heittelemiäni nameja. Tällainen rauhallinen hanhilaumojen ohitus ei olisi mitenkään onnistunut kädestä tulevalla namipalkalla, varsinkaan kun ruoka ylipäätään ei ole Kiralle niin kovin iso juttu.

En vain oikein tiedä, voisiko tämä toimia myös toisten koirien ohitukseen. Toisten koirien näkemisen aiheuttama kiihtymys on kuitenkin luonteeltaan hieman erilaista, kuin ohitse nopeasti viuhahtavan polkupyöräilijän aiheuttama kiihtymys. Hanhien, ihmisten, pyöräilijöiden, autojen jne. perään sinkoilu on selkeästi seurausta saalistusketjun aktivoitumisesta. Koirien aiheuttamassa kiihtymyksessä on mukana myös aimo annos epävarmuutta.

Puutarhassa hääriessäni olen ottanut Kiran mukaan pihalle pitkään 15m naruun, ja olen päässyt seuraamaan miten Kira reagoi koiriin, joita kulkee ohitse noin 150-200m päässä pihastamme. Koiran nähdessään Kira valpastuu, säntää kohti haukkuen tai alkaa haukkua narun kiristyessä. Kira jatkaa haukkumista jonkin aikaa, ja sitten lähtee sinkoilemaan ympäriinsä kiihtyneenä vinkuen ja/tai haukkuen, alkaa taistella lähimmän löytämänsä oksan tai lelun kanssa, ja jonka jälkeen Kira rauhoittuu. Näin siis Kira itse ratkaisee ongelman, purkaa kiihtymystään ja rauhoittaa itseään. Saalistusketjun osasista kovaa juokseminen ja taistelu on tässäkin mukana. Onkin sitten ihan eri juttu, voisiko lentonamipalkkaus toimia tähänkin. Tähän toivottavasti saan jonkinlaisia vastauksia kurssin aikana.

Taas on kuukausikatsauksen aika. Tällä kertaa kauheasti tekstiä hienostelematta ja jälkikäteen tarkistelematta. Jonkinmoista katkonaista, pätkivää ja hajanaista tajunnanvirtaa siis. Kirjoittaja on hurjan väsynyt, ja se näkyy rankasti tämänkertaisessa tekstissä. Anteeksi.

Viimeisen kuukauden aikana olen keskittynyt Kiran kanssa ylläpitämään jo saavutettua edistystasoa. Kiran juoksut lähestyvät, mikä nostaa tyttökoiran kierroksia. Kira on reaktiivisempi, stressiherkempi ja kierrokset jäävät helpommin päälle kuin normaalisti. Reaktiivisuus lisääntyy Kiralla yleensä 1kk +/- 2 viikkoa ennen juoksujen alkua, mutta koira onneksi rauhoittuu lähes normaalille tasollejuoksujen lopulta alkaessa. Vaatimustasoa on jo tämänkin vuoksi joutunut laskemaan.

Kulunut kuukausi on siis ollut melkoista tasapainoilua reaktiokynnyksen suhteen. Jonakin päivänä jokin asia on ok, ja heti seuraavana päivänä sama asia samalla etäisyydellä saakin räjähdyksen aikaan. Tämän ailahtelevaisuuden vuoksi meille on sattunut muutamia vahinkoja toisten koirien kanssa, kun luulin vieneeni Kiran riittävän kauaksi, mutta Kiralle se etäisyys ei sitten yllättäen riittänytkään. Kuukausi on siis ollut haastava.



Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen saanut pidettyä ihmis- ja auto-ohitukset samalla tasolla kuin ennen lisäkierrosvaihteen päälle kytkeytymistä. Siinä ei siis takapakkia ole menty. Kiran ailahtelevan reaktiivisuustason vuoksi en kuitenkaan ole tohtinut luopua vastaehdollistamisesta ihmisohituksissa. Saattaa olla, että useampi ohitus peräkkäin menee tosi hienosti niin, että ohituskohdalla Kira katsoo ohittajaa, ja sen jälkeen kääntyy minuun päin odottamaan namia. Ja sitten yhtäkkiä jonkin ihmisen kohdalla tuleekin totaaliräjähdys ja Kira lähtee sinkoilemaan ohittajaa kohti. En ole havainnut mitään systemaattista piirrettä, joka laukaisisi räjähdyksen. Saattaahan sellainen toki olla olemassa. Siispä namia on saanut järjestelmällisesti joka ohituksesta, varmuuden vuoksi. Olisihan niitä varmaan jotain fiksumpiakin taktiikoita, mutta rehellisesti sanottuna en ole jaksanut miettiä sitä. Ottaahan se vähän päähän, kun oman työni tämänhetkisen kuormittavuuden vuoksi ylimääräistä energiaa ei vain ole yksityiskohtien miettimiseen. Saahan sitä joskus edes pienen hetken mennä siitä mistä aita on matalin, saahan?

Ihmis- ja auto-ohitusten sujuessa, sanotaan, kelvollisesti, olen pystynyt tekemään Kiran kanssa pitkiä lenkkejä. Tämä on poikkeuksellista aikaisempiin juoksuihin verrattuna. Pitkät lenkit selvästi rauhoittavat Kiraa, mikä taas helpottaa muuta arkea, ja sen vuoksi myös pitkien lenkkien tekeminen on mahdollista - positiivinen noidankehä. On aika mukavaa, kun ensimmäisen kilometrinkin jälkeen jaksaa vielä olla skarppina ja terävänä, kun kaikki omat voimavarat eivät kulu kaikkialle sinkoilevan ja räjähtelevän koiran hallintaan. Positiivista!

Huomenna aloitamme opiskelun Heiluvan Hännän ZEN-kurssilla, ja vaikka odotan kurssia innolla ja se on meille myös todella tarpeellinen, totta puhuen minua kyllä jännittää aikalailla miten Kiran kanssa pärjäämme siellä. Entistä reaktiivisempi koira ja työn uuvuttama omistaja eivät välttämättä ole se otollisin yhdistelmä. Yritetään kuitenkin, kurssista on joka tapauksessa tarkoitus imeä kaikki mahdollinen hyöty irti.



Positiivista on myös se, että Kiran ruokahalu on pysynyt edelleen hyvin voimissaan. Tyttökoira on jo 2,5kk syönyt hyvällä ruokahalulla, eikä tänä aikana ole ollut yhtä ainuttakaan paastopäivää sen takia, että Kira olisi kieltäytynyt syömästä ruokaansa. Poikkeuksellista. Olisikohan nirsouskin siis jäänyt pois iän karttumisen myötä?

Jotain negatiivistakin: Kiralla on nyt muutaman viikon ajan esiintynyt epämääräistä oksentelua ja vatsahappojen nousemista suuhun. Normaalisti Kira on saanut osan päivän ruuastaan lenkeillä ja treenien kuluessa, ja loput illalla ennen nukkumaanmenoa virikeleluista kaivelemalla. Tämä systeemi toimi ihan hyvin, kunnes muutama viikko sitten Kira alkoi oksennella öisin, 3-4h kuluttua iltaruuan syömisestä, jos iltaruoka-annos oli kovin iso. Tämän lisäksi päivällä, kun ruokailusta oli kulunut pidempi aika ja vatsa oli tyhjä, Kiralla alkoivat vatsahapot nousta suuhun. Välillä happojen nouseminen aiheutti vain suun toistuvaa maiskuttelua, välillä ihan happovaahdon oksenteluakin. Ruokinnassa ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään muutosta, eikä Kira ole päässyt syömään lääkkeitä, purukumia tms. myrkyllistä. Myrkkyteoriaan en usko myöskään sen vuoksi, että ruuan jakaminen pienempiin osiin pitkin päivää on poistanut nämä epämääräiset oireet kokonaan. Koska asia korjaantui näin simppelillä ratkaisulla, päätin jatkaa tätä annoskokeilua kuukauden verran, ja sitten koittaa palata yhteen isompaan ateriaan päivässä. Jos oksenteluoireet palaavat, on eläinlääkärivisiitin aika. Ihmetyttää kyllä, miksi nämä oireet alkoivat juuri nyt? Onko parempi ruokahalu ja siten suuremmat syödyt ruokamäärät aiheuttaneet tämän? Vai johtuuko tämä juoksuista jollain mystisellä tavalla? Jos jollakulla lukijalla on kokemusta ja tietämystä tällaisesta oireilusta, ottaisin kyllä mielelläni kommentteja vastaan.

Tällaista meille tällä kertaa, nyt minä painun nukkumaan.

Kuten jo nimikin kertoo, positiiviseen vahvistamiseen (R+) kuuluvat olennaisena osana palkkiot. Kiralla käytän namipalkan lisäksi lelupalkkaa ja erilaisia toiminnallisia palkkioita. Namipalkka on meillä kuitenkin se eniten käytetty juttu, vaikka parhaillaan yritänkin opiskella enemmän lelupalkan käyttöä mielentila-intervallitreenien muodossa.Namitekniikkani on yrityksen ja erehdyksen myötä hioutunut vähitellen tällaiseksi, ja olen kyllä aika tyytyväinen tämänhetkiseen namipalkkaukseeni.

Ei kuitenkaan ole ihan sama, millaista syötävää koiralle yrittää tuputtaa palkkana. Ainakin Kiralle palkan laadulla on iso vaikutus motivaatioon ja vireeseen. Kukapa sitä kurapalkalla viitsisikään supertäysiä panostaa johonkin asiaan.

Lenkillä ja treeneissä minulla on mukana aina kolmenlaisia nameja, joilla kaikilla on oma tehtävänsä.

1) Perusnamit
Tavallisesti Natures menua, keitettyjä broilerin sydämiä, vaihteleva kokoelma lihapitoisia norminappuloita sekaisin ja joskus myös juustonkannikoita, nakkia, kuivattua kalaa, katkarapuja tms. Perusnamit ovat palkkioita, jotka maistuvat Kiralle oikein hyvin tilanteissa, joissa ei ole kovin pahaa häiriötä ja joissa toimitaan reaktiokynnyksen alapuolella. Kira kyllästyy helposti, jos palkkana tulee aina samanmakuinen herkku, sen vuoksi perusnamikokoelma on varsin vaihteleva. Kun häiriön määrä kasvaa, esimerkiksi toisen koiran ilmestyessä näköpiiriin tai ihmisohitustilanteissa, en kuitenkaan uskalla luottaa siihen, että palkka on tarpeeksi hyvä suhteessa häiriön voimakkuuteen. Siksi tarvitaan myös muunlaisia palkkioita.

2) Helposti kädestä tarjottava superherkku
Nämä namit on tarkoitettu ohitustilanteisiin ja toisten koirien bongaamiseen. Siis tilanteisiin, joissa reaktiokynnys saattaisi ylittyä, jos tapahtuu jotain yllättävää. Näitä nameja saa vain ja ainoastaan näissä tilanteessa, ei koskaan ikinä muulloin. Tähän tarkoitukseen sopii erinomaisesti Oscar lohiateria-pötkö (700g). Pötkö veitsellä puoliksi, ja puolikas pötkö mukaan lenkille (mahtuu kätevästi namitaskuun). Lohiateria on Kiralle ihan superherkkua, normaaleihin tilanteisiin se on ehkä vähän liiankin hyvää, koska se nostaa jo itsessään kierroksia (Kira jää itkemään pötkön perään kun namia ei tule silloin kun sitä sen omasta mielestä pitäisi tulla...). Vaikeampiin tilanteisiin lohiateria sopii kuitenkin täydellisesti. Lohiateria on tarpeeksi suuri herkku, että sillä palkitessa Kira pystyy tekemään töitä silloinkin, kun vieras koira tupsahtaa yhtäkkiä lähistölle. Lohipötkön koostumus on mielestäni juuri sopivaa tähän tarkoitukseen, se on helposti puristettavissa pötköstä, mutta ei kuitenkaan niin lötköä (etenkään kylmänä), että roiskuisi holtittomasti ympäriinsä. Muitakin pötkömallisia tuoreaterioita olen Kiralle kokeillut, mutta tämä on osoittautunut tähänastisista kokeiluista maistuvimmaksi.

Puolikas pötkö namitaskuun ja menoksi!

 3) Hyvät lento-ominaisuudet omaava supermegaherkku
Tämä nami on tarkoitettu ihan kaikkein vaikeimpiin tilanteisiin, jossa pitää pystyä katkaisemaan Kiran eskaloituvat kierrokset mahdollisimman nopeasti. Tai tilanteisiin, joissa Kira tekee jotain megasuperhyper-upeeta, esim. tajunnanräjäyttävän luoksetulon vaikeassa paikassa. Myöskään tätä herkkua ei saa koskaan ikinä muulloin. Hyvät lento-ominaisuudet ovat tärkeä juttu, koska Kiralle toimii hirmu vaikeissa tilanteissa tosi hyvin se, että heitän namin Kiran kuonon edestä häiriöstä poispäin. Namin liike herpaannuttaa Kiran tuijotuksen ja kääntää sen huomion ihan jonnekin muualle kuin siihen hirveäänkamalaan koiraan, joka pääsi vähän liian lähelle. Koska heitän namin poispäin häiriöstä, sen avulla saa nopeasti otettua myös lisää etäisyyttä, jonka jälkeen voinkin siirtyä palkkaamaan lohiateriapötköllä. Namin perässä juokseminen purkaa osittain myös kierroksia ja maan haistelu namia etsien rauhoittaa. Oikein toimiva ratkaisu siis. Lentäväksi supermegaherkuksi meillä on valikoitunut Oscarin pakasteena myytävät Lemmikin Mahapullat (1kg). Mahapullat ovat tosiaan lähes puhdasta naudan mahaa, ja jos joku on haistanut sitä tavaraa, niin haju ei varmasti ikinä unohdu.. Jäisinä mahapullat eivät onneksi löyhkää ihan niin pahalle. Jäisinä mahapullat myös pysyvät hyvin kasassa ja niitä on helpompi heitellä. Koiralle pullat maistuvat, ja milläs muulla onkaan väliä.

Maistuisi!

 Nameja varten tarvitaan tietysti jonkinmoinen säilytyspaikka, jossa namit kulkevat kätevästi mukana. Toistaiseksi parhaimmaksi olen havainnut Premierin namitaskun, joka ei ainakaan vielä ole hajonnut. Kolme edellistä repesivät liitoksistaan muutamassa kuukaudessa, tämä on porskuttanut jo 9kk, mikä on ennätys.

Kovalla käytöllä ollut namitasku

Isossa taskussa kuljetan parusnameja ja lohiateriapötköä, edessä olevaan pikkutaskuun sujautan kyytiin muutaman mahapullan. Loput mahapullat kulkevat treeniliivin takataskussa muovipussissa, jonka olen vahvistanut kontaktimuovilla. Näin pussi pysyy paremmin auki ja sieltä saa nopeammin napattua pullat kyytiin. Saman asian ajaneisi tyhjä kahvipussi, mutta kun kahvia en itse juo, niin näitä pusseja kertyisi minulla tuskastuttavan hitaasti..